maanantai 27. heinäkuuta 2015

Monokulttuurinen Suomi?


Monokulttuurinen Suomi. Tulonsiirtojen, pysähtyneen kehityksen, työttömyyden ja väkivallan Suomi? Lyhyen ja katkeran elämän Suomi?

Kainuu. 79 000 asukkaan Kainuu kuuluu Oulun vaalipiiriin. Perussuomalaiset olivat vuoden 2015 eduskuntavaaleissa vaalipiirin toiseksi suurin puolue, Olli Immonen oli vaalipiirin toiseksi eniten ääniä saanut perussuomalainen.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen maakuntakohtainen selvitys vuodelta 2012 kertoo, että Kainuussa tehtiin 872 väkivaltarikosta 100 000 asukasta kohti. Eniten koko maassa. Luku on 1,4 kertaa suurempi kuin esimerkiksi täällä monokulttuurisen Suomen ulkopuolella, Varsinais-Suomessa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että samana vuonna Suomessa vakinaisesti asuvat maahanmuuttajat syyllistyivät kaikkiin tilastoituihin rikoksiin 1,3 kertaa useammin kuin suomalaiset keskimäärin.

Suomen valtionosuusjärjestelmä ja verotus ohjaavat ihmisiä asumaan väärissä paikoissa, arvioi puolestaan Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT. Järjestelmä jarruttaa kaupungistumista ja vähentää hyvinvointia, koska ihmisten saama etu muutosta tuottavammalle alueelle verotetaan pois. Esimerkiksi Kainuussa asuvaa perhettä kannustetaan useilla tuhansilla euroilla vuodessa olemaan muuttamatta Helsingin seudulle, VATT:in selvityksestä käy ilmi.

Viime vuonna kunnille maksettiin valtionosuuksia 8,5 miljardia euroa. Niillä suositaan matalan tuottavuuden alueita korkeamman tuottavuuden alueiden kustannuksella. Mittavista tulonsiirroista huolimatta Kainuun työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on valtakunnan huippua, korkeimmillaan Kuhmon (19,8 %), Hyrynsalmen (19,5 %) ja Suomussalmen (19,3 %) kunnissa. Siis saman verran kuin ulkomailla syntyneiden työttömyysaste täällä monokulttuurisen Suomen ulkopuolisessa Suomessa.

Ja elinajanodote. Tilastokeskuksen mukaan vastasyntyneiden elinajanodote oli ajanjaksolla 2011–2013 pisin Pohjanmaan maakunnassa syntyneillä tytöillä, 84,8 vuotta ja lyhin Kainuun maakunnassa syntyneillä pojilla, 75,3 vuotta.

Tämän esimerkin, ja näiden lukujen valossa, kyllä ymmärrän, että monokulttuurisessa Suomessa jollakin voi olla hätä, katkeruus ja petetyksi tulemisen tunne. Mutta mitä siihen auttaa, että ”vihollisiksi” keksitään muita keskimäärin huonompiosaisia kanssaihmisiä, ratkaisuksi ”taistelu” ja päämääräksi ”kunnia”? Eikö ensin kokeiltaisi peiliin katsomista ja sitten jotain ulkomaiselta massamurhaajalta lainattuja kielikuvia konkreettisempaa? Kaunan ja mahtailun sijaan kumppanuutta ja mahdollisen politiikkaa?

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Makrotalous selitettynä ruusuin


“In a garden, things grow . . . but first, they must wither; trees have to lose their leaves in order to put forth new leaves, and to grow thicker and stronger and taller. Some trees die, but fresh saplings replace them. Gardens need a lot of care. But if you love your garden, you don’t mind working in it, and waiting. Then in the proper season you will surely see it flourish.”
― Jerzy Kosiński: Being There (1971)

Kosińskin menestysromaani ja sen Oscarilla palkittu elokuvaversio kertovat henkisesti jälkeen jääneestä puutarhurista, jota Washingtonin valtaa pitävät erehtyvät luulemaan arvovaltaiseksi talouden asiantuntijaksi. Ja miksi eivät luulisi? Suuri osa julkisesta talouskeskustelusta on pelkkiä kielikuvia, ja kielikuvin valossa mies puhuu ihan järkeä…

Oman pihamaan kolmesta ruusupensaasta yksi ei tuota edes nuppuja. Kutsun sitä "Hollanniksi", koska puskan leikkaukset tehtiin mitä ilmeisimmin väärään aikaan. Virheen seurauksena odotettu kasvu tyrehtyi. Valkoiset ruusut alkavat puolestaan kukoistaa. Kutsun niitä "Itävallaksi", koska hortonomipoliittiset toimet lannoituksesta leikkauksiin on ajoitettu vuodenaikojen sykliä vakauttavasti.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Kirjoitan yleisönosastoon


Vastaväite: Kreikka tehnyt kriisimaista eniten

Pääkirjoitustoimituksen moitteet Timo Soinille ovat paikallaan (”Soini puhuu äänestäjilleen”, HS 8.7.2015). Ulkoministerin puheet ”lypsykoneesta” ja ”pyramidihuijauksesta” kertovat neulan tarttuneen oppositiolevylle. Soinin neuvo, jonka mukaan ”Kreikan pitäisi lähteä samalle tielle kuin Latvia ja Viro, jotka laittoivat kovat kuurit päälle”, kertoo tietämättömyydestä. 

Leikkaamalla menojaan liki neljänneksellä Kreikka on tehnyt enemmän taloutensa tasapainottamiseksi kuin mikään muu kriisimaa, kertoo OECD:n alkuvuodesta julkaisema "Going for growth 2015" -katsaus. Ja Latvia, vaikka kriisimaihin välillä luettiinkin, ei kai sitten tehnyt oikein mitään, kun valtion menot näyttävät viime vuosina vain kasvaneen. Sen sijaa Kreikassa ovat mm. palkat tippuneet 37 %, eläkkeitä leikattu 48 % asti ja valtion työntekijöiden määrää vähennetty 30 %.

Eivät nämä välttämättä ole hyviä uutisia. Taloustieteen perusoppien mukaan julkisen sektorin leikkaukset johtavat yleensä bkt:n laskuun eikä Kreikan kaltaiseen palkka- ja hintadeflaatioon joutunut valtio yleensä kykene lyhentämään velkojaan. Voivat siis olla huonojakin uutisia. Tai merkityksettömiä. OECD:n tiedoista käy myös ilmi, että bkt:n kehitys viidessä eniten sopeuttaneessa maassa on jokseenkin samanlainen kuin viidessä vähiten sopeuttaneessa maassa.

Nyt ei kuitenkaan kannata kinata siitä, onko Kreikka tehnyt liikaa vai liian vähän. Tarvitsee vain muistaa, että se on tehnyt enemmän kuin pääkirjoituksen ainoiksi ”tiukan säästökurin” maiksi tunnustamat Espanja ja Portugali.

Putte Wilhelmsson
Turku

torstai 2. heinäkuuta 2015

Zorbas, tanssiva eläkeläinen?


Zorbas tanssii eikä tee mieluusti töitä, analysoi Vaasan yliopiston professori Timo Rothovius.

”Eläkeikä on tuntuvasti alempi kuin muualla, joskin sitä on nostettu. Aikoinaan pääsi parhaimmillaan eläkkeelle jo viisikymppisenä.” IS 1.7.2015.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin professori ei puhu tässä Suomesta vaan Kreikasta. Sen uskoo helpommin, ettei professorilla ollut koko totuus ihan hallussa, kun toimittaja satui soittamaan kännykkään.

Itse asiassa keskimääräinen eläkkeelle siirtymisen ikä Kreikassa vuonna 2010, kun kriisin hoito oli vasta alkutekijöissään, oli 61,4 vuotta. Se on jonkin verran korkeampi kuin Euroopan silloinen keskiarvo, 61,1 vuotta, ja selvästi korkeampi kuin Suomen keskiarvo vastaavana aikana, 59,8 vuotta. Kreikkalaisten työurat ovat keskimäärin pitkiä lopun lisäksi myös alusta (Suomeen verrattuna alhainen koulutustaso) ja keskeltä (Euroopan pisin työviikko, 42 tuntia). Kreikan etumatka eläkeiässä myös todennäköisesti säilyy, vaikka järjestelmää uudistetaan elinajanodotteen kasvun mukaan meilläkin. Työmarkkinajärjestöjen välillä sovitun portaittaisen mallin mukaan minun uusi työeläkeikäni olisi nyt 65 vuotta (mikä tosin koski meitä yrittäjiä jo ennen uudistusta), saman ikäisellä kreikkalaisella se olisi vuoden 2013 uudistuksen jälkeen 67 vuotta.

