Onko Amerikka salaliitossa muuta maailma ja maailmanrauhaa
vastaan?
Todennäköisesti, mutta varmaa
tietoa asiasta ei ole, sillä ”varma tieto” on yleensä tullut hörhöfalangilta,
jonka kanssa ei mieluusti olisi samaa mieltä mistään asiasta.
Tässä toinen neljästä
arkisto-esimerkistä. Kaikki kirjoitukset on alun perin julkaistu Turun
Sanomissa.
Videomyymälöistä voi nykyisin
ostaa Jacques Cousteaun (muistatteko?) varhaisen dokumentin vuodelta 1956.
Minun ikäpolveni katsojalle ensimmäinen pettymys on se, ettei Cousteau-brändiin
kuuluvaa punaista pipoa ole vielä otettu käyttöön. Toinen pettymys liittyy
asenteiden muutoksiin, joiden rajuus tuli vähän yllätyksenä.
Elokuvassa merentutkimusalus Calypso kauhoo niin
huolettomasti valaiden keskellä, että ainakin yksi poikanen ruhjoutuu
raajarikoksi. Se lopetetaan, kuten auton alle jäänyt jänis. Entä veren paikalle
houkuttelemat hait? Niitä Calypson miehistö teurastaa kivääreillä mielin
määrin, sillä meren pedoille ei lasketa mitään elämänarvoa.
Eihän sen näin pitänyt olla? Ja
toisesta lapsuuden sankarista puheen ollen – eikö Noam Chomskyn pitänyt olla
tosiasioissa pitäytyvä ja tinkimättömän oikeudenmukainen yhteiskuntakriitikko eikä
vainoharhainen saivartelija, jota nykyään kiinnostaa enemmän oma ego kuin
maailman tapahtumat?
Molempien miesten suhde maailmaan
muuttui iän ja kokemusten myötä, mutta vain toisella mielekkäämpään suuntaan…
Iso ego globaalissa maailmassa
Noam Chomsky: Maailmanvalta vai maailmanloppu? Yhdysvaltain
globaali valtapolitiikka. Suom. Markku Päkkilä. Otava 2005.
Reaalipoliitikon paatuneisuutta ja yhteiskuntakriitikon kyynisyyttä
on joskus vaikea erottaa toisistaan.
Robert
McNamara kuului armeijaurallaan Hiroshiman atomipommin sotilaallisia hyötyjä
arvioivaan komiteaan, puolustusministerinä hän laajensi häikäilemättä Vietnamin
sotaa. Kummankin ratkaisun tarkoituksena oli hänen mukaansa estää jokin
arvioituja tuhoja suurempi katastrofi – konventionaalisen sodan miestappiot tai
kommunistinen diktatuuri.
Noam
Chomskyn uusin kirja Maailmanvalta vai maailmanloppu sivuuttaa pahamaineisen McNamaran
pelkkänä valtioterrorismin kätyrinä, jonka ainoaksi poliittiseksi tehtäväksi
jäi ”käyttökelpoisten verukkeiden keksimisen”. Tästä huolimatta myös
amerikkalaisen ulkopolitiikan teräväkielisin arvostelija saattaa toisinaan
tuntea tarvetta selittää laittomat sotatoimet parhain päin. Chomskya vastaan
hyökkäävä tuore kokoomateos The Anti-Chomsky Reader tarjoaa esimerkiksi
seuraavan luentokatkelman:
”Japanilaisten
pommi-isku Pearl Harboriin aiheutti paljon hyvää. Jos seuraatte jälkiä, se
johti eurooppalaisten karkottamiseen Aasiasta, mikä pelkästään Intiassa pelasti
kymmeniä miljoonia ihmishenkiä.”
Chomskyn poliittisten vastustajien mielestä varmasti on
epäreilua, etteivät yhtä ilahduttavat jäljet johda koskaan länsimaisiin
sotilasoperaatioihin.
Afganistanin
miehityksen alla Chomsky ennusti, että sota eristää afkaanit muusta maailmasta,
minkä seurauksena miljoonia kuolee katovuoden aiheuttamaan nälänhätään.
Todellisuudessa vasta sotilastoimet avasivat avustusjärjestöjen tien Talibanien
sulkemaan maahan, ja miljoonat pelastuivat. Mutta sitä ei Maailmanvallassa vai maailmanlopussa
tietenkään mainita, vaikka terrorismin vastainen sota eli Chomsky termein
”imperiaalinen suurstrategia” saa muutoin yksityiskohtaisen käsittelyn.
Chomskylla on ilmeinen taipumus mahtipontisiin
sananvalintoihin ja hämärään ironiaan, mutta nyt hänet on syytä ymmärtää
kirjaimellisesti.
Käytännössä mikään
amerikkalaisessa ulkopolitiikassa Kuuban ohjuskriisin ja Irakin sodan välillä
ei Chomskyn mukaan ole perustunut ulkoiseen uhkaan reagointiin tai
poliittisesta vallanvaihdosta johtuviin strategiamuutoksiin. Kaiken taustalla
on johdonmukainen suunnitelma. Tässä on oltava tarkkana, sillä monet Chomskyn karkeista
väärintulkitsijoista ovat hänen innokkaita ihailijoitaan – kuten suomalainen
politiikantutkija Tuija Parvikko.
Chomskyn kirjaa Uusi
sotilaallinen humanismi (suom. 2000) arvioidessaan Parvikko kirjoitti, ettei
”Yhdysvaltojen maailmahallintapyrkimys perustu amerikkalaisen taloudellisen
eliitin etujen turvaamiseen, vaan kysymys on poliittisesta herruudesta ja
vallasta itsestään”. Mistään näin metafyysisistä asioista Chomsky ei meitä
varoittele, vaan – päinvastoin – juuri niistä talouden mahtimiehistä, joille
poliitikot ovat asemansa velkaa. Todellisista henkilöistä todellisissa
kabineteissa, ei Foucault’n valta-analyysin analyyttisistä käsitteistä, kuten
Parvikko ehdotti.
”On vain luonnollista”, Chomsky
täsmentää Maailmanvallassa vai maailmanlopussa, “että valtiollinen politiikka
pyrkii perustamaan maailmanjärjestelmän, joka olisi avoin Yhdysvaltain
taloudelliselle tunkeutumiselle, eikä siedä kilpailijoita tai uhkia”.
Tästä näkökulmasta presidentti
George W. Bushin hallinto ei ole moraalisesti pahempi kuin muutkaan
amerikkalaiset hallinnot. Se on vain pyrkimyksissään ja sidoksissaan
läpinäkyvämpi.
Chomskylle ”suurstrategian” olemassaolo merkitsee
yksinkertaisesti sitä, ettei mikään amerikkalainen toiminta maailmassa voi
pyrkiä tai edes johtaa moraalisesti hyvään.
Tältä osin Chomskyn tulkintametodi on pysynyt samana
Kambodzhasta Kosovoon: ensin jonkin kriisin mittakaavaa on julkisuudessa
liioiteltu, sitten Yhdysvallat on pahentanut asiaa puuttumalla siihen.
Maailmanvallassa
vai maailmanlopussa, kuten monesti aiemminkin, Chomsky perustaa
Kosovo-tulkintansa ”laajaan arkistomateriaaliin”, jonka perusteella serbien
julmuudet ja pakolaisongelma eivät olleet Naton pommitusten syy vaan niiden
seuraus.
YK-lähteiden
mukaan tilanne oli kuitenkin toinen. Nato aloitti iskunsa 24.3.1999, vaikka
rajan yli häädettyjä albaanipakolaisia oli jo edellisenä vuonna ollut 300 000.
Lisäksi tuhansia heidän miespuolisia omaisiaan oli joutunut serbipoliisien
pidättämäksi, mikä silminnäkijätodistuksen mukaan merkitsi melkein varmaa
teloituskuolemaa.
Se
on melkoinen lohkaisu vain puolentoista miljoonan albaaniväestöstä. Etnisen
puhdistuksen määrätietoisuudesta kertoi myös Serbian varapääministeri Volislav
Seseljin toistama julkinen uhkaus, jota Chomskyn kirjassa ei tosin mainita:
Kosovoa ”tullaan käsittelemään teräsharjalla niin, ettei yhtäkään albaania jää
jäljelle”.
Itse
asiassa hätä oli todellinen jo paljon aiemmin. Vuonna 1992 30 000 Kosovon
albaania haki turvapaikkaa Ruotsista, 1600 Suomesta. Kuvauksia
järjestelmällisestä vainosta ei uskottu, koska sodan piti silloin olla
Bosniassa. Albaanit karkotettiin onnenonkijoina ja myöhempiä tulijoita vastaan
nostettiin viisumipakko.
Myöhemmin
tämä päätös vaivasi herkkänä moraalipohtijana tunnettua presidentti Mauno
Koivistoa niin, että hän yksinkertaisesti kieltäytyi hyväksymästä tosiseikkoja.
Kosovon sodan alettua hän toisteli julkisuudessa itselleen lohdullista Chomskyn
versiota, jonka hänelle välitti luottotutkija Pekka Visuri. Se pienensi
globaalin valtapolitiikan kentän niin, että vastuu ihmishengistä jäi
suomalaisen päätöksenteon ulkopuolelle.
Kaikesta Kosovosta sanotusta ei ole vaikeaa valita pinoa,
jossa vainon järjestelmällisyyttä ja mittakaavaa vähätellään.
Esimerkkinä
mainittakoon serbiterrorista kertovat silminnäkijäkertomukset. Amerikkalaiset
viranomaiset luokittelivat ne muun konkreettisen näytön puuttuessa
epävarmoiksi, mistä Chomsky omituisesti päättelee, että niitä olisi pidetty
myös epäluotettavina. Näin hän saa kyseenalaisen todisteen teorialleen, jossa
”kansanmurhan” pysäyttäminen oli vain ”imperiaalisen suurstrategian” veruke:
Toisin
sanoen suurvallan ilmeinen haluttomuus puuttua maantieteellisesti kaukaiseen
humanitaariseen katastrofiin muuttuu Chomskyn mielikuvituksessa sen verhotuksi
halukkuudeksi.
Chomskyn
suhde lähdekritiikkiin on muutoinkin omalaatuinen.
Kun
hän vaikkapa toteaa, että “johtava israelilainen sotilaspolitiikan tuntija”
pitää Bill Clintonin puheita Kosovon operaation humanitaarisista perusteista
”naurettavina”, asiantuntijan henkilöllisyys ja perustelut jäävät avoimiksi,
sillä Chomskyn alaviite viittaa vain toiseen Chomskyn kirjaan.
Kovin
vakuuttavana ei voi myöskään pitää argumenttia, joka alkaa sanalla
”kiistattomasti” ja päättyy viittauksella nimettömiin ”arvovaltaisiin
auktoriteetteihin”. Ja kun samaa menetelmää sovelletaan mielipiteisiin, jotka
Chomsky torjuu, niille annetaan jokin lausujaansa suurempi, pahaenteinen
taustavoima, kuten ”vallitseva intellektuaalinen kulttuuri” tai ”koulutetut
yhteiskuntaluokat”.
Kosovon
sodasta on sittemmin julkaistu runsaasti sekä journalistista että tieteellistä
tutkimusta, joten Chomskylla olisi ollut tilaisuus tutustua uudelleen siihen,
mitä länsimaisten poliitikkojen mielissä todella liikkui. Sen sijaan hän vain
tyytyy jatkamaan kiukkunsa purkamista, jonka kohteeksi joutuvat tällä kertaa
vainon uhrit. Ilman todisteen häivää Chomsky letkauttaa, että albaanit ovat
todellisuudessa vaarallisia äärimuslimeja, jotka nyt ovat ”talibanisoineet”
Kosovon.
Reaktio
oli täysin odotettu.
Kun
Tshekin tasavallan presidentti Vaclav Havel piti vuonna 1990 Yhdysvaltain
kongressissa puheen, jossa hän kiitti isäntiään entisen itäblokin
demokratiakehityksen tukemisesta, Chomsky ilkkui lausuntoa “nolostuttavan
hassuksi ja moraalisesti vastenmieliseksi pyhäkoulusaarnaksi”, ja toisti oppinsa
muuttumattoman totuuden:
”Amerikkalaiseen
tyranniaan ja väkivaltaan verrattuna Venäjän hallitsema Itä-Eurooppa oli
paratiisi.”
Poliittisena vankina istunut vapaustaistelija Havel varmasti
ansaitsisi nojatuolivallankumoukselliselta Chomskylta arvokkaamman kohtelun,
mutta se ei ole ensimmäinen asia joka juolahtaa mieleen, kun Maailmanvaltaa vai
maailmanloppua ja The Anti-Chomsky Readeria lukee rinnakkain.
Ensimmäinen
on se, että elämässä pitäisi olla tärkeämpiäkin asioita kuin Chomskyn ego.
Vielä
joitakin vuosikymmeniä sitten Chomsky puolusti kansanmurhien uhreja
amerikkalaiselta ulkopolitiikalta ja yleiseltä välinpitämättömyydeltä. Nyt hän
puolustaa lähinnä vanhoja päähänpinttymiään niiden halveksittavilta
arvostelijoilta. Itse asiassa Maailmanvalta vai maailmanloppu kierrättää
sivukaupalla vanhoja tekstejä ilman uuden todistusaineiston edellyttämää
normaalia uudelleen arviointia.
Errol
Morrisin Oscar-palkitussa dokumenttielokuvassa The Fog of War reaalipoliitikko
Robert McNamara muistaa omat tekonsa valikoivasti mutta kuulostaa silti
vilpittömältä väittäessään, että Kuuban ohjuskriisi opetti hänelle paljon
inhimillisistä heikkouksista ja voimankäytön rajoista.
Yhteiskuntakriitikko
Noam Chomsky muistaa kaiken mutta ei ole oppinut mitään.
" Afganistanin miehityksen alla Chomsky ennusti, että sota eristää afkaanit muusta maailmasta, minkä seurauksena miljoonia kuolee katovuoden aiheuttamaan nälänhätään. "
VastaaPoistaKannattaisi tutustua tarkemmin asiaan. Tämän ennustuksen teki brittiläinen tutkimuslaitos ( nimeä en tähän hätään muista ) ja Chomsky & co. yksinkertaisesti siteerasivat tätä tutkimusta. Kuten kaikki tulevaisuuden ennustaminen tämäkin oli arvio. Joka väittää varmuudella tietävänsä mitä taphtuu valehtelee. Eipä yksikään sotaan osallistuvan koalition kannattajien ennustuksistakaan oikeaan osunut.
Kiitos täsmennyksestä, vaikka ”en tähän hätään muista” ei nyt ehkä ollut mahdollisimman tarkka ja luottamusta herättävä täsmennys. Anononyymin mainitsema "tarkkuus" tietysti kannattaa aina, joten sanottakoon myös:
VastaaPoistaEikö Chomskyn ongelmaksi juuri mainittu, että hänen valitsemansa lähteet osoittautuvat toistuvasti epäluotettaviksi ja yleensä tarkoitushakuisesti valituiksi? Myös ja "yksinkertaisesti" silloin, kun Chomsky valitsee lähteeksi itsensä.
Toinen seikka, jota minä muuten kannatan, on keskustelu omalla nimellä.
Tuo on Chomskyn ongelma, kyllä, mutta myös kaikkien muiden. Maailma on täynnä lähteitä ja tutkimuksia ja kirjoittaja valitsee itsellensä parhiten sopivat. En näe Chomskyn harrastavan tätä mitenkään muista poiketen.
VastaaPoistaTuntuu että olet eri mieltä yleensä Chomskyn "pointista". Että USA toimii maailmassa itsekkäistä lähtökohdista ajaen omia intressejään. Jos silloin täytyy pommittaa jotain niin So be it. Että maailma on tekopyhä paikka jossa se mikä on toisille on sallittua on toisille kiellettyä.
Chomskylla toki puutteensa mutta miehen tekee arvokkaaksi se että hän nostaa esiin läntisen maailman rikoksia joita muut kieltävät. Suomessakin suuri osa kansalaisista autuaan tietämättömiä läntisen maailman verisistä teoista esim. latinalaisessa amerikassa vuosikymmenten saatossa. Tätä Chomsky korjaa mainiosti.
Kirjoitit muuten "Todellisuudessa vasta sotilastoimet avasivat avustusjärjestöjen tien Talibanien sulkemaan maahan, ja miljoonat pelastuivat."
Hurja väite jota afgaanit itse eivät tunnu jakavan, ja miksi pitäisikään. Tunnut vetävän mutkat yhtä suoriksi kuin kritiikin kohteesikin välillä.
Minä kannatan vapaata ajatusten vaihtoa, en välttämättä omalla nimellä kirjoittamista. Se mitä sanotaan on tärkeää, ei se että kuka. Tämä siis koskien "tavallisia" kansalaisia, ei päättävässä asemassa olevia.
Anonyymi kirjoittaa: ”Kirjoitit muuten ’Todellisuudessa vasta sotilastoimet avasivat avustusjärjestöjen tien Talibanien sulkemaan maahan, ja miljoonat pelastuivat.’ Hurja väite jota afgaanit itse eivät tunnu jakavan, ja miksi pitäisikään.”
VastaaPoistaJos ”afgaanit” olisivat kansa, anonyymin lause olisi tyypillinen esimerkki länsimaisesta holhoavasta, jälkikolonialistisesta asenteesta, joka julistaa omia mielipiteitään kokonaisten kansakuntien (usein kuvitteellisten) nimissä. Mutta koska ”afkaanit” eivät ole kansa, vaan yli kolmeakymmentä kieltä puhuva ja yli kahtatoista uskontoa tunnustava afkanistanilaisten yhteisö (termin löysimmässä merkityksessä), jonka valtiollisilla rajoilla on kirjavat perinteet, Anonyymi ei ainoastaan osoita tietämättömyyttä sodasta kulkusta, vaan haluttomuutta tietää.
”Terrorismin vastaista sotaa” edeltäneestä katovuodesta johtuva nälänhädän uhka, samoin kuin Mazar-i Sharifin taistelun merkitys humanitaarisen avun saamiseksi Afganistaniin, ovat laajasti uutisoituja tapahtumia. Uutislähteiden lisäksi ne on dokumentoitu myös myöhemmin julkaistussa kirjallisuudessa.
Entä mitä Afganistanissa ajateltiin USA:sta ja koalition väliintulosta? Pääasiassa hyvää, mikäli perinteiset kyselytutkimukset otaksutaan luotettavammiksi kuin Anonyymin kuvitelmat.
Afganistanin sisällissota alkoi 1978 kommunistisena vallankumouksena ja jatkui myöhemmin islamistisena. USA liittyi sotaan lokakussa 2001, heti terrori-iskun jälkeen. USA:n läsnäolon kannatus kansalaisten parissa yli ylimmillään vielä vuosia sen jälkeen, kun Talibanit peräytyivät suuresta osasta maata: lähes 90% vuonna 2005. Vasta viime vuosina se on laskenut, kun toiveet maan lopullisesta rauhoittumisesta ja Talibanien terrorin päättymisestä eivät tunnu toteutuvan.
kts. http://asiafoundation.org/resources/pdfs/Afghanistanin2010survey.pdf, http://abcnews.go.com/images/PollingUnit/1083a1Afghanistan2009.pdf
Lisäksi Anonyymi kirjoittaa: ”Chomskylla on toki puutteensa mutta miehen tekee arvokkaaksi se että hän nostaa esiin läntisen maailman rikoksia joita muut kieltävät.”
Toimittajana en tiedä mitään arvottomampaa ja epäilyttävämpää, kuin yhden lähden totuudet, ”jotka muut kieltävät”. Maailma on täynnä imperialismin ruoskia, joilla Chomskysta poiketen on tolkku mukana – mikset lue vaikka John Pilgeria?
Anonyymi kirjoitti myös: ”Maailma on täynnä lähteitä ja tutkimuksia ja kirjoittaja valitsee itsellensä parhaiten sopivat. En näe Chomskyn harrastavan tätä mitenkään muista poiketen.”
VastaaPoistaJos et todellakaan näe, katso tästä.
Lainauksia Chomksylta, (joka mm. on arvioinut, että Pol Potin hirmuhallinto ”mahdollisesti” pelasti enemmän ihmishenkiä kuin tuhosi niitä), mutta jotka useimmat Chomskyn lukijat mieluusti unohtaisivat. Asioiden vääristelynä tai puhtaina möläytyksinä ne eivät ainoastaan ”poikkea muista”, vaan melkein mistä tahansa, mitä nyt vaikkapa kotimaisessa poliittisessa keskustelussa on yritetty jälkikäteen selittää satiiriksi, pakinatyyliksi tai läpäksi.
Maon Kiinasta
“But take China, modern China; one also finds many things that are really quite admirable... a good deal of the collectivization and communization was really based on mass participation and took place after a level of understanding had been reached in the peasantry...”
(Alexander Klein, ed., Dissent, Power and Confrontation [McGraw-Hill, 1971], pp. 117-8)
Pol Potin Kambodžasta
“the evacuation of Phnom Penh, widely denounced at the time and since for its undoubted brutality, may actually have saved many lives. It is striking that the crucial facts rarely appear in the chorus of condemnations.”
(After the Cataclysm [South End Press, 1979], p. 160)
Holokaustista
“I see no antisemitic implications in denial of the existence of gas chambers, or even denial of the holocaust.”
(Quadrant, Australia, October 1981)
Antisemitismistä
“Jews in the US are the most privileged and influential part of the population... privileged people want to make sure they have total control, not just 98% control. That’s why antisemitism is becoming an issue.”
(Variant, Scotland, Winter 2002)
Kylmästä sodasta
“in comparison to the conditions imposed by US tyranny and violence, East Europe under Russian rule was practically a paradise.”
(Letter, in Alexander Cockburn, The Golden Age Is In Us [Verso, 1995], pp. 149-151)
Vapaudesta Lähi-idässä
“But here’s a way to liberate Iraq... No US casualties, no threat to Israel, good chance of bringing democracy... Help Iran invade Iraq... They have a fair chance of introducing democracy.”
(Interview, The New Yorker, March 31, 2003)
Johtopäätös:
Anonyymin tiedot Chomskysta kirjoituksista ovat tasoa ”en tähän hätään muista”. Anonyymin tiedot Afganistanin tapahtumista ovat muotoa ”en halukaan tietää”.
Anonyymi, voit pitää Chomskya guruna, jos haluat. Mutta älä pidä minua piikana, joka etsii ja oikaisee kaikki erehdyksesi. Yritä selvittää asioita itse. Perusta vaikka blogi.
Chomsky tuntuu olevan arka aihe Putelle. Olenko kirjoittanut että Chomsky olisi ainoa ruoskija? Olen Pilgerini lukenut ja yllättävästihän Pilger on suuresti samoilla linjoilla kuin Chomsky.
VastaaPoistaOtit aika pahasti nokkiin että joku on eri mieltä Chomskysta. Pidin jopa sinua piikana! Herkkänahkainen kaveri olet aina ollut kritiikin suhteen mutta tuo on jo lapsellista.
Olen koko aika sanonut että Chosmkylla on puutteensa. Lainaat muutamaa lausetta ja leimaat koko kaverin huuhaaksi. Taidat loppupeleissä olla jaarittelija joka ei viitsi ajatella asioita kiihkottomasti läpi vaan leimakirveen heiluttelu on mukavampaa.
Hyvää juhannusta!
Niin, Anonyymi: ”Amerikan suurvaltapolitiikassa on toisinaan ollut jotain mätää” on varmaankin se ”suuresti sama linja”, jonka mainitsit, ja jolla me kaikki olemme. Mukaan lukien republikaaninen puolue, jos se on oppositiossa, ja demokraattinen puolue, jos se on oppositiossa.
VastaaPoistaMuutoin, yksityiskohtien tasolla, länsimaisittain liberaali toimittaja Pilger on eri linjoilla kuin Chomsky vaikkapa tässä Chomskyn ylistyslausunnossa Vietnamin kommunistiselle puolueella:
“I would like to express the great joy that we feel in your accomplishments... Your heroism reveals the capabilities of the human spirit and human will.” (Radio Hanoi, huhtikuun 14, 1970)
Ja vaikka Pilgerille suurvaltapolitiikan arvostelu ei ole vain jutun aihe vaan ura, jonka ohessa hän myy Pilger-nettisivuilla Pilger t-paitoja ja Pilger-mukeja, hänen ei ole koskaan tarvinnut myynnillisistä syistä turvautua aivan niin hysteeriseen retoriikkaan, jota Chomskyn ”linja” edustaa:
“…what is needed in the United States today is… a kind of denazification.” (Ethics, lokakuu 1968)
Anonyymi kirjoittaa nyt: ”Olenko kirjoittanut että Chomsky olisi ainoa ruoskija?”
Aiemmin Anonyymi kirjoitti: ”[Chomsky] nostaa esiin läntisen maailman rikoksia joita muut kieltävät.”
Siis olet, mutta anteeksi, jos saivartelen. Minun on vain kovin vaikea käydä keskustelua Chomskyn lausunnoista henkilön kanssa, joka eivät osaa viitata yhteenkään Chomskyn lausuntoon, joten siksi Chomskyn omiin lausuntoihin vetoaminen on muka jotenkin moraalisesti epäilyttävää.
Toisaalta keskustelun nopea siirtyminen Amerikan suurvaltapolitiikasta ”Puten” luonteenpiirteisiin (koska me olemme tehneet sinunkaupat ja kenen kanssa olen ne tehnyt?) oli väistämätöntä. Ja viime kädessä selittää, miksi Anonyymi haluaa keskustella anonyymisti:
Kukapa haluaisi esittää omalla nimellään näin vahvoja mielipiteitä asioista, joihin liian laiska tutustumaan edes pinnallisesti? Ja kuka kehtaa valehdella, että on ”lukenut Pilgerinsä”, ja on silti näin pihalla?
Painotan siis yhä omalla nimellä keskustelua, se voisi karsia sekä minun ja että blogin seuraajien ajan tuhlausta.