Debatti: ”Mistä illuusioissa on kysymys?”

My design is to shew the manner wherein we perceive by sight the distance, magnitude, and situation of objects. Also to consider the difference there is betwixt the ideas of sight and touch, and whether there be any idea common to both senses.
-- George Berkeley: An Essay Towards a New Theory of Vision (1709).

Pakkaan yhä hyllystä pois kirjoja, joihin en halua enää palata, ja teen tilaa kirjoille, joiden en tiedä vielä olevan olemassa. Paul Austerin romaanin Illuusioiden kirja välistä löytyy kellastunut lehtileike. Se on Jan Blomstedtin arvostelu, julkaistu Helsingin Sanomissa 26.8.2002.

                      Omista lyijykynämerkinnöistä huomaan – muistan – mikä minua on arvostelussa askarruttanut niin, että olen ottanut sen talteen. Olen arvellut löytäneeni tilaisuuden oikaista filosofian tohtoria ja Helsingin yliopiston filosofian dosenttia tämän omalla alalla.

Arvelinko oikein? Yhteys mieltä silloin askarruttaneen asian perusteisiin on siinä määrin katkennut, etten enää tiedä.  Sen sijaan haalistuneista muistiinpanoista voi yhä rekonstruoida sen, mitä kymmenen vuotta sitten halusin Blomstedtille sanoa.

                      ”Mistä illuusioista on kysymys?”, Blomstedt kysyy arvostelussaan, ja lähtee itse etsimään vastausta: ”Filosofi George Berkeleyn nimen vilahtaminen tuntuu merkitykselliseltä vihjeeltä.”

                      Viittaus Austerin mainitseman filosofin subjektiiviseen idealismiin jää kuitenkin turhan tylyksi: ”Berkeley väitti, että niin sanottu todellisuus on vain sarja havaintoja. Se on ihmisten päässä.”

                      Oikeastaan Berkeley (1685-1753) väitti, että me voimme muodostaa idean ulottuvaisesta, käsin kosketeltavasta kappaleesta vain, jos sillä on jokin aistimellinen, tajunnasta riippuvainen ominaisuus - väri, pehmeys, tuoksu, tms.

         Berkeleyn fysikaalisiin kokeisiin perustuvilla argumenteilla ei sinänsä ole mitään tekemistä Blomstedtin seuraavaksi mainitseman postmodernin todellisuuskuvan kanssa (”postmodernit tulkinnat median muovaamasta todellisuuskuvasta, jossa olevaa on vain mikä nähdään teeveessä”).

                      Eikä postmodernismilla liene puolestaan kovin paljon tekemistä Austerin romaanin nimen kanssa: ”Iluusioiden kirja”. Blomstedt ehdottaa tahallisen naiivisti, että illuusiot ovat ”käsityksiä jotka eivät vastaa todellisuutta”, minkä hän edelleen kytkee fiktion kykyyn ”todistaa asioista, joita ei ole”.

                      Ilmeisesti Blomstedilla on mielessään Berkeleyn teos Principles. Sen mukaan me emme voi ajatella kappaletta, joka on olemassa ilman että sitä havaitaan. Olemattomia (pyöreä kolmio, yksisarvinen, Jumala) kuvitteleva fiktio ei kai silti ole säännön poikkeus. Fiktio on havaittavaa - ääniä, muotoja, värejä - eikä se tässä merkityksessä harhauta aisteja enempää kuin muukaan todellisuus tai todellisuuden esittäminen (joidenkin mielestä tietysti näköhavaintokin on verkkokalvon esitys aivoille). Jos jotakin, se harhauttaa johtopäätöksiämme todellisuudesta. Mikä puolestaan on varsin yleinen ominaisuus myös faktuaalisiksi tarkoitetuissa kuvallisissa tai kirjallisissa esityksissä, kuten teeveen uutisissa tai tohtorien väitöskirjoissa.

                      Otaksuttavasti Austerilla onkin ollut mielessään toinen Berkeleyn teos, New Theory of Vision. Sen mukaan illuusio, esimerkiksi näköharha kuun koon kasvamisesta sen lähestyessä horisonttia, on viime kädessä luonteeltaan kontekstisidonnainen tai - vielä modernimmin - hahmopsykologinen.

                      Berkeley vertasi näköharhaa tapaan, jossa sanojen merkitys määräytyy usein käyttöyhteyden perusteella:

                      ”Tiedossa on, että kun sana lausutaan tietyissä olosuhteissa tai kun sitä käytetään tietyssä yhteydessä toisten sanojen kanssa, se ei aina merkitse samaa kuin lausuttuna jossain toisissa olosuhteissa tai käyttöyhteydessä.”

                      Tämä leikkaustekniikka tai kielen montaasi, kuten klassinen elokuvateoria asian ilmaisee, palauttaa kysymyksen illuusiosta takaisin Austerin romaanin keskeiseen ja myös Blomstedtin kommentoimaan teemaan – elokuvaan.