Ideaalinen puhetilanne: Kriitikko puhekiellossa, 1/2

”Ideaalinen puhetilanne on hieman abstrakti ilmaisu joukolle yleisiä ja väistämättömiä kommunikaation edellytyksiä, jotka jokaisen puhe- ja toimintakykyisen subjektin on täytettävä aina kun hän haluaa vakavissaan osallistua argumentaatioon”.

-- Jürgen Habermas: Järki ja kommunikaatio. Tekstejä 1981 – 1989. Gaudeamus, 1987

Onko viime aikoina tuntunut siltä, että Hesarin kulttuurisivuilla kirjoittavat yhä useammin vieraat ihmiset?

                      Ei ihme, sillä tutummista Hesaria julkaisevan Sanoma-konsernin freelancereista 353 on yhä kieltäytynyt allekirjoittamasta konsernin uutta avustajasopimusta, kertoo Suomen arvostelijain liiton jäsenlehti Kritiikin uutiset (2/2012).

                      Kiistelty sopimusmalli on ollut pöydällä jo kolmatta vuotta, ja Suomen journalistiliitto on yrittänyt taistella sitä vastaan markkinatuomioistuinta myöten. Yksityistä ammatinharjoittajaa suuryrityksen eduksi kyykyttävässä sopimuksessa puhuttaa erityisesti pykälä, jolla Sanoma-konserni ei ainoastaan halua yhden tiedotusvälineen lunastaman jutun tai kuvan julkaisuoikeuksia kaikkiin välineisiinsä. Lisäksi se haluaa itselleen täydet tekijänoikeudet.

                      Sopimuksesta ja sitä vastaan esitetystä arvostelusta voi lukea lisää kirjasta Turmio ja perikato (2009), luku ”Epäillyillä ei aiempaa rikostaustaa”. Täydentävänä tietona kerrottakoon, että sopimusta vastaan lakkoilevia kriitikoita ja muita freelancereita vastaan on käytetty myös työantajan työsulkua: konserni on yksipuolisesti irtisanonut niskoittelevien freelancereiden vanhoja sopimuksia.

                      Ikävimmin temppu on osunut kriitikko Heikki Jokiseen, joka on kirjoittanut Hesariin 27 vuotta. Lisäksi on hän vuosien ajan toiminut kriitikoiden epävirallisena edunvalvojana, mm. neuvoen sopimusoikeuksissa sekä ottamalla julkisesti kantaa Sanoma-konsernin sopimusmalliin ja tapaan jolla konserni on sitä kulissien takana ajanut.

                      Tämän seurauksena Hesari ei enää tule koskaan käyttämään Jokisen palveluksia missään sopimusmuodossa. ”Kehitys ei lupaa hyvää”, Jokinen toteaa happamasti Kritiikin uutisissa: ”Aiemmin esimerkiksi lehden taidearvostelijoista päätti yksin toimitus, nyt yhtiön juristi määrää kuka saa lehteen kirjoittaa ja kuka ei.”

                      Sehän olisi tietysti iso uutinen, jos yritys lain vastaisesti erottaisi luottamusmiehen, koska tämä on ollut luottamustehtävässään aktiivinen. Mutta koska freelancereiden asemaan sovellettavia lakipykäliä on kovin niukasti, luette uutisen ainoastaan närkästyneistä verkkokirjoituksista.

                      Edes Kritiikin uutiset ei jaksa uskoa, että tämä tilanne tästä missään muodossa kääntyisi freelancerin eduksi. Optimistisesti lehti silti toteaa, että ”suurin tappio on koitunut kuitenkin Sanoma Magzines Finland –yrityksen imagolle”. Minun on vaikea uskoa, että imagot kovin paljon kärsivät asioista, joista kukaan ei ole kuullut, koska valtakunnalliset mediat ovat haluttomia kertomaan toisten valtakunnallisten medioiden asioista.

P.S.

Ihan konsernikohtaisista sopimusmalleista riippumatta ”medioiden yleinen käytäntö on kierrättää juttuja, joiden julkaisusta eri lehdissä tai olomuodoissa – kuten verkossa – ei makseta tekijälle erillistä korvausta”, muistuttaa kirjallisuuskriitikko Maaria Pääjärvi toisaalla samassa Kritiikin uutisten numerossa:

                      ”Edesmennyt Kritiikkiportti-portaali heijasti omalle sivulleen linkit näihin juttuihin. Lakia rikkomatta sivusto rakentui muiden tuottaman sisällön varaan. Asetelma on ironinen. Kritiikkiportin päätoimittaja Sisko-Tuulikki Toijonen toimi samaan aikaan Suomen arvostelijain liiton SARV:n puheenjohtajana.”

                      Itse käyttäisin - ja olen käyttänyt – "ironian" sijaan hieman vahvempaa sanaa. Heikki Jokisen vilpitöntä toimintaa lukuun ottamatta SARV:n rooli kriitikoiden edunvalvojana oli Toijosen ohjauksessa yleensä jotakin naurettavan ja halveksittavan tai hyödyttömän ja vahingollisen välimailta.

                      Tästäkin lisää kirjassa Turmio ja perikato, sama luku kuin edellä. Ja lisää Kritiikkiportista Esa Mäkinen: ”Kritiikkiportti oli huono ja kallis”, HS 29.6.2011. Käy kirjastossa, Hesarin verkkoarkistosta tämä kolumni on valitettavasti kadonnut.