keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kaksi valtakuntaa?


"Filosofia on taistelua sitä vastaan, että kielen välineet noituvat ymmärryksemme." --Wittgenstein


”Hieno essee”, sanoo nimimerkkiä käyttävä teknillinen fyysikko Jani Kaaron lehtikirjoituksesta ”Oliko jumalten kuolema suuri voitto?” (HS 2.4.2014). Perustelunsa nimimerkki esittää seuraavasti:
”Jumala-usko ei ole millään tavoin ristiriidassa luonnontieteellisen ajattelun kanssa, sillä uskonto ja tiede eivät käsittele samoja kysymyksiä. Minun maailmankuvassani elektronit tanssivat Diracin formalismin mukaisina todennäköisyyspilvinä atomiydinten ympärillä täsmälleen Jumalan suuren suunnitelman mukaan. Toisaalta tämä uskoni Luojan tahtoon ei vaikuta tippaakaan työhöni insinöörinä, sillä Jumalan laki saa ilmauksensa juuri niissä luonnontieteen selvittämissä yhtälöissä, jotka ovat päivittäisinä työkaluinani.”
Itse en näe tässä mitään Kaaron kirjoitusta puoltavaa, mutta kylläkin useita muistutuksia sen merkityksettömyydestä. Ja kömpelyydestäkin
Se, minkä me melkoisella varmuudella tiedämme, näyttää toimivan aivan tieteen tuntemien periaatteiden mukaan. Ja tästä sitten joku aina päättelee, että se mitä me emme tiedä, ei toimi ainoastaan tieteelle tuntemattoman vaan jonkin sille korjaamattomasti vieraan periaatteen mukaan. Kuten Jumalan tahdon mukaan.
Tulkintaa ei horjuta, se että tieteen tuntema maailma laajenee, sillä Jumalan valtakunta ei siitä näytä supistuvan. Samassa tulkinnassa kun on tapana olettaa, että tieteen maailmankuva on ”rajallinen” (niin onkin) mutta Jumalan ”ääretön” (miten niin on?).
Rajallisen lisäksi tieteen maailmankuvasta voidaan sanoa, että se on ”puutteellinen” (niin onkin), jolloin Jumalan valtakunnasta sanotaan, että se on tieteen maailmankuvan ”täydentäjä” (miten niin on?).
Yhteistä näille kahdelle tulkinnalla tieteen maailmankuvan ja Jumalan valtakunnan erillisyydestä on se, ettei kumpikaan edellytä mitään tiettyä uskon ja uskonnon tai toisaalta tiedon ja tieteen määritelmää. Ne perustuvat kielioppiin. Tai, jos niin halutaan, teoriaan, jonka mukaan me tunnemme kaikkien väitteiden totuuden apriori.
Se tarkoittaisi, että me emme ainoastaan yritä perustella fyysiseen maailmaan liittyviä tosiasioita pelkällä logiikalla (mikäs sekin lienee mahdotonta). Me yritämme perustella sitä pelkillä tautologioilla.

2 kommenttia:

  1. Tähän kävisi oikeastaan sama kommentti kun tuohon beckettjuttuun...

    Pettymys liian satunnaiseen ja tarkoituksettomaan olemassaoloon on minulle uskonnottomana ihmisenä kummallinen ja etäinen pakkomielle johon jatkuvasti tunnun törmäävän muuten ihan järjellisissäkin asiayhteyksissä. Sitä haudotaan aina vain...

    Että ensin ikään kuin halutaan uskoa johonkin joka on sitten menetetty tieteen seurauksena ja sitten kaivataan sitä takaisin... Uskonnottomana minulle tuota poissaolon kohdetta ei vain ole ja siksi se ei aiheuta myöskään tyhjää paikkaa maailmaani. Joulupukkiinkin olen joskus uskonut mutta kun huijaus paljastui, en ole loppuelämääni ollut joulupukin poissaoloon pettynyt... Tosin joulupukin olemassaoloa tai olemattomuuttahan ei voi todistaa jumalaa paremmin. Kaikki kerrat jotka paljastuivat isiksi ja veljiksi, voivat vain olla sen oikean pukin korvaavia kertoja; juuri samaan aikaan oikea pukki saattoi olla vaikkapa naapurissa... eli Hyvää Joulua siis kaikille jo nyt: Joulupukki voikin olla olemassa!.

    Valepukkien perusteella pukin olemassaolosta ei voi siis sanoa mitään. Mutta siltikään en ole aina vain katkera joulupukin todennäköisestä olemattomuudesta. Jokainen joulu ei ole minulle pettymys. Siksi ei elämäkään ilman jumalaa.

    Turhinta mitä siis tiedän, olisi olemassaolonsa liialliseen satunnaisuuteen ja tarkoituksettomuuteen pettynyt ateisti. Jo hänen ajattelemisensa tuntuu neliön tunkemiselta ympyrään.

    t. juha

    VastaaPoista
  2. Huomasin, joo, että Beckettin postaaminen eilen voi nyt tuntua erikoiselta sattumalta.

    VastaaPoista