Traagisia virityksiä

Jos tarina on silattu ”intohimolla ja rakkaudenjanolla”, kuten kriitikko päivän lehdessä kirjoittaa, se kuulostaa heti tärkeältä.

Tärkeydestä sitten seuraa ”dramaturgisen välineen latautuneisuus” ja ”lukukokemuksen intensiivisyys”, lopulta myös ”kuulas selvänäköisyys”, ”kaunis ja traaginen viritys” sekä ”käsin kosketeltava jännite”.

                      Romaani, sveitsiläisen Alain Claude Sulzerin Väärään aikaan, kertoo itsemurhaan päätyneen homomiehen kulissiavioliitosta ahdasmielisellä 50-luvulla, joten tätä lakonisempi kuvaus ei ehkä olisikaan paikallaan. Kriitikon tekstistä välittyvä implisiittinen lukija-kokija saattaa hetkittäin horjua jossain emotionaalinen huimauksen tai ratkaisevan totuuden partaalla, mutta pääasia, että arvostelun ymmärtää Petri Immosen eikä Emma Bovaryn kirjoittamaksi.

                      Muista ajankohtaisista asioista lehdessä kirjoitetaan tietysti toisin, koska ei kirjoiteta taiteesta. Tärkeiltä nekin kuulostavat, vaikka mitään ei nimetä yhtä suoraan kuin kirja-arvostelussa. Jos nimettäisiin, taloustoimittajan kommentti-kirjoitus olisi silattu ahneudella ja vallanjanolla.

                      Kärjistäviä kielikuvia taloustoimittajalla on tasan yksi: ”Irvikuva”. Se viittaa valtion omistajaohjaukseen lentoyhtiö Finnairissa, tarkemmin sanoen tilanteeseen, jossa omistajaohjausyksikön johtava virkamies Pekka Timonen on samalla Finnairin hallituksen jäsen:

                      ”Ulkopuoliselle syntyi kuitenkin kuva, että Timonen oli Finnairin hallituksessa lähinnä etsimässä valtion palkkio- ja palkitsemisohjeista porsaanreikiä, joiden perusteella bonuksista ja palkkioista saattoi jättää kertomatta julkisuuteen. Stay- ja allekirjoitusbonusten lisäksi Timonen oli linjaamassa sitä, että Finnairin toimitusjohtajan lisäeläkkeen määrää ei kerrottu keväällä 2010.”

                      Osin julkisuudessa ja osin siltä suojassa esitetyn draaman latautuneisuus välittyy lehden lukijalle, vaikka sitä ei erikseen mainita. Mainintaa ei tarvita, koska seuraava lause antaa lukijan omille ajatuksille riittävästi tilaa:

                      ”Voisi olettaa, että valtion omistajaohjausosaston päällikkö ymmärtää ohjeen tekstin lisäksi myös sen hengen.”

                      Kuulasta ja selvää, mistä taloustoimittaja vielä jatkaa:

”Valtion omistajaohjauksen päällikön jäsenyys Finnairin hallituksessa oli muutenkin hyvän hallinnon irvikuva. Finnairin hallituksen jäsenet nimittäin valittiin käytännössä osakkeenomistajien nimitystoimikunnassa, jossa valtiota edustaa finanssineuvos Jarmo Väisänen. Finanssineuvos Väisänen on Pekka Timosen alainen ja hänen kuului esittää esimiestään hallituksen jäseneksi vuodesta toiseen.”

Traaginen viritys on käsin kosketeltava, vaikka taloustoimittaja ei taaskaan erikseen selitä, miten ministeriön ylempi virkamies sitoo alaisensa moraalin yhteen oman taloudellisen etunsa kanssa. Se käy ilmi.

Onko Väärän aikaan romaanina ”hieno”, ”vakuuttava” ja ”syvälle luotaava”? En tiedä, mutta ainahan voin luottaa kriitikon sanaan. Entä onko Finnair omistajaohjauksen ”irvikuva”? Tunnen tietäväni, sillä taloustoimittaja tukee sananvalintaansa tavalla, joka saa johtopäätöksen vaikuttamaan omalta eikä pelkästään tyrkytetyltä.

Sitä en tiedä, miten Balzac tai Dickens herätettäisiin haudasta kirjoittamaan Finnairin yrityshistoriikki, mutta hyvin siihen saattaisi riittää myös taloustoimittaja Tuomo Pietiläisen dramaattinen vainu. Pietiläistä ollaan kuulemma nimittämässä Tampereella määräaikaiseksi journalistiikan professoriksi.

Ehtisikö Tuomo tehtävässään vetää myös muutaman kritiikin kurssin, jossa painotettaisiin kirjoittajan itsehillintää, havainnollistavaa tarkkuutta adjektiivin kustannuksella ja luottamusta lukijan päättelykykyyn?