tiistai 30. lokakuuta 2012

Kirjoitan yleisönosastoon



Kulttuurijournalismi kannattaa, mutta kenelle?

Janne Salomaa jatkaa mielipidesivulla keskustelua, jota Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Vesa Sirén kävi omalla kolumnipalstallaan (HS Kulttuuri 27.10; HS Mielipide 30.10):
                      Kannattaako kulttuurijournalismi? Vai ajetaanko sitä alas? Vastaus kysymyksiin on kyllä ja kyllä.
                      Olisi ihme jos kulttuurijournalismi ei kannattaisi näillä palkoilla. Mutta tietysti vain keskustelussa mainituille mediakonserneille, ei kulttuurijournalisteille. Rajaan esimerkit kirja-arvosteluihin, jotka Aamulehti ja Turun Sanomat teettävät minun ja Salomaan kaltaisilla vapailla toimittajilla.
                      Vuosi sitten Aamulehti maksoi minulle arvostelusta 130 e. Vuoden alkaessa Aamulehti siirtyi Sirénin kolumnissa mainittuun järjestelmään, jossa kulttuuritoimitus on ikään kuin kaikkien Alma Median omistamien lehtien yhteinen. Mitä Aamulehti maksaa Satakunnan Kansan kriitikolle, jonka arvostelu ilmestyy myös Aamulehdessä? ”Ei noin paljon”, kuului kollegan vastaus.
                      Turun Sanomissa kulttuurin kirjoituspalkkio on pysynyt siinä, mihin se Suomen siirtyessä euroon asettui: 100 e.
                      Turun Sanomien toimituskulttuurissa huomaa myös sen, miten kulttuurijournalismin hinta heijastaa journalistin arvostusta. Nykyjohdon aikana lehteen tulevaa palautetta ei enää tarkisteta entiseen tapaan, eikä palautteen saanut vapaa toimittaja voi vastata, vaikka palaute vaikuttaisi asiattomalta.
                      Uuden käytännön aikana kirjailijan kaveri rinnasti minut Putte Possuun ja dosentti ilmoitti, että olen aina tahallaan, tarkoituksellisesti ja metodisesti väärentänyt jutuissa käyttämäni sitaatit.
                      Edelliseen palautteeseen on vaikea keksiä mitään sanottavaa. Jälkimmäisestä olisin sanonut, että molemmat lukijoille esitetyt esimerkit olivat dosentin omia väärennöksiä.
                      Aamulehden ja Turun Sanomien uudet toimintatavat säästävät toimituksilta aikaa, vaivaa ja rahaa, mikä ilmeisesti on kulttuurijournalismin kannattavuuden hinta. Nolot palkkiot ja totuudenmukaisen tai edes keskustelevan journalismin hylkääminen ovat merkkejä kulttuurijournalismin alasajosta.

Putte Wilhelmsson
Vapaa toimittaja
Turku

Kts. myös

3 kommenttia:

  1. Täsmällinen ja syvälle maaliin menevä kirjoitus. Kritiikki kuuluu journalismissa mielipiteen muodostamisen kenttään, samaten kuin lukijapalsta tai pääkirjoitussivu. Se, että dialogisuudesta on alettu karsia ja panostaa konsernivetoiseen julkisuudenhallintaan, on yksiselitteinen rappion oire.

    VastaaPoista
  2. Dialogi hiipuu, niin kuin Aleksis tuossa toteaa, mutta raha on aina hiipunut, mitä kirjoittamiseen tulee.

    Syksyllä 1978 juttelin Hesarin ulkoasutoimittajan Carl Henningin kanssa Eino Leinon-seuran kokouksessa. Hän oli juuri tehnyt kannen Henrik Tikkasen uuteen romaanin ja "kehui" saaneensa parin tunnin työstä 8000 markkaa.

    Vastavuoroisesti minä kerroin koko edeltävän kesän (satoja tunteja) kirjoittaneeni Spectrum tietosanakirjaan hakusanaa "Yhdysvaltain kirjallisuus" ja saaneeni sitä kertapalkkion 800 markkaa. Kuulin myöhemmin että Tuomas Anhava tarkisti kirjoitukseni laadun.

    Nykyrahaan muutettuna minä sain kesän työstä n. 440 euroa ja Calle kahdesta tunnista n.4400 e.

    Arvaa harmittiko? Arvaa kannattiko kirjoittamista jatkaa?

    Arvaa jatkoinko?

    Jatkoin!

    VastaaPoista
  3. Kyösti, oliskohan tuo pitänyt paikkansa (8 000 mk kannesta vuonna 1978???) Eppäilenpä, kyllä ne palkkiot oikeasti olivat paljon paljon pienempiä. Sain kyllä vähemmästä duunista enemmän kuin sinä isommasta,sen muistan kyllä jutustelustamme, mutta en tuommoista summaa. Ellen sitten ollut inspiroitunut Leino-Seuran tyyliin hiukan heittämään ylimääräistä huulta...
    Calle

    VastaaPoista