Vienti vetää ja työttömyys alenee, joten on taas aika puhua
kilpailukyvystä: mikä on hallituksen ja kiky-sopimuksen rooli talouden
kohentumisessa? Perustuiko sopimus realistiseen arvioon vai mentiinkö
työntekijäpuoleen kohdistuneissa toimenpiteissä yli tavalla, joka kulutuskysyntää
heikentäessään jopa hidastaa nyt koettua kasvua?
Tähän mennessä kysymykseen on saatu kaksi vastausta,
hallituksen ja opposition. Taloustutkimuksen näkökulmasta niitä on enemmän, tai
vähintään niin monta kuin kustannuskilpailukyvyn määrittelyyn käytettyjen
elementtien yhdistelmiä. Asian ymmärtämiseksi pitää palata reilut kaksi vuotta
taaksepäin, kun pääministeri keksi Suomen kilpailukyvyn takamatkaksi 15 %, ja
kun SAK teki oman vaihtoehtoisen esityksensä tilanteen kohentamiseksi.
SAK:n esitys ei ainakaan hallituslähteiden mukaan vastannut
hallituksen esitystä, mutta jos kustannuskilpailukyky määrittyy erilaisessa
suhteessa eri ”kilpailijamaiden” sisäiseen kehitykseen, kustannuskilpailukyvyn
laskennalliselle määrittelylle ei ole vakaata lähtökohtaa eikä sen kehitykselle
liikkumatonta maalia, joten myöskään hallituksen esitys ei vastaa hallituksen
esitystä.
Lauri Kajanoja Suomen Pankista, ”15 prosentin
kustannuskilpailukykyeron” isä, lähetti tulkitsijoilleen viestin professori
Pertti Haaparannan blogin välityksellä. Lopussa omaa tulkintaa:
”Kun pyritään hahmottamaan kustannuskilpailukyvyn kehitystä,
tehdään valintoja sen suhteen,
1) mihin maajoukkoon vertailu tehdään,
2) mitä ajanjaksoa tarkastellaan,
3) tarkastellaanko koko taloutta vaiko vain tehdasteollisuutta ja
4) mitä mittareita muuten käytetään.
Tulokset riippuvat näistä valinnoista.”
1) mihin maajoukkoon vertailu tehdään,
2) mitä ajanjaksoa tarkastellaan,
3) tarkastellaanko koko taloutta vaiko vain tehdasteollisuutta ja
4) mitä mittareita muuten käytetään.
Tulokset riippuvat näistä valinnoista.”
Jos siis haluat näyttää eron suurena, kohdassa yksi vertaat
Ruotsiin ja Saksaan (joissa vaihtotaseen ylijäämä on ollut vähintään 5 %
BKT:stä koko talouskriisin ajan), kohdassa kaksi et käytä dataa vuoden 2013
jälkeen (jottei yksikkötyöhinnan suhteellisen kehityksen kääntyminen Suomelle
edulliseksi vesitä kohtaa kaksi), kohdassa kolme tarkastelet tehdasteollisuutta
(jolloin teollisuuden maksaman palkkasumman pienentyminen peittyy tuotteiden
maailmanmarkkinahintojen epäedulliseen kehitykseen) ja neljänneksi vältät
OECD:n tuottavuustietokantaa kuin ruttoa (jotta hallituksen toimet eivät
näyttäisi joko tarpeettomilta tai väärin kohdennettuina haitallisilta).
Omiin valintoihinsa perustuvaa laskelmaa Kajanoja vielä
pyöristi omassa blogissaan niin, että ”lähempänä kymmentä prosenttia”. Jos
tähän asti oli lukijalle yhtä vaikeaa kuin minulle, niin nyt tulee numeroita
jotka humanistikin ymmärtää. SAK:n esityksen laskennallinen vaikutus 9,8 % oli
lähempänä kymmentä kuin pääministerin 15 %. Just sayin’.