lauantai 28. huhtikuuta 2012

Keskeneräinen Sanakirja: "Kirjailija-kriitikko"



Kirjailija-kriitikko

Muualla tavallinen, meillä tavaton ammatillinen yhdistelmä.
Selitys voi olla apurahajärjestelmä, jossa kirjailijat säätiöiden ja valtion kirjallisuustoimikunnan luottamushenkilöinä tekevät päätöksiä toistensa toimeentulosta. Siksi kollegojen pitkämielisyyttä ei kannata koetella päivälehtien arvostelupalstoilla.
Myös harvalukuisilla kirjailija-kriitikoilla on ristiriitaisia näkemyksiä omasta roolijaostaan.
”Huonoinkin taideteos on tärkeämpi asia, suurempi kulttuurinen arvo, kuin paraskin kritiikki”, Markku Envall luonnehti kirjassaan Synnyttämässä (1999), ja lisäsi luopuneensa kritiikin kirjoittamisesta. Joten onko siis ”huonoinkin arkkitehti parempi kuin paraskaan rakennustyöläinen tai vuokra-asukas?”, kysyi Arto Virtanen Kirjailijan kodissa (2006).
Ehkä taide monille merkitseekin pakoa ihmisenä olemisen nöyryytyksestä, Virtanen jatkoi pohdintaansa, ”jonnekin jaloihin, ylimaallisiin kerroksiin, ohuisiin ilmakehiin, joista voi luoda majesteetillisen halveksivia silmäyksiä alas tavalliseen”.
Virtasen oma taidekäsitys on demokraattisempi. Tekijänä ja kokijana hän ei kohtaa edes omia mestareitaan arvoituksen tavoin, vaan kasvoista kasvoihin. Vaatimuksina on ”älyllinen kriittisyys”, ”henkinen kypsyys” sekä ”luonteva proosa”, joka ei ole ”vähääkään vaikeatajuista”.
Siksi Virtasen oma kriitikon työ jatkuu taiteen teon rinnalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti