Luitteko päivän
lehdestä mielipiteet?
Kansalaisten mukaan VATT:n
uusi ylijohtaja Juhana Vartiainen on edellisen päivän haastattelussa tuominnut lasten
kotihoidon velttoiluksi ja omistusasumisen vääryydeksi. Tasapuolisuuden
nimissä on täsmennettävä, että Vartiainen puhui niiden tukemisesta yhteisin verovaroin.
Kotihoidon tukea en ole
nostanut, mutta asuntolainan verovähennyksen kirjaan asiapaperiin vielä tänä ja
seuraavana vuonna. Kiitos sinulle, iloinen veronmaksaja, olit ystävä tai tuntematon.
Vartiaisesta
verovähennysoikeus on ”iso vääristymä markkinatalouteen”, joka ei sitä paitsi
lisää ”työhaluja”. Minulle se on fiskaalisesti järkevää, enkä myöskään yhdy
Vartiaisen tahattomasti toistamaan filosofiaan, jossa työn kannustin on keppi
ja työnjohtamisen kannustin porkkana.
Muistatteko Liisa Jorosen?
Aivan, minäkin saan
toisinaan painajaisia hymyilevästä, kannustavasta ja menestyneestä
riistokapitalistista, vaikka medialemmikki Joronen katosi julkisuudesta Soneran
ja Nokian hallituksissa sattuneiden tapausten jälkeen. Sitä ennen hänkin ehti
ottaa kantaa velttoiluun. Tai siis ”löysäilyyn”, jotta sitaatti menisi oikein.
Talousjournalismin reuna-alueilla, henkilöjournalismissa, on näköjään taas palattu aikaan, jossa
Aapeli Muttiset arvostelevat Juutas Käkriäisiä. Itse taloussivuilla on nyt
enemmän tutkittua journalismia ja toimituksen omia näkökulmia. Hyvä niin.
Toisin oli 15 vuotta
sitten, kun oheinen juttu ilmestyi Matti Apusen toimittamassa Image-lehdessä. Versio on omasta
arkistosta eli editoimaton, joten jos jokin lause tai kappale alkaa
kieltolauseella, se tapahtuu Matin rakkaimmasta toimituksellisesta ohjeesta
huolimatta.
Vuosi
oli kai 1997, ehkä seuraavan vuoden alku, verukkeena Taloussanomat-lehden
synty (sittemmin se katosi jatkuvaa tappiota tuottaneena verkkoon). Tarkkaa julkaisunumeroa
en tiedä, kun kiiltopaperiset Imaget,
Facet ja sen sellaiset menivät
kaapista kierrätykseen edellisessä muutossa. Luku on jutun neljästä viimeinen.
Edellisissä luvuissa ihmeteltiin mm. samaa talouspuheen moraalipainotteisuutta,
josta kansalaiset nyt soimaavat ylijohtaja Vartiaista. Tässä luvussa haluttiin
saattaa hautaan nousukauden (muistatteko?) jäänne, yritysjohtajien aiheeton ja
nolo nuoleskelu.
Turun Sanomien lainausta en osannut jäljittää, Helsingin Sanomien talousproosasta
vastaavat nahkurin orsilla Johanna Aalto ja Päivi Isotalus. Jos joku tietää
Hesarin Sunnuntai-sivuille Sol-siivouspalvelusta kirjoittaneen nuoren naistoimittajan, muistakaa kehua häntä nimeltä.
Mitä muuta työ tuottaa paitsi
kustannuksia?
Myönteinen julkinen kuva on yritysjohtamisen
kannalta oleellinen tekijä. Myönteistä julkisuutta on helpointa saavuttaa,
mikäli yrityksen johtaja viihtyy itse julkisuudessa ja on valmis kertomaan
toimittajille asioita, joista toimittajat ovat tottuneet kirjoittamaan.
Yrityksen johtajassa yritys henkilöityy ja saa helposti ymmärrettävän
persoonallisuuden.
Esimerkiksi Turun Sanomien
taloustoimituksen mukaan siivous- ja kiinteistöpalveluihin erikoistuneen SOL
Palvelun omistaja Liisa Joronen on ”laatua ja myönteisyyttä korostavien
saarnojensa mukainen nainen... pieni, keltainen, naurava ja toiset huomioon
ottava”. Myönteiset tunteet vievät ihmistä ylös- ja eteenpäin, kielteiset
lamaannuttavat, Joronen luonnehtii toimittajan arvostamaa uutta johtamisfilosofiaa.
