The Fred
Herch Trio: Night & The Music. Palmetto 2007.
Onko Fred Herch on vain yksi modernin konservatoriojazzin lukuisista hintelistä
lyyrikoista, jolta sitä paitsi puuttuu Bill Evansin henkilökohtaisten demonien
tuoma katu-uskottavuus?
Tarkempi kuuntelu kannattaa. Se paljastaa Herschin analyyttiseen muusikkolaatuun verhotut tunnemyrskyt.
Night & The Music (2007) alkaa Cole Porterin standardilla ”So
in Love”, jonka lohdullisuus hajoaa nopeasti
traagisuuteen. Herschin oma sävellys ”Galaxy Fragment” jatkaa olemassaolon
yöpuolen tarkastelua, ja antaa samalla ison roolin basisti Drew Gressille ja
rumpali Nasheet Waitsille.
Herschin dramaattista vainua
kuvaa hyvin myös se, että kyse on vain johdannosta toiseen standardiin.
Rakennelman seurauksena ”You and the Night and the Music” tuntuu kertovan
enemmän ihmissydämen kyvystä itsepetoksiin kuin Fred Astairen ikuisesta
rakkaudesta Ginger Rogersiin.
Night & The Musicin populistisen pinnan alta löytyy kypsää
epäilyä ja viiltävää ironiaa. Irving
Berlinin kodikas katrilli "Change Partners" tarjoaa tempon
vaihdoksen, mutta ”How Deep is the Oceanin” myötä synkkyys ottaa taas vallan –
tosin tällä kertaa enemmän nuottikuvaa kunnioittavana resitaalina kuin
kipeänä tunnustuksena.
Lämpimästi suositeltava levy,
johon eron tai muun menetyksen äskettäin kokeneiden kannattaa suhtautua
tietyllä varovaisuudella. Takaisin hyllyyn? Divariin? Kummia kysytte,
tämähän olisi helmi missä tahansa kokoelmassa…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti