Aikamme ajattelijoita: Järki ja tunteet

”Marianne Dashwood was born to an extraordinary fate. She was born to discover the falsehood of her own opinions, and to counteract, by her conduct, her most favourite maxims. She was born to overcome an affection formed so late in life as at seventeen, and with no sentiment superior to strong esteem and lively friendship, voluntarily to give her hand to another!—and THAT other, a man who had suffered no less than herself under the event of a former attachment, whom, two years before, she had considered too old to be married,—and who still sought the constitutional safeguard of a flannel waistcoat!

But so it was. Instead of falling a sacrifice to an irresistible passion, as once she had fondly flattered herself with expecting,—instead of remaining even for ever with her mother, and finding her only pleasures in retirement and study, as afterwards in her more calm and sober judgment she had determined on,—she found herself at nineteen, submitting to new attachments, entering on new duties, placed in a new home, a wife, the mistress of a family, and the patroness of a village”. -- Jane Austen: Sense and Sensibility (1811)

Kas vain, ennen vanhaan hyviä tv- ja radio-ohjelmia tehnyt toimittaja Tuomas Enbuske on nykyään ”uusliberaali”(”Oikeistolaisten oppipoika”, HS 1.7.2012).

                      Asiaan pitäisi kai perehtyä Enbusken Twitter-tilin tai uuden pamflettikirjan kautta, sillä Hesarin sunnuntaisivun artikkelissa termin erityinen merkitys ei vielä avaudu.

                      Elämäntapana uusliberalismi ilmeisesti tarkoittaa keskiluokkaista näyttövarallisuutta, mietoa itsekeskeisyyttä ja arkipäiväistynyttä monikulttuurisuutta. Toimittaja Lari Malmberg kertoo, miten Enbuske kurvaa nelivetobemarilla jalkakäytävää pitkin suoraan Thai-ravintolan oven eteen.

                      Termin aatteellista sisältöä Malmberg valottaa seuraavasti:

                      ”Uus­li­be­ra­lis­mi on oi­keis­to­lai­nen ta­lous­po­liit­ti­nen suun­taus, jo­ka us­koo, et­tä yk­si­tyi­sen voi­ton ta­voit­te­lu joh­taa kai­kil­le yh­teis­kun­nan jä­se­nil­le par­haa­seen lop­pu­tu­lok­seen. Rik­kai­den ri­kas­tu­mi­nen ve­tää köy­hät ulos köy­hyy­des­tä, jo­ten ih­mi­sel­le omi­nai­nen ah­neus voi­daan huo­let­ta va­paut­taa. Mark­ki­na­ta­lou­den pi­täi­si ol­la ny­kyis­tä va­paam­paa. Ra­joit­ta­mis­ta kai­paa mark­ki­noi­den si­jas­ta val­tio, jo­ka puut­tuu ih­mis­ten yk­si­tyi­sa­sioi­hin. Ve­rot alas! Yk­si­löl­le va­paut­ta!”

                      Kuulostaa aika tavalliselta kansantaloustieteen professori Vesa Kanniaisen johdantoluennolta. Tosin muistelen, että Kanniainen olisi jossain luonnehtinut talousajatteluaan yksinkertaisemmalla sanalla ”liberaali”. Ehkä ero uusliberaaliin tuleekin siitä, että Enbuske ajattelee samoin kuin Kanniainen, mutta ”äänekkäästi”, kuten toimittaja kirjoittaa?

                      Omasta poliittisesta vakaumuksestaan Enbuske tunnustaa, että oli ennen vasemmistolainen. Totta kai oli.

                      Enbuskea tunnetumpi suomalainen uusliberaali Björn Wahlroos oli ennen stalinisti ja suuren maailman kenties tunnetuin uusliberaali Irving Kristol – joka asiantuntijoiden mukaan oli linkki uusliberaalin talousfilosofin ja uuskonservatiivisen poliittisen filosofian välillä – oli ennen trotskilainen.

                      Wahlroosin ja Kristolin maailmankuvissa tämä ei ole merkinnyt suurta muutosta. He ovat aina uskoneet kuuluvansa pieneen älylliseen eliittiin, joka on valmis käyttämään hyvinkin kovia keinoja taantumuksellisten massojen ohjailemiseksi. Sellaisia ihmisiä eivät kai koske edes yleiset liikennesäännöt.

Nykyään, kääntymyksensä jälkeen, Enbuske näkee vasemmistolaisen ideologian vikana sen, ”et­tä va­sem­mis­ton ta­lous­väit­tä­mät ovat tun­tei­siin poh­jau­tu­via ho­ke­mia il­man fak­ta­poh­jaa”.

                      Totta kai näkee. Vasemmiston määrittely tunteeksi ja oikeiston määrittely järjeksi - ”sitten luin vähän kirjoja”, Enbuske kuvaa omaa Damaskoksen tietään – on ollut aikamme kestävintä poliittista retoriikkaa juuri siksi, ettei sen ole koskaan tarvinnut selittää, mitä se oikeastaan tarkoittaa ”tunteilla”.

Vuosien mittaan olen minäkin jotain lukenut, muiden muassa tunteiden historiasta kirjoitettuja kirjoja, mutta koskaan niissä ei ole mainittu Marxin Pääomaa.

Toisaalta kysymys ei kai olekaan analyysistä, jolla on valmis vastaus kysymykseen: puolustiko Milton Friedman itse asiassa tunteita kun hän poliittisessa pamfletissaan Vapaus valita (suom. 1982) puolusti ”tiettyjä ihmisen itsekkäitä perusvaistoja”, jotka ovat korjaamattomassa ristiriidassa kansalaisten tasa-arvoa väkipakolla ajavien poliittisten ohjelmien kanssa?

Yleensä vaistosta puhutaan eläimellisen käytöksen yhteydessä, mikä ei ole järjen tai lukeneisuuden synonyymi. Nähtävästi Friedmankin tarkoittaa sillä ”luonnollista”, toisin sanoen luonnonvalinnassa hyödylliseksi osoittautunutta toimintaa.

Konservatiivisessa talousfilosofiassa evoluutio on ollut muutoinkin suosittu metafora, joidenkin mielestä jopa todistusaineisto, jolla Friedmanin mainitsemaa itsekkyyttä voi perustella. Vastanäyttöäkin on. Jopa Wall Steet Journal, joka 90-luvulla alkoi julkaista evoluutiopsykologista kolumnisarjaa, on kertonut epäitsekkyyden eduista eläin- ja ihmisyhteisöjen menestykselle.

Sittemmin ekonomistien ja muun lukeneiston kiinnostus evoluutiopsykologiaan näyttää hiipuneen. Tässä yhteydessä siitä kannattaakin muistaa lähinnä antropologi Donald E. Brownin lista ihmisen universaalisista ja siten (kenties) syntyperäisistä taipumuksista, jota trendin etujoukoissa puuhastellut psykologi Steven Pinker täydensi suunnilleen seuraavasti:

Ihmisen taipumus pitää omia mielipiteitään rationaalisina ja toisten mielipiteitä emotionaalisina.

Lopulta kysymys on uusliberalistisesta tyylistä, kylmän analyyttisyyden vaikutelmasta, jolla toisinaan näyttää olevan enemmän symbolinen kuin intellektuaalinen merkitys – se on enemmän klubin jäsenyyden tunnus kuin sisältö.

Tämä esimerkki on New York Timesin taloustoimittaja Eduardo Porterin kirjasta The Price of Everything - The Real Cost of Living (2012).

Pari vuosikymmentä sitten Maailmanpankin pääekonomisti Larry Summers allekirjoitti muistion, jonka mukaan rikkaiden maiden olisi järkevää kaataa ongelmajätteensä köyhiin maihin. Koska köyhien maiden palkat ovat pienemmät, muistio perusteli, menetys olisi pienempi, jos köyhän maan kansalainen sairastuisi tai kuolisi saasteille altistumisen seurauksena:

”I think the economic logic behind dumping a load of toxic waste in the lowest wage country is impeccable and we should face up to that”. Lisäksi saasteilla olisi pienempi merkitys köyhissä maissa, joilla oli jo muitakin ongelmia:

”The concern over an agent that causes a one in a million change in the odds of prostate cancer is obviously going to be much higher in a country where people survive to get prostate cancer than in a country where under 5 mortality is 200 per thousand.”

Summers sanoi myöhemmin muistiotaan ”sardoniseksi kontrapunktiksi” jätehuoltoteollisuudesta käytyyn keskusteluun, mikä on kai kirjanoppinut vastine perussuomalaisten ”satiiriselle pakinatyylille”. Julkisuudessa sitä moitittiin mm. ”täydellisen loogiseksi ja täysin mielipuoliseksi”.

Porterin mukaan moittijat olivat oikeassa:

”Wages are not the only benchmark of people’s value. The price of dealing with garbage in impoverished countries is often zero not because their citizens care nothing about pollution, but because their governments don’t enforce pollution-related laws.”

Mutta myös Summers oli tavallaan oikeassa, Porter jatkaa:

”In poorer countries, an untainted enviroment is less valuable than other things thar are more abundant in richer countries – schools, fot instance. Many developed nations would serve their interests best by trading trash for the chance to build an extra one.”

”Ei ole olemassa hyvää tai pahaa itsessään, on vain hyvää ja pahaa jonkun kokemana.” -- Tuomas Enbuske: Uusi Suomi, 4.2.2011.

“Ihmiskunnan suuri joukko ihailee ja palvoo, ja mikä saattaa tuntua erikoiselta, ihailee ja palvoo silloinkin kun heidän oma etunsa ei ole kysymyksessä, vaurautta ja ylhäistä asemaa […]

                      Täydellisen ihmisluonteen muodostaa se, että välittää paljon muista ja vähän itsestään, että on pidättyväinen itsekkäissä tunteissa ja runsas hyvänsuovissa.” -- Adam Smith: Moraalituntojen teoria (1759). Suom. Matti Norri. Kautelaari 2003.