tiistai 24. huhtikuuta 2012

Viimeinen Voimala


Olen vuosikaudet kärttänyt turhaan kutsua Voimalan vieraaksi televisioon.
Aiemmin sillä verukkeella, että toinen juontaja-tuottajista teki samaan aikaan sanomalehti Uutta Suomea kuin minäkin. Myöhemmin sillä, että olen käytännössä ainoa kustantamo Savukeitaassa esseitään julkaissut henkilö, jota Voimalassa ei ole nähty. Lukuun ottamatta Pjotr Kropotkinia, Søren Kierkegaardia, Mark Twainia ja Voltairea, jotka ovat kuolleet.
Nyt on jo myöhäistäkin. Viimeinen Voimala alkoi hetki sitten "kasvojaan nuorentavalla" (kirjoittivat iltapäivälehdet) Ylen TV-ykkösellä. Voi tietysti olla, että profiilini oli koko ajan väärä. Oikeaa profiilia selostetaan Tommi Melenderin romaanissa Ranskalainen ystävä (2009), jonka päähenkilö, julkkisluennoitsija Joel Ranto, ilmoittaa että synnintunnolle on kysyntää. Ja että elämysteollisuudessa kysyntään on tapana vastata:
                      ”Minut oli pestattu tapahtumaan vihaiseksi nuoreksi mieheksi, vaikka ikäni puolesta olin enintään nuorekas. Minun piti haastaa ja kyseenalaistaa, mutta samalla myös hauskuuttaa. Mikään ei hykerrytä humanisteja niin paljon kuin sellaisten ihmisten pilkkaaminen, jotka eivät ajattele yhtä valistuneesti kuin he. Minulle pilkkakirveen rooli luontui, olinhan tehnyt porvareille, teknokraateille ja kristityille irvailusta itselleni elinkeinon.”
Joelin esikuvia, joita varmaankin on monta, ei erikseen nimetä. Annetun näytön perusteella yksi on heti kuviteltavissa. Raamatullisin mielikuviin mieltynyt moralisti, joka on ilmiantanut tyhmiksi ja säyseiksi kulutuskapitalismin orjiksi jokseenkin kaikki, paitsi 1800-luvun ranskalaiset kirjailijat ja poptähti Morisseyn, kuulostaa tutulta.
Suorempi vinkki on Voimala-ohjelma itse, jossa Joel kokee tähtihetkensä. Melender siis liittää hänet samaan joukkoon kuin oikeat vieraat, mm. Timo Hännikäisen ja Antti Nylénin. Tai jos hörhökerrointa nostetaan yli Savukeitaan kustannusjohdon sietokyvyn, filosofi Jukka Hankamäen.
Listalla neljäntenä voisi olla kirjailija ”Tommi Melender”, mutta enemmän julkisena kuvanaan kuin omana itsenä. ”Esseeminä on rooliminä, joka puhuu eri tavalla kuin arkiminä”, Melender täsmensi blogissaan: ”Samalla tavalla rooliminä on esimerkiksi toimittajaminäni, en minä arkipäiväisessä kanssakäymisessä esiinny samalla tavalla kuin toimittajana haastateltavien edessä. Minulle roolit ovat jotain välttämätöntä ja luonnollista erilaisten sosiaalisten ja kulttuuristen funktioiden kannalta, eikä mitään valheellista, näyteltyä tai tekopyhää.”
Ranskalaisen ystävän kansiliepeestä löytyvän ylistävän arvostelun mukaan Melenderin esikoisromaani Kunnian mies (2007) oli hyvä, mutta ”ei siksi, että siinä maailma on julma ja moraaliton ja ihmiset sisäisesti tyhjiä suorittajia, sillä sen me tiesimme jo entuudestaan”.
Kun itseensä tyytyväinen sisäpiirin ironia käy kulttuurilehti Parnassossa yhteiskuntakritiikistä, ei kai enää ole ihme, jos seikkaperäisempään pohdintaan tottunut taloustoimittaja Melender päätti kirjoittaa juuri tämän romaanin.
Kovin jyrkkää rajaa itsensä ja muiden elämäntapaflagellistien välille hän ei silti yritä vetää. Joelin matka seminaarissa koetusta identiteettikriisistä Ranskaan, jossa kriisissä on ihmisarvo, ei perustu herkkiin nyansseihin.
Suomessa Joel myy ihmisvihaa markkinatalouden yleisen moraalin analyysina, mutta Ranskassa hän löytää globalisaation liepeillä keinottelevia raiskaajia ja murhaajia, joita kai kuuluukin vihata. Siksi paikka ja kerronnan näkökulma voivat vaihtua, mutta ihmisen epiteetteinä pysyvät ”idioottimainen”, ”kuvottava”, ”pölvästi”, ”vastenmielinen”, ”tyhmä” ja ”ihramaha”.
Joel myös varoittaa etukäteen, ettei hän usko henkiseen kasvuun, joten todellisen julmuuden ja oman pelkuruuden kohtaaminen tarinan myötä ei riitä opettamaan tapamoralistille mihin hän voisi mannermaista sivistystään käyttää. Vielä romaanin lopussakin se on keino katsoa nenänvartta pitkin uutistoimittajaa, joka ei tunnistanut Flaubert-viitettä.
Onko salainen rakkaus totta vai petosta? Kuka osaa enää kasvattaa lasta? Onko ihminen hyvä vai paha? Jooga - tie tasapainoon vai vakaviin vammoihin? Tuleeko äidin kasvattamista pojista miehiä? Miksi koira on ihmisen paras ystävä, mutta sika kelpaa vain syötynä? Ja vielä illan teema psykoterapeutin, kirjailijan, kulttuuriantropologin ja tietysti Morrisseyn ykkösfanin silmin – mikä on ajan henki?
Todennäköisesti olisin tullut toimeen ilman vastausta yhteenkään näistä kysymyksistä, jos niihin ylipäänsä vastattiin, mutta päivystävien dosenttien, vakosamettihumanistien ja kipeistä aiheista kirjoittavien esikoiskirjailijoiden karsinana Voimala on puolustanut paikkaansa Ylen ohjelmakartalla.

1 kommentti:

  1. Raisa Rauhamaa-fani forever25. huhtikuuta 2012 klo 22.55

    Cool!

    Katsoin saman ohjelman, ja tässähän se oli, paketoituna, ei-ohjelmassa nähdyin höystein.

    VastaaPoista