keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Viimeksi kuultuna: Hiromi / Move





Hiromi Trio Project: Move. Telarc 2012.

Myrskyä seuraa aina tyven.
Japanilaisen Hiromin ensimmäinen levy amerikkalaiselle Telarc-levymerkille Another Mind (2003) oli korvat avaava kokemus, jossa kissan kokoinen tyttö takoi pianoa kaksin käsin ja välillä kyynärpäin kuin kotimaansa perinteistä koto-rumpua.
Uuden Trio Projectin nimissä tehty tuotanto on yleensä ollut melodisempaa, joskaan ei mietteliäämpää. Peräkkäin kuullaan lattaria, swingiä ja fuusiota. Hiromin jo 9-vuotiana lapsi-ihmeenä hämmästyttänyt virtuoosisuus on yhä ilmeistä myös levyllä Move, mutta hurjinkaan trilli toistettuna hieman kovempaa ei ole mikään improvisaation huippu.
Jos tämä artisti ei ole entuudestaan tuttu, miettikää Iiro Rantalaa, poistakaa huumorintaju ja vaihtakaa taustalle huonompi rytmiryhmä. Seuraavalla levyllä lahjakkaalta Hiromilta toivoisikin syvemmälle omaan potentiaaliin kaivautuvaa muusikkoutta.

4 kommenttia:

  1. En nyt tällä kertaa ole lainkaan samaa mieltä Mutta samantekevää. Tämä kuuluu blogeihin, joissa vältetään keskustelua. Se on suunnan valinta, ja jokaisellahan on täysi vapaus omassa plogissaan pysytellä ylväässä yksinäisyydessään, jos niin haluaa. Ei valittamista.

    Mutta minun on yritettävä pysytellä täältä poissa, sillä minusta avoin keskustelu ja mielipiteiden vaihtaminen on parasta, mitä blogielämässä voi tapahtua. Tämä ei siis ole minulle sopiva paikka. On kuin joku pitäisi puhetta suurelle yleisölle, jossa kukaan ei kuuntele. Jokainen puuhaa omiaan. Mutta puhumisestaan puhuja voi silti itse nauttia. Ok.
    Toivotan hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
  2. Hauska kuulla, jos Hiromi on muillekin tuttu. Ikävä kuulla, jos lukija katoaa, koska blogin pitäjä kovin harvoin kommentoi kommentteja...

    VastaaPoista
  3. Aah, hienoa kuulla ääntäsi! Kirjoitat loistavaa (melkein aina) blogia, sitä on kiinnostavaa lukea. Tykkään kuunnella itseäni viisaamman ajatuksia, minkä tämä blogielämä tekee mahdolliseksi (lukeminen=kuunteleminen).

    Tuo edellinen kommenttini oli tahallaan provosoiva. Harvoin täällä kukaan kommentoi. En tiennyt, että se voi olla tarkoitus tai tapa. Luulin, että kaikki toivovat mielipiteitä kirjoituksestaan. Aloin epäillä, että toiset kaikki tuntevat sinut paremmin ja tietävät, ettet sinä haluakaan, että joku piipertää omia harakanvarpaitaan jyhkeän kirjoituksesi alle. Että se vain kiusaa sinua. Tai että et niitä edes huomaa. Tai ne ovat sinulle yhdentekeviä. (Siinä taidan olla oikeassa.)

    Mitä tuohon Hiromiin tulee, tunnen hänet samalla tavalla
    kuin Rantalan, ehkä arvostan Hiromia hiukan enemmän sillä hänestä kuvastuu lapsellista aitoa innostusta siihen, mitä tekee. Rantala taas alkaa olla jo käsite, Iiro Rantala, tuotemerkki monelle, ja hänellä on vahva rutiini. Tietenkin he ovat molemmat lahjakkaita, sitä en kiellä. Mutta yleensä en pidä koko siitä musiikinlajista, jota he edustavat. Se jää minusta yleensä ottaen liian keveäksi, vaille sisältöä. Jonkinlaista tekemisen iloa ja riemua ne kyllä ilmaisevat, onhan sekin jotain. Mutta minulle se ei riitä.

    Mielestäni vain kuuntelemalla sinfonioita (ja konserttoja, jotka ovat yleensä kaikki hyviä, kukin omalla tavallaan) saa täydellisimpiä musiikkielämyksiä.
    Esim. Mahlerin 2. sinfonia kuvastaa koko elämää. Sitä voisi kuunnella vaikka koko päivän, kyllästymättä. Se käy alhaalla ja nousee korkeuksiin. Siinä on ihmisääntä mukana. Se elää. Se tuntee ihmiselämän kaikki tunteet, surut ja ilot, synkkyydet ja valon, se käy pohjalla ja hipoo taivaita. Se vie mukanaan. Kokonaisuutena se rauhoittaa ja tuo hyvän mielen.

    Kevyempi musiikki jää viihteeksi, viihdekirjallisuuden tavoin. Sitä kuuntelee, mutta se ei kosketa.

    PS. En minä minnekään katoa. Koetan vain käyttää vähemmän ja toivottavasti harvemmin ääntä.

    Anteeksi tuo provosointi. Se oli tyhmää. Mutta tulipa selväksi että ainakin huomasit sen, joten ei se ihan samantekevää ole, mitä tänne kirjoittaa. Saatat lukeakin.
    No, sain myös itse vähän enemmän ymmärrystä. Kaikki eivät ajattele niin kuin minä. Mikä suurenmoinen huomio! :D
    Jos et olisi antanut minkäänlaista merkkiä itsestäsi, olisi minulle jäänyt käsitys, että aikamoinen snobi olet! :)


    VastaaPoista
  4. Harkinnan jälkeen totuus:

    Olen minä hassu. Anteeksi!

    VastaaPoista