keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Niin kaukana, niin lähellä?



Seuraava ei ole väite, se on kysymys. Joukko kysymyksiä.
Jos merkittävä kirjallisuus edustaa taiteen uutta aaltoa (nouvelle vogue), onko television saippuaooppera seisovaa vettä? Jos merkittävä kirjallisuus edustaa taiteen etuvartiota (avant garde), livahtiko television saippuaooppera jo takaportista?
Entä ovatko molemmat niin kaukana valtavirtaa edustavasta laaturomaanista, että ne ovat lähellä vain toisiaan?
Neuromaanin jälkeen suomalaisen proosan on hiukan vaikeampi olla entisensä”, ilmoittaa Jaakko Yli-Juonikkaan uuden kirjan takakansi. Eikä Kauniiden ja rohkeiden jälkeen ole entisellään myöskään Aristoteles, vahvistaa päivän lehti.

Tässä kirjailija Tommi Melender kirjoittaa blogissaan Neuromaanista:
”Se edustaa ergodista kirjallisuutta, jota ei ole tarkoitus lukea lineaarisella kaavalla, vaan tekemällä valintoja, seurailemalla yksiä polkuja toisten polkujen kustannuksella. Ensimmäisen lukukerran jälkeen rupesinkin harjoittamaan ruutuhyppelyä, ja heti ensiksi valitsin nihilistisen etenemislinjan ja jatkoin sitä romaanin kertojan varoittelusta huolimatta - päätyäkseni umpikujaan. Sen jälkeen olen kokeillut Neuromaanissa erilaisia reittejä, eikä kirja ole vieläkään ammentanut itseään tyhjiin.”

Tässä radiotoimittaja Harri Moisio puhuu päivän lehdessä Kauniista ja rohkeista:
”Se on päättymätön satu. Se ei ole alkanut mistään, siinä ei ole keskikohtaa, eikä siinä tunnu olevan minkäänlaista loppua. Siinä kumotaan kaikki Aristoteleen kerronnan lait, mutta silti se pysyy omituisella tavalla kasassa.”

Ja tässä puhuu kirjailija-toimittaja Miika Nousiainen, arvatkaa itse kummasta:
                      ”Siinä maailmassa kaikki on mahdollista. Se on niin taidokkaasti kirjoitettu, että omat kirjat hävettävät. Sellainen luovuus puuttuu itseltäni.”

2 kommenttia:

  1. Toinen antaa lähikuvaa kasvoista, toinen aivoista: kumpikaan ei kuvaa kohdettaan sellaisena kuin ne tunnistamme, mutta ehkä joitakin fantasioitamme siitä, millaisina ne tahtoisimme tunnistaa. Ehkä tässä yksi viehätyspohja.

    VastaaPoista
  2. Syvällinen havainto. Itse ajattelin niin pinnalta, että miten vaikea on selvästi erottaa toisistaan (kriitikon) kielellä asiat, jotka meille elämyksen ja arvon tasolla ovat kuitenkin täysin erilaisia.

    VastaaPoista