Chris
Potter: The Sirens. ECM 2013.
Miten kirjallinen klassikko uustulkitaan musiikin
abstraktilla kielellä niin, että yhteys alkutekstiin on mielekkäästi
tunnistettavissa?
Saksofonisti
Chris Potterin The Sirens –levyn lehdistötiedote
turvautuu ilmeiseen. Homeroksen Odysseiaan perustuva teemalevy on kuulemma ”tunnelmallinen,
eeppinen ja ajattoman humanistinen”.
Se
on hyvin sanottu, sillä luvassa on tunti lähteen taidehistoriallisen
merkityksen tiedostavaa juhlallisuutta.
Tempo ja haikea molli ei sanottavasti
muutu, vaikka musiikillisesti kerrotun tarinan luku vaihtuu öisestä merestä aamun
kajoon. Tai uskollisesta vaimosta (Penelope) täyttymättömään rakkauden
lupaukseen (Nausikaa). Petollisen viettelijän (Kalypso) staccato-melodian sentään
erottaa helposti eepoksen ihannenaisista.
The Sirens sisältää paljon ihailtavaa jazz-musisointia, vaikka
pianisti Craig Taborn eksyykin reitiltä kovin kauas dodekafonian merelle. Sen
sijaan Homeroksen tulkintana se antaa Odysseukselle vain yhden epiteetin,
melankolisen. Alkutekstissä niitä olisi ollut toista tusinaa, muiden muassa kekseliäs,
viisas, kuninkaallinen, sankarillinen, karski, kärsivä ja kiero.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti