Arkisto: Ikitie

”Lyhyesti määritellen fasismi on väkivaltaan valmista kansallismielisyyttä”, sanoo tutkija Oula Silvennoinen, jonka yhdessä Aapo Roseliuksen ja Marko Tikan kanssa kirjoittama teos Suomalaiset fasistit - mustan sarastuksen airuet on nyt kirjakaupoissa. Tuoreita arvioita löydät tästä ja tästä, hieman taustaa tästä.

Mitään nimiä mainitsematta, mutta tämä oli siis puolustusministeri Jussi Niinistön (ps) luonnehdinta Lapuan Liikkeen harjoittamasta kyyditystoiminnasta: ”Se oli suoralinjaisella, diplomatiasta piittaamattomalla talonpoikaisjärjellä perusteltua ja usein vielä juurevalla kansanhuumorilla ryyditettyä hevosenleikkiä." (teoksesta Lapuan Liike, 2003).

Ja kun nyt tuli puheeksi, niin Niinistö oli tarkastelun ja vertailun kohde jo silloin kun arvioin lehteen Antti Tuurin romaanin Ikitie ( 2011).

Tuurin uutuus kuvaa poliittista terroria rajan molemmin puolin

Antti Tuuri Ikitie. Otava 2011.

Lähihistoria on suomalaisille arka aihe, herkkänahkaisimpia ovat yleensä kirjanoppineet tutkijat. Jos kollegalta ei löydy virheellistä tietoa, niin ainakin näkökulma on väärä ja vinollaan poliittisesti.

                      Vasemmistolaista asenteellisuutta, tuomitsi historioitsija Jussi Niinistö, kun arvosteltava elämäkertatutkimus väritti Vihtori Kosolan kaljuksi kiihkoilijaksi, joka halusi haudata kaikki kommunistit kivimäkeen. Eikö Kosolalle voi naljailla myös oikeistolaisella asenteella, johon demokratian ja ihmisarvon kunnioitus luontevasti kuuluvat vaikka ne jäivät vieraammiksi Lapuan liikkeen ja IKL:n keulakuvalle?

                      Helposti arvaa, mitä mieltä tutkija ja perussuomalaisten tuore kansanedustaja olisi Antti Tuurin uusimmasta romaanista Ikitie. Tuurin lukijoille entuudestaan tutun Jussi Ketolan tarina jatkuu, nyt aika on 30-luku ja paikka itärajalle vievä maantie. Matkan varrella yksi Ketolaa väkivalloin muiluttavista lapualaisista astuu humalapäissä omaan paskaan.

                      Ketolalla on muutoinkin akateemisen väen kanssa samoja ongelmia kuin Tuurilla, jonka professori Esko Salminen ehti jo aiemmin ilmiantaa punakapinaa liiaksi ymmärtävän valtavirran edustajaksi. Nyrkkiä tulee ylioppilaalta, opettajalta ja kunnanlääkäriltä, vaikka mies kuinka selittää seisseensä Tampereen valloituksessa valkoisten rinnalla, ja miten oma teosofinen sosialismi on eri asia kuin kommunismin basilisko.

                      Kokonaan toisiin mittoihin terrorin kuvaus kasvaa, kun rajan yli heitetty Ketola liittyy Karjalan tasavallassa suomalaisten perustamaan kolhoosiin, ja todistaa lopulta stalinistisen puhdistuksen jäljet joukkohaudan reunalta käsin.

                      Tuskin Ikitie silti yrittää keventää kuvaa kotimaisesta poliittisesta väkivallasta kronikoimalla sitä uhkakuvaa, jota Lapuan liike ilmoitti torjuvansa. Kummallistahan se olisi, jos asioita suomalaisessa oikeusvaltiossa punnittaisiin Josif Stalinin ja GPU:n luomilla standardeilla, ja huokailtaisiin helpotuksesta, että eihän täällä ihan niin pahaksi mennyt.

                      Ajan henki ja historian kulku näyttävät silti olevan päteviä verukkeita historiantutkimuksessa, jossa huonojen valintojen ja ikävien vaiheiden selitetään olleen kansalle hyväksi, koska kaikesta huolimatta itsenäisyys saatiin ja säilytettiin.

”Suomi ei voi oppia historiasta, koska me emme koskaan tee virheitä”, tulkitsi selitysten virtaa kirjailija Paavo Haavikko. Tuuri lienee historian opiskelijana pitkälti Haavikon linjoilla, vaikka hänen tyylinsä ei ole niin sormella osoittavan sarkastinen.

Putte Wilhelmsson

Fakta: Jussin Ketolan varhaiset vaiheet

Romaanissa Taivaanraapijat (2005) vuosi on 1907. Monen maanmiehen tavoin Jussi Ketola matkaa Amerikkaan, jossa hän kaivaa malmia ja rakentaa pilvenpiirtäjää.

                      Amerikassa Ketola näkee myös Matti Kurikan, kuulun teosofi-sosialistin ja suurlakon organisaattorin.

                      Kylmien kyytimiehessä (2007) Ketola osallistuu Tampereen valloitukseen, mutta teosofisen vakaumuksensa mukaan aseetta. Pasifistin tehtäväksi jää korjata ruumiit.

Aikamme ajattelijoita: Europarlamentaarikko kertoo iltasadun

”Lakihanke on pettymys”, päivitti europarlamentaarikko Jussi Halla-aho, ps, FB-sivullaan 27.1.2016. Päivittelyn aihe on sisäministeriössä valmisteltava ulkomaalaislain muutos, jonka tavoitteena on tiukentaa perheenyhdistämisen edellytyksiä EU:n perheenyhdistämisdirektiivin mukaisesti. Luonnos hallituksen esitykseksi lähti lausunnolle viime keskiviikkona.

Kuten tavallista, Jussille on taas sattunut pykälien tulkinnassa joukko virheitä. Korjaan ne tässä.

Jussi: ”Direktiivin puitteissa olisi mahdollisuus edellyttää perheenyhdistäjältä kahden vuoden maassaoleskeluaikaa ennen hakemuksen vireillepanoa. Asumisaikavaatimus on käytössä lähes kaikissa Länsi-Euroopan maissa. Tanskassa ja Norjassa, jotka eivät ole perheenyhdistämisdirektiivin piirissä, karenssi on kolme ja neljä vuotta.”

Pääsääntöisesti jäsenvaltiot eivät vaadi perheenkokoajalta asumisaikaa jäsenvaltiossa perheenyhdistämisen edellytyksenä, eikä mikään EU-maa vaadi sitä turvapaikan saajilta. Kuitenkin mm. Latvia, Liettua, Tshekki ja Itävalta vaativat toissijaista suojelua saavilta 15–24 kuukautta asumisaikaa ennen oikeutta perheenyhdistämiseen.

Asumisaikavaatimus voi kuitenkin tulla voimaan, jos oleskeluluvan saaja ei tee perheenyhdistämishakemusta tietyn aikarajan puitteissa oleskeluluvan saamisesta. Tavallisin pituus aikarajalle on 3 kuukautta. Belgiassa ja Norjassa (joka ei ole EU-jäsen) perheenyhdistämishakemus tulisi jättää 12 kuukautta perheenkokoajan oleskeluluvan myönnyttyä ja Virossa, Unkarissa ja Puolassa vastaava aikaraja on 6 kuukautta

Jussi: ”Direktiivin puitteissa olisi mahdollista edellyttää ulkomailta perheperusteella muuttavalta puolisolta alkeellista suomen kielen taitoa. Tämä vaatimus on käytössä ainakin Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Itävallassa ja Hollannissa.”

Ja tässä ei siis puhuta perheenyhdistämisen ehdosta, vaan ehdosta, jonka nojalla maassa jo viisi vuotta perheenyhdistämisen perusteella asuneen puolison väliaikainen oleskelulupa voidaan muuttaa pysyväksi oleskeluluvaksi. Suomen kanta on se, ettei väliaikaisen oleskeluluvan perumiselle tarvita erillistä kielitaitoehtoa, jos toimeentuloehto täyttyy, eikä perheenyhdistäjän puolisosta ole yhteiskunnalle ylimääräisiä kustannuksia. Käytännössä esimerkiksi Saksa toimii aivan samoin, ja ottaa lisäksi huomioon inhimilliset tekijät: oleskelulupaa ei Saksassa peruta reputetun kielikokeen takia, jos reputtaja ei ole sosiaaliturvan asiakas, ja jos ”muut syyt” tukevat luvan myöntämistä.

Jussi: ”Huhtikuusta alkaen toissijaista suojelua saaneilla ei Ruotsissa ole lainkaan oikeutta perheenyhdistämiseen.”

Kyllä oikeus yhä on, jos toimeentuloedellytys täyttyy vuoden oleskelun jälkeen. Suomessa vastaavaa määräaikaa ei ole ollut tarkoitus asettaa. Käytännössä se lieneekin merkityksetön, sillä harva turvapaikanhakija kykenee ylittämään kovat tulorajat heti oleskeluluvan saatuaan.

Jussi: ”Hallituksen esittämien ’kiristysten’ jälkeenkin Suomessa on Länsi-Euroopan liberaalein perheenyhdistämislainsäädäntö.”

No ehkä olisikin, jos europarlamentaarikon käsitykset muiden maiden lainsäädännöstä pitäisivät paikkansa. Kun näin ei kuitenkaan ole, Suomi sai viime vuonna sijan 9 Migrant Integration Policy Indexin (Mipex) arviossa, jossa vertailtiin perheenyhdistämisen helppoutta EU- maissa ja muissa kehittyneissä teollisuusmaissa. Yleisessä maahanmuuttoa tukevan politiikan vertailussa Suomi putoaa pari pykälää sijalle 11. Jos lain valmistelu etenee lakimuutoksiksi asti, kumpikaan sijoitus tuskin muuttuu, sillä esityksen sisältö seuraa varsin yhtenäistä kansainvälistä trendiä.

Luvullinen lisääntyminen: paljonko on vähän?

Sana vuoden vaihteeksi voisi olla älykäs, mutta sarkastinen analyysi John Williamsin romaanista Stoner. Mutta paljon helpompaa on vain sanoa, että yliarvostettu. Melkein yhtä helppoa on osallistua maahanmuuttoa koskevaan nettikeskusteluun. 

Yleensä riittää, että puntaroi rinnan väitettä ja tarjolla olevia julkisia lähteitä. Yhtään palkitsevampaa se ei ole kuin kokonaisen kirjan kuittaaminen yhdellä sanalla. Aihe on muuttunut pahanmakuiseksi ja sitä paitsi hyödyttömäksi puuhasteluksi. Jos siis kuvittelee, että tarkistettu tieto muuttaisi kenenkään MV-lehteä linkittävän asenteita.

Seuraava kommentti on lainattu Jussi Halla-ahon, ps, FB-sivulta, ja kuten tavallista, se on asian vierestä. Asia oli euro-edustajan väite norjalaisten harvinaisesta tuurista, kun populistipuolueen ministeri oli juuri ehtinyt esittää kiristyksiä maahanmuuttopolitiikkaan:

”Heillä ei ole perustuslakia, kansainvälisiä sopimuksia eikä ihmisoikeusprofessoreita.”

No, jos keskustelua seuraa norjaksi eikä muinaisslaaviksi, niin ”heillä” näyttää olevan nuo kaikki.

Lisäksi heillä toki on varaakin kiristyksiin, jos verrokkina on vaikkapa Suomi. Toisin kuin netissä ilman näyttöä toistuva väite kuuluu, turvapaikan hakeminen Suomesta ei ole erityisen helppoa, eivätkä hakijoille myönnetyt etuudet ole poikkeuksellisen anteliaita. Kun toinen pohjoismaa Tanska lupasi puolittaa vailla oleskelulupaa olevien turvapaikanhakijoiden vastaanottorahan, se jäi yhä suuremmaksi kuin Suomessa. Eikä Tanska aio jatkossa antaa turvapaikanhakijoille kantatanskalaista alhaisempaa sosiaaliturvaa. Vasta maahan tulleen aikuisen turva ainoastaan alennetaan samalla tasolle, jota voi saada yhä kotona asuva tai ammatillisen tutkinnon suorittamaton tanskalainen nuori.

En pidä kouluttamattoman nuoren ja kielitaidottoman ulkomaalaisen rinnastamista toisiinsa kohtuuttomana. Varsinkin kun ulkomaalaisen tuki kasvaa pakollisen kotoutumiskoulutuksen edetessä. Ja kun tuki ostovoimakorjattuna on kuitenkin hieman anteliaampi kuin kotimainen työmarkkinatuki, jota meillä voivat saada niin nuoret kuin aikuisetkin – mikäli peruspäivärahaan tai ansiosidonnaiseen oikeuttavat ehdot eivät täyty.

Mitä taas Norjaan tulee, niin ministerin lupaava kiristys turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämisiin voisi toteutua esimerkiksi Suomen mallilla. Perheen kokoajana ei enää pidetä turvapaikan saajaa, vaan lähtömaassa yhä olevaa lähiomaista. Hakemus perheen kokoamiseksi on lisäksi tehtävä lähimmässä Suomen konsulaatissa, joka käytännössä sijaitsee jossain kaukana lähtömaan naapurivaltiossa. Tai sen naapurissa.

Tuntuu äkkiseltään epäinhimilliseltä, varsinkin suurinta hätää kärsivien osalta, joilla ei ole voimia tai resursseja lähteä edes konsulia tapaamaan. Mutta onhan malli kieltämättä tehokas maahanmuuton hidaste.

