maanantai 29. kesäkuuta 2015

Väärinkäsitysten klassikko

Eilinen päivän lehti kertoi näköjään taas, että ihmiskunnan on uusimmasta tutkimuksesta huolimatta yhä vaikea hyväksyä, että monet yksilöllisiksi koetut ominaisuutemme ovat suurelta osin geneettistä perintöä.

Ajatus on kummallinen siksi, että äidit ovat jo aikojen alusta tienneet, että lasten huono käytös on peräisin isän suvusta. Ja vielä kummallisempi siksi, että jos ”uusimmalla tutkimuksella” tarkoitetaan uusia välineitä kartoittaa mielen ja aivojen neurobiologisia yhteyksiä, niin uusin tutkimus on lisännyt ennen kaikkea tietoa neuroplastisuudesta. Kaksostutkimukset, joihin kirjoituskin viittaa, eivät sen sijaan taida enää tuottaa mitään yllätyksiä.

Idea on vanha, mutta toki paljon nuorempi kuin esihistoriallinen ymmärrys perinnöllisistä ominaisuuksista. 1949 Donald Hebb otaksui, että kun ihminen oppii, myös aivojen fysiologia muuttuu. Otaksuman todisteen palkittiin Nobelilla 70-luvulla, kun 1970-luvulla Eric Kandel osoitti, että oppiminen tuottaa aivoihin syntyy uusia synapseja, hermosolujen välisiä kytköksiä.

Myös päivän lehden eilinen kirjoittaja kompastuu asiaan, esimerkkinä tämä väärinkäsitysten klassikko: ”Albert Einsteinin aivojen avaruudellisesta hahmotuskyvystä ja matemaattisista kyvyistä vastaavat alueet olivat isot ja poikkeuksellisen muotoiset.”

Periaatteessa kyllä, mutta myös suhteellisuusteorian keksijän corpus callosum mahtuu aivan hyvin ihmisen fysiologisten ominaisuuksien normaaliin vaihteluväliin. Siis samankokoinen corpus callosum saattaa istua minä tahansa aamuna viereisellä bussin penkillä. Varsinkin jos istuja on nuori.

Kiinnostavinta Einsteinin aivojen neurobiologisessa vertailussa oli Einsteinin ikä. Tämänkin aivojen rakenteen olisi luullut kutistuvan enemmän. Aivotutkijoiden oletus tästä ei kuitenkaan ollut, että Einsteinin aivot olisivat vuosikymmeniä sitten olleet vieläkin isommat. Tai että löydös ylipäänsä viittaisi perinnöllisen eron havaitsemiseen neurobiologian modernein kuvantamiskeinoin – kuten lehtikirjoittaja ryntäsi päättelemään.

Nykytiedon valossa he olettivat, että myös Einsteinin aivot noudattavat neuroplastisuuden periaatetta, ja että henkinen toimintakyky voidaan säilyttää iän karttuessa kunhan tiettyjä aivojen osia jaksetaan ja halutaan harjoittaa.

Sattumanvaraisten tiedeuutisten valossa aivojen harjoittaminen on helppoa: tee jokin rutiini, kuten hampaiden harjaus, toisella kädellä – ja jonkin ajan kuluttua muutoksen voi havaita aivoissa. No, ehkä niinkin, mutta mikään tästä ei tietenkään kumoa ilmeistä ajatusta tietoisuuden kykyjen perinnöllisyydestä. Perinnöllisyydestä keskusteltaessa meidän kannattaisi kuitenkin välttää tavanomaisia neroja. Kuten Mozartia tai Einsteinia.

Pelkkä arkikokemus riittää kertomaan, että akateemisten vanhempien lapset päätyvät yleensä akateemisille aloille, ja että muusikkojen lapset osaavat yleensä soittaa. Varmaankin tämä kertoo, että eri ihmisillä on jo syntyessään erilainen biologinen ponnistuspohja tulevaisuuteen. Sitä se ei kuitenkaan kerro, että lahjakkuus periytyisi. Jos me jotakin opimme tieteen ja taiteen historian sukulinjoista, niin sen, että vain keskinkertaisuus periytyy. Neroudelle on keksittävä muita, ja epäilemättä monimutkaisempia selityksiä.




Kts myös tämä ja tämä.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Tutkijat tekevät työtä, joka heille kuuluu


Mai Allo, VLK, uskoo kymmenien tutkijoiden johtavan yleisöä harhaan, kun nämä yhteisellä kirjelmällä moittivat hallitusohjelmaa sukupuolten tasa-arvon unohtamisesta (”Tasa-arvo on ideologinen päämäärä”, HS 14.6.2015).
Allon mukaan tasa-arvo on ”ideologia”, jota minkään tieteenalan menetelmä ei voi osoittaa oikeaksi tai vääräksi.
Allo tukee näkemystään myös muutamalla muulla tarpeettomalla sivistyssanalla, kuten ”objektiivisella retoriikalla”, mutta ne ovat pelkkää tiukujen helinää politiikassa, joka sitoutuu sukupuolten yhdenvertaisuusperiaatteeseen jo perustuslaissa.
Hallitusohjelma on sukupuolten osalta kieltämättä lakoninen: niiden todetaan yhdellä lauseella olevan tasa-arvoisia. Lauseen toteuttaminen käytännössä hajautuu siten useiksi hallitusohjelman tavoitteiksi, joita tutkijoiden kirjelmä arvioi.
Näin tutkimus tekee juuri sitä työtä, jota yhteiskunta edellyttää. Tutkijat laskevat, edistääkö valittu keino asetettua päämäärää; ja he arvioivat, johtavatko valinnat eturistiriitoihin hallitusohjelman eri tavoitteiden kesken tai hallitusohjelman ja lainsäädännön välillä.
Tutkijoiden kirjelmä on normaalia sivistysvaltion keskustelua, jossa akateeminen eliitti esittää kysymyksiä ja – ”tieteenalansa menetelmiin” nojaten – myös joitakin vastauksia. Allon mielipidekirjoitus kuulunee sen sijaan samaan epänormaaliin keskusteluun, jossa hallitus kutsuu opposition puheenvuoroa ”marinaksi” tai ”kurnutukseksi”.
Pääministerin ja ulkoministerin tavoin Allo halua kertoa, että ongelma ei nyt ole jokin asia vaan toiset ihmiset. Eivätkä siis edes toiset, omasta poikkeavat "mielipiteet ja arvoasetelmat”  vaan juuri ne ihmiset, jotka Allon kirjoituksen mukaan “syyllistyvät” mielipiteidensä “verhoiluun”.
Ymmärrän muuten oikein hyvin, että yhteiskuntatieteiden ennusteet ja arviot ovat monien epävarmuustekijöiden armoilla, jotka eroavat esimerkiksi kemiallisten reaktioiden tutkimuksen epävarmustekijöistä. Sitä en ymmärrä, että kirjoittaja haluaa leimata tieteenalan tyypilliset ominaisuudet tieteentekijöiden henkilökohtaisiksi moraalisiksi vioiksi.
                      Onkohan tällaisen heiton takana Mai Allon oma mielipide tai peräti poliittinen “ideologia”, jolle kirjelmän sisältö ei kelvannut? Allon nimen googlaaminen tuottaa niin odotetun tuloksen, että nyt vähän haukotuttaa: samainen henkilö on pitänyt blogia Ajatuspaja Liberan sivustolla.
Ei se perimmäinen ongelma sitten ollutkaan liian idealistinen ja siksi virheellinen tieteen filosofian tulkinta, joka askel kerallaan johtaa kaiken tutkimustiedon ja kaiken datan relativisointiin. Ongelma oli se sama, josta Jyrki Lehtola juuri vinoili viime perjantain Ilta-Sanomissa:
”Sivistymättömän valtion eräs piirre se, että sen älyllinen eliitti halutaan hiljentää ilmoittamalla, että teillä on väärä asenne, kommunistit. Meillä tapahtuu nyt jotain sen tapaista, kun tutkija tai professori avaa suunsa. Sun asenne on väärä, siksi sä puhut tollasia.”