Brad Mehldau Trio: Ode. Nonesuch 2012
Pianisti Brad Mehldau on rock-sukupolven jazz-muusikko, joka
on etsinyt Radioheadin, Oasiksen ja Soundgardenin hiteistä enemmän rytmisiä
peruselementtejä kuin musiikin raja-aidat ylittävää menestyskaavaa.
Brad
Mehldau Trion vuonna 2008 julkaistun konserttilevyn Live aloittava ”Wonderwall” on pelkistetty basson ja rumpujen
rikottuun tahtilajiin, jota piano tutkii ja muuntelee yhtä paljon
intellektuaalisella kiihkolla kuin katu-uskottavalla asenteella. ”Black Hole
Sun” saa varovaisemman käsittelyn. Grungesta tulee jazz-ympyröihin
perinteisesti kuuluva melankolinen blues
Muu
levy on hard- ja postboppia, ja oikeastaan tavallisempaa kuin Mehldaun
konserttiäänitteiltä on tottunut kuulemaan.
Percy Heathin sävellys ”C.T.A.”
on rumpalin kestävyyskoe, josta Jeff Ballard tienaa illan pisimmät aplodit, standardiballadi
”More Than You Know” on herkkä vaellus pianistin sielun sopukoihin.
Vasta päätösnumero sisältää uusia
yllätyksiä. John Coltranen ”Countdownissa” trio kääntää nurin käytännön, jossa
tuttu teema ensin todetaan ja sitten pilkotaan. Mehldau aloittaa soolonsa harmonisesta
dissektiosta, ja vasta muun bändin liittyessä mukaan sitoo havaintonsa
alkuperäiseen lähteeseen.
Näin syntyy varttitunnin
mestarikurssi jazzin olemuksesta.
Levykansissa Mehldau siteeraa mieluusti
1800-luvun filosofeja tai kirjailija Thomas Mannia muistuttaakseen, ettei
”romantiikka” merkitse hänelle iltahämyisiä balladeja vaan myrskyäviä tunteita,
ihmisluonnon ja kulttuurin välisiä ristiriitoja sekä omien intohimojemme
tuhoisuudesta syntyvää ironiaa.
Riivatun
taiteellisuuden ohella Mehldaussa on sitten tuo toinen puoli, josta ”Wonderwallin”
tai ”Paranoid Androidin” versiointi kumpuaa
Largo (2002) oli Mehldaun ensimmäinen studiossa
hiottu sivuaskel pop-koukkujen ja isompien orkesterisovitusten suuntaan. Highway Riderin (2010) yhteistyö Kanye
Westia ja Aimee Mannia tuottaneen Jon Brionin kanssa kuulostaa jousitaustoineen
äitelämmältä, mutta vähitellen korva vakuuttuu, ettei kamariorkesterikaan ole
pelkkää tapettia. Parhaimmillaan Mehldaun sointuvallit intoutuvat Lisztin
pianokonsertot mieleen tuovaan vimmaan hänen pianoaan ympäröiviä elementtejä
vastaan.
Muita
trion täydentäjiä ovat sanaton kuoro, Joshua Redmanin saksofoni, Matt
Chamberlainin lyömäsoittimet sekä Mehldaun omat syntikka- ja urkutäytteet.
Kokonaisteoksella, jonka folk,
gosbel ja rock-vaikutteet tekevät musiikillisia vierailuja syrjäiselle
maaseudulle, etelän pikkukaupunkeihin ja suurkaupungin kujille, on edeltäjänsä
sekä Leonard Bernsteinin sinfonioissa että Pat Methenyn, Charlie Hadenin tai
Bill Frisellin maantieteellisesti avarissa teemalevyissä.
Varsinaista
tienraivausta Highway Rider ei siis tee, paitsi Mehldaun omassa musiikillisessa
historiassa, jossa vielä yksi askel rockin ja toinen klassisen suuntaan tuntuu
loogiselta valinnalta.
Taiteilijan nykytilaa pitää sitten
yrittää tulkita levylta Ode (2012), mutta
onko se tavanomaisessa mielessä Brad Mehldau Trion uutuus? Oikeastaan se dokumentoi
soittajien lyhyitä studiovierailuja neljän vuoden ajanjaksolta.
Ehkä
vastaus löytyy Mehldaun tyypillisesti seikkaperäisistä saatesanoista. Tällä
kertaa ne kuvailevat taiteenhistoriallisten vaikutteiden sijaan sävellysprosessia.
Jokainen levyn melodia on uusi ja kirjoitettu juuri basisti Larry Gredanieria
ja rumpali Jeff Ballardia silmällä pitäen. Ja jokainen rytminen ja harmoninen
ratkaisu kehittyy yhteistyön myötä. Siksi kappaleet ovat studiovalmiita vasta
eripituisten live-hiontojen jälkeen, Mehldau kertoo.
Viimeinen
sana on silti säveltäjä-pianistilla, jonka tempon ja volyymin vaihtelut
järjestelevät tarttuvia melodioita dramaattisiksi, kertoviksi kaariksi.
Rytmiryhmän pulssi on entistäkin nopeampi, mutta toimii kankaana, johon
mietiskelevä solisti kirjoittaa ajatuksiaan.
Suuren maailman kriitikoiden
lausunnoissa tämä kääntyi liian helpoksi tai hieman tavanomaiseksi jazziksi,
jos sitä vertaa vanhojen standardien uustulkintaan trion villeimmillä konserttitaltioinneilla.
Minusta se nostaa Mehldaun parhaimpien jazz-säveltäjien joukkoon sitten Chick
Corean.
Divariin? Takaisin hyllyyn? Jos
ihan pakko olisi pitää tästä valikoimasta vain yksi, niin…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti