Olen vuosikaudet kärttänyt turhaan kutsua Voimalan vieraaksi televisioon.
Aiemmin sillä verukkeella, että
toinen juontaja-tuottajista teki samaan aikaan sanomalehti Uutta Suomea kuin minäkin. Myöhemmin sillä, että olen käytännössä ainoa
kustantamo Savukeitaassa esseitään julkaissut henkilö, jota Voimalassa ei ole nähty. Lukuun
ottamatta Pjotr Kropotkinia, Søren Kierkegaardia, Mark Twainia ja Voltairea,
jotka ovat kuolleet.
Nyt on jo myöhäistäkin. Viimeinen
Voimala alkoi hetki sitten
"kasvojaan nuorentavalla" (kirjoittivat iltapäivälehdet) Ylen TV-ykkösellä. Voi
tietysti olla, että profiilini oli koko ajan väärä. Oikeaa profiilia selostetaan Tommi Melenderin romaanissa Ranskalainen ystävä (2009), jonka päähenkilö,
julkkisluennoitsija Joel Ranto, ilmoittaa että synnintunnolle on kysyntää. Ja
että elämysteollisuudessa kysyntään on tapana vastata:
”Minut oli pestattu tapahtumaan vihaiseksi
nuoreksi mieheksi, vaikka ikäni puolesta olin enintään nuorekas. Minun piti
haastaa ja kyseenalaistaa, mutta samalla myös hauskuuttaa. Mikään ei hykerrytä
humanisteja niin paljon kuin sellaisten ihmisten pilkkaaminen, jotka eivät ajattele
yhtä valistuneesti kuin he. Minulle pilkkakirveen rooli luontui, olinhan tehnyt
porvareille, teknokraateille ja kristityille irvailusta itselleni elinkeinon.”
Joelin esikuvia, joita varmaankin
on monta, ei erikseen nimetä. Annetun näytön perusteella yksi on heti kuviteltavissa.
Raamatullisin mielikuviin mieltynyt moralisti, joka on ilmiantanut tyhmiksi ja
säyseiksi kulutuskapitalismin orjiksi jokseenkin kaikki, paitsi 1800-luvun
ranskalaiset kirjailijat ja poptähti Morisseyn, kuulostaa tutulta.
Suorempi vinkki on Voimala-ohjelma itse,
jossa Joel kokee tähtihetkensä. Melender siis liittää hänet samaan joukkoon
kuin oikeat vieraat, mm. Timo Hännikäisen ja Antti Nylénin. Tai jos hörhökerrointa
nostetaan yli Savukeitaan kustannusjohdon sietokyvyn, filosofi Jukka Hankamäen.
Listalla neljäntenä voisi olla kirjailija
”Tommi Melender”, mutta enemmän julkisena kuvanaan kuin omana itsenä. ”Esseeminä
on rooliminä, joka puhuu eri tavalla kuin arkiminä”, Melender täsmensi
blogissaan: ”Samalla tavalla rooliminä on esimerkiksi toimittajaminäni, en minä
arkipäiväisessä kanssakäymisessä esiinny samalla tavalla kuin toimittajana
haastateltavien edessä. Minulle roolit ovat jotain välttämätöntä ja
luonnollista erilaisten sosiaalisten ja kulttuuristen funktioiden kannalta,
eikä mitään valheellista, näyteltyä tai tekopyhää.”
Ranskalaisen ystävän
kansiliepeestä löytyvän ylistävän arvostelun mukaan Melenderin esikoisromaani Kunnian mies (2007) oli hyvä, mutta ”ei
siksi, että siinä maailma on julma ja moraaliton ja ihmiset sisäisesti tyhjiä
suorittajia, sillä sen me tiesimme jo entuudestaan”.
Kun itseensä tyytyväinen
sisäpiirin ironia käy kulttuurilehti Parnassossa yhteiskuntakritiikistä, ei kai enää ole ihme, jos seikkaperäisempään pohdintaan
tottunut taloustoimittaja Melender päätti kirjoittaa juuri tämän romaanin.
Kovin jyrkkää rajaa itsensä ja
muiden elämäntapaflagellistien välille hän ei silti yritä vetää. Joelin matka
seminaarissa koetusta identiteettikriisistä Ranskaan, jossa kriisissä on
ihmisarvo, ei perustu herkkiin nyansseihin.
Suomessa Joel myy ihmisvihaa
markkinatalouden yleisen moraalin analyysina, mutta Ranskassa hän löytää
globalisaation liepeillä keinottelevia raiskaajia ja murhaajia, joita kai kuuluukin
vihata. Siksi paikka ja kerronnan näkökulma voivat vaihtua, mutta ihmisen
epiteetteinä pysyvät ”idioottimainen”, ”kuvottava”, ”pölvästi”,
”vastenmielinen”, ”tyhmä” ja ”ihramaha”.
Joel myös varoittaa etukäteen,
ettei hän usko henkiseen kasvuun, joten todellisen julmuuden ja oman
pelkuruuden kohtaaminen tarinan myötä ei riitä opettamaan tapamoralistille
mihin hän voisi mannermaista sivistystään käyttää. Vielä romaanin lopussakin se
on keino katsoa nenänvartta pitkin uutistoimittajaa, joka ei tunnistanut Flaubert-viitettä.
Onko salainen rakkaus totta vai petosta? Kuka osaa enää kasvattaa lasta? Onko ihminen hyvä vai
paha? Jooga - tie tasapainoon vai vakaviin vammoihin? Tuleeko äidin kasvattamista
pojista miehiä? Miksi koira on ihmisen paras ystävä, mutta sika
kelpaa vain syötynä? Ja vielä illan teema psykoterapeutin, kirjailijan,
kulttuuriantropologin ja tietysti Morrisseyn ykkösfanin silmin – mikä on ajan
henki?
Todennäköisesti olisin tullut
toimeen ilman vastausta yhteenkään näistä kysymyksistä, jos niihin ylipäänsä
vastattiin, mutta päivystävien dosenttien, vakosamettihumanistien ja kipeistä
aiheista kirjoittavien esikoiskirjailijoiden karsinana Voimala on puolustanut paikkaansa Ylen ohjelmakartalla.
Cool!
VastaaPoistaKatsoin saman ohjelman, ja tässähän se oli, paketoituna, ei-ohjelmassa nähdyin höystein.