Arkisto: Sotapäiväkirja

Tulin juuri somesta. Siellä joku aivan liian itsevarma kloppi yritti nolata minut, joten nolasin hänet. Ja siinä tietysti itseni perusteellisemmin kuin kloppi voisi edes haaveilla. Mutta ihminen on heikko.

Heti kun maailmalla on uusi tragedia, siitä pitää poseerata jotain kolumnissa tai edes Facebookissa. Ja ihmisen heikkouden vuoksi vihata enemmän mediassa tai sosiaalisen mediassa iholle tunkenutta vastaan väittäjää kuin sitä pahan tekijää, joka alun perin synnytti kinan yksityiskohtiin hukkuneen tragedian.

Paljon tästä heikkoudesta on jäänyt esiin ja avoimeksi Pentti Holapan Sotapäiväkirjassa. Arvostelu julkaistiin en-enää-muista-missä-lehdessä, mutta otsikko oli ”Kuolemaantuomittu Nizzassa”. Jotenkin ajankohtainen taas. Tosin tuo "hirtehinen"-sanan käyttö vähän nolottaa. 

Pentti Holappa: Sotapäiväkirja. WSOY 2004.

Kirjailija Pentti Holappa lietsoo lukeneistolle sopivaa pessimismiä kiroamalla Irakin miehitystä ja murehtimalla elämänkumppanin terveyttä. Kolmantena apuna on romanialais-ranskalainen filosofi ja aforistikko E. M. Cioran.

                      Ihmisen suurin onnettomuus on syntymä, ei suinkaan kuolema, Holappa siteeraa komeasti nimetyssä Sotapäiväkirjassaan: ”Se lopulta vapauttaa ja sovittaa ihmisen vaivat.”

                      Holappa on ystävistään syystä ylpeä ja kiitollinen, lukuseuransa hän voisi valita paremminkin. Nuorena miehenä Cioranilla oli läheiset suhteet Rautakaartiin, syntymämaansa fasistipuolueeseen. Loppuelämänsä Pariisissa hän käytti kuvatakseen ihmiskunnan niin viheliäisenä, että se ansaitsi kohtalon, jonka hän sille aatetovereineen jo varhain visioi.

                      Se näkemys poikkeaa Holapan aidosta elämännäkemyksestä niin selkeästi, että hän joutuu jo Sotapäiväkirjan toisella sivulla tunnustamaan: ”Olen viettänyt kohtuullisen mukavia hetkiä.”

                      Kolmannella sivulla Holappa ottaa aloitteen ja ivaa taipumustaan moraaliseen poseeraukseen. Ei hänen oloaan oikeasti häiritse se, että muutaman tuhannen kilometrin päässä ihmiset joutuvat valmistautumaan pommisateeseen: ”Päivittelen sitä, mutta omastakin mielestäni vain teeskentelen.”

                      Tähän rehellisyyden puuskat myös päättyvät, vaikka kirjaa olisi vielä jäljellä yli puolitoista sataa sivua.

Ne kannattaa lukea, jos haluaa tietää millaisia illuusioita entinen demariministeri ja lojaali sosialisti yhä elättelee. Holapan mukaan Pohjois-Nigeriassa kivitystuomion saanut yksihuoltajaäiti pelastui, koska sosialistinen internationaali puuttui asiaan. Tai mitkä realiteetit ikääntyvä, selkävaivainen mies joutuu tunnustamaan. Holappa ihastelee länsieurooppalaisten junien mukavuutta ja jättää väliin kirjailijaseminaarin Romaniassa. Virallinen selitys on tietysti maan sotilasyhteistyö amerikkalaisten kanssa, mutta ehkä sekin vaikutti, ettei Itä-Euroopassa ole vieläkään yhtä mukavaa.

Kirjan sepittely onkin laiskaa, minkä Holappa ehtii sanoa itse ensin. Vaikutelmaa loiventaa runoilijan sommittelutaito. Kirjoittajan huoli maailmantilanteesta ja omasta kuolevaisuudesta asettuu mittakaavaan, kun rinnalle nostetaan mullistava tiedeuutinen: maailmankaikkeuden ikä on 13, 7 miljardia vuotta, sen koostumus on 4% havaitun aineen atomeja, 23% pimeää ainetta ja 73% valotonta energiaa.

Kirjan hirtehisin hetki syntyy, kun kolme päivää jää kirjan teossa väliin. Ne tuntuvat hukatuilta, mikä on anteeksiantamatonta: ”Entä jos olisin kuolemaantuomittu jossain barbaarivaltiossa (esim. USA:ssa) odottamassa kaltereitten takana pyöveleitäni, enkö silloin olisi kuvitellut niitä onnen mahdollisuuksia, joita olisin vapaana käyttänyt hyväkseni?” Tai jos hän olisi Nizzan auringossa lämmittelevä suomalainen mies, jonka tilastollisesta elinajanodotteesta ei ole enää valitusmahdollisuutta?

Mistä päättelit, että puhun totta?

Kun ei itse kaipaa syyllisiä vaan rauhaa, niin sitä tuntee itsensä aika oudoksi täällä sosiaalisessa mediassa: Israel vai Hamas?

Toinen outo juttu on omien totuuksien julistaminen, jossa todistustaakka kaadetaan erimielisten niskaan. Mitäpä jos jokainen kantaisi vastuun omista puheistaan, eikä pyytäisi toisia piikomaan omia erehdyksiään? Ainoa totuus, jonka minä varmasti tiedän, on se, ettei sosiaalisen median käyttäjiin voi luottaa. Ja että siksi jokaisen sosiaalisen median käyttäjän tulisi ensin epäillä itseään.

Toisinaan virheet ovat merkitykseltään vähäisiä, mutta kertovat silti huolimattomuudesta, joka seuraavalla kerralla voi vääristää olennaistakin asiaa.

Useammin somesssa kuitenkin julistetaan jotakin varmaa epämääräiseen lähteeseen ja omiin, tarkistamattomiin muistikuviin vedoten. Satuin taannoin seinälle, jossa Bruno Jäntti (ICAHD Suomi) ilmoitti, että ihmisoikeusjärjestöt ovat kiistäneet Hamasin käyttävän palestiinalaisia ihmiskilpinä taistelussaan Israelia vastaan.

Todellisuudessa Amnesty International toteaa tuoreessa raportissaan (15/017/2014), ettei ole vielä lopullisesti analysoinut uusia todisteita tässä konfliktissa, mutta että “in previous conflicts Amnesty International has documented that Palestinian armed groups have stored munitions in and fired indiscriminate rockets from residential areas in the Gaza Strip, and available evidence indicates that they continue to do both during the current hostilities, in violation of international humanitarian law.”  

Saman tiedon saa myös Human Righs Watchin sivustolta. Sen sijaan Jäntti itse näyttää olevan ainoa lähde, jonka mukaan ”lukuisat” israelilaiset sotilaat ovat kertoneet hänelle, että heillä oli ”tapana” sitoa lapsia ajoneuvoihinsa partioidessaan miehitetyillä alueilla.

En nyt oikein tiedä, miksi joku tunnustaisi tuntemattomalle, ulkomaiselle aktivistille tekoja, joista voi heille seurata kolme vuotta vankeutta. Jäntin mukaan tunnustivat, todisteena entisten varismiesten ja Israel Defence Forcen sotilaiden perustama Breaking the Silence –järjestö, jonka moni varmaan tuntee Ylen näyttämästä mainiosta dokumentista. Järjestön julkisten arkistojen perusteella Jäntin puheita piti kuitenkin taas ruveta korjaamaan:

Todellisuudessa kukaan ei kertonut itse koskaan tehneensä näin, mutta yksi kertoi upseerinsa tehneen näin kerran.  Tapaus on myös varsin tunnettu. Se johti armeijasta erottamiseen ja lyhyeen vankilatuomioon, perusteena ohjesäännön rikkominen. Sotarikos se olisi ollut siinä tapauksessa, että kyse olisi ollut taistelutilanteesta eikä palestiinalaisten mielenosoituksen valvomisesta.

Jäntin kanssa voin toki olla yhtä mieltä siitä, ettei yksi tuomittu merkitse kaikkien muiden IDF:n sotilaiden viattomuutta. Ja että IDF:n muista ihmisoikeusrikkomuksista löytyy laajempaa näyttöä.

Mutta toivottavasti kaikki ovat minun kanssani yhtä mieltä siitä, että lähteiden toistuva vääristely omien mielikuvien tueksi on jotakin rehtiä propagandaa ikävämpää. Se on valehtelua.

Jos siis epäilysi tätä blogia tai muuta somea seuratessa edes joskus herää, tarkista ensin numerot, jos niitä on. Sen jälkeen voit tarkistaa, kuinka monta kertaa Bruno Jäntin kaltainen sosiaalisen median aktiivi voi erehtyä, harhauttaa ja valehdella pönkittäessään omaa egoaan todellisten tragedioiden kustannuksella. Sen jälkeen kerro Jäntin erehdykset, harhautukset ja valheet sosiaalisen median aktiivien määrällä.

Uskoisin, että tulet samaan johtopäätökseen kuin minä: tästä lähtien enemmän valtavirtamediaa, vähemmän somea.

DOCUMENT - ISRAEL AND THE OCCUPIED PALESTINIAN TERRITORIES: ISRAEL/GAZA CONFLICT, JULY 2014

Kirjallisuuskritiikin mielentiloja

Kielteinen kritiikki: kuin heittäisi kiven järven pohjaan, mutta ensin sitoo sen omaan jalkaansa.

Ylistävä kritiikki: ei Bonnierin palkintoa ole ennenkään kriitikolle annettu, joten jos haluaa kohota, pitää tarttua jonkun takin liepeisiin.

Murskakritiikki: kaksi vuotta oman luomisen tuskan ja munahien haistelua tietokoneen ääressä on itsekäs perustelu sille, että varastat kymmenen tuntia toisen elämästä, jonka olisi voinut käyttää lasten, vaimon, koiran tai Tsehovin seurassa.

Analyyttinen kritiikki: tämä ei ole tiedote sanomalehden lukijalle vaan rakkauskirje kirjailijalle tai hansikas tämän naamaan, haaste.

Toimikuntatehtävät, joissa saa ammatillisia kontakteja ja rikkoo oman työn yksinäisyyden ja merkityksettömyyden: pääseekö niihin paremmin kirjailijoiden vai sanomalehden lukijoiden tuella?

Ideaalinen puhetilanne: Tarpeeton sivistyssana korvaa harkitun mielipiteen

”Ideaalinen puhetilanne on hieman abstrakti ilmaisu joukolle yleisiä ja väistämättömiä kommunikaation edellytyksiä, jotka jokaisen puhe- ja toimintakykyisen subjektin on täytettävä aina kun hän haluaa vakavissaan osallistua argumentaatioon”. 
 

-- Jürgen Habermas: Järki ja kommunikaatio. Tekstejä 1981 – 1989. Gaudeamus, 1987

En suinkaan kuvittele, että ristiriidat ratkeavat, kunhan kaikki saavat riittävästi oikeaa tietoa. Ja olen tietoinen siitä, että vajavainen tieto – vaikka itsessään kuinka paikkansa pitävää – voi aiheuttaa suurempia väärinkäsityksiä ja enemmän vahinkoa kuin virheellinen tai yksinkertaisesti sepitteellinen tieto. Silti hämmästelen taas sitä, miten vaikeasti ratkaistava oikean ja väärän tiedon ongelma syrjäytyy tiedotusvälineiden roolista käydyssä keskustelussa, ja miten se korvataan etukäteen ratkaistulla hyvän ja pahan tiedon näkökulmalla.

                      Seuraava puheenvuoro on vasemmistoliittolaisen Veronikan FB-sivulta. Koska päivitys oli merkitty julkiseksi, päätin, että sitä voi kommentoida myös blogissa netiketin rikkoutumatta. Uutinen, jota Veronika kommentoi löytyy tästä. Ja tässä Veronika.

Hesarilta taas varsinainen rimanalitus Gaza-uutisoinnissa. Jutussa on haastateltu neutraalina asiantuntijana Is­rae­lin kan­sal­li­sen st­ra­te­gian tut­ki­mus­kes­kuk­sen INSS:n Yiftah Shapironia. [--] Ymmärrän, että tämä konflikti on erittäin monimutkainen ja latautunut, mutta eikö toimittajien työhön kuulu konfliktin kontekstualisointi ja valtasuhteiden aukipurkaminen. Siis esimerkiksi sen kirjoittaminen, että Palestiinan miehitys noin ylipäätään on laiton ja räikeä vääryys, jonka kv-yhteisö on tuominnut ja että Israel syyllistyy jatkuvasti räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin? Miksi on jälleen niin, että analyyttisempaa ja kriittisempää journalismia saa hakea muualta kuin Hesarista tai suomenkielisestä mediasta ylipäätään? Skarpatkaa

Toimittajamaailmassa tiedetään entuudestaan, että aina Lähi-idän kriisiytyessä kaikkiin lehtiin tulee x määrä lukijakirjeitä, joissa lehden väitetään pitävän Israelin puolta ja x määrä lukijakirjeitä, joissa lehden väitetään pitävän palestiinalaisten puolta. Molemmista julkaistaan yleisönosastossa yksi.

Tutkijamaailmassa tiedetään entuudestaan, että mediayleisön enemmistö kokee oman näkökulmansa olevan aina julkisuudessa alakynnessä.

Minä tiedän entuudestaan, ettei Veronika ole ainoa, jonka kannattaisi tarkistaa sanakirjasta mitä ”analyyttinen” ja ”kriittinen” tarkoittavat. Ne eivät tarkoita ”samaa mieltä kuin minä” eivätkä ”samaa mieltä kuin sinä”. Eivätkä ne myöskään tarkoita, että toimittaja on samaa mieltä kuin henkilö, jonka mielipide tulee antaa myös – ehkä ja ennen kaikkea - sitä vastustavien tietoon.

Ja tiedoksi kaikille, jotka ovat peukuttaneet Veronikaa lukematta hänen harhaanjohtavasti kommentoimaansa juttua: skarpatkaa.

Yiftah Shapir nimetään jutussa ”Is­rae­lin kan­sal­li­sen st­ra­te­gian tut­ki­mus­kes­kuk­sen INSS:n asian­tun­ti­jaksi", joten kriittisen lehden lukijan ei tarvitse paljastaa, että Yiftah Shapir on Is­rae­lin kan­sal­li­sen st­ra­te­gian tut­ki­mus­kes­kuk­sen INSS:n asian­tun­ti­ja. On melkoinen rimanalitus väittää, että häntä olisi haastateltu ”neutraalina asiantuntijana”. Ja vaikka kirjoittaja on vasta kymmenen vuotta lehdille kirjoittanut Jyväskylän nuori maisteri, hän kyllä osaa lisätä juttuun, että ”Täs­mäis­kuik­si tar­koi­te­tut hyök­käyk­set ovat ol­leet tu­hoi­sia. Ko­te­ja ja si­vii­li­ra­ken­nuk­sia on pom­mi­tet­tu maan ta­sal­le, ja Is­rae­lin il­mais­kuis­sa on kuol­lut ai­na­kin 60 si­vii­liä, uu­tis­toi­mis­to Reu­ters ker­too.” [--] ”Ih­mi­soi­keus­jär­jes­tö Am­nes­ty on tuo­min­nut jyr­käs­ti kaik­ki si­vii­li­väes­töön koh­dis­tu­vat is­kut.”

Lisäksi jutun kirjoittaja tietää, ettei lehden lukijoille tarvitse tarjota moraalista tulkintaa kunkin uutisen kontekstin kuuluvasta oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta. Osa lukijoista tekee omat johtopäätöksensä täydentämällä yhytä juttua sitä edeltäneillä ja sitä seuraavilla näkökulmilla ja faktoilla. Ja osalla lukijoista on valmiit asenteet ja automaattiset vastareaktiot, joita on turha yrittää horjuttaa.

”Laittomasta” ja ”räikeistä vääryyksistä” puheen ollen. Tässä hieman Hesarista tänään puuttunutta ”kontekstualisointia” ja ”valtasuhteiden aukipurkamista”. En ota kantaa siihen, onko Amnesty International neutraali asiantuntija, mutta korostan, että koska en ole sen enempää vasemmiston kuin kristillisdemokraattienkaan jäsen, voin aivan mainiosti osoittaa sormella palestiinalaisia parittomina päivinä ja israelilaisia parillisina. Ja tänään on pariton päivä: http://www.amnesty.org/.../palestinian-authority/report-2013

P. S.

Hetki sitten keskustelu jatkui samalla FB-seinällä. Tässä Veronika yrittää olla asiallinen ja käyttää tällä kertaa sanaa ”representoida”:

Konfliktin tasapuolistaminen on minusta ongelma, kun kyseessä ei ole kaksi tasavertaista osapuolta, ja tätä pyrin statuksessani peräänkuuluttamaan. Kritiikki ja analyyttisyys eivät tarkoita minulle sitä, että jutun pitäisi tukea kantojani (niin naiivi en sentään ole), vaan sitä, että juttu huomioi konfliktin valtasuhteet ja historiallisen kontekstin ja pyrkii huomioimaan monet eri näkökulmat. Jutussa esiintyvä asiantuntija esim. esittää, että Hamas sijoittaa ammuksensa siviilirakennuksiin ja sairaaloihin. Tämä väite on ristiriidassa kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen (esim. AI ja HRW) tekemien tutkimuksen kanssa. Mutta kommenttisi seuraava väite on kyllä mielenkiintoinen: ”Lisäksi jutun kirjoittaja tietää, ettei lehden lukijoille tarvitse tarjota moraalista tulkintaa kunkin uutisen kontekstiin kuuluvasta oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta. Se on somen tehtävä.” Se, että peräänkuuluttaa kontekstualisointia ja huolellisempaa journalismia ei tarkoita, että peräänkuuluttaisi jotakin tiettyä moraalista kantaa. En myöskään ajattele journalismia jonain puhtaana saarekkeena, joka kuvaisi todellisuutta sellaisenaan kuin se on, vaikka toimittajat näin usein ajattelevat. Vaan se representoi maailmaa aina omien tulkintojensa kautta. Tulkinta ilmenee siinä, mitä ja miten kerrotaan ja mitä jätetään kertomatta.

