Suursiivous
Olavi Paavolaisen kirjoittama murskakritiikin oppikirja
vuodelta 1932.
Paavolainen luonnehti
kirjallisuuden nauttimaa ylenpalttista mediajulkisuutta ”kirjalliseksi
lastenkamariksi”. Muutoinkin nuorilla tekijöillä meni aivan liian hyvin kun
heitä ”reklamoitiin kuin uutta automerkkiä: ennennäkemätön, ylitsekäymätön
ihme”.
Pentti Haanpäätä Paavolainen
moitti älyllisestä itsemurhasta ja kriitillisen vaiston puutteesta, Unto
Seppänen oli ”kulissitaituri”, jonka psykologinen kuvaus, varsinkin naisten,
oli lapsellista ja pateettista, ”missimodernismia”, toisinaan myös ”haikeaa
ryssäläistä romanssia”.
Vielä tuttavallisemmin kirjoitettiin
Mika Waltarista: ”Loistava kaunovalehtelija ja tunteilukokki”, jonka
”panseksuaalisuus on varhaiskypsästi turmeltunutta ja
valheellis-sentimentaalista aladoobia”.
Kirja hajotti Tulenkantajien
kirjailijaryhmän ja sekoitti edistyksellisinä tai taantumuksellisina pidettyjen
kulttuuripiirien rintamat: Elmer Diktonius haukkui, V.A. Koskenniemi kehui.
Kts. myös Ahlqvist, August
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti