sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Tunnollinen terroristi?


Viime yönä kävi ilmi, että kuolleen terroristin ”läheltä” löytynyt Egyptin passi kuuluikin tekijän sijaan uhrille. Hän makaa parhaillaan pariisilaisessa sairaalassa.
Toisen terroristin ”läheltä” löytyneen Syyrian passin yhteyttä terrori-iskuun selviteltiin yhä, mutta passin oikean omistajan tiedetään saapuneen Kreikkaan, jossa hän on kävellyt tunnollisesti maahanmuuttoviranomaisen kuulusteluun, esittänyt heille laillisen matkustusasiakirjan, antanut sormenjälkensä ja mahdollisesti dna-näytteen ja tutkituttanut taskunsa ja matkatavaransa.
                      Jos hän osoittautuu myös ISIS-järjestön jäseneksi, ajat ovat todella muuttuneet siitä kun ”Carlos The Jackal” matkusti ensimmäisessä luokassa ja asui viiden tähden hotelleissa. Nyt historian vaurain terrorijärjestö lähettää palkollisensa vuotavalla kumiveneellä yli Välimeren?

Sosiaalisen median syvässä päässä, jossa Pariisin suru on jytky, syyrialainen passi on jo nimetty todisteeksi turvapaikanhakijoiden ja terrorismin kytköksestä. Tulkinta ei ole oikea eikä väärä, myöhemmin selventyvistä faktoista riippumatta. Se on ainoastaan turha. Ja jokseenkin paradoksaalinen.
                      Paradoksi syntyy siitä, että alkuperäinen pelko – siten kuin sen somen syvästä päästä luin – koski terroristien soluttautumista suureen pakolaisvirtaan, jotta he välttäisivät viranomaisvalvonnan. Mutta nyt siis tutkitaan tapausta, jossa epäilty henkilö on nimenomaan itse ilmoittautunut viranomaisille.
En aivan ymmärrä, että miten rajamuodollisuuksia noudattanut turvapaikanhakija todistaa, että turvapaikkajärjestelmä johtaa rajamuodollisuuksien laiminlyöntiin? Tai että turvapaikkaoikeudella olisi mitään erityistä roolia terrorismin perinteisten kulkureittien rinnalla tai tilalla? Jollei sitten ole vain tarkoitus käyttää sanoja "turvapaikanhakija" ja "terrorismi" mahdollisimman monta kertaa samassa lausessa.
Mutta ehkä somen syvä pää ajattelee, että ns. pakolaisreitti on helpompi? Jos siis helpommalla tarkoitetaan hitaampaa, vaivalloisempaa ja vaarallisempaa. Toinen vaihtoehtohan oli, että Syyriasta Ranskaan matkaava hakee viisumia Ranskan lähimmästä konsulaatista, joka sijaitsee Damascoksessa, ja esittää tositteet meno-paluu –lipusta, hotellivarauksesta ja varallisuudesta, joka riittää omaan toimeentuloon vähintään 90 päivän ajaksi.
Joistakin luuloista huolimatta viisumeitakin EU-alueelle yhä saa (ohjeet ovat netissä), kunhan konsulaatti vakuuttuu, ettei matkan tarkoituksena ole pysyvä oleskelu. Eikä sitä kai itsemurhapommittajalla ole. Ja ainakin periaatteessa kalashnikovin piilottaa helpommin patjan alle omassa hotellihuoneessa kuin lattiamajoituksessa kasnakoulun jumppasalissa.

Entä turhuus? No se syntyy siitä, että miksi tätä tapausta tarvittaisiin leimaamaan kaikki turvapaikanhakijat vähintään potentiaalisiksi terroristeiksi kun sama syvä pää on jo leimannut mahdollisiksi terroristeiksi kaikki muslimit? MV-lehti tämän tiivisti kun se kertoi pelkän passin sijaan löytäneensä savuavan aseen:
                      ”Pakolaiset ovat muslimeja. Terroristit ovat muslimeja. Siinä se yhteys.”
Huokaus. ”Ignorance isn’t caused by a lack of something”, kirjoitti Thomas Pynchon, "it has a system all of it’s own.” 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti