Sijainen
Taiteen historian ensimmäinen kriitikko oli luultavasti
satunnainen ateenalainen, jonka mielestä Epidauroksen amfiteatterissa ei mene
tänä sesonkina muuta kuin puskafarsseja. Filosofi Friedrich Nietzschelle (1844
– 1900) kriitikko on keskinkertaisuuden alkupiste: ontto, pöyhkeä, nautintakelvoton
tyyppi, joka esittää puolioppineita ja puolimoraalisia huomautuksia.
Yleisön edustajana kriitikko on
Nietzschelle myös yleisön sijainen, joka käyttää esteettistä kritiikkiä
”turhamaisen, hajanaisen, omaa etua etsivän ja päälle päätteeksi köyhän ja
epäoriginellin seurallisuuden sideaineena”. Ja jos kriitikko vielä onnistuu
työssään, seurauksena on ”kriittisen lamaannuksen” valtaan joutunut yleisö ja
”alhaisimman lajin viihdytysesineeksi” huonontunut taide.
Toisin sanoen teennäisyys ei ole kriitikon
ammattiin valikoituvan yksilön ominaisuus vaan kaikkeen vaikuttava voima. ”Sijaisuudeksi”
hahmotettuna se paljastaa luonnon ja sivistyksen rappion: jumalten ja ekstaattisen
elämänkokemuksen paikan ovat ottaneet kulttuuriyleisö ja taidekeskustelu.
Kts. myös Kriitikko
Kts. myös Kriitikko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti