keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Toimittajan ja taloustoimittajan ero?


"Toimittajan ja taloustoimittajan ero on suunnilleen sama kuin kyljyksen ja talouskyljyksen." Vanha lehtimiessanonta


Pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio hienostelee turhaan kertoessaan ranskalaisen ekonomisti Thomas Pikettyn kirjan nimen alkukielellä: Le Ca­pi­tal auXXIe sièc­le (”Tiivis liitto rahan valtaa vastaan, HS 28.5.2014).
                      Piketty-ilmiö koskee pitkälti englantia puhuvaa maailmaa. Amerikassa Capital in the 21st Century nousi myyntilistoille ja kärjisti poliittista väittelyä aivan toisella tavalla kuin Euroopassa. Samaan väittelyyn pääomavarallisuudesta, joka maailmansotien jälkeen olisi kasvanut taloutta nopeammin, osallistui myös brittiläisen Financial Times. Raution mukaan ”ar­vos­tet­tu ta­lous­leh­ti kä­vi lä­pi Pi­ket­tyn läh­teet ja pää­tyi sii­hen lop­pu­tu­lok­seen, et­tä ko­ko pää­tel­mä voi­daan ky­see­na­lais­taa, sil­lä Pi­ket­tyn ai­neis­tos­sa ja läh­teis­sä on vir­hei­tä.
                      Taloustoimittaja Chris Gilesin kirjoituksen lisäksi Raution olisi ehkä kannattanut lukea mitä ekonomistit sanovat toimittajan kirjoituksesta. Pikettyä aiemminkin puolustaneen nobelisti Paul Krugmanin ja Pikettyä yleensä kritisoineen Scott Winshipin kolumnit ovat purevia, mutta Huffington Postin katsaus käytyyn keskustelun on otsikoltaan tylyin: ”Ekonomistit repivät FT:n Piketty-taklauksen palasiksi.”
                      Toimittaja Gilesin takertuminen rikkaiden rikastumisen trendiin on sinänsä triviaali.
Piketty kirjoittaa tulevaisuuden suuntauksista varovasti ja perustaa teesinsä lukemattomia kertoja julkaistuihin arvioihin omaisuuden jakautumista länsimaissa juuri nyt. Hieman yksinkertaistettuna Piketty kysyy: haluammeko maailman, jonka vauraus perustuu työhön ja innovaatioon vai korko- ja vuokratuloihin? Kysymys on esitetty aiemmin myös FT:n sivuilla. Otsikolla ”The global economy is now distinctly Victorian” ekonomisti Adam Posen muistutti jälkimmäisen kehityksen aina merkinneen talouskasvun huomattavaa hidastumista.
Triviaalin lähtökohdan lisäksi Giles näyttää syyllistyvän juuri siihen, mitä Pikettya syyttää: tarkoitushakuisuuteen ja näyttöön, joka ei edes tue hänen omaa argumenttiaan. Niinpä esimerkiksi Gilesin ja Pikettyn esittämät tilastot varallisuuden keskittymisestä Ruotsissa tai Ranskassa eivät eroa juuri mitenkään, ja Englantia ja Amerikkaa koskevien tilastojen erot selittyvät tiedon manipuloinnilla.
                      Gilesin lähteistä voi enintään arvioida miten poliittisen päätöksenteon seurauksena yksityisen omaisuuden synnyttämä tuotto valtiolle on pienentynyt, samoin kiinnostus tai valta yksityisen omaisuuden tilastointiin. Sen sijaan Piketty tarkastelee omaisuuden arvon kasvua monipuolisesti ja tavalla, joka toistaa esimerkiksi Emmanuel Saezin ja Gabriel Zucmanin tutkimuksessaan julkaiseman arvion.
                      Kysymys Pikettyn kirjan merkityksestä jää tietysti tämän episodin jälkeen auki. Sen sijaan arviota julkisen talouskeskustelun suunnista voi tehdä.
Ensimmäinen havainto on se, että yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi haluavat toimittajat liittoutuvat mieluusti ilmiöiden vastustajien kanssa, mutta unohtavat tarkistaa näin löytämiensä liittolaisten uskottavuuden ja motiivit.
                      Toinen havainto koskee poliitikkoja. Suomessa ekonomistien talousfoorumin järjesti Jutta Urpilainen (sd). Ensimmäisinä foorumin asiantuntijoita moittivat tietämättömiksi Jan Vapaavuori (kok) ja Olli Rehn (kesk).
                      Jostakin syystä taloustiede niin meillä kuin Amerikassa on lakannut miellyttämästä poliittista oikeistoa, joka ennen vannoi järjen, faktojen ja vakaan harkinnan nimiin.
                      Kolmas havainto koskee amerikkalainen oikeistoa, ja miksei oikeistoa yleisemminkin. Miksi se haluaa sitkeästi, voitonriemuisesti ja toisinaan hysteerisesti kumota ranskalaisen Pikettyn kirjaan kytketyn analyysin omaisuuden kasvavasta keskittymiskierteestä, vaikka sen luulisi oman talousfilosofiansa mukaisesti pitävän ilmiötä hyväksyttävänä ja toivottavana? Yhtä hyvin voisi kai kysyä, miksi nykypäivän antisemitistit aina kieltävät holokaustin. 

1 kommentti:

  1. Vrt. The Economist, Picking holes on Piketty.

    VastaaPoista