perjantai 11. maaliskuuta 2016

"Kaksinkertainen osinkovero" ja muita säkeitä EK:n virsikirjasta


Verot. Asia, joka saa aina liikkeelle ihmiset, joiden nettiyhteydellä pääsee sosiaaliseen mediaan valittamaan, mutta ei verohallinnon omille sivuille tarkistamaan, että oliko valitukseen kuinkakin hyvät perustelut vai eikö ollut. Ja ihmisillä tarkoitan miehiä, joilla aina tuntuu olevan täydelliset tiedot verotuksesta, autoista ja maahanmuutosta.

Edellistä somen verokeskustelua todistin, kun joku vuorineuvos taas muutti Portugaliin. Välttääkseen perintöveron. Somessa tiedettiin heti, että perintövero on kohtuuton, vaikka kohtuuden nimissä on sanottava, etten ikinä ole maksanut mistään niin pientä veroa kuin perinnöstä. Tiedettiin myös, että köyhä leski joutuu ulos kodistaan, koska ei pysty maksamaan vainajan omistusosuudesta koituvaa perintöveroa. Itse asiassa leski saa verohallinnolta pyynnöstä käyttöoikeuden kotiinsa, eikä tästä oikeudesta mene veroa lainkaan.

Kauhuskenaariona pidettiin tilannetta, jossa puoliso kuolee kun lapset ovat vielä alaikäisiä. Kauheaa sellainen onkin, mutta fiskaalisesti katsoen näin saavutetaan tavallisen ihmisen verosuunnittelun huipputulos. Leski selviää verotta ja lasten verotettavasta perinnöstä tehdään maksimaalinen, euromääräinen vähennys. Jos kotitalon tai osakehuoneiston verotettavasta arvosta jää kahdelle tai useammalle lapselle mitään maksettavaa, niin aika hulppeasta asumisesta pitäisi olla kysymys. Oikea taloudellinen kauhuskenaario taitaakin osua niiden perheiden kohdalle, jotka eivät mitään peri, mutta joilla ei enää toisen elättäjän menetettyään ole varaa vanhan asunnon vuokraan.

Vielä somessa todisteltiin, ettei perintöä pidä verottaa, koska edellinen sukupolvi on jo maksanut tuloveron palkoista, joilla perintö on koottu. Aika erikoinen ajatus. Ihan kuin sanoisi Antti Herlinille, ettei Herlinin tarvitse maksaa satojen miljoonien osinkotuotoistaan veroa, koska ne osakkeet on ostettu niillä edellisen vuoden satojen miljoonien osinkotuotoilla, joista Herlin jo maksoi veroa edellisenä vuonna.

Tai ei oikeastaan maksanut. Tai oasata vähemmän kuin tavallinen piensijoittaja.

Huono esimerkki siis, vaikka käytännössä edellisen sukupolven perheelleen ostama koti on pääomaa, jonka arvonnoususta valtio ottaa vuosikymmenien jälkeen pienen osan. Ikään kuin pääomaveron. Joskin reilusti pienemmällä prosentilla kuin osinkotuloissa. Tai hyvä esimerkki, koska uusin verokeskustelu käytiin juuri YLE:n ”MOT – Kapitalistin tilipäivä” ohjelmasta, jossa Koneen suurin omistaja ja Suomen rikkain mies mainittiin.

Käyty keskustelu unohti ohjelmasta yhden tärkeän asian, joten ei puututa tässäkään piensijoittajan ja suuromistajien erilaiseen verokohtelu. Arvaatte kuitenkin, kenelle se on epäreilu. Katsotaan lyhyesti ns. verosuunnittelun tunnetuinta elementtiä, holding-yhtiöitä.

Ainoa syy holding-yhtiön perustamiseen tai vakuutuskuoriin on verosuunnittelu. Keskustelua tästä ei kannattaisi jatkaa, eikä sitä olisi kannattanut edes aloittaa, koska muita syitä ei ole. Eri asia sitten on, että kasvattaako verosuunnittelu omistajan pääomastaan saamaa käteen jäävää tuloa vai pienentääkö se vain valtion verotuloja. Koska omistajan ideologia niin vaatii.

Huonosti kävi ainakin Laura Rädylle. Entisen ministerin kuvio, jossa sivutyön tuloja siirrettiin osakkuusyhtiö DocOnen osinkoina holding-yhtiö Groundhogiin, nieli mm. DocOnen tarjoamien konsulttipalveluiden maksujen ja muiden kulujen myötä enemmän kuin tavallisena sivutulona nostetun palkan veroaste. Ainakin jos KHT-tilintarkastaja ja IL:n kolumnisti Pauli Vahtera osaa ps-taustastaan huolimatta oman ammattinsa vaatimat laskutoimet oikein, ja että Vahteralle "Facebookissa julkaistu" on automaattisesti totta vain siinä tapauksessa, että hän kirjoittaa maahanmuutajista eikä tilinpäätöksistä.

Pääministeri Juha Sipilän vakuutuskuoren kanssa voi periaatteessa käydä samoin, koska ideologia on sama.

Tai voi toki käydä niinkin, että Sipilä saa, ja todennäköisesti saakin, kuorestaan konkreettista hyötyä samalla tavoin kuin Antti Herlin saa holding-yhtiöstään. MOT-ohjelman tekijätiimiin kuulunut MagnusBerglund selittää:

”Ohjelman palautteissa on muistutettu, että ohjelmassa ei kerrottu, että kun omistaja joskus nostaa rahaa holding-yhtiöstään, hän maksaa veroa. Ohjelma käsittelee tänä keväänä omistajille maksettavia osinkoja ja niiden verotuskohtelua.
Omistaja ei välttämättä maksa veroa silloinkaan kun ottaa rahaa ulos holding-yhtiöstään. Katsokaamme Antti Herlinin tilannetta. Herlinin yhtiössä, Holding Manutaksessa, oli viime kesänä 500 miljoonaa euroa. Helmikuussa Holding Manutas osti lisää Kone-osakkeita noin 27 miljoonalla eurolla. Ensi viikolla Holding Manutas saa 124,2 miljoonaa euroa Kone-osinkona verottomana, jonka jälkeen kassassa on todennäköisesti noin 600 miljoonaa.
Herlin on ostanut 11 prosenttia Sanoma Oy:stä - Holding Manutaksen rahoilla. Hän ei ole ottanut Sanomaan käytettyjä varoja ulos yhtiöstään käteisenä ja maksanut niistä veroja ja ostanut sitten itselleen Sanoman osakkeita.
Sanoman markkina-arvo oli maanantaina 677 miljoonaa euroa eli Herlininin (Manutaksen kautta) 11 prosentin osuus Sanomasta oli 74 miljoonaa. Ensi viikolla hän pystyisi ostamaan koko Sanoma Oy:n näillä verottomasti saaduilla Kone-osingoilla.”

Samaa, Berglundin oikomaa virhekäsitystä holding-yhtiöiden merkityksestä osakkeiden suuromistajille toistivat sosiaalisessa mediassa monet, hyvinkin koulutetut henkilöt. Eräät heistä merkittäviä poliittisia vaikuttajia politiikkojen taustalla. Osa keskusteloijoista vaikutti sitten vähemmän koulutetuilta. Tässä yksi FB-kommmentti henkilölta, josta käytettäköön nimeä N.N:

”Osingot eivät suinkaan ole ilmaisia, ensiksi niistä maksaa veron yhtiö, sen jälkeen toisen veron piensijoittaja. Suomi on harvoja maita jossa osinkovero maksetaan kaksinkertaisena.”

En ole varma, miksi N.N. haluaa sanoa yrityksen tuloksesta maksettavaa yhteisöveroa ja osakesijoittajan osingoistaan maksamaa pääomatulon veroa osingon "kaksinkertaiseksi" veroksi. mutta tiedän varmasti mitä N.N. tarkoittaa "harvoilla" mailla, joissa näitä molempia veroja Suomen lisäksi kerätään: kaikki – siis kaikki - paitsi Viro ja Makedonia.

Osinkojen ”ilmaisuudesta” myös sen verran, että 15 % osinkotulosta saa ilmaiseksi ja 85 % osinkotulosta on veronalaista tuloa.

Jos osinkotulo on esimerkiksi 100 euroa, veronalaisesta 85 eurosta peritään veroa 30-33 % eli 25,50 -28,05 euroa. Osingon veroaste saajalle on näin 25,5 - 28,05 prosenttia. Yrityksen tuloksestaan maksama yhteisövero on 20 %. Yhteisöveron ja osingonsaajan maksamien verojen kokonaisveroaste yrityksen tuloksesta laskettuna on näin 20 % + 25,5 % = 45,5 %.

Mielenkiitoista muuten, että talousasioihin työkseen perehtynyt henkilö tekee joskus saman virheen: laskee kokonaisveroasteen todellista korkeammaksi, koska unohtaa osinkotuoton verottoman osan.  Kätevästi sillä kuitenkin saa Suomen nostettua pääomaverottajien kärkeen, kun erot teollisuusmaiden välillä eivät enimmäkseen liiku kovin monissa prosenttiyksiköissä.

VATT:n tutkimusjohtaja Seppo Kari julkaisi pari vuotta sitten selvityksen osakeyhtiöiden voitonjaon verotuksesta 12 suurimmassa EU-maassa ja 3 suurimmassa OECD-maassa. Henkilöveroaste oli Suomessa vertailun kolmanneksi kevein. Voitonjaon kokonaisveroasteessa Suomen sijoitus oli puoliväli eli kahdeksas.

N.N:n kommentti kertoo eniten ehkä siitä, miten EK:n ja EVA:n veroproganda tuottaa tarttuvia kertosäkeitä, joita jotkut sitten toistelevat somessa. Osingon ”kaksinkertainen” verotus on kieltämättä hyvä oivallus, vähän niin kuin mainosten ”syväpuhdas pyykki” (voiko pyykki olla syvää?) tai ”terveemmät hiukset” (voiko keratiini, jossa ei ole yhtään elävää solua, olla terve?). Varsinkin, jos se huijaa verovelliset virheellisesti ajattelemaan, että Suomessa verotus on jotenkin pääomalle erityisen ankaraa. Koska se siis on ”kaksinkertaista”. 

Eivätkä yhteisövero ja osinkojen pääomavero ole eri asioita siksi, että toinen kohdistuu yritykseen juridisena henkilönä ja toinen sijoittajaan/omistajaan luonnollisena henkilönä. Vaikka sekin tietysti kannattaa ottaa huomioon.

Ennen kaikkea niillä ja niiden keskinäisellä osuudella voitonjaon kokonaisveroasteesta on erilaisia kannustavia tai haitallisia vaikutuksia. Alhaisella yhteisöverolla voi yrittää auttaa yritysten toimintaa, kuten Suomi juuri teki. Mutta jos samalla veromenetyksiä kuitataan osinkotulon verotusta kiristämällä, kuten Suomi teki myös, niin miten vaikutus näkyy osakemarkkinoilla? Pahimmillaan kai kurssien laskuna, sijoittajien pakona ja yritysten ajautumisena vihamielisen valtauksen kohteeksi. Parhaimmillaan näyttönä hallituksen päättämättömästä ja päättömästäkin talouspolitiikasta. Mistä tulikin mieleen tämä Sixten Korkamin kolumnin alkuperäisestä yhteydestä tyystin irrotettu lause:


”Voisi olla parempi, ettei hallitus tekisi yhtään mitään.”

2 kommenttia:

  1. Osingoista ei makseta veroja vuosittain myöskään tavallisessa sijoitusrahastossa. Näin ollen mielestäsi noin miljoona suomalaista kiertää veroja.
    Nyt näyttää myös siltä, että näitä verokuoria ei juurikaan enää myydä, koska niistä on kuolintapauksen yhteydessä maksettä sekä pääomsatulovero että perintövero. Myödskään vakuutuskuoren mahdollista tappiota ei voi vähentää. Tavallisesta sijoitusrahastosta maksetaan kuolemantapauksen yhteydessä vain perintövero.

    VastaaPoista
  2. Hyvää pohdintaa.

    Itse olen pohtinut, mutten ole keksinyt, miksi rikkaiden verotusta halutaan edelleen vähentää, kun jo tosirikkaat saavat pääomatuloja aika pienellä veroprosentilla "kotiutuettua". Kuka tai ketkä tekivät sen päätöksen? Luultavasti tämä on sarja päätöksiä, joilla on ollut esittelyt ja perusteet ja yhteistuloksena on nykytilanne. Pohdin edelleen pitäisikö palata kaikkien EU-maiden hieman takaisin? Ei tarvitsisi leikata enempää.

    VastaaPoista