Seuraava kommentti on paremmin trollaajana tunnetun Junes Lokan, ja siis vähän yllättäen aivan asiallinen tyyliltään. Vain sisältö vaatii pientä korjausta ja arviointia. Kommentissaan Lokka kirjoittaa yli 32000 hakijan joukosta, ”jotka kaikki voivat pian laittaa perheenyhdistämishakemuksen vireille. Migrin mukaan jokainen laittaa niitä keskimäärin 3”.

Edellinen luku pitää paikkansa, jälkimmäisestä en tiedä. Mutta toisin kuin Lokka uskoo, se koskisi vain turvapaikan saaneita. Ei hakijoita. Lokka moitti myös tietojani maahanmuuttoviraston eli migrin päätöksentekolinjasta:

”Migrin mukaan kolmasosa olisi saamassa myönteisen päätöksen, ei neljäsosa; eikä se ole mikään pieni joukko. Migrin sivuilta voit katsoa perheenyhdistämishakemusten määrät, eivätkä ne ole pienet. [--] Migrin vaatimat kirjalliset todisteet, jos sellaisia vaaditaan, on helppo ostaa lähtömaassa.”

Aloitetaan migrin omilta sivuilta löytyvistä tilastoista. Kun kerran niitä kehotettiin katsomaan.

Migrin marraskuuhun loppuun mennessä tekemistä n. 5800 turvapaikkapäätöksestä on ollut myönteisiä 1300. Tuo siis on se minun mainitsemani neljännes. Lokan esittämään kolmannekseen päästään vain, jos jätetään huomiotta Dublin-sopimuksen tai muun syyn vuoksi rauenneet hakemukset. Mutta näin tuskin annettaisiin oikeaa kuvaa vallitsevasta todellisuudesta (kuinka moni hakemus johtaa turvapaikan saamiseen).

Kaikista oleskelulupahakemuksista 6,5 % koski kv-suojellun henkilön perheenyhdistämistä. Eivätkä kaikki päätökset olleet näissäkään hakemuksissa myönteisiä. Jos perheenyhdistäminen koski kv-suojellun lasta, 10 % päätöksistä oli kielteisiä, jos taas puolisoa, kielteisiä päätöksiä oli jo puolet.

Usein esitetty ajatus, että kaikki Migrin vaatimat paperit voidaan väärentää, ei varmaan ole perusteeton. Mutta luvuista päätelleen väärennökset eivät ole kovin hyviä.

Lukujen perusteella on myös vaikea ymmärtää, etteikö tässä muka puhuttaisi aika ”pienestä joukosta”.

Kun siis turvapaikkahakemuksia on tullut tänä vuonna reilut 32 000, ja jos niistä pitkän käsittelyajan jälkeen hyväksytään tuo sama neljännes, niin se tarkoittaisi 8000 uutta ulkomaalaista asukasta Suomeen. Melkein saman verran ulkomaalaisia muutti viime vuonna Suomesta pois (n. 7000) ja muuttanee tänäkin vuonna, joten edes väestönkasvu ei ole tällä ”hallitsemattomalla pakolaisvirralla” vielä taattu.

Tänään mietin: kolumnisteja ja korruptiota

Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla aloittaa joukko uusia kolumnisteja, enkä juuri nyt suhtaudu Henkka Hyppöseen lainkaan niin suurella epäluulolla kuin Pirkko Saisioon.

”Itse asiassa koko maahanmuuttokeskustelu näyttää tulehtuneelta tabulta tällä hetkellä”, Saisio analysoi. Mikä kuulostaa sikäli oudolta, että ”tabu” tarkoittaa kiellettyä puheenaihetta eikä jotakin, joka on some-päivitysten suosikkiaiheena on syrjäyttänyt Kreikan talouden ja uhkaa jo kissavideoita.

 ”Toisella puolella on rajat kiinni-porukka, toisella Suomi says welcome –porukka. Toiset eivät halua yhtään maahanmuuttajaa, ja toiset eivät halua asiaan minkäänlaista kontrollia. Inhimilliset ja järkevät puheenvuorot asiasta hukkuvat.”

Pitkään jatkunut keskustelu kahdesta ääripäästä sai Pirkolta selkeän määritelmän, ainoastaan osapuolet jäivät nimeämättä. Rajat kiinni –liike, siis ne molemmat keskenään riitelevät, on kyllä avoimesti toivonut kansainvälisten ihmisoikeussopimusten, EU-lainsäädännön ja Suomen perustuslain kumoamista siten, ettei tänne tulisi enää ketään. Mutta kuka on vaatinut samaa, jotta tänne tulisivat kaikki?

