torstai 31. toukokuuta 2012

Lehtikirjoittamisen lajeja: Potut pottuina


”Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.
Näiden ohjeiden tavoitteena on tukea sananvapauden vastuullista käyttämistä joukkoviestimissä ja edistää ammattieettistä keskustelua.”

Ohje Nro 8: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. 
Ohje Nro 10: Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.
Ohje Nro 11: Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta

-- Journalistin ohje 2011



Maanantaina ajatushautomo Magma julkisti raporttinsa Journalismin kohtalo mediamurroksessa. Johtopäätökset olivat enimmäkseen ikäviä.
Vanhan joukkoviestinnän suhteellinen merkitys ja resurssit vähenevät, murehti Kauppalehden, Aamulehden ja Svenska Dagbladetin entinen päätoimittaja Hannu Olkinuora, yksi raportin kolmesta kirjoittajasta:
”Kansalaisten mahdollisuus valita mediansa on tehnyt heistä yhä kriittisempiä kuluttajia ja aktiivisempia osallistujia. Journalistit joutuvat asemoimaan itsensä uudelleen sosiaalisten ryhmien tulkeiksi. Samalla yhteiskunnan eri toimijat ponnistelevat entistä enemmän tuodakseen oman sanomansa julki suoraan kansalaisille. Se lisää ammattimaisesti tuotettuun journalismiin kohdistuvia paineita.”
Vielä viikko sitten kuulosti vähän paremmalta.
TNS Gallupin tuore tutkimus Medioiden mielikuvat 2012 kertoi, että koululaisista ja opiskelijoista 94 prosenttia liitti sanomalehtiin mielikuvan ”arvostettu”, ja että kaikista vastaajista sanomalehtiä piti arvostettuina 81 prosenttia.
Kansalaiset luottavat sanomalehtien verkkopalveluihin enemmän kuin verkkoon yleensä, tutkimus täsmensi. Vanhastaan arvostuksessa painoivat sanomalehtien asiantuntevuus ja uskottavuus, uusina asioina lehdiltä odotettiin enemmän oikeudenmukaisuutta ja yhteiskunnallista vastuullisuutta (HS 23.5.2012).
Sitä tutkimus ei valitettavasti kerro mitä verkkoon siirtynyt lehdenlukija ”oikeudenmukaisuudella” tarkoittaa. Tasapuolisuutta ja objektiivisuutta? Vai sitä, että nettikeskustelujen tavoin myös uutisteksti sanoisi ikäville ihmisille suorat sanat?
Tätäkin vaihtoehtoa on jo kokeiltu, eikä kovin ylevin seurauksin. Esimerkki on Turun Sanomat ja muutaman viikon takainen hihamerkki-jupakka.


I

”Kansanedustajan avustaja ehdottaa ulkomaalaisille hihamerkkejä”, otsikoi Turun Sanomat 11.4.2012.
Uutisen mukaan perussuomalainen eduskunta-avustaja Helena Eronen oli kirjoittanut blogissaan, että hihamerkkien käyttöönotto helpottaisi poliisin työtä ja vapauttaisi resursseja: ”Sen jälkeen poliisin ei tarvitsisi kysellä henkilöllisyystodistuksia.”
Erosen ehdotuksen taustoja uutinen valottaa seuraavasti: ”Juutalaiset pakotettiin Natsi-Saksassa pitämään hihamerkkinä keltaista daavidintähteä, jolla heidät pystyttiin erottamaan julkisesti juutalaisiksi.”
Uutisen pienimmät virheet ovat ”Natsi-Saksan” kirjoittaminen isolla etukirjaimella ja juutalaisten rintamerkin vaihtaminen hihamerkkiin. Suurempi virhe on Erosen kirjoituksen sisällön muuttaminen jättämällä sen kärki pois. Se olisi löytynyt helposti blogikirjoituksen alusta:
”Vähemmistövaltuutetun toimiston mukavasilmäinen setä kertoi Ylen aamu-uutisten jutussa olevansa perin pöyristynyt siitä, kun oli kuullut poliisin harjoittamasta apartheidimaisesta toiminnasta ulkomaalaisia kohtaan. Poliisit olivat jossain tilanteessa käyneet kyselemässä itäeurooppalaiselta miesryhmältä henkilöllisyystodistuksia ilman pienintäkään syytä, siis vain siksi, että henkilö olivat ulkomaalaisia.”
Ilmeisesti Eronen on eri mieltä vähemmistövaltuutetun näkemyksestä, jonka mukaan ulkomaalaisten maassaolon edellytyksiä tarkistava poliisi pysäyttää ulkomaalaisia henkilöitä perusteettomasti. Siksi hän kirjoitti karikatyyrin, jossa suomalaisen poliisin virkatoimi rinnastuu valtuutetun mielessä etelä-afrikkalaiseen apartheidiin.
Ja ilmeisesti Turun Sanomien nimetön uutistoimittaja on eri mieltä perussuomalaisten näkemyksistä ylipäänsä. Siksi hän kirjoitti karikatyyrin, jossa perussuomalaisen eduskunta-avustajan blogikirjoitus rinnastuu lehden lukijan mielessä saksalaiseen natsismiin.
Jos Turun Sanomien tarkoituksena oli toteuttaa TNT Gallupin mielikuvatutkimuksessa esille nousseita ”oikeudenmukaisuuden” ja ”yhteiskunnallisen osallistumisen” arvoja, potut on nyt maksettu pottuina. Jos lehti sen sijaan pyrki perinteiseltä uutismedialta odotettuun ”asiantuntevuuteen” ja ”uskottavuuteen”, se epäonnistui surkeasti.
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio puolustautui A-Studion Stream-ohjelmassa 20.4.2012 sanoen, että lehti julkaisi ”ainoan oikean totuuden”. Lisäksi Vainio sanoi, ettei uutinen esitä hihamerkkiä Erosen todellisena ehdotuksena vaan sen satiirinen luonne käy ilmi uutisen sanaparista ”makaaberi ajatusleikki”. Kohun syy ei siis ollut lehdessä, vaan ”yleisön medialukutaidossa”.
                       Yleisön joukkoon on tässä yhteydessä luettava uutistoimisto STT, joka levitti Turun Sanomien tietoa Erosen ehdotuksesta uutisfaktana, eikä sanakirjassa vastenmielistä ja pelottavaa tarkoittavan ”makaaberin” piilomerkitys avautunut myöskään Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimitukselle.
”Perussuomalaisten tulisi käyttää tästä lähtien ruskeaa paitaa, jotta heidän poliittinen ja henkinen suuntautuneisuutensa tulisi kaikille selväksi”, kirjoitti Helsingin Sanomat, ja jatkoi:
”Edellinen lause oli vitsi. Se oli kansanedustaja James Hirvisaarta (ps) lainaten ’täyttä pakinaa ja satiiria, jossa hyväntahtoisesti ja hauskasti ruoditaan yhteiskunnassa vallitsevaa hysteeristä ilmapiiriä’.” (HS 14.4.2012).
Samalla pääkirjoitus jatkoi Turun Sanomien melko kevein perustein aloittamaa Erosen natsittelua ehdollisessa ”jos”-muodossa, mikä näkökulmasta riippuen on joko varovaista, raukkamaista tai ihan oikein perussuomalaisille. Potut pottuina.
Jupakan johdosta Eronen koki tuleensa mediassa kaltoin kohdelluksi, ja teki poliisille tutkintapyynnön ja Julkisen sanan neuvosteolle kantelun. Molemmat turhaan, mutta median uhriksi onkin entistä vaikeampi päästä kun tunkua on niin paljon.
A-Studiossa uhriksi ilmoittautui päätoimittaja Vainio. Hänen mukaansa Turun Sanomiin kohdistunut julkinen arvostelu on jotenkin ”vaarantanut sananvapauden”. Miten? Sitä Vainio ei kerro. Olen kysynyt.
Muut uhrit kokoontuivat viime maanantaina Päivälehden museoon, jossa julkistettiin haastattelututkimus nimeltä Me­dia ihol­la. Tapahtumasta kirjoitetun uutisotsikon mukaan ”vihakirjoittelu tukkii poliitikkojen suita” (HS 29.5.2012). Perussuomalaisiin ja heitä kiinnostaviin asioihin ei voi puuttua ilman suoraa tai sosiaalisen median kautta tulevaa palauteryöppyä, luonnehti keskustan väistyvä puheenjohtaja Mari Kiviniemi. Myös toi­mit­ta­jat saa­vat en­tis­tä enem­män vi­hais­ta ja asia­ton­ta pa­lau­tet­ta, täydensi MTV3:n po­li­tii­kan toi­mi­tuk­sen pääl­lik­kö Timo Haapala:
”­Pe­rus­suo­ma­lai­set suh­tau­tu­vat me­diaan ih­meel­li­ses­ti, pe­lon­se­kai­sel­la hys­te­rial­la. He saa­vat sa­noa muis­ta mi­tä ta­han­sa, mut­ta heis­tä ei saa sa­noa mi­tään.”
                      Hihamerkki-jupakan perusteella pelkoon voi olla vähän syytäkin, mutta jos muiden puolueiden johtavat poliitikot ja toimitusten johtohenkilöt kokevat tilanteen itselleen näin vaikeana, he ovat kenties sekoittaneet keskenään kaksi käsitettä – marttyyrin ja selkärangattoman.



