Epiteetti
”Kesällä tuli kuluneeksi
sata vuotta ensimmäisen maailmansodan puhkeamisesta. Arvostettu
brittihistorioitsija Niall Ferguson arvioi kiinnostavasti sodan
syitä Financial Times -lehdessä elokuussa ja vertasi silloista
maailmantilannetta nykyiseen. Hänen mukaansa on vaarallista uskoa,
että valtioiden välinen taloudellinen riippuvuus, ydinaseet tai kansainväliset
instituutiot voivat estää Ukrainan tapahtumien kärjistymistä laajaksi
onnettomuudeksi.”
Raimo Sailas: ”Maailman politiikassa puhaltavat kylmät
tuulet”, HS 30.9.2014.
Kielitieteessä epiteetti on vertauskuvallinen appositio
eli lisämäärite tai vakiintunut lisänimi. Latinan kielen epiteetti, epitheton
necessarium, erottaa kantajan muista, muutoin saman nimisistä henkilöistä (esimerkiksi Plinius
vanhempi ja Plinius
nuorempi). Mikäli epiteetti ei ole välttämätön henkilön
tunnistettavuuden kannalta, mutta osoittaa jotakin tämän asemaa tai saavutusta,
siitä voidaan käyttää latinan kielen termiä epitheton ornans (Aleksanteri
suuri). Klassisessa kreikassa epiteetti on eeppisen kerronnan tyylikeino, joka
homeerisessa runoudessa tiivistää henkilöhahmon ansiot ja maineen (viekas
Odysseus).
Modernissa käytössä epiteetti täydentää asiantuntijaan
automaattisesti liitetyn apposition (”historioitsija”) kirjoittajan arviolla
tämän asiantuntemuksen tasosta (”arvostettu”).
”Arvostettu historioitsija Niall Ferguson” = kirjoittaja on
pitkälti tai kokonaan samaa mieltä kuin Ferguson.
"Räväköistä lausunnoistaan tunnettu historioitsija
Niall Ferguson" = Kirjoittaja ei rohkene yhtyä Fergusonin mielipiteeseen,
mutta mainitsee hänet varmuuden vuoksi, jotta lukija ymmärtäisi hänen seuraavan ajanmukaista keskustelua.
”Konservatiivinen historioitsija Niall Ferguson” = Ferguson
on poliittisesti ennakkoluuloinen, valehteleva paska.