Päivän sana: "Luottamus"

Helsingin Sanomat tänään, 12.6.2012.

Etusivu A3 uutisoi oikeustieteen professori Kaarlo Tuorin näkemyksen tilanteesta, jossa poliitikon julkinen kannanotto on omiaan hämärtämään kansalaisten silmissä korkeimman oikeuden tekemän päätöksen merkitystä:

”Oikeusoppineet tyrmäävät täysin eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan Jussi Halla-ahon (ps) kritiikin saamastaan korkeimman oikeuden (KKO) tuomiosta. Halla-aho pitää päätöstä muun muassa ’muutaman ihmisen henkilökohtaisena tulkintana’. Oikeustieteen professori Kaarlo Tuorin mukaan Halla-aho viestittää tavallisille kansalaisille, ettei KKO ansaitse arvostusta ja luottamusta.”

Helsingin Sanomat kolme päivää sitten, 9.6.2012.

Mielipidesivu C9 julkaisee käräjätuomari Hannu Laitisen näkemyksen tilanteesta, jossa korkeimpaan oikeuteen luotetaan liikaakin jos ja kun sen jäsenten arvot ja juridiset arvostukset jäävät kansalaisilta hämärän peittoon:

”Kan­sa­lais­ten luot­ta­mus tuo­mio­is­tuin­ten rat­kai­su­jen oi­keel­li­suu­teen on tur­han suu­ri – jouk­koon mah­tuu niin hy­viä kuin huo­no­ja­kin rat­kai­su­ja.”

Professori Tuori on aivan oikeassa.

Lakeja säätävien poliitikkojen mielipiteet tuomioiden perusteluista eivät kuulu vallan kolmijako-oppiin, jossa vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan (paroni Montesquieu, Lakien henki).

Myös käräjätuomari Laitinen on oikeassa, vaikka kirjoittaa hieman eri asiasta.

Laitista askarruttaa Suomen kehitys kohti ”tuomarivaltiota”, jossa oikeusistuimilta yhä useammin odotetaan linjauksia yhteiskunnallisissa kysymyksissä (kielletyn vihapuheen määrittelyn lisäksi oikeudessa on viime aikoina punnittu mm. hoitotakuun toteutumista ja linjattu lakko-oikeutta).

”Mi­tä enem­män po­lii­ti­koil­le kuu­lu­vaa har­kin­ta­val­taa siir­tyy tuo­miois­tui­mil­le, si­tä tär­keäm­pää oli­si, et­tä myös tuo­ma­rei­den va­lin­nas­sa otet­tai­siin huo­mioon eri­lai­set yh­teis­kun­nal­li­set nä­ke­myk­set”, Laitinen kirjoittaa:

”Po­liit­ti­sel­la puo­lel­la hen­ki­lön kont­rol­li­kei­no­na on uh­ka jää­dä uu­del­leen va­lit­se­mat­ta tai mi­nis­te­ril­lä pes­tin me­net­tä­mi­nen uut­ta hal­li­tus­ta muo­dos­tet­taes­sa. Pääl­lik­kö­tuo­ma­ril­la ei sen si­jaan ole mi­tään uh­kaa tai kont­rol­lia, me­net­te­li­pä hän sit­ten toi­mes­saan mi­ten tai­ta­mat­to­mas­ti tai tar­koi­tus­ha­kui­ses­ti ta­han­sa. Val­taan saat­taa liit­tyä huo­no­na omi­nai­suu­te­na se, et­tä sen hal­ti­ja al­kaa ajan ku­lues­sa pi­tää it­seään liian vii­saa­na ja sel­lai­se­na, jon­ka ei tar­vit­se pii­ta­ta koh­tuul­li­sis­ta toi­min­ta­ta­vois­ta.”

Viisaita tuomarit usein ovatkin ja Halla-ahon napina varmaan ”tyhmää”, kuten varatuomari Jukka Kemppinen kirjoittaa blogissaan.

                      Jäljelle jää silti ongelma, jolla en tarkoita ”poliittisesta tuomiosta” hysterisoituvaa perussuomalaista enkä jonkin muun puolueen irtopisteiden kerääjää. Enkä tuomaria, jolla on yhteiskunnallisia näkemyksiä, tai poliitikkoa, joilla on juridisia mielipiteitä.

                      Ongelma syntyy (kuten jo Montesquieu olisi voinut opastaa professori Tuoria), jos vallan kolmijaon eli vallan osituksen tasapainoa ei enää muuttuvassa yhteiskunnassa seurata, koska tämän seurannan edellytyksenä oleva avoimuus ja julkinen keskustelu on jostakin muodollisesta syystä todettu sopimattomaksi.