Ilmeisesti Kreikassa työssä viihdytään terveenä pitempään eikä anteliaita eläkeputkia tunneta? Eikä muuten suuria eläkkeitäkään. Ay-keskusjärjestö GSEE:n mukaan keskimääräinen eläke Kreikassa oli vuonna 2010 750 euroa kuukaudessa. Sittemmin niitä on ”troikan” vaatimuksesta leikattu. Keskiarvoa nostavat hieman julkisuudessa paljoksutut virkamiesten eläke-edut. Mutta eivät nekään ole parhaimmillaan kuin alle puolet suomalaisen huippuvirkamiehen eläkkeestä. Sen varmistaa Kreikan eläkekatto, 3 500 €. Suomesta vastaava järjestelmä puuttuu.

Kreikan eläkekuluja arvioitaessa pitää vielä muistaa, ettei pahansuopien anekdoottien hellitty virkakunta ole lainkaan niin suuri kuin julkisuudessa haluttaisiin esittää. Jos yhä pysytään kriisin alkuvuosissa, niin kansainvälisen työjärjestö ILO:n mukaan valtion työntekijät muodostivat Kreikan työvoimasta 22,3 prosenttia, kun Ranskassa vastaava osuus oli 30, Ruotsissa 34, Alankomaissa 27, Iso-Britanniassa 20 ja Suomessa 23,6 prosenttia.

Mutta jos kun näin on, miksi Kreikan eläkejärjestelmä on jatkuvasti esillä oleva ongelma?

Julkisuudessa kiertäneiden Zorpas-tarinoiden mukaan eräs syy olisivat kirjavat erikoisjärjestelyt työuran ja työn rasittavuuden tai vaarallisuuden mukaan, jotka erään kauhistelijan mukaan voivat koskea sellaisiakin kevyen sisätyön tekijöitä kuin ”kosmetologit ja kampaajat”.

Parturin poikana voin paljastaa, että tämä kommentoija hänen peukuttajansa ovat imbesillejä, jotka eivät koskaan ole auttaneet muutoin pirteän 70-vuotiaan äitinsä rollaattoria kerrostalon ulko-oven ainoan kynnyksen yli, koska vaativan työn pakollinen työasento on turmellut käsien ja jalkojen verenkierron ja kemikaalit ovat heikentäneet keuhkoja. Nämä vaivat ovat alalla yleisiä ja lääketieteen dokumentoimia, vaikka työeläkeyhtiöiden kaukoparantajat suhtautuvatkin niihin nuivasti.

Päivän lehdessä haastatellulla Pireuksen yliopiston professorilla ja ”maan eläkejärjestelmän johtavaksi asiantuntijaksi” tituleeratulla Platon Tiniosilla on suomalaisia somettajia parempaa tietoa, myös sellaista tietoa, jota toimittaja ei osannut kysyä. Aluksi siitä, mitä kysyttiin.

Kreikka todella käyttää eläkkeisiin suuremman osan bkt:sta kuin muut euro-maat, mutta onhan bkt:kin nyt pienin ja muut sosiaalietuudet harvassa ja heikkoja, joten ongelmallinen kokonaiskustannus ei synny vielä tästä. Ja Kreikassa todella on suhteellisen pieni, julkisella sektorilla työskentelevä joukko (kts lukuja yllä), joka saa yhä hyvin anteliasta kohtelua suhteessa muihin työeläkkeen saajiin: ”Eläkejärjestelmämme rakenteellinen ongelma on, että se yhdistää epäoikeudenmukaisuuden ja kalleuden”, professori sanoo, ja määrittää Kreikan eläkeyhteiskunnaksi, ei hyvinvointivaltioksi.

Ja sitten se, mitä Tiniosilta ei kysytty. Miten ja mistä eläkkeet maksetaan? Työpäivien pituuden lisäksi Kreikalla on toinenkin ennätys, bkt:n suhteutettuna Euroopan pienin eläkevarojen rahastointiaste (Suomessa se on Euroopan korkeimpia, mistä sitten kai johtuu, että EU-komission maakohtaisessa arvioissa ”kestävyysvaje” oli taas tänä vuonna huomattavasti pienempi ongelma kuin kotimaisessa keskustelussa). Kreikka ei eläkemaksuissa voi turvautua vakavaraisten työeläkeyhtiöiden tuottoihin, vaan valtion kyky huolehtia eläkevastuista nojaa pääosin verovaroihin.

Tältä osin syyttävä sormi voidaan todellakin suunnata kreikkalaisiin itseensä. Ei kuitenkaan Zorbakseen, tanssivaan eläkeläiseen, vaan hallintoon, jonka menettelyt kaipaavat paljon suurempaa rakenteellista uudistusta kuin julkisuudessa pääosin aiheetta päivitelty eläke-etujen taso.