Työstä ja taiteesta

Juhannuksen jälkeinen aika tuppaa olemaan kriitikolle tai muutoin kulttuuriin erikoistuneelle freelancer-toimittajalle loma-aikaa. Tai pakkolomaa, kun toimeksiantoja ei ole. Paitsi festivaaleilla roikkuville.

Ja jos sää ei suosi esseekirjoittamista, vähäisemmän energian voi suunnata vaatekaapin siivoamiseen. Enimmäkseen kaapin täyttää vanhojen tiede- ja taidelehtien arkisto, josta löytyy kaikenlaista ilmestymishetkellä laiminlyötyä tai sittemmin unohtunutta luettavaa. Vaikkapa työstä ja taiteesta.

Nähtävästi taiteen historia alkoi Lascauxin luolamaalauksista noin 15 000 vuotta sitten. Eikä siihen ole sen koomin ollut paljoakaan lisättävää.

Silmiinpistävää luolamaalauksissa on eläinhahmojen yksityiskohtaisuus ja realistisuus sekä ihmishahmojen viitteellisyys ja symbolisuus, sosiologi Tiina Arppe kirjoitti vuosikymmen sitten Taide-lehdessä (3/03). Eräs kuvien metsästäjistä näyttäisi olevan eläinpäinen, lisäksi hän tekee kuolemaa sukuelin jäykistyneenä.

Tällainen erotiikan ja kuoleman liitto kiehtoi surrealistisessa liikkeessä vaikuttanutta yhteiskuntateoreetikkoa ja poikkitaiteellista filosofia, George Bataillea (1897-1962). Hän väitti, että Lascauxissa me kohtaamme ensimmäistä kertaa heijastuksen siitä ihmisen sisäisestä elämästä, josta voidaan puhua vain taiteen välityksellä.

Bataille tulkitsi luolamaalauksia kaksinapaisen mallin kautta, Arppe selittää. Taide, laajemmin leikin maailma, syntyi vastakohtana työn maailmalle. Asetelma toistuu monissa muissa kahtiajaoissa, maallisessa ja pyhässä, orjamaisessa ja suvereenissa, hyödyssä ja tuhlauksessa.

Työ on olemassaololle tutuinta ja välttämättömintä. Ihmisyys syntyy kapinana välttämättömyyttä vastaan, Bataille aprikoi – työn orjuuttavan järjestyksen rinnalle avautuu leikin suvereeni maailma. Samalla taide on tietysti myös työstä ja esineiden valmistamisesta kumpuavan tulevaisuuden kuvittelun tulosta.

Bataillen ajatuksissa työnteko on ensimmäinen ihmistä muista eläimistä erottava piirre, Arppe toteaa. Suunnitellessaan tulevaisuutta ja valmistaessaan kestäviä esineitä ihminen tajuaa itsensä ensikertaa abstraktisti, välittömästi olevista asioista irrallaan. Hän ymmärtää, että hän uhmaa aikaa ja että hän siitä huolimatta kuolee.

Hautalöydöt antavat paljon tietoa varhaisesta kuolemantajusta. Alkuihminen kunnioitti kuolemaa ympäröimällä ruumiit erilaisilla kielloilla. Myöhemmin kieltojen järjestelmä ulottui seksuaalisuuteen. Bataillen mukaan kiellot varjelivat työn maailmaa kuoleman ja sukupuolisuuden aiheuttamilta häiriöiltä.

Vastuuttomaan hillittömyyteen ja hävitykseen kohdistuva kielto ei voi kuitenkaan olla ehdoton, Arppe jatkaa. Se tuomitsisi ihmisen lopullisesti eristettyyn, esinemäiseen ja työn rattaistoa palvelevaan olomuotoon, joka ei ole suvereeni ja itsessään arvokas. Kiellon hetkellisen ylittämisen kautta hyödyllisen työn tulokset kumoutuvat suvereenissa juhlassa, tuhlauksessa, erotiikassa ja kuolemassa.

Bataillen mukaan taide ilmaisee tämän alkujaan uskonnollisen kiellon rikkomista. Kiellon ylittäminen ohjaa ihmisen vaatimusta työn maailman tuolla puolen avautuvasta anteliaasta ja pyhästä maailmasta. Lascauxin maalauksissa sen merkkinä on eläinpäisyys, joka toi jumalaisen aspektin työn säänneltyyn todellisuuteen. Arjen orjuuttamalle primitiiviselle ihmiselle eläimellisyys edusti tutkimatonta kaikkivoipaisuutta ja itsemääräävää rajattomuutta, halua ”vääristää” hyödyttävää työtä palvelemaan tuomitun ihmisen muoto...