Henkkalla tuntuu olevan parempi ote siihen, mitä todellisuudessa tapahtuu ja mitä sanat tarkoittavat. Henkan mukaan Suomessa on enemmän asioita, joista puhutaan liikaa, kuin niitä, joista puhutaan liian vähän, HS kertoo. Olennaista on kuulemma se, miten puhutaan. Liian usein keskustelussa takerrutaan reaktioihin ja tunteisiin: ”Pitäisi perustella paremmin ja vaatia myös muilta parempia perusteluita.”

Tähän on tultu. Riemuitsen etukäteen maan suurimpaan sanomalehteen kirjoittavan kolumnistin itsestään selvyyksistä, kunhan ne vain tarjoavat vaihtoehdon toisen kolumnistin harhoille.

--

Laskentatoimen ja rahoituksen professori Timo Rothovius jatkaa pohdintoja hallituksen motiiveista ajaa hallintarekisteriä ”aggressiivisesti”. Mahdollisten vaihtoehtojen joukossa on tämäkin:

”Vai onko syynä se, että monen isokenkäisen osakesalkku on jo nyt ulkomailla hallintarekisterien suojissa, ja viimeistään vuonna 2018 ne tulevat automaattisen tietojenvaihdon myötä verottajalle tietoon ja mahdollisesti myös julkisuuteen? Eli ne on nopeasti laillistettava, että kukaan ei jäisi kiinni housut kintuissa? Tähän viittaa sekin, että hallitus yritti kesällä säätää ns. armahduslain, jonka turvin veronkiertäjät olisivat palauttaessaan varoja Suomeen välttäneet rikosprosessin.”

Samaan aikaan Helsingin Sanomat kertoo valtion lentoasemayhtiön Finavian hallituksen puheenjohtajan erosta. Eronsa syyksi Riitta Tiuraniemi selittää ministeriön toimet, joilla syyllisen ja korvausvastuullisen löytyminen Finavian edellisen hallituksen tekemiin tappioihin johdannaismarkkinoilla estyisi: ”Ministeri Anne Bernerin (kesk) rooli tässä oli merkittävä”, Tiuraniemi sanoo. 

Hallitus oli viime syksynä päättänyt hakea siviilikanteella korvausta entiseltä hallitukselta ja entiseltä johdolta. ”Liikenneministeriöstä tuli ohjaus, että kanteissa pitää odottaa omistajan eli liikenneministeriön ratkaisua. Ymmärrän tämän päätöksen, mutta en sitä, että päätöstä ei ole saatu aikaan”, sanoo Tiuraniemi. Sitä päätöstä yhä odotellaan, vaikka kanneoikeus vanhenee vuoden lopussa.

Kuvio näyttää periaatteessa samalta, jolla sosiaali- terveysministeri selvisi vanhasta petossyytteestä: kesken tutkinnan otettu poliisin loma johti syytteen vanhenemiseen. Paitsi että nyt ei harjoiteta tunkkaista politikointia pienessä piirissä. Ollaan kapitalismin kovassa ytimessä, jossa taas joutuu pohtimaan sellaisia hankalia sanoja kuten ”moraali” ja kovia sanoja kuten ”rakenteellinen korruptio”.

Oikaisuja. Dialogi yhdessä osassa.

Saska Saarikoski, HS 10.12.2015, A 5: "Sivistys ei ole tuhoutumassa eikä Suomesta ole tulossa natsi-Saksa – mutta kulttuuriväki tarvitsisi rohkaisevaa taikajuomaa."

”Kirjailijaliiton vuoden 2010 tutkimuksen mukaan keskimääräinen kirjailija sai apurahoja yli neljä kertaa enemmän kuin kirjatuloja.”

Sinänsä totta, Saska. Mutta mainitaan nyt samalla, että kirjailijoiden mediaanitulo kirjallisesta työstä oli kyselytutkimuksen mukaan 2000 €. Siis vuodessa. Ja laskettaessa yhteen kirjailijan kaunokirjallisesta työstä saadut verolliset tulot, muut kirjailijan työhön liittyvät verolliset tulot, saadut apurahat sekä kirjallisuuspalkinnot mediaani nousi 9 745 euroon, Saska. Vuodessa.

”Kirjailijoiden luokka-asema on kuitenkin sikäli erikoinen, että vaikka apurahat eivät ole vapauttaneet heitä vähäosaisuudesta, ne ovat vapauttaneet monet palkkatyön ikeestä. Kirjailijaliiton tutkimuksessa vain 16 prosenttia kirjailijoista kertoi tekevänsä myös muita töitä.”

Ei, Saska. Kirjailijaliiton kyselyn mukaan 16 % kirjailijoista julkaisi kirjallisuutta säännöllisen virka- tai työsuhteen ohessa. Hyvä yritys, Saska, mutta olisiko tullut rehellisempi kolumni, jos olisit vielä tämänkin lisäksi kertonut, että 52 % kaikista kirjailijoista sanoo tekevänsä muuta työtä rahoittaakseen kirjallisuuden kirjoittamisen? Ja jos olisit vielä kertonut, että yli 71 % toimittaja Saarikoskea (s. 1963) nuoremmista kirjailijoista sanoo tekevänsä muuta työtä rahoittaakseen kirjallisuuden kirjoittamisen?

Ja ihan yltiörehellisenä olisit voinut vielä kertoa, että muun työn tekemisen vähyys vastanneiden joukossa johtunee ainakin osin siitä, että heistä 38 % on yli 64-vuotiaita eikä siis ihan normisti työvoimaa? Ja että 21 % vastanneista on 55-63 –vuotiaita, joten osa heistäkin nauttii jo jotain varhennetun tai sairauseläkkeen muotoa – ja muutama jopa taiteilijan lisäeläkettä - joten tarve ja fyysinen kyky muuhun kuin kirjoittamiseen on ehkä laskenut?

”Vuonna 2007 yritimme Helsingin Sanomien kulttuuriosaston juttua varten selvittää, löytyykö Suomesta oikeistolaisia taiteilijoita. Jutun tekeminen oli lähes mahdotonta, koska useimmat oikeistolaisiksi epäillyt joko kieltäytyivät haastattelusta tai halusivat puhua nimettöminä. Sen sijaan Lindstedtiä ei pelottanut yhtään. Se kertoo kai siitä, että hän tiesi olevansa vahvoilla eli marxilaisfilosofi Antonio Gramscin terminologiaa lainaten ”hegemonisessa asemassa” kulttuurin kentällä.”

Niin, Saska. Varmaan moni kirjailija voisikin lainata terminologiaa esimerkiksi Gramskilta. Mikä voi johtua siitä, että peräti 63 % kyselyyn vastanneista oli suorittanut korkeakoulututkinnon. Kirjoittamisen lisäksi ovat siis lukeneet paljon ja laajasti.

Mutta jos asiaa ajattelee arkisemmin, hegemoniat unohtaen, niin onko se outoa, jos kirjailijoiden joukosta ei löydy kovin monia perinteisiin porvarillisiin puolueisiin samastuvia henkilöitä? Kun ottaa huomioon kirjailijakunnalle tyypillisen tulotason ja halun muuttaa Helsinkiin, niin miksi kovin moni heistä kokisi yhteisyyttä hallintarekisterin lobbareiden kanssa, tai miksi heitä kiinnostaisi montako uutta siltarumpua kepulandiaan rakennetaan? Jäljelle jäävät valittaviksi sitten ne muut puolueet ja puoluekannat.

Luvullinen lisääntyminen: 2 + 2 = 5

”Ylimuistoinen kansanviisaus tietää, että ihmisiä on viime kädessä kolmea lajia: niitä, jotka osaavat laskea, ja niitä, jotka eivät osaa.” Bisquit.

1.

”Todella törkeästi harhaanjohtavaa, liekö vahingossa vai tahallaan tapahtunut”, kirjoittaa nimimerkki cookie-dough Helsingin Sanomien kommenttiosuudessa: Kyseistä henkilö arveluttaa poliisihallituksen ilmoitus noin kymmenestä raiskausepäilystä, jotka kohdistuvat turvapaikanhakijoihin. Ei voi kuulemma olla totta, koska Iltalehti uutisoi vasta 27.11.2015: 

"Poliisihallitus muutti tämän kuun alussa järjestelmiään niin, että tieto epäillyn taustasta turvapaikanhakijana liitetään rikosilmoitukseen. "

”Eli poliisi on vasta kuukauden ajan kirjannut turvapaikanhakijoiden raiskausepäilyjä, siinä ajassa niitä on tapahtunut 10”, cookie-dough päättelee: ”Eli tällä haavaa mennään noin 120 raiskauksen vuositahtia turvapaikanhakijoiden osalta.”

"Törkeästi harhaanjohtavaa" vai hassu salaliittoteoria? No, hassu salaliittoteoria.

Rikosilmoitus ei ole sama asia kuin poliisin tietojärjestelmä. Rikosilmoitukseen ei ole enää vuoden 2012 jälkeen esimerkiksi "kirjattu" epäillyn henkilötunnusta ja osoitetta, vaikka ne epäillyn tunnistamisen seurauksena olisivat poliisin tietojärjestelmässä. Poliisin tietojärjestelmästä löytyvät myös tiedot epäillyn kansalaisuudesta ja maassaolon perusteet, esim. onko kyseessä viisumi, väliaikainen oleskelulupa, turvapaikan saaneen oleskelukortti vai onko henkilö vasta rekisteröity turvapaikan hakijaksi. Poliisilla on tarpeen vaatiessa myös pääsy rajavartiolaitoksen sormenjälkirekisteriin, josta turvapaikkahakemuksen jättäneet löytyvät.

Turvapaikanhakijoiden status on lain mukaan salassa pidettävää tietoa, jota poliisi ei lähtökohtaisesti voi kertoa yksittäistapauksissa. Samalla tavalla julkisuuslaki kieltää kertomasta monia muita asioita, jotka ovat viranomaisen tiedossa - kuten sen, oletko juuri sinä työtön tai toimeentulotuen varassa, tai kävitkö terkkarissa kupan vai nuhan takia.

Jos poliisi nyt kuitenkin haluaa koetella lain rajoja, ja julkistaa turvapaikka-statuksen julkisessa asiakirjassa (rikosilmoitus), niin poliisihallitus voi helposti pyytää poliisipiirejä tarkistamaan raiskauksista epäiltyjen henkilötiedot. Marraskuun alkuun mennessä raiskausepäilyjä oli koko maassa reilut 800 ja tekijöitä alle neljä sataa, joten maan yli 30 poliisipiiriä pystyivät melko vähällä vaivalla vastaamaan poliisihallituksen pyyntöön. Ihan koko vuoden ajalta.

2.

Helsingin yliopiston entinen psykologian professori ja nykyinen oman yrityksensä konsultti Gote Nyman kommentoi Facebookin julkisessa statuksessa samaa Helsingin Sanomien artikkelia kuin cookie-dough. Yhtä noloin seurauksin. Ja, jos mahdollista, kehnommin taustatiedoin:

”Ihmisten kannalta oikea tapa vertailla näitä lukuja on selvittää paljonko heidän omalla asuinalueella on tapahtunut raiskauksia ennen turvapaikanhakijoita ja paljonko nyt muuttoaallon jälkeen. Jos esimerkiksi Kempeleellä raiskaaminen oli ollut kyläraiteilla arkipäivää niin mitä turhaa murehtimaan yhtä maahanmuuttajatapausta. Mutta epäilenpä että näin huoleton tilanne ei ole siellä ollut ja ihmisten huoli on ymmärrettävää - siellä ja muualla varsinkin Helsingissä missä luvut ovat karmeita.

 Tässäkin asiassa Suomi on ruotsalainen ja pääsemme piankin raiskaustilastoissa maailman kärkeen. Populismin sijaan tarvitaan vaikean ongelman avointa käsittelyä ja pikahoitoa. Se ei tule olemaan helppoa. Ohessa hieman tendenssimäistä mutta myös kritiikin kestävää dataa (”Sweden– Rape Capitol of the West”, julkaisija Gatestone Institute).”

Harmi, ettei tuo kestä kritiikkiä. On lähinnä populismia. Jonka olisi hyvin helposti voinut oikaista.

Haastatteluihin perustuvan EU:n julkaiseman uhritutkimuksen mukaan 5 % eurooppalaisista naisista joutuu raiskatuksi täytettyään 15. Ruotsissa sama luku on noin puolitoista prosenttia, samoin Suomessa. Myös poliisin tietoon tulleiden epäiltyjen määrät ovat naapurimaissa lähes identtiset, satunnaiset vaihtelut ja asukasmäärän erot huomioiden. Ruotsissa epäiltyjä henkilöitä oli viime vuonna 1010, Suomessa 465. Raiskaustilastoissa emme ole siis ”pian” Ruotsin tasolla, olemme nyt.

Uhritutkimusten ja rikostilastojen ero voi olla suurikin, mutta suuria ovat erot myös erot uhrien ilmoitushalukkuudessa ja lainsäädännössä eri maissa. Ruotsissa raiskauksen määritelmä on varsin laaja, ja Suomi on tässä lähtenyt seuraamaan Ruotsin mallia. Esimerkkinä Suomen lakiin v. 2012 tuotu muutos, jossa mm. sormien tai esineen työntäminen naisen sisään muuttui hyväksikäytöstä raiskaukseksi. Tilastolukujen tasaiseen kasvuun tuli selkeä hyppy, vuosi ensin ja langettavat tuomiot sulkeissa: 2009 (119), 2010 (95), 2011 (129), 2012 (191).

Kasvun kasvu lienee lainmuutoksen seuraus, muu kasvu liittynee ilmoitushalukkuuden lisääntymiseen, sillä keskimäärin muun rikollisuuden määrä laskee. Ja raiskaustenkin määrä kaksi viimeksi kulunutta vuotta.

Goten mainitsema ”ruotsalaisuus” olisi silti tervetullut toisesta näkökulmasta, ja se liittyy maahanmuuttoon. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Suomessa laskemat ristitulosuhteet, joilla ilmaistaan maahanmuuttajien riskiä syyllistyä rikoksiin, ja erityisesti seksuaalirikoksiin suhteessa kantaväestöön, ovat korkeampia kuin Ruotsin oikeusministeriön alaisen Brån vastaavat laskelmat. Näyttäisi siis siltä, että ulkomaalaiset ovat sitä rehellisempiä ja siveellisempiä mitä enemmän heitä on.

Tunnollinen terroristi?

Viime yönä kävi ilmi, että kuolleen terroristin ”läheltä” löytynyt Egyptin passi kuuluikin tekijän sijaan uhrille. Hän makaa parhaillaan pariisilaisessa sairaalassa.

Toisen terroristin ”läheltä” löytyneen Syyrian passin yhteyttä terrori-iskuun selviteltiin yhä, mutta passin oikean omistajan tiedetään saapuneen Kreikkaan, jossa hän on kävellyt tunnollisesti maahanmuuttoviranomaisen kuulusteluun, esittänyt heille laillisen matkustusasiakirjan, antanut sormenjälkensä ja mahdollisesti dna-näytteen ja tutkituttanut taskunsa ja matkatavaransa.

                      Jos hän osoittautuu myös ISIS-järjestön jäseneksi, ajat ovat todella muuttuneet siitä kun ”Carlos The Jackal” matkusti ensimmäisessä luokassa ja asui viiden tähden hotelleissa. Nyt historian vaurain terrorijärjestö lähettää palkollisensa vuotavalla kumiveneellä yli Välimeren?

Sosiaalisen median syvässä päässä, jossa Pariisin suru on jytky, syyrialainen passi on jo nimetty todisteeksi turvapaikanhakijoiden ja terrorismin kytköksestä. Tulkinta ei ole oikea eikä väärä, myöhemmin selventyvistä faktoista riippumatta. Se on ainoastaan turha. Ja jokseenkin paradoksaalinen.

                      Paradoksi syntyy siitä, että alkuperäinen pelko – siten kuin sen somen syvästä päästä luin – koski terroristien soluttautumista suureen pakolaisvirtaan, jotta he välttäisivät viranomaisvalvonnan. Mutta nyt siis tutkitaan tapausta, jossa epäilty henkilö on nimenomaan itse ilmoittautunut viranomaisille.

En aivan ymmärrä, että miten rajamuodollisuuksia noudattanut turvapaikanhakija todistaa, että turvapaikkajärjestelmä johtaa rajamuodollisuuksien laiminlyöntiin? Tai että turvapaikkaoikeudella olisi mitään erityistä roolia terrorismin perinteisten kulkureittien rinnalla tai tilalla? Jollei sitten ole vain tarkoitus käyttää sanoja "turvapaikanhakija" ja "terrorismi" mahdollisimman monta kertaa samassa lausessa.

Mutta ehkä somen syvä pää ajattelee, että ns. pakolaisreitti on helpompi? Jos siis helpommalla tarkoitetaan hitaampaa, vaivalloisempaa ja vaarallisempaa. Toinen vaihtoehtohan oli, että Syyriasta Ranskaan matkaava hakee viisumia Ranskan lähimmästä konsulaatista, joka sijaitsee Damascoksessa, ja esittää tositteet meno-paluu –lipusta, hotellivarauksesta ja varallisuudesta, joka riittää omaan toimeentuloon vähintään 90 päivän ajaksi.

Joistakin luuloista huolimatta viisumeitakin EU-alueelle yhä saa (ohjeet ovat netissä), kunhan konsulaatti vakuuttuu, ettei matkan tarkoituksena ole pysyvä oleskelu. Eikä sitä kai itsemurhapommittajalla ole. Ja ainakin periaatteessa kalashnikovin piilottaa helpommin patjan alle omassa hotellihuoneessa kuin lattiamajoituksessa kasnakoulun jumppasalissa.

Entä turhuus? No se syntyy siitä, että miksi tätä tapausta tarvittaisiin leimaamaan kaikki turvapaikanhakijat vähintään potentiaalisiksi terroristeiksi kun sama syvä pää on jo leimannut mahdollisiksi terroristeiksi kaikki muslimit? MV-lehti tämän tiivisti kun se kertoi pelkän passin sijaan löytäneensä savuavan aseen:

                      ”Pakolaiset ovat muslimeja. Terroristit ovat muslimeja. Siinä se yhteys.”

Huokaus. ”Ignorance isn’t caused by a lack of something”, kirjoitti Thomas Pynchon, "it has a system all of it’s own.”