Viimeksi kuultuna: Schönberg & Sibelius / Viulukonsertot

Schönberg – Sibelius. Viulukonsertot. Hilary Hahn. Ruotsin radion sinfoniaorkesteri. Esa-Pekka Salonen. DG 2008.

Musiikin tutkimuksessa on kuulemma jo kumottu filosofi Theodor Adornon pahamaineinen (ainakin Hesarin musiikkitoimittajien mielestä) vastakkainasettelu kansallisromanttisen Jean Sibeliuksen ja änkyrämodernistisen Arnold Schönbergin välillä. Saman voi tehdä myös taiteen keinoin.

                      Nuoren amerikkalaisen Hilary Hahnin päätös levyttää yhdessä molempien viulukonsertot osoittaa miten kuulokuvalta ja soittotekniikalta erilaiset teokset taipuvat ainakin kielen kuvailemina samanlaisille merkityksille.

                      Kumpaakin voi sanoa tempovaihteluiltaan tylyksi, synkkämieliseksi ja kulmikkaaksi musiikiksi, josta harva kuulija ensi kokemalta hahmottaa juuri muuta kuin solistin yksinäisen taistelun orkesterin ylivoimaa vastaan.

                      Kun kapellimestari Esa-Pekka Salonen melkein kaksi vuosikymmentä sitten levytti Schönbergin pianokonserton yhdessä Lisztin konserttojen kanssa, hän pääsi jo todistamaan miten lähellä toisiaan suuren yleisön arvostaman romantiikan ja sen hyljeksimän 12-säveljärjestelmän karut sielunmaisemat oikeasti ovat.

                      Tempun uusiminen Hahnin aloitteesta tuottaa ehkä vieläkin komeamman tuloksen.

                      Viuluvirtuoosi itse kaventaa kuilua soittamalla Schönbergiä vaivattomammin ja Sibeliusta tuskaisemmin kuin ennakko-odotukset edellyttävät. Tunneasteikolla tämä tarkoittaa, että edellisen teoksen finaalin haastavassa kadenssissa on hiljenevää voitonriemua, mutta jälkimmäisessä viulu uupuu kaikkensa antaneena.

                      Nätimpää Sibeliusta kaipaava valitsee tietysti Lisa Batiashvilin levytyksen Sonylle edelliseltä vuodelta, mutta DG:n insinöörit ovat taas rakentaneet muusikoilleen kirkastetun ääniavaruuden, jossa intensiteetille on enemmän tilaa.

                      Divariin? Takaisin hyllyyn? Ei, vaan heti nyt takaisin levylautaselle.