Viimeksi kuultuna: Bach / Partita No. 2

Janine Jansen: Bach. Inventions & Partita. Decca 2007.

Viulisti Janine Jansenin Suomen vierailu ei sitten ollut mediatapahtuma, vaikka ulkoinen edustavuus ja artistin taidot ovat samassa mittaluokassa kuin Anne-Sophie Mutterilla. Klassisen musiikin tähtijärjestelmässä on muitakin elementtejä.

Loppuunmyyty illan konsertti sentään on. Ohjelmassa näköjään Prokofjevia, levyltä olen kuullut Jansenin soittavan Vivaldia ja Bachia.

Bachin partitoja viime vuosina levyttäneistä viulun nuorista tähdistä saksalainen Julia Fischer on selvä Yehudi Menuhinin slaavilaisen romantiikan oppilas, joten hänen odottaa hetkenä minä hyvänsä lisäävän joukkoon katkelman Kultaisista korvarenkaista.

Sen sijaan Ilja Gringolts ottaa niin suurta etäisyyttä venäläisiin perinteisiinsä, että hänen Bachissaan tuntee luterilaisen kirkon puupenkin jokaisen kuhmun ja painuman.

Tässä joukossa hollantilaisen Jansenin herkkyys on omaa lajiaan. Ei parempaa eikä huonompaa, vaan jotakin muuta.

Partita No. 2 liukuu pitkin, melkein kuulumattomin äänin, joissa yhdistyy inhimillinen lämpö ja Jumalan hiljaisuus. Mielikuva hengellisyyden läsnäolosta Bachin maallisessa musiikissa jatkuu, kun Jansen täydentää levynsä kaksi- ja kolmiäänisillä inventioilla.

Nuoren muusikon omalinjaisuutta korostaa sekin, että alkuperäinen kosketinsoitin on vaihtunut barokin aikana vielä tuntemattomaan alttoviuluun. Maxim Rysakovin ja Jansenin peilikuvamainen sointi tarjoaa ratkaisulle kaikki tarpeelliset perustelut.

Jansenin Neljä vuodenaikaa mullisti klassisen musiikin nettilatausten määrän, kertoi taannoin BBC Music Magazine, ja veikkaan, että hyvin kävi myös hänen Bachilleen. Takaisin hyllyyn? Divariin? Eiköhän tähän kysymykseen jo vastattu.