Koska tuottavuuden ja
asiakastyytyväisyyden ohella myös työntekijöiden viihtyvyys on palveluyrityksen
kannalta tärkeä voimavara, taloustoimittaja kysyy siitäkin. Ja tietysti yrityksen
johtajalta, joka kertoo:
”Siivoojat saavat suoran
palautteen työstään laatupassiinsa, nauravan naaman hyvästä siivouksesta [--]
SOL:n siivoojat, raskasta metrosiivousta myöten, ottivat myönteisesti vastaan
nauravien naamojen keräilypassin. Nyt siivoojat jopa kilvoittelevat
kunnianhimoisesti passiin kerääntyvästä hyvästä palautteesta.”
Jokaiseen sanomalehteen
sisältyvän talousosaston mukaan talous ei ole työn tekemistä vaan sen
teettämistä tai yritysten omistamista. Siksi yritysjohtajat antavat talouden
ikäville numeraaleille inhimilliset kasvot. Juuri yritysjohtajilla on oikeus
puhua taloustoimitusten luomassa julkisuudessa, jossa he eivät tulkitse
ainoastaan työntekijöiden tuottavuutta vaan myös heidän tunteitaan.
Taloussivuilla sanomalehdet
käsittelevät yritysjohtajien yrityksilleen tuomia merkittäviä etuja, kuten
uutta johtamiskulttuuria ja myönteistä imagoa, tai toisaalta työntekijöiden
yritykselle tuomia suoranaisia haittoja, kuten työvoimakustannuksia.
Koska talouden ja tuotannon
inhimillinen ja persoonallinen puoli liittyy työn teettäjiin eikä sen
tekijöihin, suurten sanomalehtien taloussivuilla on jatkuvaa tarvetta esitellä
SOL:n omistajan Liisa Jorosen henkilöä ja ajatuksia, sillä hän erityisen
inhimillinen henkilö, iloinen mutta jämäkkä.
Sen sijaan samojen lehtien
sunnuntaisivuilla saattaa hyvinkin olla juttuja palveluiden ja hyödykkeiden
varsinaisesta tuotantoportaasta eli sellaisten työntekijöiden arjesta, joiden
edustamilla kotitalouksilla ei näyttäisi olevan merkitystä taloudelle muutoin
kuin virkistävien yrityskuvien houkuttelemina kuluttajina.
Kun Helsingin Sanomien taloustoimittaja
kirjoitti laajan reportaasin naisyrittäjyydestä, hän havaitsi, että se on ennen
kaikkea ”itsensä toteuttamista”.
Eräänä naisyrittäjyyden
esimerkkinä Hesari käytti luonnollisesti Liisa Jorosta. Tosin taloustoimituksen
mainitsemat ”uudet ja tehokkaammat tekemisen tavat”, ”yritykseen sitoutuminen”,
”rutiinien tappaminen” ja ”luova ajattelu” näyttäisivät yrityksen työntekijöitä
haastatelleelle Sunnuntaistoimitukselle merkitsevät pikemminkin entisestään
kiristettyjä suoritusstandardeja, uupumusta sekä säännönmukaisiksi muuttuneita
ilmaisia ylityötunteja eli työnantajan ansioksi kertyvää palkatonta uurastusta.
Niin ikään
taloustoimituksen ”työn tekemisen ilo, onnelliset ihmiset ja uusi elämänasenne”
suomentuvat Sunnuntaitoimituksessa hopealusikaksi, joka ojennetaan aikuiselle
naiselle tämän kerättyä 12 hymynaaman kuvaa henkilökohtaiseen laatupassiinsa.
Tältä asia näyttää
todellisen asiantuntijan eli työtekijän näkökulmasta: ”En välittäisi
lusikoista. Ottaisin kannustukseksi mieluummin ylityökorvaukset, terveyskengät
tai edes sopivankokoiset työvaatteet.”
Taloustoimituksen
tarkoittama palkittu ”laatujohtaminen” merkitsee puolestaan sitä, että
johtajalla on ”positiivia ajatuksia” ja muutoinkin erinomaisia ideoita, jotka ”eivät
ole vielä tavoittaneet konservatiivisia väliportaan johtajia” ja ”löysäilyyn”
tottuneita työntekijöitä.
Journalistisen ihanteen
näkökulmasta julkisuus on tiedon esittämisen ja jäsentämisen tila, johon
kaikilla kansalaisilla tulisi olla yhtäläiset oikeudet päästä.
Taloustoimitusten näkökulmasta julkisuus on yritysjohtajille varattu
eduntavoittelun ja imagonkohennuksen areena. Työntekijät pääsevät sanomaan omat
mielipiteensä nimettöminä ja kasvot peitettyinä, sillä vääränlainen julkisuus
voi maksaa heille heidän elinkeinonsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti