Alfred Schnittke: Piano Quintet / String Trio / Stille
Musik. 1999 AFCM Ensemble.
Naxos 2000.
Neuvostoliitossa sävelletty modernismi eroaa hengeltään ja tekniikoiltaan muun Euroopan
sodanjälkeisestä modernismista. Omintakeisuus ei johdu slaavilaisesta kansanluonteesta
eikä venäläisen musiikkihistorian sisäisistä, esteettisistä lainalaisuuksista. Se
johtuu eletystä elämästä.
Alfred
Schnittke (1943-1998), 1900-luvun viimeinen suuri säveltäjä, joutui
opiskelemaan toisen Wienin koulukunnan ja italialaisen Luigi Nonon musiikillisia
uudistuksia salakuljetetuista partituureista. Kuunnella sitä ei voinut, mikä on
kai tavanomainen ja luontevin ensikosketus uuteen musiikkiin.
Miltä hänen korvissaan kuulosti äänetön musiikki,
jossa olennaista ei ehkä ollut ”formalistisen” säveltaiteen esityskielto (virallista voi rikkoa yksityisesti), vaan idea
vielä olemattomasta ilmaisusta, joka ponnistaa pakotettua hiljaisuutta
vastaan?
Sama
tahdon ja taakan jännite ilmenee yhä Jousitriossa, vaikka se on sävelletty
kommunismin routakaudella, jolloin yhteydet Eurooppaan vähän aukenivat. Tosin Schnittkellä
itsellään oli päällä matkustuskielto ja terveyskin reistaili.
Melodian
kamppailu tuntuu tuhoon tuomitulta. Vaikutelma ei silti ole lannistava, vaan
näin musiikki nimenomaan jakaa taakan kuulijan kanssa - eikä suinkaan lisää tai
vähättele elämän raskautta. Samalla Schnittke myös kumartaa esikuvilleen.
Jousitrio
on Schnittken wieniläisin teos. Siinä on kaikuja Mahlerilta, mutta varsinkin änkyrämodernismin
suurelta lyyrikolta, Alban Bergiltä. Etäisyys ”sarjallisen itsekieltämisen
puberteettisiin rituaaleihin”, kuten Schnittke oman ilmaisunsa löydettyään
letkautti, on silti riittävä.
Divariin? Takaisin hyllyyn? Tyhmä kysymys. Tällä levyllä soittaa rouva Schnittken lisäksi joukko muita tekijän tunteneita, joten jos meidän tavallisten kuulijoiden korvaan kantamatonta virtuositeettia uupuu niin ainakin autenttisuus on kohdallaan.
Divariin? Takaisin hyllyyn? Tyhmä kysymys. Tällä levyllä soittaa rouva Schnittken lisäksi joukko muita tekijän tunteneita, joten jos meidän tavallisten kuulijoiden korvaan kantamatonta virtuositeettia uupuu niin ainakin autenttisuus on kohdallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti