maanantai 18. kesäkuuta 2012

Arkistosta: US vs. muu maailma 2/4


Onko Amerikka salaliitossa muuta maailma ja maailmanrauhaa vastaan?
Todennäköisesti, mutta varmaa tietoa asiasta ei ole, sillä ”varma tieto” on yleensä tullut hörhöfalangilta, jonka kanssa ei mieluusti olisi samaa mieltä mistään asiasta.
Tässä toinen neljästä arkisto-esimerkistä. Kaikki kirjoitukset on alun perin julkaistu Turun Sanomissa.
Videomyymälöistä voi nykyisin ostaa Jacques Cousteaun (muistatteko?) varhaisen dokumentin vuodelta 1956. Minun ikäpolveni katsojalle ensimmäinen pettymys on se, ettei Cousteau-brändiin kuuluvaa punaista pipoa ole vielä otettu käyttöön. Toinen pettymys liittyy asenteiden muutoksiin, joiden rajuus tuli vähän yllätyksenä.
Elokuvassa merentutkimusalus Calypso kauhoo niin huolettomasti valaiden keskellä, että ainakin yksi poikanen ruhjoutuu raajarikoksi. Se lopetetaan, kuten auton alle jäänyt jänis. Entä veren paikalle houkuttelemat hait? Niitä Calypson miehistö teurastaa kivääreillä mielin määrin, sillä meren pedoille ei lasketa mitään elämänarvoa.
Eihän sen näin pitänyt olla? Ja toisesta lapsuuden sankarista puheen ollen – eikö Noam Chomskyn pitänyt olla tosiasioissa pitäytyvä ja tinkimättömän oikeudenmukainen yhteiskuntakriitikko eikä vainoharhainen saivartelija, jota nykyään kiinnostaa enemmän oma ego kuin maailman tapahtumat?
Molempien miesten suhde maailmaan muuttui iän ja kokemusten myötä, mutta vain toisella mielekkäämpään suuntaan…


Iso ego globaalissa maailmassa

Noam Chomsky: Maailmanvalta vai maailmanloppu? Yhdysvaltain globaali valtapolitiikka. Suom. Markku Päkkilä. Otava 2005.

Reaalipoliitikon paatuneisuutta ja yhteiskuntakriitikon kyynisyyttä on joskus vaikea erottaa toisistaan.
                      Robert McNamara kuului armeijaurallaan Hiroshiman atomipommin sotilaallisia hyötyjä arvioivaan komiteaan, puolustusministerinä hän laajensi häikäilemättä Vietnamin sotaa. Kummankin ratkaisun tarkoituksena oli hänen mukaansa estää jokin arvioituja tuhoja suurempi katastrofi – konventionaalisen sodan miestappiot tai kommunistinen diktatuuri.
                      Noam Chomskyn uusin kirja Maailmanvalta vai maailmanloppu sivuuttaa pahamaineisen McNamaran pelkkänä valtioterrorismin kätyrinä, jonka ainoaksi poliittiseksi tehtäväksi jäi ”käyttökelpoisten verukkeiden keksimisen”. Tästä huolimatta myös amerikkalaisen ulkopolitiikan teräväkielisin arvostelija saattaa toisinaan tuntea tarvetta selittää laittomat sotatoimet parhain päin. Chomskya vastaan hyökkäävä tuore kokoomateos The Anti-Chomsky Reader tarjoaa esimerkiksi seuraavan luentokatkelman:
                      ”Japanilaisten pommi-isku Pearl Harboriin aiheutti paljon hyvää. Jos seuraatte jälkiä, se johti eurooppalaisten karkottamiseen Aasiasta, mikä pelkästään Intiassa pelasti kymmeniä miljoonia ihmishenkiä.”
Chomskyn poliittisten vastustajien mielestä varmasti on epäreilua, etteivät yhtä ilahduttavat jäljet johda koskaan länsimaisiin sotilasoperaatioihin.
                      Afganistanin miehityksen alla Chomsky ennusti, että sota eristää afkaanit muusta maailmasta, minkä seurauksena miljoonia kuolee katovuoden aiheuttamaan nälänhätään. Todellisuudessa vasta sotilastoimet avasivat avustusjärjestöjen tien Talibanien sulkemaan maahan, ja miljoonat pelastuivat. Mutta sitä ei Maailmanvallassa vai maailmanlopussa tietenkään mainita, vaikka terrorismin vastainen sota eli Chomsky termein ”imperiaalinen suurstrategia” saa muutoin yksityiskohtaisen käsittelyn.

Chomskylla on ilmeinen taipumus mahtipontisiin sananvalintoihin ja hämärään ironiaan, mutta nyt hänet on syytä ymmärtää kirjaimellisesti.
Käytännössä mikään amerikkalaisessa ulkopolitiikassa Kuuban ohjuskriisin ja Irakin sodan välillä ei Chomskyn mukaan ole perustunut ulkoiseen uhkaan reagointiin tai poliittisesta vallanvaihdosta johtuviin strategiamuutoksiin. Kaiken taustalla on johdonmukainen suunnitelma. Tässä on oltava tarkkana, sillä monet Chomskyn karkeista väärintulkitsijoista ovat hänen innokkaita ihailijoitaan – kuten suomalainen politiikantutkija Tuija Parvikko.
Chomskyn kirjaa Uusi sotilaallinen humanismi (suom. 2000) arvioidessaan Parvikko kirjoitti, ettei ”Yhdysvaltojen maailmahallintapyrkimys perustu amerikkalaisen taloudellisen eliitin etujen turvaamiseen, vaan kysymys on poliittisesta herruudesta ja vallasta itsestään”. Mistään näin metafyysisistä asioista Chomsky ei meitä varoittele, vaan – päinvastoin – juuri niistä talouden mahtimiehistä, joille poliitikot ovat asemansa velkaa. Todellisista henkilöistä todellisissa kabineteissa, ei Foucault’n valta-analyysin analyyttisistä käsitteistä, kuten Parvikko ehdotti.
”On vain luonnollista”, Chomsky täsmentää Maailmanvallassa vai maailmanlopussa, “että valtiollinen politiikka pyrkii perustamaan maailmanjärjestelmän, joka olisi avoin Yhdysvaltain taloudelliselle tunkeutumiselle, eikä siedä kilpailijoita tai uhkia”.
Tästä näkökulmasta presidentti George W. Bushin hallinto ei ole moraalisesti pahempi kuin muutkaan amerikkalaiset hallinnot. Se on vain pyrkimyksissään ja sidoksissaan läpinäkyvämpi.

Chomskylle ”suurstrategian” olemassaolo merkitsee yksinkertaisesti sitä, ettei mikään amerikkalainen toiminta maailmassa voi pyrkiä tai edes johtaa moraalisesti hyvään.
Tältä osin Chomskyn tulkintametodi on pysynyt samana Kambodzhasta Kosovoon: ensin jonkin kriisin mittakaavaa on julkisuudessa liioiteltu, sitten Yhdysvallat on pahentanut asiaa puuttumalla siihen.
                      Maailmanvallassa vai maailmanlopussa, kuten monesti aiemminkin, Chomsky perustaa Kosovo-tulkintansa ”laajaan arkistomateriaaliin”, jonka perusteella serbien julmuudet ja pakolaisongelma eivät olleet Naton pommitusten syy vaan niiden seuraus.
                      YK-lähteiden mukaan tilanne oli kuitenkin toinen. Nato aloitti iskunsa 24.3.1999, vaikka rajan yli häädettyjä albaanipakolaisia oli jo edellisenä vuonna ollut 300 000. Lisäksi tuhansia heidän miespuolisia omaisiaan oli joutunut serbipoliisien pidättämäksi, mikä silminnäkijätodistuksen mukaan merkitsi melkein varmaa teloituskuolemaa.
                      Se on melkoinen lohkaisu vain puolentoista miljoonan albaaniväestöstä. Etnisen puhdistuksen määrätietoisuudesta kertoi myös Serbian varapääministeri Volislav Seseljin toistama julkinen uhkaus, jota Chomskyn kirjassa ei tosin mainita: Kosovoa ”tullaan käsittelemään teräsharjalla niin, ettei yhtäkään albaania jää jäljelle”.
                      Itse asiassa hätä oli todellinen jo paljon aiemmin. Vuonna 1992 30 000 Kosovon albaania haki turvapaikkaa Ruotsista, 1600 Suomesta. Kuvauksia järjestelmällisestä vainosta ei uskottu, koska sodan piti silloin olla Bosniassa. Albaanit karkotettiin onnenonkijoina ja myöhempiä tulijoita vastaan nostettiin viisumipakko.
                      Myöhemmin tämä päätös vaivasi herkkänä moraalipohtijana tunnettua presidentti Mauno Koivistoa niin, että hän yksinkertaisesti kieltäytyi hyväksymästä tosiseikkoja. Kosovon sodan alettua hän toisteli julkisuudessa itselleen lohdullista Chomskyn versiota, jonka hänelle välitti luottotutkija Pekka Visuri. Se pienensi globaalin valtapolitiikan kentän niin, että vastuu ihmishengistä jäi suomalaisen päätöksenteon ulkopuolelle.

Kaikesta Kosovosta sanotusta ei ole vaikeaa valita pinoa, jossa vainon järjestelmällisyyttä ja mittakaavaa vähätellään.
                      Esimerkkinä mainittakoon serbiterrorista kertovat silminnäkijäkertomukset. Amerikkalaiset viranomaiset luokittelivat ne muun konkreettisen näytön puuttuessa epävarmoiksi, mistä Chomsky omituisesti päättelee, että niitä olisi pidetty myös epäluotettavina. Näin hän saa kyseenalaisen todisteen teorialleen, jossa ”kansanmurhan” pysäyttäminen oli vain ”imperiaalisen suurstrategian” veruke:
                      Toisin sanoen suurvallan ilmeinen haluttomuus puuttua maantieteellisesti kaukaiseen humanitaariseen katastrofiin muuttuu Chomskyn mielikuvituksessa sen verhotuksi halukkuudeksi.
                      Chomskyn suhde lähdekritiikkiin on muutoinkin omalaatuinen.
                      Kun hän vaikkapa toteaa, että “johtava israelilainen sotilaspolitiikan tuntija” pitää Bill Clintonin puheita Kosovon operaation humanitaarisista perusteista ”naurettavina”, asiantuntijan henkilöllisyys ja perustelut jäävät avoimiksi, sillä Chomskyn alaviite viittaa vain toiseen Chomskyn kirjaan.
                      Kovin vakuuttavana ei voi myöskään pitää argumenttia, joka alkaa sanalla ”kiistattomasti” ja päättyy viittauksella nimettömiin ”arvovaltaisiin auktoriteetteihin”. Ja kun samaa menetelmää sovelletaan mielipiteisiin, jotka Chomsky torjuu, niille annetaan jokin lausujaansa suurempi, pahaenteinen taustavoima, kuten ”vallitseva intellektuaalinen kulttuuri” tai ”koulutetut yhteiskuntaluokat”.
                      Kosovon sodasta on sittemmin julkaistu runsaasti sekä journalistista että tieteellistä tutkimusta, joten Chomskylla olisi ollut tilaisuus tutustua uudelleen siihen, mitä länsimaisten poliitikkojen mielissä todella liikkui. Sen sijaan hän vain tyytyy jatkamaan kiukkunsa purkamista, jonka kohteeksi joutuvat tällä kertaa vainon uhrit. Ilman todisteen häivää Chomsky letkauttaa, että albaanit ovat todellisuudessa vaarallisia äärimuslimeja, jotka nyt ovat ”talibanisoineet” Kosovon.
                      Reaktio oli täysin odotettu.
                      Kun Tshekin tasavallan presidentti Vaclav Havel piti vuonna 1990 Yhdysvaltain kongressissa puheen, jossa hän kiitti isäntiään entisen itäblokin demokratiakehityksen tukemisesta, Chomsky ilkkui lausuntoa “nolostuttavan hassuksi ja moraalisesti vastenmieliseksi pyhäkoulusaarnaksi”, ja toisti oppinsa muuttumattoman totuuden:
                      ”Amerikkalaiseen tyranniaan ja väkivaltaan verrattuna Venäjän hallitsema Itä-Eurooppa oli paratiisi.”

Poliittisena vankina istunut vapaustaistelija Havel varmasti ansaitsisi nojatuolivallankumoukselliselta Chomskylta arvokkaamman kohtelun, mutta se ei ole ensimmäinen asia joka juolahtaa mieleen, kun Maailmanvaltaa vai maailmanloppua ja The Anti-Chomsky Readeria lukee rinnakkain.
                      Ensimmäinen on se, että elämässä pitäisi olla tärkeämpiäkin asioita kuin Chomskyn ego.
                      Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten Chomsky puolusti kansanmurhien uhreja amerikkalaiselta ulkopolitiikalta ja yleiseltä välinpitämättömyydeltä. Nyt hän puolustaa lähinnä vanhoja päähänpinttymiään niiden halveksittavilta arvostelijoilta. Itse asiassa Maailmanvalta vai maailmanloppu kierrättää sivukaupalla vanhoja tekstejä ilman uuden todistusaineiston edellyttämää normaalia uudelleen arviointia.
                      Errol Morrisin Oscar-palkitussa dokumenttielokuvassa The Fog of War reaalipoliitikko Robert McNamara muistaa omat tekonsa valikoivasti mutta kuulostaa silti vilpittömältä väittäessään, että Kuuban ohjuskriisi opetti hänelle paljon inhimillisistä heikkouksista ja voimankäytön rajoista.
                      Yhteiskuntakriitikko Noam Chomsky muistaa kaiken mutta ei ole oppinut mitään.

7 kommenttia:

  1. " Afganistanin miehityksen alla Chomsky ennusti, että sota eristää afkaanit muusta maailmasta, minkä seurauksena miljoonia kuolee katovuoden aiheuttamaan nälänhätään. "

    Kannattaisi tutustua tarkemmin asiaan. Tämän ennustuksen teki brittiläinen tutkimuslaitos ( nimeä en tähän hätään muista ) ja Chomsky & co. yksinkertaisesti siteerasivat tätä tutkimusta. Kuten kaikki tulevaisuuden ennustaminen tämäkin oli arvio. Joka väittää varmuudella tietävänsä mitä taphtuu valehtelee. Eipä yksikään sotaan osallistuvan koalition kannattajien ennustuksistakaan oikeaan osunut.

    VastaaPoista
  2. Kiitos täsmennyksestä, vaikka ”en tähän hätään muista” ei nyt ehkä ollut mahdollisimman tarkka ja luottamusta herättävä täsmennys. Anononyymin mainitsema "tarkkuus" tietysti kannattaa aina, joten sanottakoon myös:

    Eikö Chomskyn ongelmaksi juuri mainittu, että hänen valitsemansa lähteet osoittautuvat toistuvasti epäluotettaviksi ja yleensä tarkoitushakuisesti valituiksi? Myös ja "yksinkertaisesti" silloin, kun Chomsky valitsee lähteeksi itsensä.

    Toinen seikka, jota minä muuten kannatan, on keskustelu omalla nimellä.

    VastaaPoista
  3. Tuo on Chomskyn ongelma, kyllä, mutta myös kaikkien muiden. Maailma on täynnä lähteitä ja tutkimuksia ja kirjoittaja valitsee itsellensä parhiten sopivat. En näe Chomskyn harrastavan tätä mitenkään muista poiketen.

    Tuntuu että olet eri mieltä yleensä Chomskyn "pointista". Että USA toimii maailmassa itsekkäistä lähtökohdista ajaen omia intressejään. Jos silloin täytyy pommittaa jotain niin So be it. Että maailma on tekopyhä paikka jossa se mikä on toisille on sallittua on toisille kiellettyä.

    Chomskylla toki puutteensa mutta miehen tekee arvokkaaksi se että hän nostaa esiin läntisen maailman rikoksia joita muut kieltävät. Suomessakin suuri osa kansalaisista autuaan tietämättömiä läntisen maailman verisistä teoista esim. latinalaisessa amerikassa vuosikymmenten saatossa. Tätä Chomsky korjaa mainiosti.

    Kirjoitit muuten "Todellisuudessa vasta sotilastoimet avasivat avustusjärjestöjen tien Talibanien sulkemaan maahan, ja miljoonat pelastuivat."

    Hurja väite jota afgaanit itse eivät tunnu jakavan, ja miksi pitäisikään. Tunnut vetävän mutkat yhtä suoriksi kuin kritiikin kohteesikin välillä.

    Minä kannatan vapaata ajatusten vaihtoa, en välttämättä omalla nimellä kirjoittamista. Se mitä sanotaan on tärkeää, ei se että kuka. Tämä siis koskien "tavallisia" kansalaisia, ei päättävässä asemassa olevia.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi kirjoittaa: ”Kirjoitit muuten ’Todellisuudessa vasta sotilastoimet avasivat avustusjärjestöjen tien Talibanien sulkemaan maahan, ja miljoonat pelastuivat.’ Hurja väite jota afgaanit itse eivät tunnu jakavan, ja miksi pitäisikään.”

    Jos ”afgaanit” olisivat kansa, anonyymin lause olisi tyypillinen esimerkki länsimaisesta holhoavasta, jälkikolonialistisesta asenteesta, joka julistaa omia mielipiteitään kokonaisten kansakuntien (usein kuvitteellisten) nimissä. Mutta koska ”afkaanit” eivät ole kansa, vaan yli kolmeakymmentä kieltä puhuva ja yli kahtatoista uskontoa tunnustava afkanistanilaisten yhteisö (termin löysimmässä merkityksessä), jonka valtiollisilla rajoilla on kirjavat perinteet, Anonyymi ei ainoastaan osoita tietämättömyyttä sodasta kulkusta, vaan haluttomuutta tietää.

    ”Terrorismin vastaista sotaa” edeltäneestä katovuodesta johtuva nälänhädän uhka, samoin kuin Mazar-i Sharifin taistelun merkitys humanitaarisen avun saamiseksi Afganistaniin, ovat laajasti uutisoituja tapahtumia. Uutislähteiden lisäksi ne on dokumentoitu myös myöhemmin julkaistussa kirjallisuudessa.

    Entä mitä Afganistanissa ajateltiin USA:sta ja koalition väliintulosta? Pääasiassa hyvää, mikäli perinteiset kyselytutkimukset otaksutaan luotettavammiksi kuin Anonyymin kuvitelmat.

    Afganistanin sisällissota alkoi 1978 kommunistisena vallankumouksena ja jatkui myöhemmin islamistisena. USA liittyi sotaan lokakussa 2001, heti terrori-iskun jälkeen. USA:n läsnäolon kannatus kansalaisten parissa yli ylimmillään vielä vuosia sen jälkeen, kun Talibanit peräytyivät suuresta osasta maata: lähes 90% vuonna 2005. Vasta viime vuosina se on laskenut, kun toiveet maan lopullisesta rauhoittumisesta ja Talibanien terrorin päättymisestä eivät tunnu toteutuvan.

    kts. http://asiafoundation.org/resources/pdfs/Afghanistanin2010survey.pdf, http://abcnews.go.com/images/PollingUnit/1083a1Afghanistan2009.pdf

    Lisäksi Anonyymi kirjoittaa: ”Chomskylla on toki puutteensa mutta miehen tekee arvokkaaksi se että hän nostaa esiin läntisen maailman rikoksia joita muut kieltävät.”

    Toimittajana en tiedä mitään arvottomampaa ja epäilyttävämpää, kuin yhden lähden totuudet, ”jotka muut kieltävät”. Maailma on täynnä imperialismin ruoskia, joilla Chomskysta poiketen on tolkku mukana – mikset lue vaikka John Pilgeria?

    VastaaPoista
  5. Anonyymi kirjoitti myös: ”Maailma on täynnä lähteitä ja tutkimuksia ja kirjoittaja valitsee itsellensä parhaiten sopivat. En näe Chomskyn harrastavan tätä mitenkään muista poiketen.”

    Jos et todellakaan näe, katso tästä.

    Lainauksia Chomksylta, (joka mm. on arvioinut, että Pol Potin hirmuhallinto ”mahdollisesti” pelasti enemmän ihmishenkiä kuin tuhosi niitä), mutta jotka useimmat Chomskyn lukijat mieluusti unohtaisivat. Asioiden vääristelynä tai puhtaina möläytyksinä ne eivät ainoastaan ”poikkea muista”, vaan melkein mistä tahansa, mitä nyt vaikkapa kotimaisessa poliittisessa keskustelussa on yritetty jälkikäteen selittää satiiriksi, pakinatyyliksi tai läpäksi.

    Maon Kiinasta

    “But take China, modern China; one also finds many things that are really quite admirable... a good deal of the collectivization and communization was really based on mass participation and took place after a level of understanding had been reached in the peasantry...”
    (Alexander Klein, ed., Dissent, Power and Confrontation [McGraw-Hill, 1971], pp. 117-8)

    Pol Potin Kambodžasta

    “the evacuation of Phnom Penh, widely denounced at the time and since for its undoubted brutality, may actually have saved many lives. It is striking that the crucial facts rarely appear in the chorus of condemnations.”
    (After the Cataclysm [South End Press, 1979], p. 160)

    Holokaustista

    “I see no antisemitic implications in denial of the existence of gas chambers, or even denial of the holocaust.”
    (Quadrant, Australia, October 1981)

    Antisemitismistä

    “Jews in the US are the most privileged and influential part of the population... privileged people want to make sure they have total control, not just 98% control. That’s why antisemitism is becoming an issue.”
    (Variant, Scotland, Winter 2002)

    Kylmästä sodasta

    “in comparison to the conditions imposed by US tyranny and violence, East Europe under Russian rule was practically a paradise.”
    (Letter, in Alexander Cockburn, The Golden Age Is In Us [Verso, 1995], pp. 149-151)

    Vapaudesta Lähi-idässä

    “But here’s a way to liberate Iraq... No US casualties, no threat to Israel, good chance of bringing democracy... Help Iran invade Iraq... They have a fair chance of introducing democracy.”
    (Interview, The New Yorker, March 31, 2003)

    Johtopäätös:

    Anonyymin tiedot Chomskysta kirjoituksista ovat tasoa ”en tähän hätään muista”. Anonyymin tiedot Afganistanin tapahtumista ovat muotoa ”en halukaan tietää”.

    Anonyymi, voit pitää Chomskya guruna, jos haluat. Mutta älä pidä minua piikana, joka etsii ja oikaisee kaikki erehdyksesi. Yritä selvittää asioita itse. Perusta vaikka blogi.

    VastaaPoista
  6. Chomsky tuntuu olevan arka aihe Putelle. Olenko kirjoittanut että Chomsky olisi ainoa ruoskija? Olen Pilgerini lukenut ja yllättävästihän Pilger on suuresti samoilla linjoilla kuin Chomsky.

    Otit aika pahasti nokkiin että joku on eri mieltä Chomskysta. Pidin jopa sinua piikana! Herkkänahkainen kaveri olet aina ollut kritiikin suhteen mutta tuo on jo lapsellista.

    Olen koko aika sanonut että Chosmkylla on puutteensa. Lainaat muutamaa lausetta ja leimaat koko kaverin huuhaaksi. Taidat loppupeleissä olla jaarittelija joka ei viitsi ajatella asioita kiihkottomasti läpi vaan leimakirveen heiluttelu on mukavampaa.

    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  7. Niin, Anonyymi: ”Amerikan suurvaltapolitiikassa on toisinaan ollut jotain mätää” on varmaankin se ”suuresti sama linja”, jonka mainitsit, ja jolla me kaikki olemme. Mukaan lukien republikaaninen puolue, jos se on oppositiossa, ja demokraattinen puolue, jos se on oppositiossa.

    Muutoin, yksityiskohtien tasolla, länsimaisittain liberaali toimittaja Pilger on eri linjoilla kuin Chomsky vaikkapa tässä Chomskyn ylistyslausunnossa Vietnamin kommunistiselle puolueella:

    “I would like to express the great joy that we feel in your accomplishments... Your heroism reveals the capabilities of the human spirit and human will.” (Radio Hanoi, huhtikuun 14, 1970)

    Ja vaikka Pilgerille suurvaltapolitiikan arvostelu ei ole vain jutun aihe vaan ura, jonka ohessa hän myy Pilger-nettisivuilla Pilger t-paitoja ja Pilger-mukeja, hänen ei ole koskaan tarvinnut myynnillisistä syistä turvautua aivan niin hysteeriseen retoriikkaan, jota Chomskyn ”linja” edustaa:

    “…what is needed in the United States today is… a kind of denazification.” (Ethics, lokakuu 1968)

    Anonyymi kirjoittaa nyt: ”Olenko kirjoittanut että Chomsky olisi ainoa ruoskija?”

    Aiemmin Anonyymi kirjoitti: ”[Chomsky] nostaa esiin läntisen maailman rikoksia joita muut kieltävät.”

    Siis olet, mutta anteeksi, jos saivartelen. Minun on vain kovin vaikea käydä keskustelua Chomskyn lausunnoista henkilön kanssa, joka eivät osaa viitata yhteenkään Chomskyn lausuntoon, joten siksi Chomskyn omiin lausuntoihin vetoaminen on muka jotenkin moraalisesti epäilyttävää.

    Toisaalta keskustelun nopea siirtyminen Amerikan suurvaltapolitiikasta ”Puten” luonteenpiirteisiin (koska me olemme tehneet sinunkaupat ja kenen kanssa olen ne tehnyt?) oli väistämätöntä. Ja viime kädessä selittää, miksi Anonyymi haluaa keskustella anonyymisti:

    Kukapa haluaisi esittää omalla nimellään näin vahvoja mielipiteitä asioista, joihin liian laiska tutustumaan edes pinnallisesti? Ja kuka kehtaa valehdella, että on ”lukenut Pilgerinsä”, ja on silti näin pihalla?

    Painotan siis yhä omalla nimellä keskustelua, se voisi karsia sekä minun ja että blogin seuraajien ajan tuhlausta.

    VastaaPoista