Viimeksi kuultuna: Keith Jarrett / Selected Recordings

Keith Jarrett: Selected Recordings. ECM 2002.

Suurilla taiteilijoilla on monenlaisia itse-epäilyjä.

                      Esimerkiksi Sibelius toivoi jälkipolvien unohtavan A-molli-jousikvarteton ja Kullervo-sinfonian, koska ne eivät täyttäneet myöhemmän tuotannon korkeampia standardeja. Rahapulassa tehtyjä pianosävellyksiä hän häpesi niin, että naamioi ne alhaisilla opusnumeroilla nuoruuden hairahduksiksi.

                      Pienemmillä taiteilijoilla epäilyjä on vähemmän. Ehkä he eivät siksi olekaan aina niin suuria.

                      Pianisti Keith Jarrett on tehnyt urallaan monta rohkeaa kokeilua, joista useimmat ovat mukana Selected Recordings –nimisellä kahden levyn kokoelmalla. Ensimmäinen vaikutelma jazzmiehestä, joka improvisoi lyhyitä melodioita ja pitkiä taukoja barokin myöhäiskaudella keksityllä klavikordilla, liittyy taiteilijan vapauteen. Sitä on ollut runsaasti. Toinen vaikutelma liittyy rajoituksiin ja vastuksiin. Niitä ei ole ollut riittävästi.

                      Levylle on mennyt kaikki, minkä tekijän sielu sietää. Kuulijan sielu on jäänyt vähemmälle huomiolle. Johtopäätös saa vahvistusta, kun Jarrett siirtyy klavikordista sopranosaksofoniin, kirkkourkuihin, pakistanilaiseen huiluun ja intialaiseen tablaan. Napanöftää pystyy kaivelemaan monenlaisin välinein.

                      Harva otus on niin rasittava kuin vapaa ihminen, havaitsi Kari Hotakainen kirjassaan Elämä ja muita juttuja (2001). Sellainen huokuu itsevarmuutta, keimailee itsetunnollaan, ajattelee rajattoman suvaitsevaisesti ja on vapaa kuin taivaan lintu, mikä vertauksena tekee vääryyttä suvustaan, säävaihteluista ja ruokavaliosta riippuvaisille siivekkäille.

                      Hotakainen ilmoitti ihailevansa lintuja juuri siksi, että ne näyttävät vapailta rajoituksistaan huolimatta. Ikävämpää elämänmuotoa edustavat taiteen oppilaitokset. Ne ovat kuulemma väärällään koulutusohjelmia, joiden mukaan luovuus on vapautta tai pyrkimystä tuohon tilaan, joka muistuttaa automarketin tyhjää parkkialuetta:

                      ”Monilta harmeilta säästyttäisiin, jos tuleville taiteilijoille ei myytäisi tuota rajatonta autiutta kovin edullisesti. Rajaton taiteilija on kuin rajaton lapsi, parhaimmillaan nukkuessaan.”

                      Vasta kitka ja vastukset pörhistävät esiin ihmisen todellisen karvan, Hotakainen arveli, vaikkei tiettävästi hionut ajatustaan Jarrettin laajaa levytuotantoa vasten. Taiteessa vastuksesta käy myös epäluuloinen yleisö.

                      1970- ja 80-luvuilla se ei ostanut Jarrettin kummallisimpiä päähänpistoja, mutta teki hänen Münchenin pianoresitaalistaan valtaisan menestyksen. Siitäkin on tässä valikoimassa näyte.

                      Lisäksi mukana on perinteisillä kvartetti- ja trio-kokoonpanoilla soitettua jazzia, jonka perusteella voi jo ymmärtää, miksi Jarrettista tuli sukupolvensa ehkä jäljitellyin jazzpianisti. Muusikkotoverit pitivät taiteilijan kurissa. Kurista syntyi taidetta. Vapaudesta syntyi krääsää.

                      Divariin? Takaisin hyllyyn? No, jos tästä ei kehtaa rahaa pyytää niin sujautan huomaamatta myyntitelineen ja seinän väliin.