maanantai 25. syyskuuta 2017

Kiristikö kiky työntekijää myös talouden tappioksi?

Vienti vetää ja työttömyys alenee, joten on taas aika puhua kilpailukyvystä: mikä on hallituksen ja kiky-sopimuksen rooli talouden kohentumisessa? Perustuiko sopimus realistiseen arvioon vai mentiinkö työntekijäpuoleen kohdistuneissa toimenpiteissä yli tavalla, joka kulutuskysyntää heikentäessään jopa hidastaa nyt koettua kasvua?

Tähän mennessä kysymykseen on saatu kaksi vastausta, hallituksen ja opposition. Taloustutkimuksen näkökulmasta niitä on enemmän, tai vähintään niin monta kuin kustannuskilpailukyvyn määrittelyyn käytettyjen elementtien yhdistelmiä. Asian ymmärtämiseksi pitää palata reilut kaksi vuotta taaksepäin, kun pääministeri keksi Suomen kilpailukyvyn takamatkaksi 15 %, ja kun SAK teki oman vaihtoehtoisen esityksensä tilanteen kohentamiseksi.

SAK:n esitys ei ainakaan hallituslähteiden mukaan vastannut hallituksen esitystä, mutta jos kustannuskilpailukyky määrittyy erilaisessa suhteessa eri ”kilpailijamaiden” sisäiseen kehitykseen, kustannuskilpailukyvyn laskennalliselle määrittelylle ei ole vakaata lähtökohtaa eikä sen kehitykselle liikkumatonta maalia, joten myöskään hallituksen esitys ei vastaa hallituksen esitystä.

Lauri Kajanoja Suomen Pankista, ”15 prosentin kustannuskilpailukykyeron” isä, lähetti tulkitsijoilleen viestin professori Pertti Haaparannan blogin välityksellä. Lopussa omaa tulkintaa:

”Kun pyritään hahmottamaan kustannuskilpailukyvyn kehitystä, tehdään valintoja sen suhteen,
1) mihin maajoukkoon vertailu tehdään,
2) mitä ajanjaksoa tarkastellaan,
3) tarkastellaanko koko taloutta vaiko vain tehdasteollisuutta ja
4) mitä mittareita muuten käytetään.
Tulokset riippuvat näistä valinnoista.”

Jos siis haluat näyttää eron suurena, kohdassa yksi vertaat Ruotsiin ja Saksaan (joissa vaihtotaseen ylijäämä on ollut vähintään 5 % BKT:stä koko talouskriisin ajan), kohdassa kaksi et käytä dataa vuoden 2013 jälkeen (jottei yksikkötyöhinnan suhteellisen kehityksen kääntyminen Suomelle edulliseksi vesitä kohtaa kaksi), kohdassa kolme tarkastelet tehdasteollisuutta (jolloin teollisuuden maksaman palkkasumman pienentyminen peittyy tuotteiden maailmanmarkkinahintojen epäedulliseen kehitykseen) ja neljänneksi vältät OECD:n tuottavuustietokantaa kuin ruttoa (jotta hallituksen toimet eivät näyttäisi joko tarpeettomilta tai väärin kohdennettuina haitallisilta).

Omiin valintoihinsa perustuvaa laskelmaa Kajanoja vielä pyöristi omassa blogissaan niin, että ”lähempänä kymmentä prosenttia”. Jos tähän asti oli lukijalle yhtä vaikeaa kuin minulle, niin nyt tulee numeroita jotka humanistikin ymmärtää. SAK:n esityksen laskennallinen vaikutus 9,8 % oli lähempänä kymmentä kuin pääministerin 15 %. Just sayin’.


sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Viranomainen tiedottaa - onko Suomi Euroopan turvattomimpia maita?

Supon mukaan ”Euroopassa estetään kymmeniä terrori-iskuja vuosittain”, otsikoi Aamulehti viime joulukuussa. Luku ei kuulosta kovin täsmälliseltä. Sisäministeri Paula Risikko kertoi Ylen Ykkösaamussa eilen lauantaina (16.9.2017), että Suomessa estettyjä yrityksiä on ”monta”. Ei kovin täsmällisesti sanottu sekään, varsinkin kun emme tiedä, että millä aikavälillä. Huolestuttava se silti on, jos ”monta” on enemmän kuin kolme mutta vähemmän kuin kaksikymmentä (joka siis jo olisi Supon ”kymmeniä” koko mantereella).

Valtioita Supon mainitsemassa Euroopassa on 50 (joista puolisen tusinaa osin Aasian puolella). ”Kymmenistä” laskettava keskiarvo jokaista valtiota kohti on siis jokin melko pieni numero, joten onko Risikon ”monta” sen yläpuolella? Mahdotonta sanoa, mutta oletetaan, että Supon viimevuotinen ”kymmeniä” pyöristyy tai on sittemmin kasvanut siten, että se on nyt hakukoneen löytämän suomalaisen asiantuntijan esittämä, Euroopassa vuosittain estettyjen terrori-iskujen määrä 200.

Euroopan valtioiden keskiarvoksi laskettuna tuo olisi neljä, mikä mahtuu edellä esitettyyn ”monen” määritelmään. Eikö Suomi siis ole terroriuhan näkökulmasta Euroopan turvallisimpia maita, vaan keskikastia, kuten aika monessa muussakin tilastossa? Vai meneekö Risikon ”monta” jopa keskiarvon yli? Ja jos, niin kuinka paljon?

Kysymys ei ihan ratkea etsimällä jokin toinen maa, jossa tiedotuslinja on perustuu vähän täsmällisempiin lukuihin. Mutta yritetään. Alkuviikosta Ranskan poliisi kertoi uutistoimisto AFP:n mukaan estäneensä jo 12 iskua. Lisääkin voi siis tulla, mutta Ranskan osuuden siitä asiantuntijan kahdesta sadasta odottaakin olevan korkea. Itse asiassa korkein, yhdessä Englannin kanssa. Muiden Euroopan maiden estettäviksi siis jäisi yhä ehkä noin 150-160 iskua ja tuollaiset 3,2 maata kohti?

Jos pysytään alussa asetetussa ehdossa, niin teknisesti tuo on yhä ”monta”, mutta kuinka monta Suomessa? Kun mitään tarkempaa tietoa suomalaisen viranomainen ei osaa antaa, niin otetaan vertailukohdaksi aikaisempi tiedotuslinja, kun uhkatekijänä oli ulkomaisen terrorijärjestön sijaan kotimainen koulusurmaaja.

”Suomen poliisi estää vuosittain jopa kymmeniä joukkosurmia”, otsikoi Ilta-Sanomat 25.7.2016).

Se nyt ainakin on monta, itse asiassa oikein monta, jos sitä vertaa poliisiylijohtaja Paateron vuonna 2009 Alibille antamaan lausuntoon yhdestä ”todennäköisesti” estetystä surmasta. Jokelan jälkeen se tarkoittaisi 0,5 tapausta vuotta kohti. Paljon se siihenkin nähden, että koulusurmien valmistelujen esitutkinnasta tai oikeudenkäynnistä on Kauhajoen jälkeen uutisoitu kerran (Kiviniityn koulu Kokkolassa).

Vaikuttaa siis siltä että Supon ja poliisin ”kymmeniä” ei ole luku lainkaan, vaan konditionaalin imperfekti. Oman uhka-arvion mukaan jotain olisi voinut tapahtua, vaikka välttämättä ei tapahtunutkaan.

Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei koulusurmien ehkäisyyn tulisi jatkuvasti panostaa ja etteikö tilanne Suomessa seuraisi muuta Eurooppaa siinä, miten terroritekojen uhka kehittyy. Mutta se tarkoittaa, että suomalaisen viranomaisen tiedotetta pitää lukea kuin ranskalaista avantgardista romaania, mutta ranskalasien viranomaisen tiedotetta kuin Kalle Päätaloa. Jos selkosilla oli jotain 12, niin niitä on 12 kaksitoista myös paperilla.