Arkisto: Kulttuuriteko vai kuluttajansuojan ongelma?

Eilinen Helsingin Sanomat kertoi, että kääntäjä ja kustantaja Kimmo Pietiläinen asui nuorena Kanadassa ja on siksi ”täysin kaksikielinen” (HS 11.5.2013). Sitä ei kerrottu mitkä nuo kaksi kieltä ovat. Pietiläisen omista käännöstöistä päätellen eivät ainakaan suomi ja englanti.

                      Ei Pietiläinenkään kertonut, kun olen tavannut hänen seminaareissa ja kirjamessuilla. Pitkien yksinpuhelujen aihe on yleensä ollut humanistinen tutkimuksen ylivalta, joka saa ihmiset unohtamaan luonnontieteen totuudet. Asia on arvokas, mutta esitys niin tunnekuohuinen ja varma, että kuulija alkaa mielessään laskea Pietiläisen hörhökerrointa.

                      Kerrointa korottaa Pietiläisen ilmoitus, että hänellä on tieteellinen maailmankatsomus. En tiedä mikä se on, mutta kuulostaa ilmiönä hieman samanlaiselta kuin nyt vaikkapa kristillinen maailmankatsomus. Itselläni ei ole kumpaakaan, vaan välttävät tiedot ja joukko kysymyksiä, jotka olen tarpeen vaatiessa esittänyt asiantuntijoille.

Yleensä kristillinen maailmankatsomus tarkoittaa, että henkilön ymmärrys Raamatun opeista ja teologian tulkinnoista on osin puutteellista ja loput itse keksittyä, mutta moraali on silti aina jotenkin Jumalan nimissä puhuvan puolella. Ja nähtävästi tieteellinen maailmankatsomus tarkoittaa, että ymmärrys fysiikasta ja biologiasta on osin puutteellista ja loput itse keksittyä, mutta järki on silti aina jotenkin Einsteinin ja Darwinin nimissä puhuvan puolella.

Arjen näkökulmasta kristillisen maailmankatsomuksen ongelma ei ole sen uskomuksellisuus vaan uskon puute. Jos nykyisin pitää meri ylittää tai parantaa sairaita, eivät papit ja piispat usko ihmeisiin vaan insinööriin ja lääkäriin, kuten uskonnottomatkin. Ja nyt tähän kohtaan tuntuisi johdonmukaiselta sanoa, että tieteellisen maailmankatsomuksen ongelma on tiedon puute, mutta valitettavasti luonnontieteitä harrastaa joukko ihmisiä, joiden luonnevikoja ei pelkkä faktojen tarkistaminen korjaa.

Kimmo Pietiläinen on yksi esimerkki, sosiaalipolitiikan professori emeritus J. P. Roos olisi parempi, mutta palataan häneen joskus toiste. Sanottakoon nyt kuitenkin, että tämän egotorakan tiedot evoluutiobiologiasta alkavat kummallisista väärinkäsityksistä ja tahattomasta sepittämisestä, ja jatkuvat – kun panoksena ei enää ole luonnontieteen arvovalta vaan oma arvovalta – suoranaisena valehteluna.

Nyt tyydyn julkaisemaan vanhan Kaleva-lehden kolumnin, jossa purin turhautumista Pietiläiseen toimiin kustantajana ja kääntäjänä. Julkaisuvuosi oli 2005, otsikkona ”Kulttuuriteko vai kuluttajansuojan ongelma?”.

Joidenkin mielestä Pietiläinen olisi sen jälkeen vakaumuksissaan nöyrtynyt, ja pyytänyt jopa asiantuntija-apua teknisen kielen korjaamiseksi, mutta en ole viitsinyt tarkistaa. Minulle riitti kun lupauduin arvioimaan Jared Diamondin kirjan Tykit, taudit ja teräs, ja parin sivun jälkeen tajusin, että minun oli pakko hankkia rinnalle omalla kustannuksella alkukielinen laitos.

Helsingin Sanomissa käytiin kesällä lyhyt keskustelu tietokirjallisuuden julkaisemisesta Suomessa. Sen käynnisti pienen Terra cognita –kustantamon johtaja Kimmo Pietiläinen, jonka mukaan suuret kustantamot laiminlyövät tärkeiden uutuuksien ja klassikoiden suomentamisen.

                      Toinen, samansuuntainen keskustelu on jatkunut jo pitempään. Se alkoi tasan kymmenen vuotta sitten, kun samainen Helsingin Sanomat arvioi Pietiläisen suomennoksen Thomas S. Kuhnin kirjasta Tieteellisten vallankumousten rakenne hutiloiduksi ja käsittämättömäksi (HS 4.3.1995).

                      Jotkut virheistä ovat kömmähdyksiä. ”Late Wittgenstein”, jolla Kuhn tarkoitti filosofin myöhäistuotantoa, kääntyy filosofi-vainajaksi. Osa kuvastaa Pietiläisen omia ennakkoluuloja. ”Ihmiskunnan heiveröinen ote tieteensä saavutuksiin” muuttuu ”humanistien heiveröiseksi otteeksi” luonnontieteen sisältöihin.

                      Entä mitä tarkoittaa: ”Paradigma on kirjoittamattomiin lakeihin perustuvan oikeudellisen päätöksen lailla uusissa ja täsmällisemmissä oloissa tehdyn tarkemman artikuloinnin ja spesifioinnin väline”?

No sitä, että paradigma eli tutkimuksen kenttää yleisesti hahmottava teoreettinen malli toimii common law –oikeudessa annetun tuomioistuinratkaisun tavoin. Se voidaan muotoilla ja täsmentää uudelleen, kun aihetta tiukempiin soveltamisehtoihin ilmenee.

Pietiläisen toimeliaisuuden johdosta arvostelun virta on jatkunut tasaisena. Professori Yrjö Haila esitteli viime vuoden Tiede & Edistys –lehdessä evoluutiobiologi Jared Diamondin palkitun kirjan kulttuurin kehityksen luonnonhistoriallisista edellytyksistä: Tykit, taudit ja teräs. Pietiläisen suomennoksen epätarkkuuksista ja virheistä johtuen kaikki artikkelin sitaatit ovat kuitenkin Hailan omia suomennoksia.

Tänä syksynä on Vesa Oittisen vuoro. Hän oudoksuu Tieteessä tapahtuu –lehdessä sitä, ettei Pietiläinen ole Patricia Churchlandin Neurofilosofiaa suomentaessaan kysynyt neuvoa kotimaisilta tutkijoilta, vaan tuntuu keksivän alan teknistä termistöä omasta päästään (6/2005). Myös Pietiläisen lausearvoitukset jaksavat yhä ihmetyttää: ”Pääpiirteissään hienot kognitiiviset kyvyt maksavat itsensä eläimen hermostoissa”.  Samanlaista tekstiä syntyy Koreassa, kun tietokoneet kääntävät automaattisesti mikroaaltouunin käyttöohjeita.

Muutoin Oittinen on yllättävän sopuisa, ja kiittää Pietiläisen kustantamoa kulttuuriteoista, vaikka maksavan asiakkaan näkökulmasta kyseessä voisi pikemminkin olla kuluttajansuojan ongelma.