perjantai 3. tammikuuta 2014

Romaanillisuudesta

"On siis olemassa luonnollinen ja väistämätön puhtaan järjen dialektiikka, joka väistämättä liittyy inhimilliseen järkeen eikä lakkaa johtamasta tätä harhaan ja alituisesti sysäämästä tätä hetkellisiin, alati korjaamista kaipaaviin erehdyksiin, silloinkaan, kun sen silmänlume on paljastettu."

-- Immanuel Kant: Puhtaan järjen kritiikki.


Vuosia sitten Yrjö Varpio soitti ja pyysi artikkelia uuteen Suomen kirjallisuushistoriaan, osa nykyaika, teema postmodernismi.
                      Sanoin, että omasta mielestäni postmodernismi kirjallisuudessa oli 1960-luvun tyylikausi, mutta tiedän pari tuoretta romaania, joissa paneudutaan tietyn taiteenlajin tyylejä syvemmin postmoderniin maailmankuvaan ja keskusteluun. Näkökulma kelpasi professorille, hämmentyneempi asiasta oli kirjailija. Jyrki Kiiskinen ilmeisesti koki, että hänen roolinsa nousi kirjasarjassa kovin isoksi. Ei suinkaan, Kiiskisen kaksi ensimmäistä ovat harvinaisen hienoja romaaneja.
                      Vähän eria asia on sitten tämä uusin, Jonglööri (2013)…
                     
Suomies (1994) alkoi kuvauksena sokeudesta, joka on vailla analyyttisen kokemisen vertauskuvaa, ja josta puuttuvat ulkoisen esinemaailman ja havaitsevan minän sijaintia välittävät suuntaviivat.
                      Toinen romaani Kaamos (1997) hylkäsi uudelleen tietyt proosaan liittyvät järjen ja metodin tottumukset. Tosin ei enää katsetta, joka samastuu ympäristön haltuun ottamiseen ja siten tietoon ja valtaan, vaan muistin, joka jäsentää ajan yhtenäistä kulkua, jatkuvan muutoksen ideaa sekä lopulta itse Historiaa, jota Wilhelm Dilthey luonnehti ”ihmiskunnan suurimmaksi keksinnöksi”.
                      Yhdessä romaanit kartoittivat poikkeuksellisen kunnianhimoisella tavalla 1980-luvulla alkanutta akateemista postmodernismi-keskustelua, sen apuvälineitä (Kantin transsendentaalinen dialektiikka) ja pakkomielteitä (historian ja aika monen muunkin loppu).
                      Vähän nuoremmalle tai vähän vanhemmalle lukijalle tämä ei ehkä merkitse mitään, tai vaatisi ainakin seikkaperäisen selityksen. Minulle se merkitsee viipaletta oman ja samaan sukupolveen kuuluneiden sisäisestä elämästä. Sen sijaan Kiiskisen neljännen romaanin kuva punk-nuorista autiotalossa, repimässä seinälaudoituksia irti ja sytyttämässä niistä lattialle nuotion, ei merkitse minulle sisäisesti mitään, vaikka taas palataan ajassa minun – ja kirjailijan – menneisyyteen. Sama kuva on ollut minunkin päässäni ennen kuin Kiiskisen kirjoitti sen kirjaansa, mutta ei henkilökohtaisena ja koettuna, vaan opetettuna. Kuten margariinimainosten kuvat maaseudusta.
                      Oikeastaan koko romaani, koko Jonglööri, on samalla tavoin persoonaton, monisteinen irtiotto kahden ensimmäisen romaanin omintakeisesta älyllisyydestä ja jaettujen pohdintojen intiimiydestä.
Ongelma ei synny ensimmäisen rivin mutta-lauseesta (”En minä usko kummituksiin”), sillä latteuksillakin on aina sijansa taiteissa, mikäli ne yrittävät ilmaista jotakin erityistä yleisen ja tutun kautta. Ongelma syntyy toisen kappaleen aavistuksista, ”heti” tietämisestä, ”heti” ymmärtämisestä ja ikuisesta odotuksesta (”täällä aina”, ”juuri tässä kahvilassa”).
Kohtauksen dramaturgia on suklaamainoksen dramaturgia, enkä sano sitä moittiakseni suklaamainoksia. Moitin Kiiskistä entisen kunnianhimon ehtymisestä.
Aiemmin Kiiskinen käytti romaanimaista draamaa pohtiakseen havaintoa ja havaintojen järjestymistä tiedoksi tiettyjen sisäisten kategorioiden kautta. Tai jos niin halutaan: aistimellisuutta ja ymmärrystä, ja lopulta (eritoten Suomiehessä) ymmärryksen harhaa, joka kumpuaa juuri järkemme loogisuudesta. Nyt kategorian tilalla on klisee, toisin sanoen jokin kertojan ilmaisema kohtalonomaisuus (aika on vääjäämätöntä), jokin juoneen sisältyvä menetys (aika on peruuttamatonta) ja jokin sovinto (aika parantaa haavat). Vai pitäisikö kliseisen sijaan sanoa, että Jonglööri on ”romaanillinen”? Kuten sommelier sanoo punaviinistä, että se on ”viinillinen”, jos siitä ei ole oikein mitään muutakaan sanottavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti