sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Journalismi by lehdistötiedote


Viikon viimeinen provo tuli taas Hesarista, kuten se ensimmäinenkin (kts edellinen blogimerkintä):
                     
”Elokuviin ei tarvitse mennä enää tässä iässä kärsimään. Jos oikeassa elämässä ei kestä yksisanaisia horisonttiin tuijottajia, miksi niitä pitäisi mennä katsomaan pimeään huoneeseen?” (”Eurooppalaisen elokuvan valtteja ovat hitaus ja raskaus”, HS 23.2.2014)

Tommi Melender ehti jo toivoa FB-seinällään, että saisipa Hesarista sellaisen edition, josta on poistettu lehden toimittajien ”tavallisen lukijan makua” mielistelevät ja kulttuurimaailman ”elitismille” naljailevat pölhöpopulistiset kolumnit. Minä taas toivon, että journalismia tehtäisiin muustakin kuin lehdistötiedotteista, mukaan lukien keventävä huumorijournalismi.
Mitä Helsingin Sanomien toimittaja Annamari Sipilä luki lehdistötiedotteesta? Lähinnä tämän: ”EU:n 28 jäsenmaassa tehdään yhteensä yli tuhat elokuvaa vuodessa, mutta vain harva niistä nähdään kotimaansa ulkopuolella. Ja miksiköhän? Siksi, että eurooppalaiset pitävät eurooppalaisia elokuvia hitaina ja raskaina. Asiasta kertoi EU-komission helmikuussa julkistama selvitys [--] Kyselyyn vastanneiden mielestä eurooppalaiset elokuvat ovat kieltämättä omaperäisiä ja ajatuksia herättäviä. Omaperäisyys ei kuitenkaan takaa katsottavuutta eikä aina edes siedettävyyttä.”
Entä mitä minä luin EU-komission mediaohjelman luvusta A profile of current and future audiovisualaudiences (2014)? No sen, että Sipilän mainitseman tutkimuksen tulos poikkesi sikäli toimittajan omista kokemuksista, että eurooppalaisen elokuvan suurimpiä ystäviä ovat juuri keski-iän kynnyksellä olevat, koulutetut, kaupunkilaiset naiset ("urban professionals"). Tutkimuksessa heidät määriteltiin selektiiviseksi yleisöksi, erotukseksi hittielokuvan ystävistä (nuoremmat, amerikkalaisen elokuvan ystävät). Näin tutkimus kuvasi demografista jakoa: 


Movie selectives represent 22% of the film viewers at European level. Theyrepresent 15% of film viewers in Romania, 16% in Italy, 19% inDenmark, 21% inGermany, 22% in France and Poland, 25% in Spain, 26% in Lithuania, 29% in Croatiaand 30% in the UK. They are more often active women in their 30s-40s (53% are women vs. 49% on average, 24% are adults 26-34 vs. 21%, 47% are adults 35-50 vs. 38%) with the highest level of education (42% are post graduate vs. 34%) and earning mediumsalaries (29% live in a household with a net income of 1,000-2,000 euros permonth). They are as urban as the movie addicts (66%) and often live alone or in a small family environment (often with their partner or spouse and no children).They are the most professionally active group (79% vs. 76%) and the most present inintellectual professions such as teaching, academic and scientific professions (23% vs. 17% on average). 

Ja näin siis heidän makuaan:


Movie selectives are strong supporters of European cinema in general, whichis, according to them, less stereotypical and as good as US cinema: 96% thinkEuropean films feature diverse and complex characters (46% ‘strongly agree’ vs. 27%on average), 94% think that they are original and thought -provoking (42% ‘stronglyagree’ vs. 23% on average), 91% that they have visual and artistic qualities (31%‘strongly agree’ vs. 18% on average), 88% that they are less stereotypical than USfilms (48% ‘strongly agree’ vs. 28% on average) and 88% that they are as good asthem on average (41% ‘strongly agree’ vs. 19% on average). Only 35% consider theyare too focused on social topics and 53% that they are slow paced and intimate. Theylike the quality, the diversity, the originality and the ‘relatable’ aspect ofEuropean movies (they feature ‘good stories’, feel ‘close to them’, ‘reflect our cultureand society’) and deeply deplore their lack of promotion (86%) and availability (82%) in their area.

Demografisesta yhdennäköisyydestä huolimatta Sipilä ei siis kuulu joukkoon, mutta mahdollisuuksia on. Eihän rystylyönti toki ole elämässä ainoa asia, jota voi kehittää harjoittelulla. Seuraavaksi ehdotankin Sipilälle luettavaksi EU-komission hankealoitteesta julkaistua tutkimusta viime vuodelta Screeningliteracy -  Executive Summary (2013):

“We propose that a universal entitlement for all european citizens to be able to understand, appreciate, and participate in the widest range of film cultures will have as one consequence among many the development of more adventurous, challenging, and informed audiences. But, like universal literacy, this entitlement to understand and enjoy a wide range of film, and to master some of its language, is an important social and cultural end in itself.”

3 kommenttia:

  1. Suomalaisetn Oscar-ehdokkaiden Selma Vulhusen ja Kirsikka Saaran haastattelu saman päivän Hesarista. Ja aika erilainen näkökulma amerikkalaiseen ja eurooppalaiseen elokuvaan. Kaksi innokasta Hollywood-fania kertoo miten ”aivan mahtava” eurooppalainen elokuva vaikutti uranvalintaan (HS 23.2.2014, C 6).

    Äiti altisti tytärtään taiteelle. Istutti sohvalle ja sanoi, että nyt katsotaan tämäAndrei Tarkovskin elokuva.
    "Silloin havaitsin, että nyt joku tuolla kameran takana todella yrittää sanoa minulle jotakin tosi tosissaan."
    Nuorena Vilhunenkin kävi elokuva-arkistossa monta kertaa viikossa.
    Vilhunen ja Saari tutustuivat vasta aikuisina. Heillä on kuitenkin yhteinen nuoruusmuisto Federico Fellinin Naisten kaupunki -elokuvan katsomisesta kotisohvalla.
    "Se on aika pitkä leffa. Sitä aina nukahteli ja piti aloittaa alusta monta kertaa ennen kuin pääsi loppuun", Saari sanoo.
    "Siellä se Mastroianni menee jossakin portaikossa ja jotakin naisia tulee sen ympärille. Sitten sitä vähän nukahtaa, herää ja sama meininki jatkuu. Ihan mahtava elokuva!" Vilhunen jatkaa.
    Nyt molemmat listaavat Fellinin esikuviensa joukkoon. Lista on varsin taide-elokuvapainotteinen.

    VastaaPoista
  2. Hesarin kolumnisti on niin väärässä kuin Hesarin kolumnisti nyt vain voi olla. Eli asia on täysin päinvastoin.

    Ne eurooppalaiset elokuvat, joita EI katsota maansa rajojen ulkopuolella ovat nimenomaan niitä Hollywoodia kopioivia "viihde-elokuvia", eikä noita kolumnistin laiskasti pilkkaamia tekijänsä näköisiä "taide-elokuvia". Kuka muka haluaa katsoa (ja kärsiä!) sellaista sanotaanko slovenialaista elokuvaa, joka jäljittelee Hollywoodia? Vastaavasti ei kukaan Sloveniassakaan halua katsoa Suomessa tuotettuja Hollywood-kopioita (Karukoski, Nurkse, Jokinen jnpp.). Sen sijaan minä ja me muut kukkahattuiset ikäneidot halaisimme kernaasti nähdä sellaista slovenialaista elokuvaa, jossa "tuoksuu kotiseudun kukat" (Kusturica, serbi). Nuuh!

    Niinpä siis: millaista uutta eurooppalaista elokuvaa sitten maailmalla tänäpänä katsotaan? Empiirisesti havaittuna, näitä: Bela Tarr (Unkari), Amos Gitai (Israel), Nuri Ceylan (Turkki), Dardennen mamman pojat (Belgia), romanialainen uusi aalto (Puiu, Muntean, Mungiu), Ruben Östlund (Ruotsi), Roy Anderson (Ruotsi), A. Kaurismäki (Suomi), A. Sokurov (Venäjä), Michael Haneke (Itävalta), Claire Denis (Ranska), Tony Gatlif (mustalainen).

    Listaa voisi jatkaa, mutta pääasia on, että ne elokuvantekijät, joita todella katsotaan raukkojen rajojensa ulkopuolella(kin), voidaan a) nimetä ja b) lokaalisti paikantaa.

    Universaaliin runouteen (tai globaaliin talouteen) ei pääse kuin lokaalisuuden kautta. Pienen maan pieni yrittäjä varsinkin. Hollywood-kopioilla tai kansallisilla suurmieselämänkerroilla ei maailmaa suosta käsin valloiteta. Ei edes Renny Harlekiini hampurilaiskasojen päältä.

    VastaaPoista
  3. Joskus jälkipolvemme yllättävät. 16-vuotias kaksostyttäreni kinusivat shoppailurahaa ja minä lupasin jos lukevat Alastalon kolmannen luvun, sen piipunvalinnan (n. 60 sivua). Ja toinen luki ja haluaa vielä hankkia kirjan itselleen. Toinen jaksoi sekin 20 sivua. 13-vuotiaina toinen keskeytti muut touhunsa kun halusi nähdä mitä Cassavetesin Woman under the influencen naiselle tapahtuu. Godardin Hullun Pierrotin katsoivat tyttäreni 9-vuotiaina leikkien lomassa kun näytti elokuva niin hassun kummalliselta. Eli kun jättää taidetta lasten ulottuville niin koskaan ei tiedä... Mutta ettei totuus unohtuisi: pidämme tyttäriemme kanssa (siis yhäkin) myös Pieni talo preerialla-sarjan alkukausien sentimentaalisesta mutta niin taidolla tehdystä epiikasta.

    VastaaPoista