sunnuntai 20. elokuuta 2017

Terrorismi ja kuinka meistä tuli viisaampia

“Some nights I need to be held. Tonight I'm a listener. So nice to lie in rumpled sheets and listen. Cover me with words.” ― Don DeLillo, Libra


Sattuneesta syystä yhä useampi suomalainen eri puolilla maata tietää nyt mitä terrorismi on ja miten siitä kuuluu puhua. Ikään kuin viisaus olisi lisääntynyt sitä mukaa mitä lähemmäs uutisista tutut tapahtumat tulevat. Pariisin ja Lontoon jälkeen Tukholmaan – ja nyt Turkuun.

Itsessäni en tosin ole samaa viisastumista havainnut, vaikka etäisyys perjantain puukotuksiin oli vain kolme sataa metriä. Ja yhtä huonosti ymmärrän yhä teini-ikäisiä, jotka lähtevät kaupungille pahoinpidelläkseen jonkun, vaikka yksi vuoden 1999 vappupuukotuksista tapahtui sadan metrin päässä.

Sosiaalisesta mediasta löytyville kirjoituksille on yhteistä juuri löydetty juhlavuuden ja varmuuden tasapaino. Tyypillisiä ovat myös moitteet terrorismin ”vähättelijöille”.

Ilmiötä ei saisi rinnastaa toisiin ilmiöihin, jotka meillä ovat muutoinkin vaivoina. Kuten naisiin kohdistuva väkivalta, mielenterveysongelmat, syrjäytyminen, eriarvoisuus, yksinäisyys, vaikeiden kokemusten traumatisoivuus, mikä tahansa muu elämän raiteiltaan lähtö tai terrorismia tilastollisesti suuremmat uhat terveydelle ja hengelle. Terrorismi on siis todellisuutta, joka jotenkin on irti muusta todellisuudesta. 

Omalla tavallaan somessa kiertävät ja peukutetut terrorismin selitykset ovat myös hyvin samanlaisia kuin Turussa välittömästi liikkeelle lähteneet huhut.

Tekijöitä ei ollut monta, he eivät liikkuneet paikasta toiseen autolla iskuja tehden, aseistus ei ollut raskaan luonteinen eikä kukaan iskenyt yhtä aikaa kauppatorille ja kahteen kaupungin laidoilla olevaan kauppakeskukseen. Mutta järjellä ajatellen niin olisi varmaan pitänyt tehdä, jotta terroristinen tarkoitus olisi maksimoitu.

Järjen sovittaminen Turun tapahtumiin on kuitenkin työlästä, eikä sitä kokonaiskuvaa, jossa 18-vuotias marokkolainen on palapelin osa, ehkä edes ole olemassa.

Kuvan hahmottamista vaikeuttaa toistaiseksi sekin, ettei mikään organisaatio ole vielä ehtinyt kiittää soturiaan. Sellainen on ymmärtääkseni ollut tapana, mutta protokollan noudattamista on voinut viivyttää se, että päähuomion ollessa Barcelonassa mm. New York Times –lehden otsikko antoi Turun iskulle terrorismia neutraalimman nimen ”rampage”.


maanantai 13. maaliskuuta 2017

EK:n vaihtoehtoiset faktat?


Sunnuntain some-myrskyä voi tarkastella kuten Liberan Heikki oikealta tekee twitterissä, tai sitten kysyä, että onko sarkasmikin liian vakava tapa suhtautua elinkeinoelämän viime aikaisiin ulostuloihin?

Elisan henkilöstöpolitiikka on sunnuntaina EK:n äänellä puhuneen toimitusjohtaja Veli-Matti Mattilan aikana kieltämättä ollut aktiivista ja innovatiivista, kun ainoastaan työpaikkoja ei ole ulkoistettu Intiaan vaan myös niitä irtisanomisia. Tästä ei voi kuitenkaan vielä päätellä, että Mattila olisi tilinpäätöksen menoerien lisäksi lukenut myös kaikki Elisaa suoraan tai välillisesti koskettavat TESsit. Eikä siitä varsinkaan voi päätellä, että Suomea ns. kilpailijamaihin vertaava Mattila tietäisi, miten Ruotsissa oikeasti sovitaan hitsarin työajoista tai Saksassa sosiaalityöntekijän palkoista.

Elinkeinoelämälle työlainsäädäntöön kirjattu yleissitovuus on kirous ja paikallinen sopiminen on hopealuoti, joka vapauttaisi kansantalouden mm. liian suurista palkoista:

”On ajan kysymys, poistuvatko liittojen TES-sopimukset vai eivät. En osaa siihen vastata, mutta ainakin työehtosopimusten pitäisi olla niin joustavia, että niiden perusteella voidaan sopia työpaikoilla [--] Esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa tehdään valtavasti paikallista sopimista, eikä siellä ole tapahtunut niitä sinänsä ymmärrettävistä syistä esitettyjä uhkakuvia.”

Esimerkit ovat tuttuja, mutta miten hyvin Mattilan visioimat muutokset kytkeytyvät työmarkkinapolitiikkaan ja työn hintaan meillä ja tavanomaisissa verrokkimaissa? Eivät ainakaan niin suoraviivaisesti kuin Mattilankin näyttäisi kuvittelevan.

Ruotsin koordinoidussa palkkamallissa palkanmuodostus on periaatteessa hajautunut, mutta työehtosopimusten kattavuudessa Ruotsi on yhä pohjoismaiden huipulla ja palkkahajonnassa pohjalla. Yksikään LO:n jäsenliiton piirissä oleva työntekijä ei sovi palkoistaan paikallisesti ilman rajoituksia. Ne jotka sopivat, ovat todennäköisimmin valtion toimihenkilöitä, kun taas keskittyneintä palkanmuodostus on yksityisen sektorin duunarilla.

Yksityisen sektorin ruotsalaisilla duunareilla kehitys on myös viime vuodet kulkenut kohti keskitetympää sopimista (julkisen sektorin toimihenkilöillä päinvastoin). Tässä on ehkä yksityisen työnantajan kannalta järkeä, jos irlantilainen tutkimus vuodelta 2010 pitää kutinsa myös pohjoismaissa: verrattuna yksilötason sopimiseen keskitetty palkoista sopiminen pienentää sekä palkkakustannuksia että palkkahajontaa.

Kun vielä katsoo, miten pienipalkkaiset alat ovat Ruotsissa saaneet ihan kohtuullisia palkankorotuksia ja julkisen sektorin toimihenkilöt parempia, niin JUKOn tai PAMin luulisi olevan Ruotsin ratkaisuista jopa kiinnostuneempia kuin EK:n, jonka visioita ne eivät millään automaatilla toteuta.

Ja mitä Saksaan tulee, niin Eurostatin graafeista näkyy hyvin, miten taantumassa työn hinta näyttää nousevan Suomessa enemmän kuin Saksassa, vaikka kyse lienee siitä miten meillä nimenomaan pienipalkkaisia on irtisanottu samaan aikaan kun näille Saksassa luotiin yhteiskunnan tukemia minityöpaikkoja. Kun vielä ottaa huomioon Suomen Saksaa pienemmät palkkaerot, niin tilastoharha on valmis:

Työn keskihinta ei näytä meillä joustavan alas taloustilanteen mukaan, kun aiempaa suurempi osa työnsä säilyttäneistä työllisistä on sitä hyvätuloisempaa luokkaa. Tai toisin ilmaistuna: vertailu Saksaan ei anna mitään perusteita yleiselle palkka-alelle Suomessa, jossa tyypillisesti hajautetumpia palkkoja saavat asiantuntija-alat tekevät työnsä jo nyt halvemmalle kuin saksalaiset


torstai 16. helmikuuta 2017

Kenen oikeus, mikä velvollisuus?


”Minusta tuntuu, että tässä keskustelussa on sellaisia aukkoja, joita on hyvä valaista.” Merja Ylä-Anttila, MTV-uutisten vastaava päätoimittaja YLE:n uutisille.

Yleensä aukot kai paikataan, mutta sikäli osuva kielikuvan käyttö, että omallakin uralla olen jopa kahdesti joutunut keskustelemaan päätoimittajan kanssa, jota noin selän takana olen saattanut kuvata sillä aukolla jonne ei päivä paista.

Muutoin olen sitä mieltä, että Päätoimittajayhdistyksen (PTY) julkinen kannanotto vie YLE:n Sipilä-uutisoinnista alkaneen keskustelun pahasti harhaan: "Päätoimittajien yhdistys painottaa, että päätoimittajan tekemät uutisointipäätökset tai uutisoimatta jättäminen eivät rajoita tiedotusvälineen palveluksessa olevien sananvapautta. Toimittajat eivät käytä työssään sananvapauttaan kansalaisina, vaan työnantajansa sananvapautta."

Työnantajan määräysvalta on kirjattu työsopimuslain ensimmäiseen ja kolmanteen lukuun. Yhdistyksen painottama sananvapaus on puolestaan perustuslaillinen oikeus, joka 2. luvun 12 pykälän mukaan sisältää jokaisen oikeuden ”vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä”.

Journalistin ohjeissa yleisön oikeus saada tietää on tulkittu yksittäisen toimittaja velvollisuudeksi ”torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä”. Lisäksi toimittajalle on ohjeisiin kirjattu ”mahdollisuus kieltäytyä tehtävistä, jotka ovat ristiriidassa lain, henkilökohtaisen vakaumuksen tai ammattietiikan kanssa”.

Laki tai ohje ei erikseen kerro, miten toimia jos painostus tulee suoraan esimieheltä tai esimiehen välityksellä. Mutta jos esimies näyttää toimivan enemmän omaa etuaan ja ajatusmaailmansa kuin alaisiaan tai yleisön oikeutta tukien, niin YLE:sta eronneiden toimittajien ratkaisu näyttää johdonmukaisemmalta kuin PTY:n julkinen kannanotto.

Jos julkaisu oli tahallinen harhautus, niin sekin olisi jotenkin vähemmän noloa kuin päätoimittajien kollektiivinen väärinkäsitys journalismin ja yleisön tai YLE:n ja yle-veroa maksavien kansalaisten suhteesta. Itse asiassa samasta väärinkäsityksestä näki merkkejä jo viime joulukuussa, kun sanomalehtien pääkirjoitusten teemaksi nostettiin työntekijän lojaalisuus johtoa kohtaan. Ikään kuin se olisi jokin hyve. Ei kuulkaa, ”hyve” on johdon lojaalisuus työntekijöitä kohtaa, koska siitä ei määrätä mitään työehtosopimuksessa.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Luvullinen lisääntyminen: Perussuomalainen, nuhteeton vai konna?


Perussuomalaisten kunnan(vara)valtuutettujen rikosepäilyistä on ”valtamediassa” tehtailtu vajaan kahden istuntokauden aikana "tuhansia" nettiuutisia, valittaa tamperelainen kunnanvaltuutettu Heikki Luoto, ps, FB-kommentissaan. Jos tuo on totta, niin pitää olla aika lujassa perussuomalaisessa uskossa, jos ei tässä näe muuta ongelmaa kuin lehdistön vinoutuman.

Mietitään tätä vähän numeroina:

Suomessa on 313 kuntaa, asukasluvun mukaisen valtuuston keskimääräinen koko on 32. Valtuutettuja on yhteensä eri kunnissa noin 10 000, heistä reilut 1000 perussuomalaisia. Plus ne varajäsenet. Valtuutettujen keski-ikä on sen verran muuta väestöä korkeampia, että nuorin ehti syksyllä täyttää 23 vuotta (Vihdin Antti Hyytiäinen, kok) ja vanhin löytämäni 72 (Turun Mikael Miikkola, ps). Tässä ikäryhmässä suomalaisia epäillään rikoksista noin 80 000 kertaa vuodessa, mikä on hieman alle puolet kaikkiin suomalaisiin kohdistuvista epäilyistä.

Periaatteessa rikoksesta epäiltyjä perussuomalaisia valtuutettuja voisi siis olla jopa toista kymmentä, eivätkä he silti olisi muita kansalaisia epärehellisempiä. Mutta miten toista kymmentä epäilyä muuttuu tuhansiksi valtamedian nettiuutisiksi? Ja paljonko on ”tuhansia” ja mikä on ”valtamedia”?

No, sovitaan, että ”tuhansia” on vähintään 3000 ja enintään 9000. Ja jotta Heikki saisi kaikki mahdollisuudet olla oikeassa, sovitaan myös, että jokainen Tampereen kirjaston lukusaliin tuleva sanomalehti on ”valtamedia” (n. 90), vaikka niillä ei edes olisi Luodon mainitsemia nettisivuja. Päälle tietysti Yle paikallistoimituksineen sekä Maikkari, Uusi Suomi ja SK. Tai miksei Seiskakin? Lopuksi sovitaan, että jokainen media teki jokaisesta epäillyksi joutuneesta perussuomalaisesta kuntatason luottamushenkilöstä vähintään 3 juttua: epäily, tutkinta, oikeudenpäätös.

Näillä ehdoilla päästään luontevasti Heikki Luodon väittämiin lukuihin ilman, että perussuomalaiset näyttäisivät muita kansalaisia rikollisemmilta. Juttumäärät olisivat sovitun haitarin puolivälistä. Valitettavasti koko laskelma kuitenkin romahtaa nopeasti, jos käy ilmi, että Sastamalan Alueviesti uutisoi juupajokelaisen perussuomalaisen näpistämistä irtokarkeista vain kerran. Tai jos pudasjärvellä ilmestyvä Iijoki-seutu unohti kokonaan kihniöläisen perussuomalaisen haitan viranomaiselle valomerkin jälkeen.

Mitä pitemmälle ja useammin todellisuus eroaa laskelmalle annetuista ehdoista, sitä pahemmalta kuntatyötä tekevien perussuomalaisten tilanne näyttää, jos heidän rikollisuusasteensa mittarina joutuu käyttämään Luodon laskemia ”tuhansia” nettiuutisia. Itse asiassa google-haku ”perussuomalainen + rikosepäily”, tuottaa sekin vain 7000 osumaa, joista monet kyllä kertovat rikoksista mutta perussuomalaisten kohdalla lähinnä "somekohuista". Joukosta nousee esiin Oulun varavaltuutettu Tynkkynen, perässä Viitasaaren valtuustossa harvakseen näyttäytyvä Hakkarainen, kolmantena Kiemunki, jonka nykyinen rooli Pirkanmaan kunnalliselämässä jäi tosin minulle vähän epäselväksi. Useita osumia saanut Mäntylä pitää sivuuttaa, koska ex-ministeri erosi luottamustehtävästä Sallan kunnassa jo ennen kuin petosepäily tuli ilmi - ja varavaltuutettu Sademies oli jo erotettu valtuustoryhmästä, kun viimeksi istui käräjiä. Ehkä Luoto voisi jatkaa lista, kun kerran on asiaan perehtynyt?

Sitä odotellessa johtopäätös on yksiselitteinen: Heikki Luodon mustamaalaus menee kohteesta ohi (”valtamedia”), mutta osuu ikävästi sivullisiin perussuomalaisiin luottamushenkilöihin. Epätieteellisen tarkastelun nojalla he näyttäisivät olevan keskimäärin äänestäjiään nuhteettomampia, kuten uutisointi heijastaa, ja kuten kuntien asioista päättäviltä toivookin. Paitsi tietysti Heikki Luoto Tampereelta, jota voi todennäköisin syin epäillä perussuomalaisesta uhriutumisesta, ”median vika” -selittelystä puolueen kansansuosion huvetessa ja numerolukutaidottomuudesta.