Tässä minua jo vähän kyllästyttää samojen asioiden toistaminen saivartelijoille, joten sorrun sarkasmiin:

Tarkoitatko kontekstoinnilla sitä, että uskot tietäväsi sanomalehdistä lukemiasi asioita, joita muut sanomalehtien lukijat eivät tiedä? Vai sitä, että Hesarin juttu ei herättänyt samoja moraalisia tunteita kuin sanan "räikeä" toistaminen kahdesti perättäisissä lauseissa? Voin helposti kuvitella, että Hesarin jutussa on puutteita, mutta en vieläkään ymmärrä minkä puutteen sinä uskot ja kerrot siitä löytäneesi. En myöskään tiedä, kuuluuko palestiinalaishallinnon "jatkuva syyllistyminen räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin" Lähi-idän kriisin "kontekstiin" vai "valtasuhteiden aukipurkamiseen"? En nyt yritä olla sarkastinen, enkä myöskään yritä somemaisesti olla eri mieltä erimielisyden vuoksi. Yritän vain sanoa, ettei sanojen "kriittinen" ja "analyyttinen" käyttö automaattisesti tee mediakritiikistä analyyttistä, Ja lopuksi tiedoksi kaikille Veronikan peukuttajille, jotka ottavat kantaa maailman murhenäytelmiin ilman että viitsivät edes googlata "Human Righs Watch". Skarpatkaa. Veronikan kyseenalaistama väite ei ole ristiriidassa HRW:n raportin kanssa. Raportti vahvistaa väitteen: http://unispal.un.org/.../0/D7E5DD676BDCF47C8525760B004A4870

Kateusvero vai vittuiluvero – tässäkö nämä vaihtoehdot?

Tekninen edistys, kasvava tuotannon, omaisuuden keskittyminen vaikuttaa siten, että yhä suurempi joukko ihmisiä – entisiä pienyrittäjiä tai itsensä työllistäjiä – jää palkkatyöläisinä tai velkataakan alle sortuvina yhä riippuvaisemmiksi harvalukuisista taloudellisen vallan käyttäjistä.

Ei, ei tämä ollut päivän (Thomas) Piketty, oli Forssan puolueohjelma, josta muutama vuoden 1903 termi oli päivitetty tutummaksi. Myös porvari päivittää, eikä porvarillinenkaan ajatus maailmasta ole reilussa sadassa vuodessa muuttunut niin paljon kuin äänestäjien houkuttelemiseksi halutaan joskus antaa ymmärtää. Esimerkkeinä kaksi hanketta oikealta: perintöveron poistaminen ja osittainen korvaaminen luovutusvoittoverolla sekä osakeomistukset julkisuudelta salaava hallintarekisteri.

Edellinen hanke pudottaisi valtion verotuloja ja nostaisi tavallisen työssä käyvän perheen perinnön verotusta, mikäli tyypillisenä perintönä saatu vanhempien asunto menee perikunnan omaisuuden jakamiseksi myyntiin. Jälkimmäinen lakihanke lopettaisi pieniä osakemääriä omistavien kansalaisten osakkeiden ilmaisen säilytyksen arvopaperikeskuksessa – tai ilmaisen sikäli, että siitä maksavat kyseiset pörssiyhtiöt. Pääomistajiensa kuluista yhtiöt, varsinkin perheyritykset, huolehtinevat vastaisuudessakin, mutta piensijoittajien osakkeiden säilytys siirtyisi todennäköisesti pankkien maksullisille tileille. Ne odottavatkin uudesta laista paljon uutta liiketoimintaa, jonka hinta asiakkaan näkökulmasta ei ehkä olisi selkeämpi ja reilumpi kuin muunkaan palveluhinnoittelun.

Puheissa kokoomus ja muu porvarileiri puhuu kansankapitalismista, jossa yhä useampi tavallinen suomalainen rahoittaa liiketoimintaa ostamalla osakkeita. Käytännössä mikään viime kuukausina esiin nostettu uusi lakialoite ei tue tätä päämäärää. Pikemminkin hankaloittaa. Ja samalla suosii vanhoja ja suuria pääomia, forssalaisittain ”tuotantovälikappaleiden omistajia”, joiden verotusta eri keinoin leikataan. Samalla kasvaa paine verottaa ”työvoiman omistajia”.

Työvoimalla sijoituspääomaa säästävät ovat eri kilpailuasetelmassa kuin tuotantovälikappaleiden omistajat, mikäli työvoiman omistaja haluaa perustaa vaikkapa oman yrityksen: Forssan ohjelman termein hänen vaihtoehtonsa on velkataakan alle nujertuminen. Jos perintövero poistuu, vanhan pääoman kilpailuetu luonnollisesti kasvaa. Ja se kasvaa sitä suuremmaksi, mitä suuremman aukon omaisuuden kevyt verotus jättää työn verottamisen paikattavaksi.

Ruotsissa ei juuri nyt ole voimassa ”kateusveroksi” nimettyä perintöveroa, mikä merkitsi huomattavaa veromenetystä valtiolle. Suomessa menetys olisi noin 650 miljoonaa euroa vuodessa. Veroasiantuntija Heikki Niskakankaan (kesk) arvottomaksi leimaama Pellervon Taloudellisen Tutkimuslaitoksen (kesk) selvityksen mukaan siirtyminen Ruotsin mallin mukaiseen luovutusvoittoveroon korvaisi tästä noin 400 miljoonaa euroa.

Arvio ei kerro missä määrin perityn omaisuuden arvonnoususta kannettu vero vähentäisi perikuntien halua myydä omaisuutta. Lisäksi julkisuudelta on jäänyt melkeinpä huomaamatta, että Ruotsin mallissa, joka siis on PTT:n laskelmien pohja, luovutusvoittoveroa peritään myyntitilanteessa myös itse ostetun – ei vain perityn – asunnon arvonnoususta.

Eli porvaripuolella ajetussa Ruotsin mallissa vanhempien tai isovanhempien tai isoisovanhempien perustaman yrityksen osakkeiden enemmistön perimisestä ei makseta veroa lainkaan, mutta jos tavallinen työssä käyvä haluaa käyttää sisarosuutensa vanhempien kaupunkikolmiosta ja myydä nykyisen kaksionsa saadakseen perheelle isomman asunnon, perinnöstä pitää maksaa veroa 30 % ja oman asunnon osto- ja myyntihinnan erotuksesta 22 %.

Ei, ei ole tämä kateusvero. Se on ylempien yhteiskuntaluokkien vittuiluvero tavalliselle kansalle köyhälistöstä keskiluokkaan. Jonkinlaista vanhan pääoman vittuilua vaurastumisesta haaveileville on toki sekin, että Ruotsin mallissa tavallisten kansanperintöjen verotus kiristyy niin, että käteen jää vähemmän rahaa käytettäväksi vaikkapa niiden pörssiosakkeiden ostoon. Kuten myös se, että hallintarekisterihankkeen myötä piensijoittajan kulut lähtevät vain pankkien eli forssalaisittain suurpääoman hallittavissa olevaan nousuun.

Lopuksi vielä sanatarkkalainaus Forssan ohjelman kohdasta kuusi: ”Kaikkien henkilöllisten ja välillisten verojen poistaminen yleisellä asteettain nousevalla tuloverolla, jolloin ansioton arvonnousu ja korkotulot sekä perintö on verotettava ankarammin kuin omasta ansiosta tai työstä johtuvat tulot.”

Ajankohtaista puhetta.

Alkoholilaki - suomalainen klassikko

Alkoholilaki. Suomalainen klassikko vuodelta 1935, josta julkaistaan uusi tulkinta noin kahden vuosikymmenen välein.

Seuraava versio valmistunee, kun hallitus aloittaa vaalien jälkeen työnsä. Luvassa on tiukempia kieltoja ja ohjeita, sillä yleisestä käsityksestä poiketen nykyinen alkoholilaki ei ole tiukka ja seikkaperäinen. Se on lyhyt, epämääräinen, toisinaan jopa arvoituksellinen. Tiukkoja ovat lähinnä lupamenettelyjä valvovien viranomaisten lupaehdot, eivät lainsäätäjien pykälät.

Arvoituksellisuus perustuu lain vanhimpiin osiin. Nuoren tasavallan eduskunta ei varmaankaan osannut ennakoida julkijuomisen sallivaa kunnallista järjestyssääntöä, joten laki ei yksiselitteisesti kiellä yleisön omien juomien nauttimista esimerkiksi kesäisillä ulkoilmafestivaaleilla. Toisaalta laki ei myöskään yksiselitteisesti salli anniskelua eli juomien myyntiä yleisölle, mikäli anniskelun yhteydessä on ennalta järjestettyä ohjelmaa.

Tiesitkö, että teatterin katsomoon ei saa perustaa anniskelualuetta, mutta anniskelualueelle saa perustaa teatterin? Entä tiesitkö, että…

-         Mikään viranomainen ei ole kieltänyt Porin Jazz ry:tä jatkamasta käytäntöä, jonka mukaan Kirjurinluodon puistokonsertissa yleisö voi häiriöttömyyden ehdolla nauttia omia piknik-viinejä. Muutoksesta ensimmäisenä uutisoinut paikallislehti Satakunnan Kansa mainitsi ”tiukemman laintulkinnan” antaneena viranomaisena Valviran ja sen aluehallintoviraston, tiedon lähde oli festivaalin järjestäjä. Järjestäjä vedätti toimittajaa. Todellisuudessa Valvira valvoo vain luvanvaraista toimintaa (alkoholin valmistus, myynti, mainostus, tuonti ja vienti). Yksityishenkilöiltä koskevat nautintakiellot eivät kuulu sen toimivaltaan.

-         Ulkoilmatapahtuman järjestäjällä ei ole velvollisuutta poistaa yleisön omia alkoholijuomia tapahtuma-alueella tai sen mahdollisella portilla. Lupa juomien poistamiseen pyydetään poliisilta huviluvan korvanneen yleisötapahtuman järjestämisilmoituksen yhteydessä. Tämänkin jälkeen oikeus juomien poistamiseen perustuu tapahtumapalvelun tarjoajan ja asiakkaan väliseen sopimukseen, ei alkoholilakiin: palvelun tarjoaja voi edellyttää, että asiakas noudattaa palvelun ehtoja.

-         Poliisin asettamiin palvelun ehtoihin kuuluu, että tapahtumajärjestäjä ilmoittaa alkoholikiellosta selkeästi ja etukäteen, ja että mahdolliset talteen otetut juomat säilytetään turvallisesti ja palautetaan omistajille.

-         Ehto, että tapahtumassa nautitaan vain järjestäjän myymiä juomia, on pääsääntöisesti tapahtumajärjestäjän asettama. Ehto asetetaan, koska myynti kannattaa. Porissa ehdon kiristäminen niin, että Kirjurinluodolle ei saisi viedä edes alkoholittomia juomia, ei kannattanut. Some suuttui, ja Pori Jazz ry syytti viatonta viranomaista. Tai ehkä kannatti. Huomioi siirtyi pois siitä faktasta, että aloite vanhan piknik-käytännön epäämiseksi tuli todennäköisesti yhdistykseltä itseltään.

-         Alkoholilain nautintakieltoja valvoo sosiaali- ja terveysministeriö, ei Valvira. Ministeriöltä ei ole pyydetty mitään uutta kantaa Poriin tai muuhun yksittäiseen yleisötapahtumaan, mutta verkkosivuillaan ministeriö katsoo lain kieltävän omien alkoholijuomien nauttimisen ohjelmaa järjestävien tapahtumien katsomotiloissa. Paikallinen poliisiviranomainen on kuitenkin omassa lausunnossaan rajannut valvontavelvollisuutensa alkoholista syntyviin häiriöihin. Niitä ei Kirjurinluodolla ole poliisin mukaan ollut. Laki, jota poliisi ei valvo, kuulostaa epäselvältä. Samalla tavoin epäselviä ovat myös ulkoilmatapahtumien anniskeluoikeudet.

-         Jos alkoholilakia luetaan kirjaimellisesti, yleisötapahtuman katsomoalueella ei saa myydä alkoholia. Kun anniskelulupa aidoin tai muutoin rajatulle alueelle Valvirasta myönnetään, syntyy vaikutelma, että Kirjurinluodolla, Ruissalossa tai muissa ulkoilmatapahtumissa on muutakin kuin katsomoa. Esimerkiksi puistoa, jossa nautintaoikeuden ratkaisee järjestyssääntö. Tai ehkä anniskelu ulkoilmakonserteissa on vastoin alkoholilakia. Näinkin on ennen ajateltu, eikä lakiteksti ole sen koomin muuttunut. Ainoastaan lupaehtoja on hiottu viranomaistasolla.

No, sen kuitenkin tiesit, ettei lakia lueta kirjaimellisesti, vaan yleistä tai yksityistä etua tulkiten. Anniskeluoikeudet eli aluksi kaljateltat tulivat yleisötapahtumiin, koska myynnin järjestivät paikalliset poliittiset nuorisojärjestöt. Sittemmin tämä privilegio katosi, mutta anniskelu ymmärrettiin perustelluksi yksityisen talouden ja työllisyyden kannalta.

Intressi yleisesti hyödyttävän elinkeinotoiminnan tukemiseksi on niin suuri, ettei laintulkinnan ristiriitaa ole viitsitty testata missään lakia tulkitsevassa elimessä: jos tapahtumajärjestäjä saa erottaa lain tarkoittamasta katsomoalueesta luvanvaraisen anniskelualueen, miksi se ei saisi erottaa siitä järjestyssäännön alaista piknik-aluetta, johon mitään lupia ei tarvita?

Käytäntö ei ole pelkästään nuukan viininystävän kiusa. Porin vanhassa konseptissa vip-alueiden ruoka- ja alkoholimyynnistä saadut tulot kompensoivat festivaalin kuluja, joten omaan limuun ja eväsleipään tyytyvä rahvas sai liput halvemmalla. Sittemmin erottelu vippiin ja rahvaaseen on mennyt epämuodikkaaksi, eikä firmoilla ole vanhaan tapaan intoa työntekijöiden ja sidosryhmien kestitykseen: taloudella menee huonosti eikä edustuskuluja saa enää vähentää täysimääräisenä verotuksessa. Siksi Pori liittyi muiden festivaalien joukkoon, ja rajasi suosituimman tapahtumansa alkoholin käytön anniskelualueille. Muut julkisuudessa esitetyt väitteet ovat markkinointiviestintää.

Toki Pori Jazz ry ei jää viimeiseksi piknik-konserttien järjestäjäksi. Kassien tutkimisesta ja muusta kuin yleiseen järjestykseen perustuvasta alkoholin valvomisesta on luovuttu kaupunkien maksamissa, yleisölle ilmaisissa puistokonserteissa. Ovatko Helsinki, Turku ja monet muut kunnat sitten samalla rikollisella asialla kuin takavuosien Kirjurinluoto? En ainakaan tunne alkoholilaista kohtaa, joka kohtelisi eri tavoin maksullisen ja maksuttoman yleisötapahtuman järjestäjiä ja yleisöä.

Viimeksi kuultuna: Face Forward, Jeremy

Jeremy Pelt: Face Forward, Jeremy. HighNote 2014.

Trumpetisti  Jeremy Pelt ei mitenkään salaile sitä tosiseikkaa, että on pohjannut oman uransa Miles Davisin ensimmäisen kvartetin musiikkiin. Siis sen, jossa oli vielä John Coltrane.

                             Uuden Face Forward, Jeremy –levyn yllätys onkin se, että Pelt loikkaa nyt käytännössä kokonaan Miles klassisen, toisen kvartetin yli, ja ammentaa vaikutteet fuusiokauden loppupuolelta. Jopa Chick Corealle kumartaen. Ja että mukana on Milesin tuotannossa poikkeuksellisen Auran (1989) nykymusiikillista atonaalisuutta.

                             Onneksi levy ankkuroituu Peltin aiemmilta levyiltä tuttuun lyyrisyyteen. Omaa persoonaa lisäävät myös laajat kaaret, joihin Milesin ansatsi ei olisi riittänyt, ja melodioihin kirjoitetut lukuisat taitteet. Yhden idean lypsämisen sijaan solistien improvisaatiot joutuvat fokusoitumaan ja reagoimaan yhä uudelleen nuottikuvaan.

                             Hieno levy, jonka tähtihetki on toisen raidan laaja vuoropuhelu Peltin eteerisen trumpetin ja Frank Locraston fender rhodesin välillä.

Ite oot

Ite oot, muistuttaa kielipoliisi. Oikeasti on helppo sanoa eikä tuo nyt ole lainkaan tärkeintä.

Ruben Stiller – Pikkuporvari paheksuu.

”Mitä eroa on taloyhtiön naapureitaan kyyläävällä pikkuporvarilla ja Suomen suvaitsevaistolla? Vaikea sanoa. Kyyläävä pikkuporvari kiikaroi naapureitaan ja kauhistelee naapurista kantautuvia yhdynnän ääniä.

Valpas suvaitsevaisto valvoo somessa ja tuohtuu, kun transuista on taas sanottu jotain ikävää. Tärkeintä on saada kauhistelulle kohde, johon voi estoitta projisoida kaikki likaiset ja ristiriitaiset tunteensa. [--]

Onneksi maailmassa on homoja. Homot ovat mediaseksikkäitä ja sopivat mainiosti oman suvaitsevaisuuden mainostamiseen somessa.

Vammaiset ja köyhät eivät ole yhtä mediaseksikkäitä. Vammaiset eivät luo muotia, eikä heillä ole campia tarjolla. Köyhien asia puolestaan pitkästyttää helposti, koska meidän täytyisi puhua monimutkaisista rakenteellisista ongelmista ja potea etuoikeutettujen syyllisyyttä. Vammaisten ja köyhien bileet eivät vedä vertoja homojen bileille.”

Oxford Standard Dictionary - petit bourgeois (pikkuporvaristo)

Taloushistoriassa

1. Porvaristoa elämäntavoiltaan ja moraaliltaan jäljittelevä, tyypillisesti kauppiasluokka, joka osittain omistaa yrityksensä, mutta ei pääomavaltaisen porvariston tavoin ole vapautunut työväestön rinnalla tehtävästä suorittavasta työstä.
2. Uusi alemman keskiluokan osa, joka kapitalismin kehityksen kärjistyessä menettää saavutettuja asemiaan ja etujaan pääomavaltaiselle porvaristolle, ja on siksi taipuvainen radikalisoitumaan (syndikalismi, fasismi).

Puhekielessä

1. Arvoiltaan taantumuksellisena ja elämäntavoiltaan konventionaalisena pidetty
kouluttamattoman keskiluokan osa.

Lisäksi kielipoliisi huomauttaa, että suvaitsevaiston perustuslaillinen tapa tarkastella yksilönoikeuksia ei sisällä, eikä se voi sisältää, kolumnisti Stillerin jäännöksettä olettamaa erottelua homoihin, vammaisin ja köyhiin, sillä yksilön oikeudet eivät ole sidoksissa tässä lueteltuihin henkilön ominaisuuksiin, eivätkä tässä luetellut henkilön ominaisuudet myöskään sulje toisiaan pois. Kielipoliisi epäileekin todennäköisin syin kolumnisti Stilleriä ”Putinin hallitusohjelmaa on vaikea erottaa Stubbin hallitusohjelmasta, koska kummassakaan ei mainita sukupuolineutraalia aviolittolakia” –tyyppisestä trivialisoivasta vertailusta.