II

Kansalaisena ja toimittajana minulla on ollut jotakin sanottavaa perussuomalaisten politiikasta. Maksavana tilaajana minulla olisi hyvinkin paljon sanottavaa Helsingin Sanomista, joka käyttää James Hirvisaaren ajattelua omien pääkirjoitustensa asiallisuuden ja uskottavuuden standardina.
                      Muun muassa haluaisin tietää, onko kynnys leimata yksittäinen perussuomalainen natsiksi nyt toimituksen mielestä sopiva? Vai pitäisikö sitä korottaa, ja kielen inflaation välttämiseksi vielä odotella, että suomalainen oikeistopopulismi marssii yhtenäisissä univormuissa kadulla, lipussa hakarististä muunneltu tunnus, kuten se tekee vaikkapa Ranskassa, Unkarissa ja Kreikassa?
                      Entä sortuiko Helsingin Sanomat Hannu Olkinuoran mainitsemiin ”paineisiin”, ja asemoi itsensä uutismedian sijaan jonkin ”sosiaalisen ryhmän tulkiksi”? Sortuiko Turun Sanomat? Vai olisiko hihamerkki-jupakan aloittamisessa kyse perinteisemmästä tyhmyydestä ja epärehellisyydestä, jota varmasti esiintyy toimituksissa yhtä usein kuin muillakin työpaikoilla?
                      Ilmeiseltä näyttää, että Turun Sanomat tietoisesti julkaisi uutisasuun verhotun mielipidekirjoituksen, jonka lehti ymmärsi sisällöltään harhaanjohtavaksi, jopa virheelliseksi.
                      Vakavampaa moitetta, jonka jollekin sanomalehdelle voisi esittää, ei yksinkertaisesti ole olemassa. Paitsi ehkä se, Turun Sanomat teki sen kahdesti peräkkäin.
”Poliisi ei ota käsittelyyn Erosen tutkintapyyntöä Turun Sanomista”, lehti otsikoi 17.4.2012, ja jatkoi yhä blogikirjoituksen kuvaamista rikosilmoitukseen johtaneella tavalla. Mutta nyt ikään kuin viranomaisen luvalla:
”Nettisivuille kirjoittamassaan blogissa [Eronen] vaati Suomessa asuville ulkomaalaisille hihamerkkiä poliisin työn helpottamiseksi.”
Vähemmistövaltuutetun julkilausumaa, johon kirjoitus kohdistui, ei vieläkään mainita, eikä mukana ole enää edes päätoimittaja Vainion viikunanlehtenä käyttämää ”makaaberia”. Sen sijaan uutinen päättyy laajaan lainauksen tutkinnanjohtaja Markku Kukon päätöstekstistä:
”Tutkinnan päätöksessä todetaan myös, että Helena Eronen on pitänyt tekstiään sarkastisena parodiana, mutta sitä voidaan pitää hänen asemansa huomioiden vähintäänkin sopimattomana kirjoituksena, jopa mahdollisesti sellaisena, jonka eduskunta lainsäädäntövaltaa käyttävänä tahona on kriminalisoinut.
– Se, onko poliisilla syytä epäillä rikosta (Erosen tekstissä), ei tässä tutkinnan lopettamispäätöksessä oteta kantaa, koska blogikirjoitus on julkaistu Uuden Suomen verkkolehdessä, jonka kotipaikka ei sijaitse Varsinais-Suomen poliisilaitoksen toimialueella, kirjaa tutkinnanjohtaja Kukko.”
                      Poliisin ei ole pakko julkisessa asiakirjassa vihjailla, että epäillyn sijaan rikosilmoituksen tekijä on syyllistynyt vakavaan rikokseen, mutta mahdollista se näköjään on. Hankalampaa se olisi toimittajalle, jos hän kovin löyhän virkavelvollisuuden sijaan pyrkii noudattamaan ammatin vakiintuneita eettisiä normeja – ja välttämään syytteen kunnianloukkauksesta.
                      Riski laukesi äskettäin turkulaisen kaupunkilehti Aamusetin kohdalla, kun entinen kaupunginarkkitehti vihjaili viranomaisen laiminlyöneen rakennustarkastuksen ja kenties saaneen siitä rahaakin – seurauksena sakkoja ja tuntuva vahingonkorvaus. Turun Sanomilla mitään riskiä ei ole. Lehdellä on kiistaton oikeus lainata viranomaisen tuottamaa julkista asiakirjaa, vaikka siinä mainitulla henkilöllä olisi jokin syy olettaa se virheelliseksi tai loukkaavaksi. Ja tässä tapauksessa on.
                      Tutkinnanjohtaja Kukko tarkoittanee ”kriminalisoidulla” teolla kansanryhmää vastaan kiihottamista. Hyvän vertailukohdan tutkinnajohtajan yksityisajatelulle antaa Helsingin käräjäoikeuden lainvoimainen päätös vuodelta 2009.
Omituista ”symmetria”-aatetta toteuttava kansanedustaja Jussi Halla-aho oli esittänyt arvion, ettei somalialaisten kutsuminen hänen blogissaan syntyperäisesti varasteleviksi ole loukkaavampaa kuin suomalaisten kutsuminen sanomalehti Kalevan pääkirjoituksessa syntyperäisesti viinaan meneviksi. Käräjäoikeuden mukaan lause, joka asiayhteydestä irrotettuna näyttää vihapuheelta, ei sitä kuitenkaan ole, jos asiayhteys osoittaa, ettei kirjoittaja usko lauseen sisältöön. Ja jos arvostelun kohde on yksittäinen sanomalehti ja sen kirjoittelusta tehty viranomaispäätös, eikä suinkaan mikään kansanryhmä.
Erosen blogissa ei ole lauseita, jotka edes asiayhteydestä irrotettuna kiihottaisivat mitään kansanryhmää vastaan. Ja yhtä ilmeistä on, ettei hän usko hihamerkkeihin poliisin työtä helpottavana ratkaisuna, vaan esittää sen absurdina seurauksena tilanteesta, jossa sekä sisäministeriön poliisille osoittamat tehtävät että vähemmistövaltuutetun ohje yritettäisiin mahdollisimman kirjaimellisesti sovittaa toisiinsa.
Turun Sanomien toimittajat tietävät tämän yhtä hyvin kuin minäkin, mutta jos poliisiviranomainen antaa avoimen valtakirjan leimata lehteä julkisesti arvostellut henkilö rikolliseksi, niin päätoimittaja Kari Vainio on näköjään juuri oikea henkilö käyttämään tilaisuuden hyväkseen.
Entä mikä sitten on suurempi perinteisten viestimien uskottavuuden ja arvostuksen uhka kuin päätoimittaja, joka käyttää yleisön neutraaliksi uskomaa uutisformaattia kehnoista satiireista ja alatyylisestä nettikirjoittelusta tuttuun poliittiseen pottuiluun? Kenties päätoimittaja, joka käyttää uutisformaattia henkilökohtaiseen kostoon.
                     

Jälkisanat: mistä oli oikeasti kysymys?

Poliisilain mukaan poliisi voi perustellusta syystä vaatia ohikulkijaa selvittämään henkilöllisyytensä. Ulkomaalaislain mukaan tätä keinoa voidaan käyttää kun tarkistetaan ulkomaalaisten maassaolon edellytyksiä. Sisäministeriön määräyksestä poliisi tekee tätä työtä katuratsioina.
YK:n ihmisoikeuskomitea on kuitenkin kieltänyt ns. ”etnisen profiloinnin” syrjivänä, joten henkilöllisyyden selvittämisen perusteeksi ei riitä valtaväestöstä poikkeava ulkonäkö, pukeutuminen, käytös tai kieli. On oltava jokin muu syy.
Poliisin erityinen valvontavelvollisuus ja virkamiehen yleinen velvollisuus noudattaa ihmisoikeuksia voi johtaa ristiriitaan, jos ratsia valitsee pistokokeeseen puolalaisen siksi, että hän on ulkomaalainen. Käytännössä ristiriita kuitenkin katoaa, jos ulkomaalainen valitaan pistokokeeseen siksi, että hän on ulkomaalainen.
Ratkaisu, jota Ylen uutisille selitti komisario Jari Taponen Helsingin poliisista, on kieltämättä looginen, kuten kaikki tautologiat aina ovat.
Vähemmistövaltuutetun toimistosihteeri Rainer Hiltunen ei ilmeisesti ole lukenut Wittgensteinin totuuden korrespondenssiteoriaa yhtä tarkoin kuin komisario Taponen, joten hän on varovaisen tyytymätön ulkomaalaisratsioiden nykyiseen toteuttamiseen. ”Joissakin tapauksissa poliisin ulkomaalaisvalvonta vaikuttaa tehottomalta ja perusteettomalta”, Hiltunen epäili Ylen uutisille.
Sisäministeri Päivi Räsänen on tyytyväisempi. Valvonta on ministerin mukaan tehokasta eikä konkreettisia tapauksia, joissa poliisi olisi toiminut väärin, ole tullut esille.
Kumpikaan ei esitä erivärisiä hihamerkkejä eri ihmisille, jotta ministeriön ja vähemmistövaltuutetun linjaerimielisyydet henkilötarkastuksista saataisiin sovitettua yhteen. Sen sijaan poliisi jo jakaa erivärisiä henkilökortteja. Suomalaisilla ne ovat siniset, ulkomaalaisilla ruskeat.

3 kommenttia:

  1. Tekee mieli kysyä seuraavaa: onko kirjoittajalla aikomus myös julkaista näitä blogissa olevia juttuja paperilla? Olisi syytä olla, siinä mielessä ainakin, että valitettavan vähän Suomessa on lukijoiden nautittavissa tällaista herkkua, hyvää ja pohdittua media- ym. kritiikkiä. Kaikenlaista puolitekoista höttöä tälläkin alalla toki julkaistaan, mutta usein jää puuttumaan se olennaisin, kirpeä, hivenen rohkea, mutta hapokas ja nautinnollinen jälkimaku kitalaessa.

    VastaaPoista
  2. Ja edellinen ei sitten ole maksettu mainos, vaan aito lukijakommentti. Mistä muuten kiitos.

    Ja sitten kysymykseen: ehdotus kirjaksi työnimellä "Päinvastoin" sisällä Savukeitaassa, joten odottelemme vastausta molemmat...

    VastaaPoista
  3. Ja vielä korjaus alkuperäiseen blogimerkintään.

    Helsingin käräjöoikeuden päätös kansanedustaja Halla-ahon mahdollisista vihapuheista ei ollut lainvoimainen, kuten virheellisesti kirjoitin, vaan syyttäjän valitus oli vireillä korkeimmassa oikeudessa.

    KKO päätti toisin ja antoi uskonrauhan rikkomisen lisäksi sakot myös kiihottamisesta kansaryhmää vastaan:

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288475288395.html

    Nyt voitti syyttäjän alkuperäinen kanta, jonka mukaan Suomen kansalaisista sanomalehdissä esitetyt ikävät yleistykset sekä viranomaisten sananvapaustulkintojen arvostelu oli vain Halla-ahon veruke, jotta hän saisi esittää ikäviä yleistyksiä toisten maiden kansalaisista.

    Uskon, että syytäjän teoria on pitkälti oikea, mutta mitenköhän se oikeudessa on todistettu?

    Sinänsä tarpeellisen lain erikoisuuksia tämäkin. Koska vihapuhe tavallisen kunnianloukkauksen tavoin perustuu tekijän aikomukseen eikä sinänsä tekoon tai teon seuraukseen, voin ilmeisesti Pekka Haaviston äänestäjänä yhä lainata vapaasti Halla-ahon nyt poistettavaksi määrättyä blogikirjoitusta – siitä on otettu pari sanaa esimerkiksi tuohon alkueräiseen blogimerkintään - mutta Halla-aho ei voi enää lainata itseään.

    VastaaPoista