lauantai 15. joulukuuta 2012

Päivän sana: Syvyys




” Yleisen teorian mukaan kirjahyllymme kertovat meistä jotain olennaista. Hyllymme kirjat poistavat meiltä velvollisuuden analysoida itseämme, koska voimme nopean kirjahyllyyn vilkaisun perusteella vaikuttua omasta itsestämme.
Kindle-kirjojen suurin ongelma on juuri siinä, että ne ovat kirjoja, jotka ovat piilossa, eikä niiden avulla voi kertoa omaa sankaritarinaansa ihmisestä, joka on muutakin kuin pikkuhousujesi sisällöstä kiinnostunut vapiseva lihakasa.
Yli pari metriä runoja kertoo ihmisestä, joka käpertyi itseensä ja nautti hieman liikaa siitä lämmöstä, jonka sai jäädessään tuijottamaan hiipuvaa tultaan.
Paul Austerin ja Juha Itkosen kirjat kertovat siitä, kuinka halu syvyyteen on törmännyt seinään ja jäljelle on jäänyt vain halu syvyyteen.”

 --Jyrki Lehtola: ” Jenni Haukion kirjahylly”. Iltalehti, 14.12.2012

3 kommenttia:

  1. Tiedän henkilöitä, jotka tekevät päätelmiä kirjahyllyn sisällön perusteella. Monesti se voi osoittaa jotain olennaista, mutta aina ei, sillä osa lukee kirjaston kirjoja, ja kirhahyllyyn päätyvät esim. "perintökalleudet".
    Omassa kirjahyllyssämme on paljon vhs-kasetteja, jotka pitäisi läpi käydä ja siirtää osa DVD:lle, sitä mukaan kun tilaa vapautuu kirjat pääsevät takaisin aitiopaikalle, kaapista.

    VastaaPoista
  2. Kun muutan uuteen paikkakuntaan, käyn ensimmäiseksi kahdessa paikassa, kirjastossa ja hautausmaalla.

    Kirjasto kertoo elävistä ja nykyajattelusta, hautausmaa siitä menneestä. Olen asunut niin moniaalla elämän aikana, että pystyn lukemaan aika paljon sukunimistä: miten asutusvirrat ovat kulkeneet ja kuinka suuri on ollut lapsikuolleisuus, josta selviää sosiaalipolitiikka.

    Kirjasto kertoo onko paikkakunnalla tahtoa elää eteenpäin. Siis kirjaston sisältö, ne kirjanimikkeet.

    VastaaPoista
  3. "Maailma on muuttunut viimeks tänään, viimeks tänään..."

    Kirja-, elokuva-, tai äänilevykokoelma on elävä kokonaisuus, johon varsinkaan kerrostaloasunnossa ei voi arkistoida koko elämyshistoriaansa. Lehtosen manitsemalta Austerilta on jäljellä yksi Keltaisen kirjaston kirja, koska Keltaisen kirjaston kirjat näyttävät hyvältä hyllyssä. Viimeinen Itkonen saa kyytiä seuraavassa siivouksessa.

    VastaaPoista