perjantai 27. kesäkuuta 2014

Mikä tässä nyt on niin vaikeaa?


Suomen perustuslaki, 2 luku Perusoikeudet, 6 § Yhdenvertaisuus. Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Hyvä lakivaliokunta ja perustuslakivaliokunta, mikä tässä nyt on niin vaikeaa? Perusoikeudet, kuten yhdenvertaisuus, on kirjoitettu takaamaan yksilön perusoikeudet. Se painottaa, ettei kyseisiä oikeuksia tule tarkastella luokittelemalla yksilöitä jonkin henkilöön liittyvän syyn perusteella. Siksi hetero- ja homoseksuaalien juridisen aseman vertailu ja vastakkain asettelu moraalin, perinteen tai uskonnon nojalla, ei ole ainoastaan turhaa ja turhauttavaa. Se on perustuslain hengen vastaista. Kysymys nyt kerta kaikkiaan ei ole homojen ja heteroiden yhdenvertaisuudesta, vaan Matin ja Maijan, Tiina tai Peran yhdenvertaisista perusoikeuksista. Piste.

En tiedä, onko nykyinen avioliittolaki ainoa lainkohta, joka huonon lainsäädännön seurauksena on ristiriidassa perustuslain kanssa, tai onko se mahdollisesti ristiriitaisista lainkohdista merkittävin. Historiasta kuitenkin tiedän, että yksilöllisyyden nimissä itseään markkinoiva oikeisto on aina viimeiseen turhaan eleeseen asti vastustanut yksilön itsemääräämisoikeutta ja henkilöön liittyvistä syistä (varallisuus, uskonto, poliittinen vakaumus, sukupuoli, sulkupuolinen suuntautuminen) riippumattomia perusoikeuksia. Alkaen yleisestä äänioikeudesta. Näin on myös nyt. Näin toimiessaan kokoomuksen, keskustan, kristillisten ja perussuomalaisten kansanedustajat ovat esittäneet useita, yleensä sekavia perusteluja sille, miten he ovat äänestyspäätöksissään seuranneet oikeutta ja totuutta. Vielä on kuulematta, miten he katsovat seuranneensa kansanedustajan kolmatta velvollisuutta, perustuslain noudattamista.

22 § Perusoikeuksien turvaaminen. Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. 29 § Kansanedustajan riippumattomuus. Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Elmore Leonardin 10 sääntöä kirjailijoille


“Wonderful things can happen", Vincent said, “when you plant seeds of distrust in a garden of assholes”.
-- Elmore Leonard, Glitz (1985)

Elmore Leonardin 10 sääntöä kirjailijoille:

1. Never open a book with weather.
2. Avoid prologues.
3. Never use a verb other than "said" to carry dialogue.
4. Never use an adverb to modify the verb "said”…he admonished gravely.
5. Keep your exclamation points under control. You are allowed no more than two or three per 100,000 words of prose.
6. Never use the words "suddenly" or "all hell broke loose."
7. Use regional dialect, patois, sparingly.
8. Avoid detailed descriptions of characters.
9. Don't go into great detail describing places and things.
10. Try to leave out the part that readers tend to skip.


My most important rule is one that sums up the 10. If it sounds like writing, I rewrite it.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Otan kantaa talouteen ja demokratian olemukseen


Ajatuspaja Liberan toimitusjohtaja Elina Lepomäki (kok) on diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri, joten hän on varmasti hyvä monissa asioissa, esimerkiksi laskennossa. Yhtä hyvä hän ei ole hyvien vertausten keksimisessä. Kuten ei nähtävästi moni muukaan yhteiskunnallinen keskustelija.
Äskettäin AKT:n edustaja vertasi saarretun venäläisaluksen merimiehiä ”orjatyövoimaan”, mistä Lepomäki pahoitti blogissa mielensä.
Kuulostaa tosiaan ”propagandalta” (Lepomäki), mutta olisiko siinä silti jotain olennaiseen osuvaa? Orjataloudesta poikkeava tasa-arvo työntekijän ja työnantajan välillä ei varmaankaan edellytä, että molemmilla on avoauto, huvipursi, rantahuvila, Rolex ja laiha vaimo. Anteeksi puoliso. Mutta jokin minimi voitaisiin silti asettaa.
Orjuuteen rinnastettavaa voisi olla esimerkiksi se, että työntekijän palkka riittää juuri ruokaan ja yhteisasuntoon kolmen muun perheen kanssa, mutta vasta työnantajan tulot mahdollistavat koulutuksen, terveydenhoidon ja harrastukset.
Voin helposti kuvitella, että venäläisaluksen maksamissa palkoissa voisi olla jokin tämän kaltainen vinoutuma.
Lepomäen omista vertauksista mainittakoon Suomen hallitus ja Kiinan hallitus. Pari vuotta vanhan haastattelun mukaan Kiina on tässä vertailussa esimerkillinen, koska Suomen hallituksessa oli vain yksi talousalan tutkinnon suorittanut (Erkki Tuomioja), mutta Kiinassa ”kaikki jäsenet ovat joko diplomi-insinöörejä tai juristeja”.
Vertaus on johdonmukainen henkilöltä, jonka mukaan demokratia ei ”puutteidensa” vuoksi voi olla ”perimmäinen päämäärä”, ja joka ei aktiivisen kirjoittajauransa aikana ole löytänyt markkinoista muuta puutetta kuin sääntelyn. Siksi demokratian pitää olla ”alisteinen markkinoille”. Johdonmukaisuudestaan huolimatta on vaikea nähdä, että vertaus osoittaisi tai selittäisi niitä eroja, jotka suomalaisen ja kiinalaisen yhteiskunnan välillä ovat olennaisia.
Siis propagandaa eli ei, mutta tällä kertaa retoriikkapisteet menevät ATK:lle. Samalla tuomaristo toteaa, että tulevaisuudessa mm. työväenliikettä, päivähoitoa, ansiosidonnaista työttömyysturvaa, veroprogressiota ja finanssivalvontaa lopetettavaksi toivovaa Elina Lepomäkeä kielletään loukkaantumasta, jos joku vielä kutsuu häntä tai Liberaa ”äärioikestolaiseksi”.


P.S.

”Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n keskiviikon yllätyslakko tulee kuin tilauksesta niille, jotka kaipaavat kovempia rangaistuksia laittomista lakoista.” HS 12.6.2014.
”Käytettävissä olevan tiedon mukaan AKT:n lakko oli laillinen, mutta laittomat lakot jne.” EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies, Yle Uutiset 12.6.2014.
Hesarilla ei sitten ollut käytettävissä tietoa? Käyttämättömissä olevien tietojen mukaan lakon kustannukset ovat ”valtavat” (EK:n Ilpo Kokkila), ”miljoonia” (EK:n Tiina Haapasalo), ”ehkä kymmenen miljoona” (Haapasalo). Tarkkoja laskelmia ei siis ole eikä tule, mutta menetysten maksajiksi on julkisuudessa arveltu ”tunnollista suomalaista työntekijää” (Kokkila). Tämä tarkoittaisi, ettei ainakaan EK:n asiantuntijoilla ja Hesarin pääkirjoitustoimituksella ole syytä huoleen.
Duunari teki kesäkuun toisella viikolla tyhmyyksiä. Laivojen saarrot, mikäli niihin on aihetta, kuuluvat vallitsevan sopimus- ja oikeuskäytännön mukaan Merimies Unionille. AKT:n roolina voi olla niiden tukeminen. Lisäksi kohuttu lakkopäätös tehtiin puutteellisiin tietoihin perustuvan väärän johtopäätöksen nojalla.
Perusteeksi mainittu luottamusmiehen ”uhkailu” laivanvarustajan taholta oli aika rutiinimaista juristeriaa, jossa riitatilanteessa korvauksia luvataan hakea virka- tai luottamushenkilöilta henkilökohtaisesti. Sellaisen toteutuminen vaatisi monta oikeusporrasta ja tuottamuksellisuuden arviota, eikä käytännössä johda mihinkään.
Muta miksi sitten duunarin tyhmyyksien pitää johtaa porvarin valehteluun?
Ihan vain kysymällä Hesari olisi saanut selville, että EK:n sepite miljoonavahingoista perustui skenaarioon, jossa lakon pysäyttämät tavarat eivät menisi koskaan perille, vaikka lähtivät jo seuraavana päivänä, ja johon vielä lisättiin ”arvio” lakon Suomelle aiheuttaman ”imagohaitan” kerrannaisvaikutuksista.
Mitähän ne nyt mahtaisivat yhden päivän työnseisauksesta olla eurooppalaisilla markkinoilla, jossa samaan aikaan mm. Norjassa ja Ranskassa tavaraa ovat seisottaneet viikkojen mittaiset satama- ja rautatielakot?

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kepu – Suomi sanakirja


Kepu – Suomi sanakirja. Puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä piti täällä Turussa puheen. Mitä tarkoittaa:

” Julkista sektoria ei voi enää paisuttaa.” Ei sitä, että julkista taloutta olisi paisutettu uusilla palveluilla tai etuuksilla, vaan sitä, että lakisääteisten julkisten palveluiden osuus suhteessa budjettiin muuttuu aina suuntaan tai toiseen kun verokertymä taloustilanteen seurauksena supistuu tai kasvaa.

”Elämme yhä pidempään ja entistä terveempänä, joten on luontevaa, että myös työskentelemme pidempään.” Ei sitä, että sukupolven vaihdokseen ryhtyvälle maanviljelijälle aikaisintaan 56-vuotiaana räätälöidystä siirtymäeläkkeestä luovuttaisiin.

”Suomesta voidaan rakentaa kokeileva yhteiskunta jarruyhteiskunnan sijaan.” Todennäköisesti ei tarkoita mitään. 

”Jos ja kun esteenä on yritysten rahoitus, Keskusta on valmis käyttämään muutoksen aikaansaamiseen valtion omaisuutta.” Jos yrityksen voitto on tehty leikkaamalla ja supistamalla, ja näin syntynyt investointivara on jo jaettu osinkoina, ja mikäli yrityksille ei myöskään kelpaa historiallisen halpa lainaraha, valtio voi myydä tuottoisinta omaisuuttaan

[Keskustan kasvurahaston] pesämuna voidaan kerätä myymällä valtion ei-strategista omistusta, kuten TeliaSoneraa tai Sampoa.” Valtion tuottoisimman omaisuuden myynti ja jako yksityiseksi yritysvarallisuudeksi voidaan erillisen rahaston kautta toteuttaa siten, ettei seuraavan pääministerin tarvitsee suoraan myöntää kasvattaneensa valtion budjettia uusilla tukimuodoilla.

”Tämä on uutta valtion teollistamispolitiikkaa – tämä on sitä Alkion perään kuuluttamaa edistyksen lipun kantamista.” Nyt on väärä hetki kolumnisti Laitisen taas muistuttaa miten Santeri Alkio muun taantumuksensa ohessa kannatti punavankien myymistä orjatyövoimaksi Saksa kalkkikaivoksiin.

”Pellervon taloustutkimus PTT julkaisi viime viikolla perintö- ja lahjaveroa koskevan raportin, jonka mukaan perintö- ja lahjavero voitaisiin poistaa ja korvata luovutusvoittoverolla.” Tavallisen perheen normiperinnön, kuten pesänjakamiseksi heti myyntiin menevän kaupunkikolmion verotusta voidaan tuntuvasti kiristää, jos samalla suvun haltuun jäävän osakeomaisuuden ja maatila- tai muun yritysomaisuuden verorasite nollataan.

”Jos muutosta ei voida tehdä ilman verotulojen menetystä, muita keinoja yritysten sukupolvenvaihdosten vauhdittamiseksi on tehtävä viipymättä.” Sama se, mitä tehdään, kunhan jatketaan linjalla, jossa yhteisiin menoihin tarvittavat verot peritään mieluusti kokonaan eli järjen vastaisesti palkansaajan muutoinkin huvennutta ostovoimaa rasittavilla tulo- ja kulutusveroilla, eikä kasvaviin ja keskittyviin pääomiin kohdistuvilla omaisuusveroilla.

”[Johannes] Virolainen lähti tekemään keskustalaisen arvomaailman mukaista kaikille yhtäläistä ja maksutonta peruskoulua... Keskustan ajama peruskoulu on ollut yksi Suomen menestystarinan kivijaloista.”  Koululaitoksen kunnallistamista peruskouluksi toteuttaneet kouluhallituksen pääjohtajat Reino Oittinen ja Erkki Aho olivat puoluekannaltaan demareita. Maalaisliiton Johannes Virolainen sattui olemaan opetusministerinä, kun ensimmäinen ja porvaripainostuksen johdosta tulokseton kouluohjelmakomitea perustettiin 1950-luvulla. Uuden komitean toteutunut esitys annettiin 1967, Oittisen ollessa opetusministerinä.

”Suomen tilanne vaatii ratkaisukseen todella suurta muutosta.” Suomi tarvitsee keskustalaisen pääministerin.

”Nato-keskustelu vaatii faktoja. Plussia ja miinuksia on punnittava tasapuolisesti. Keskustelussa ei myöskään saa leimata nykyistä asetelmaa parhaana vaihtoehtona pitäviä taantumuksellisiksi voimiksi.” Kaikki tietää, että keskustan kielteinen Nato-kanta on tulevaa porvarihallitusta silmällä pitäen rasite, joten turha sillä on koko ajan kiusata.

”Sopimuksia ennen vaaleja ei ole eikä tule. Jos joku niitä kyhäilee jossakin, heillä ei ole puoluejohdon valtakirjaa asiassa.” Poliittisen puheen keventävä huumoriosuus, jolle ei tosin saa nauraa

”Suomi tarvitsee keskustaa.” Ei saa nauraa vieläkään.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Puhelinmyyjistä. Ja paikannimistä.


Puhelinmyyjät. Omia ja varastettuja ajatuksia. Kiitos erityisesti Johanna Laaksolle, FB-ryhmästä ”Lapsi jäi pesuveden jalkoihin – uudistuvaa kielenkäyttöä.”

Päivän soittajista ensimmäinen tyttö ulkoluki myyntipuheen kuin aapiskukosta, seuraavalla oli sitten eri tyyli: ”Sitämävaan, että mikä toi sun sähköyhtiö mahtaa olla?”
Haastava ja ajatuksia herättävä avaus.
Monissa kielissä nominin tai substantiivin yhteydessä on pikkusana, josta selviää, onko nomini epämääräisessä vai määräisessä muodossa sekä lisäksi nominin mahdollinen suku. Nyt määräävä artikkeli näyttää kotiutuneen myös suomen kieleen, yleisimmin muodossa ”toi”. Kielentutkijoista etenkin Ritva Laury on jo argumentoinut sen puolesta, että ”se” voitaisiin nykypuhesuomessa katsoa artikkeliksi.  
Siihen verrattuna ”toi” ei ole vain määräisyyden ilmaisin vaan pseudo-anafora. Se viittaa ikään kuin johonkin, mistä muka on jo ollut puhe tai joka ikään kuin on vertauskuvallisesti läsnä.
”Sitämävaan” lienee hämäläisistä murteista muualle suomen kieleen kotiutunut, yleensä kysymykseen johtava kohteliaisuusmuoto (vrt. ”anteeksi, mutta”).
Korvaa myös lukuisissa muissa kielissä käytetyt alkutervehdykset. Puheenvuoroa aloittavaksi kohteliaisuussanaksi olisi vaihtoehtoisesti sopinut ”tota”, mutta myös ”elikkä” suuntaa puhetta puhekumppaniin ilman eksplisiittisissä alkutervehdyksissä ja kohteliaisuussanoissa olevaa vikaa: ne rikkovat suomalaisen kohteliaisuuden perusperiaatetta, joka on kasvojen suojeleminen, henkilöön viittaamisen välttäminen (”Tuliks tänne iso olut?”).
                      Tästä syystä suomalaisena kohteliaisuusstrategiana toimivat parhaiten oman epävarmuuden tai yleisen epämääräisyyden ilmaisimet.

Paikannimiä. Omia ajatuksia.
                       Tekstarissa tuli kesäterveisiä turkulaisten mökkeilijöiden suosimasta saaristokunnasta nimeltä ”Kustavi”. Kielioppi on pahasti ruosteessa, joten pitää kysyä: onko tämä passiivin eventiivin perfektin yksikön 3. persoona vai mikä?

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Aikamme ajattelijoita: Vielä muutama oikeisto-meemi


Menneen viikon vittuiluvarmin uutinen, tietysti Nykypäivän verkkouutisista.

Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi ehdolla oleva kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen kutsuu näitä aatteiksi. Onneksi ei ideoiksi tai ajatuksiksi.
”Poliitikot ovat paisuttaneet hyvinvointivaltiota aika kritiikittömästi. Ongelmiin on tarjottu ratkaisuksi sitä helpointa. Säädetään uusi laki, lisätään rahaa. Liian vähän on kyselty, mitä rahalla saadaan aikaan ja onko hyvinvointi kasvanut samassa suhteessa?”
Vaikuttaa siltä, ettei ainakaan Sanni ole kysynyt, ei ainakaan keneltäkään asiaan perehtyneeltä. Itseltäänkin hän lähinnä kysyy, ettäkö montako ”yksilön”-alkuista yhdyssanaa suomen kieleen mahtuu. 
Sanni jatkaa: ”Kun yhteiskunta ei rajoita, vaan luo edellytyksiä itsensä kehittämiselle, voi meistä tulla mitä vain – itsestään ja lähipiiristään vastuuta kantavia, kehitystä rakastavia suomalaisia, joille verojen maksaminen ei ole välittämisen jaloin muoto.” 
En tiedä, mitä tuo ”yhteiskunta rajoittaa ” –oikeistomeemi mahtaisi käytännössä pitää sisällään, mutta tiedän, miksi yhteiskunta on perustettu. No, siksi että itsestä ja lähimmäisistä välittäminen on normaali, jo Adam Smithin tunnistama ja tuomitsema inhimillisen itsekkyyden muoto. Se jättää liian monta kaiken välittämisen ulkopuolelle, jos emme vähän organisoidu ja muista soveltaa moraalista ymmärrystämme henkilökohtaista tunne-elämää, omaa tietoa ja yksilön resursseja laajemmin.
Lisäksi Sanni toivoisi enemmän ihmisistä itsestään lähtevää välittämistä:
”Kun katsot pientä, kävelemään opettelevaa nuhanenää, mitä mietit? Toivot ehkä, että hän saisi hyvän elämän, että hän kasvaisi vahvaksi, pärjäisi ja saisi tehdä niitä asioita, jotka tekevät hänet onnelliseksi. Välittämistä on myös se, miltä meistä tuntuu, kun näemme vanhempiemme vanhenevan. Toivomme heille parasta mahdollista vanhuutta, turvallisen ja täyden elämän, ihmisarvoista ja kunnioittavaa kohtelua ja arvokkaan, kauniin elämän ihan loppuun saakka.”
Tunnevälittämistä varten on tämä some. Ja iltajumalanpalvelus. Ja näköjään poliittiset aatepaperit. Ne ”lait” ja ”raha” ovat sitä varten, mistä emme itse rehellisesti sanoen jaksa aina välittää, mutta joka on oikein, mahdollisesti jopa oikeudenmukaista tai ainakin kokonaisuuden näkökulmasta järkevää.

Lopuksi kansanomainen arvoitus: Mistä tunnistaa patamustan porvarin?
No siitä, että ”hyvinvointiyhteiskunnalla” porvari tarkoittaa aina pelkästään sosiaalitointa, ei koskaan ilmaista koulutusta ja halpaa terveydenhoitoa. Tästä sitten syntyy vähän epäselviä otsikoita, kuten tämä ”valtio ei voi olla vastuussa ihmisten hyvinvoinnista”.
Otsikosta ei voi suoraan päätellä, ajetaanko tässä nyt vaikkapa neuvoloiden lopettamista, vai eläkerahastojen. Eikä se auta ymmärtämään, miksi kokoomus esimerkiksi pitää jotenkin moraalittomana ja vastutettavana, että hyvinvointiyhteiskunnassa valtio maksaa vieraille ihmisille kansalaisten omien lasten hoitamisesta (universaali päivähoito-oikeus), mutta sopivana ja toivottavana sitä, että valtio maksaa kansalaisille omien lasten hoitamisesta (kotihoidon tuki).
Kontekstista päätellen Sannilla lienee kuitenkin mielessä jokin sellainen yhteiskunnallisen tuen tai tukitoimen muoto, jota porvarillisuudesta kulissikuvan luonut kokoomus-poliitikko ei huomaa tarvinneensa tai ei voi myöntää käyttäneensä. Vähän itsekästä, eikä niin järkevääkään. Mutta en nyt sano lisää, ennen kuin kokoomuksen varapuheenjohtajaehdokas opettelee sanomaan, mitä hän tarkoittaa.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Aikamme ajattelijoita: Miksi porvari ei enää usko taloustieteeseen?


”So Republicans are spreading disinformation about health reform because it works, and because they can — there is no sign that they pay any political price when their accusations are proved false. And that observation should scare you. What happens to the Congressional Budget Office if a party that has learned that lying about numbers works takes full control of Congress? What happens if it regains the White House, too? Nothing good, that’s for sure”


Everywhere you look these days, you see Marxism on the rise. Well, O.K., maybe you don’t — but conservatives do. If you so much as mention income inequality, you’ll be denounced as the second coming of Joseph Stalin; Rick Santorum has declared that any use of the word “class” is "Marxism Talk.” In the right’s eyes, sinister motives lurk everywhere — for example, Georhe Will says, the only reason progressives favor trains is their goal of “diminishing Americans’ individualism in order to make them more amenable to collectivism.”


 “So here’s what you need to know: Yes, the concentration of both income and wealth in the hands of a few people has increased greatly over the past few decades. No, the people receiving that income and owning that wealth aren’t an ever-shifting group: People move fairly often from the bottom of the 1 percent to the top of the next percentile and vice versa, but both rags to riches and riches to rags stories are rare — inequality in average incomes over multiple years isn’t much less than inequality in a given year. No, taxes and benefits don’t greatly change the picture — in fact, since the 1970s big tax cuts at the top have caused after-tax inequality to rise faster than inequality before taxes.”



Uusi keskiaika tulee oikealta ja alkaa Amerikasta, huomasi toimittaja Elina Grundström päivän lehden pääkirjoitusaukeamalla.
                      Republikaanien ohjelmallinen epäluulo tiedettä kohtaan ei rajoitu enää monitieteiseen ilmastontutkimukseen. Yhä useammin taloustiede, oikeiston vanha suosikki, leimataan akateemisen vasemmiston salajuoneksi ja talouden fundamentaalisia käsitteitä lyödään Marx-leimakirveellä.
                      Elinan kolumniin juuri sen verran lisättävää, että ei vain Amerikassa. Kyllä myös meillä Suomessa.

”Marxin analyysi oli oivaltava, mutta hänen politiikkasuosituksensa olivat seinästä repäistyjä”, kirjoittaa blogissaan Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto jne. Penttilä (”Pikettyn pähkähulluidea” 29.5.2014): ”Thomas Pikettyn kanssa näyttää olevan samalla tavalla”, Penttilän mukaan taloustutkija Piketty olisi edellisen illan A-Studiossa ehdottanut verotuksen progression nostamista Suomessa. Yle Areenan klipin mukaan Piketty vastasi toimittajan kysymyksen korkean veroasteen maista yleensä: ”Miten pääomien kasautumista ja tuloeroja voitaisiin tasata?” Tutkijan mukaan yksi vaihtoehto olisi kokonaisveroasteen pitäminen ennallaan, mutta marginaaliverotusta nostettaisiin.
Pikettyn vastauksen ja Penttilän blogi-merkinnän välillä on eroa. Ja ero on siinä, ettei Penttilä tahallaan tai tahattomasti osaa sanoa, mitä sanottavaa Pikettyllä on pääomien keskittymisestä – ja miksi. Niinpä Penttilä piiloutuu keskiluokan (huokaus) selän taakse, jonka verotaakka hänen mukaansa on ”Suomessa Euroopan kirein” (syvä huokaus).
Ei ole, mutta se nyt on enemmän sivuseikka, vaikka verojärjestelmää onkin 2000-luvulla muutettu pois progressiosta ja kohti tasaveroa – siis tulojen verottamisesta kulutuksen verottamiseen. Kerrataan nyt kuitenkin lyhyesti, että vuonna 2012 Suomen veroaste oli 44,1 prosenttia, jossa laskua vuodesta 2000 on yli kolme prosenttia. Kansainvälisessä vertailussa Suomen veroaste jää Tanskan, Ranskan, Belgian, Italian ja Ruotsin taakse.
                        Olennaisempaa Pikettyn ja kotimaisen verojärjestelmän ymmärtämisen kannalta olisi se, että suomalaisen keskiluokan ostovoima on eurooppalaisittain heikko. Heikkoutta eivät selitä korkeat verot, vaan matalat palkat. Matalia palkkoja taas on tapana selittää korkeilla veroilla: hyvinvointivaltiossa kansalainen ei tarvitse yhtä paljon omaa rahaa vaikkapa koulutukseen tai terveydenhoitoon kuin Amerikassa.
”Akavan tilastojulkaisusta mukaan vajaat 3 000 euroa ansaitsevissa toimihenkilöissä suomalaisten työntekijöiden ostovoima jää 78 prosenttiin Länsi-Euroopan keskiarvosta ja noin puoleen esimerkiksi sveitsiläisten ja luxemburgilaisten ostovoimasta. 
Reilut 5 000 euroa kuukaudessa ansaitsevat keskijohdossa tai muissa vastaavissa asiantuntijatehtävissä työskentelevät suomalaiset jäävät ostovoimaltaan koko Länsi-Euroopan viimeisiksi. Heidän palkkansa ostovoima on vain 71 prosenttia koko alueen keskiarvosta” (Taloussanomat 10.2.2012)
Penttilän mainitsema ”signaali”, jonka mukaan koulutus ei kannata, ei siis ilmeisesti tule verottajalta. Se tulee yrityksiltä. Yrityksille Suomen matalat palkat ovat kilpailuvaltti. Ja jos tämä pitää paikkansa, valtti ovat yhtä hyvin myös Penttilän parjaamat verot. Mitään hätää ei tästä toisin koeta edes toimihenkilöiden etujärjestössä. Akavan tutkimuspäällikkö Eugen Koev: ”Hyvätuloisuus on suhteellinen käsite ja riippuu siitä, mihin verrataan. Korkeakoulutetut suomalaiset eivät tienaa kansainvälisesti kovin kummoisia summia, mutta suomalaisittain palkka on hyvä” (Talousanomat).
Penttilän blogi jatkuu: ”Kireä ansiotulon verotus ei poista tuloeroja vaan kasvattaa niitä. Jyrkkä progressio pitää huolen siitä, että yksikään ihminen ei rikastu työtä tekemällä. Vaurastuminen onnistuu vain loton, ammattiurheilun tai perimisen kautta. Tätäkö Piketty haluaa?”
En viitsi jatkuvasti vastata tuohon samaan kysymykseen. Se kuluu sarjaan, jota somessa kutsutaan trollaukseksi.
Ei minua silti sanottavasti vaivaa, ettei porvari jaksa lukea uutta taloustutkimusta tai edes seurata sitä sanomalehdistä. Minua vaivaa se, ettei pariin kuolleeseen oikeistomeemiin takertuva porvari näytä lainkaan ymmärtävän miten hyvinvointiyhteiskunta oikeasti toimii, miten Euroopan kyky tuottaa enemmän uusia työpaikkoja kuin Yhdysvallat perustuu hieman systemaattisempiin ja monimutkaisempiin seikkoihin kuin yksittäisen ihmisen rikastumistoiveisiin tai mitkä asiat ovat Suomen kilpailukyvyn kannalta olennaisia – ja miten Penttilän muiden maiden ongelmaksi uskoma varallisuuden keskittyminen on taloushistorian valossa aina johtanut talouskasvun hidastumiseen.

Ylen talousjournalismia, pääuutislähetys 2.6.2014.
Finanssialan keskusliitto sai ilmaista puheaikaa näkemykselleen, että EU:n komission esittämästä rahoitusmarkkinaverosta seuraa heinäsirkkoja ja rutto. Kahden elinkeinoelämän edustajan rinnalle ei löytynyt kolmatta, joka olisi selittänyt esityksen perusteet tai nähnyt siinä jotain hyvää.
Sen sijaan Yle aloitti ja päätti raportin 20 henkeä työllistävään yrittäjään, jolla oli vaikeuksia järjestää yrityksen laina-asiat sukupolven vaihdosta varten. Mitäköhän sillä oli tekemistä rahoitusmarkkina kanssa?
Rahoitusmarkkinavero on transaktioihin eli tehtyihin kauppoihin perustuva veromalli. Vero olisi 0,1 prosenttia osakkeilla ja joukkovelkakirjoilla käytävästä kaupasta sekä 0,01 prosenttia johdannaiskaupasta. Ylen suora vihjaus, että rahoitusmarkkinavero horjuttaisi pankkien perinteisen talletus- ja luototustoiminnan kannattavuutta, ja sitä kautta vahingoittaisi yritystoimintaa, ei perustu todellisuuteen.
Suomen Pankin ”Raha ja luotto rahapolitiikassa” -julkaisun mukaan ”raha on nykyisin pääosin aineetonta, vain numeroita pankkien tietokoneissa. Se onkin pohjimmiltaan pelkkää luottamusta siihen, että joku lopulta vastaa maksusitoumuksesta. Raha on velkarahaa, käytännössä keskuspankin (keskuspankkiraha) tai yhä hallitsevammin talletuspankkien (pankkiraha) likvidiä velkaa, jota voidaan käyttää maksuvälineenä. Pankkiraha, eli likvidi pankkitalletus, syntyy nykyisin valtaosin pelkkänä tilikirjauksena luotettavan talletuspankin myöntäessä luottoa asiakkaalleen. Tässä ostovoimaa syntyy tyhjästä”. 
Rahan kysyntää lisäävät siis esimerkiksi Ylen raportissa esitetyn yrityslainan kysyntä. Kun pankki myöntää lainan, kierrossa olevan rahan määrä lisääntyy. Kun yrittäjä lyhentää lainapääomaa, kierrossa olevan rahan määrä vähenee. Lainan korot raportin yrittäjä maksaa kierrossa olevalla rahalla. Eikä johdannaiskaupasta mahdollisesti perittävä vero vaikuta yrittäjän ja pankin rooliin millään tavoin.
Annankin Ylelle ilmaisen neuvon. Kun se seuraavan kerran teettää uutisensa Finanssialan keskusliitolla, sanokaa niille, että nyt me otetaankin tähän velkaisen yrittäjän sijaan sairas eläkeläinen. Suomessa kerättyjä eläkevaroja ei rahastoida vaan ne sijoitetaan. Siksi kuviin voitaisiin ottaa keskusliiton toimitusjohtaja Pia-Noora Kauppi vuodattamaan kyynel eläkeläiselle, jonka vanhuuden turvaa EU-komissio haluaa rokottaa.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Olen kyökkipsykologi


