maanantai 12. maaliskuuta 2012

Alma Median uusi kriitikko-pooli


Tilastokeskuksen mukaan suomalaisille työntekijöille maksettujen bruttopalkkojen summa kasvoi tammikuussa 7,6 prosenttia vuodentakaisesta, kertoi Yle:n uutiset. Karttumista selittää lähinnä raamisopimuksen mukainen kertaerä.
Onnea kaikille palkannauttijoille. Meille palkkioista nauttiville uutiset eivät taaskaan ole yhtä hyviä.
Viimeisin leikkuri iski mm. Aamulehteä, Iltalehteä ja Kauppalehteä julkaisevasta Alma Mediasta. Vuoden alusta lähtien se liitti kaikki konsernin eri maakuntalehtien kirjallisuuskriitikot yhdeksi pooliksi, joten nyt sama kirjallisuuskritiikki luetaan niin Satakunnassa, Lapissa kuin Pirkanmaallakin.
Kulttuurijournalismin monipuolisuus kärsii, valittavat jotkut, ja vähän voivat valittaa ne kriitikotkin, joita ei uudessa järjestelmässä enää tarvita. Alma Medialle syntyviä säästöjä ei ole myöskään tarkoitus jakaa jäljelle jäävien kirjoittajien kanssa. Pikemminkin järjestelmä korjaa ennestään alhaisia palkkioita konsernin pienemmissä lehdissä noudatettujen standardien suuntaan.
”Ei noin paljon”, sanoi tuttu Satakunnan Kansan kriitikko, kun kerroin mitä minulle maksettiin Aamulehden julkaisemasta kirjajutusta viime vuonna, ja kun samalla kysyin mitä konserni nyt maksaa Aamulehden, Satakunnan Kansan ja Lapin Kansan julkaisemasta jutusta yhteensä.
Tarkat eurosummat ovat palkkioiden vastaanottajille niin noloja – ja maksajille niin häpeällisiä – ettei niitä kehtaa ääneen edes lausua, mutta seuraava esimerkki havainnollistaa miksi kriitikot eivät voi rahahuolissaan vedota edes järjestövoimaan.
Kesällä 2009 Suomen journalistiliiton jäsenehtoja löysättiin siten, että hakijan tulorajaksi asettui minimissään 50 prosenttia alimmasta lehdistön työehtosopimuksen mukaisesta toimituksellisen työn kuukausipalkasta. Rahaksi muutettuna se oli silloin noin 1200 euroa verotettavaa tuloa, josta ensin on vähennetty yrittäjän lakisääteinen eläkemaksu (22 %) sekä muut yksityisen elinkeinonharjoittajan sivukulut. Kirjallisuuskriitikolle (jos laskentaperusteena on Turun Sanomien tai Kalevan vanha ja Alma Median uusi standardipalkkio) se olisi silloin tarkoittanut neljän, nyt varmaan jo viiden romaanin arvostelua joka viikko, vuoden ympäri.
Jos löydätte sellaisen fakiirin, näyttäkää maksusta sirkuksessa.

2 kommenttia:

  1. STT:n uutisia tänään, 10.4.2012. Kuluttajahintojen nousua on seurattu kymmenen vuoden ajan samoissa päivittäistavarakaupoissa. Seurannan tuloksena kävi ilmi, että vuodesta 2002 ruokakorin hinta on noussut yli 60 %. Ja ne kirjoituspalkkiot puolestaan...

    VastaaPoista
  2. Mitenköhän monta arvostelijapoolia tässä maassa on? Alma Medialla on omansa, Sanoma-konsernilla kai samoin. Sitten on neljän maakuntalehden (Savonsanomatkarjalainenkeskisuomalaineneteläsuomensanomat) koalitio. Mitä päivälehtiä jää näiden ulkopuolelle, Turun Sanomat ja Kaleva?

    VastaaPoista