maanantai 13. maaliskuuta 2017

EK:n vaihtoehtoiset faktat?


Sunnuntain some-myrskyä voi tarkastella kuten Liberan Heikki oikealta tekee twitterissä, tai sitten kysyä, että onko sarkasmikin liian vakava tapa suhtautua elinkeinoelämän viime aikaisiin ulostuloihin?

Elisan henkilöstöpolitiikka on sunnuntaina EK:n äänellä puhuneen toimitusjohtaja Veli-Matti Mattilan aikana kieltämättä ollut aktiivista ja innovatiivista, kun ainoastaan työpaikkoja ei ole ulkoistettu Intiaan vaan myös niitä irtisanomisia. Tästä ei voi kuitenkaan vielä päätellä, että Mattila olisi tilinpäätöksen menoerien lisäksi lukenut myös kaikki Elisaa suoraan tai välillisesti koskettavat TESsit. Eikä siitä varsinkaan voi päätellä, että Suomea ns. kilpailijamaihin vertaava Mattila tietäisi, miten Ruotsissa oikeasti sovitaan hitsarin työajoista tai Saksassa sosiaalityöntekijän palkoista.

Elinkeinoelämälle työlainsäädäntöön kirjattu yleissitovuus on kirous ja paikallinen sopiminen on hopealuoti, joka vapauttaisi kansantalouden mm. liian suurista palkoista:

”On ajan kysymys, poistuvatko liittojen TES-sopimukset vai eivät. En osaa siihen vastata, mutta ainakin työehtosopimusten pitäisi olla niin joustavia, että niiden perusteella voidaan sopia työpaikoilla [--] Esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa tehdään valtavasti paikallista sopimista, eikä siellä ole tapahtunut niitä sinänsä ymmärrettävistä syistä esitettyjä uhkakuvia.”

Esimerkit ovat tuttuja, mutta miten hyvin Mattilan visioimat muutokset kytkeytyvät työmarkkinapolitiikkaan ja työn hintaan meillä ja tavanomaisissa verrokkimaissa? Eivät ainakaan niin suoraviivaisesti kuin Mattilankin näyttäisi kuvittelevan.

Ruotsin koordinoidussa palkkamallissa palkanmuodostus on periaatteessa hajautunut, mutta työehtosopimusten kattavuudessa Ruotsi on yhä pohjoismaiden huipulla ja palkkahajonnassa pohjalla. Yksikään LO:n jäsenliiton piirissä oleva työntekijä ei sovi palkoistaan paikallisesti ilman rajoituksia. Ne jotka sopivat, ovat todennäköisimmin valtion toimihenkilöitä, kun taas keskittyneintä palkanmuodostus on yksityisen sektorin duunarilla.

Yksityisen sektorin ruotsalaisilla duunareilla kehitys on myös viime vuodet kulkenut kohti keskitetympää sopimista (julkisen sektorin toimihenkilöillä päinvastoin). Tässä on ehkä yksityisen työnantajan kannalta järkeä, jos irlantilainen tutkimus vuodelta 2010 pitää kutinsa myös pohjoismaissa: verrattuna yksilötason sopimiseen keskitetty palkoista sopiminen pienentää sekä palkkakustannuksia että palkkahajontaa.

Kun vielä katsoo, miten pienipalkkaiset alat ovat Ruotsissa saaneet ihan kohtuullisia palkankorotuksia ja julkisen sektorin toimihenkilöt parempia, niin JUKOn tai PAMin luulisi olevan Ruotsin ratkaisuista jopa kiinnostuneempia kuin EK:n, jonka visioita ne eivät millään automaatilla toteuta.

Ja mitä Saksaan tulee, niin Eurostatin graafeista näkyy hyvin, miten taantumassa työn hinta näyttää nousevan Suomessa enemmän kuin Saksassa, vaikka kyse lienee siitä miten meillä nimenomaan pienipalkkaisia on irtisanottu samaan aikaan kun näille Saksassa luotiin yhteiskunnan tukemia minityöpaikkoja. Kun vielä ottaa huomioon Suomen Saksaa pienemmät palkkaerot, niin tilastoharha on valmis:

Työn keskihinta ei näytä meillä joustavan alas taloustilanteen mukaan, kun aiempaa suurempi osa työnsä säilyttäneistä työllisistä on sitä hyvätuloisempaa luokkaa. Tai toisin ilmaistuna: vertailu Saksaan ei anna mitään perusteita yleiselle palkka-alelle Suomessa, jossa tyypillisesti hajautetumpia palkkoja saavat asiantuntija-alat tekevät työnsä jo nyt halvemmalle kuin saksalaiset