Koulutetuista, keski-ikäisistä naisista kertovissa henkilöjutuissa on liian vähän urheilumetaforia. Nykyisellään niissä on lähinnä näitä, joista en yhdestäkään tiedä, että mitä se oikeastaan tarkoittaa:

Läsnäolo (paitsi pakollisilla luennoilla), harmonia (paitsi musiikissa), intuitio (paitsi Spinozan tietoteoriassa), objektiivinen totuus (paitsi jos haluaa käyttää objektiivista subjektiivisen vastakohtana, koska ei tiedä sille mitään muutakaan määritelmää), kokonaisvaltainen (tätä en ole koskaan tarvinnut missään).

Kaikki sanat löytyvät psykologi Heli Heiskasen haastattelusta (”Kauas metelistä”, HS 29.5.2014, C2).
Heiskanen on erityisherkkä ihminen, joka yritystoimensa ohessa tutkii erityisherkkien kokemuksia. Termi varmaankin on kätevä kuvaamaan tunnetta aistikuormituksesta, jossa jollekin muulle normaali ääni, maku, valo, kosketus tai vaikkapa tunne-elämys aiheuttaa jotain stressireaktion kaltaista.
                      Tosin kiistely erityisherkkyyden määritelmistä alkoi heti. Päivän lehden yleisönosastossa Suomen erityisherkät ry:n puheenjohtaja Petri Konttinen muistuttaa, ettei esimerkiksi lasten erityisherkkyys ole sama asia kuin ylivilkkaus (HS 1.6.2014). Jäämme odottamaan Suomen erityisvilkkaat ry:n puheenjohtajan kannanottoa.
                      Itse olen erityisherkkä paitsi huomautuksille erityispainostani, myös eräille henkilöjournalismin meemeillä, jotka sopisivat paremmin Harry Potter –kirjoihin tai ei mihinkään.
                      Toimittaja Anna Tommolan kirjoittamassa Heiskasen haastattelussa jokin vaivaksi koettu onkin suuri voima. Erityisherkkä voi esimerkiksi työpaikalla aistia muita nopeammin huonontuvan ilmapiirin tai huonon sisäilman. Tommola ei erikseen mainitse kilpailevaa teoriaa, jonka mukaan monilla työpaikoilla on toisten työntekoa haittaavia valittajia.
                      Sen sijaan Tommola kertoo, miten erityisherkät joutuvat toisinaan kärsimään heille tyypillisestä tunnollisuudesta. Tommola ei erikseen mainitse kilpailevaa teoriaa, jonka mukaan hyvässä itseluottamuksessa ja omakehussa ei ole mitään vikaa, mutta että ihmiset, jotka aina väittävät joutuvansa työyhteisössä kärsimään hyvistä ja ihailtavista ominaisuuksistaan, voivat olla aika rasittavia.