Valhe, emävalhe, CV

Tiesittekö, ettei Putte Wilhelmsson ole ainoastaan ”eräs Suomen palkituimmista kirjallisuuskriitikoista”?

Lisäksi ”Wilhelmsson on kansallisesti johtavia visuaalisuuden asiantuntijoita, jota yksityisten monimediayritysten lisäksi ovat työllistäneet maan arvovaltaisimmat museot ja kuvataiteen oppilaitokset”? Ja että ”hänen lukuisista menestyneistä oppilaistaan voitaisiin mainita Suomen kansainvälisesti tunnetuin kuvataiteilija Eija-Liisa Ahtila”?

No, en minäkään tiennyt ennen kuin aloin katsoa miten CV oikeasti kuuluu kirjoittaa.

Siihen asti ajattelin, että Suomessa on kai yksi kirjallisuuskriitikolle annettava tunnustuspalkinto, jonka olen saanut. Ja että jos kirjoitti Helsingin Sanomiin 90-luvulla, kun yliopistoilla ja muilla kulttuurilaitoksilla oli vielä löysää rahaa erilaisiin pisteluentoihin, kutsuja tuli automaattisesti. Ja toisinaan yllättäviltä tahoilta.

Lisäksi pari keikkaa sai siksi, että tyttöystävä oli museoamanuenssi. Ja pari muuta sovittiin buffetin äärellä, kun ilmainen viini saa budjettivaltaa käyttävät näkemään ympärillään neroja. Mutta se on tietysti sitä, mistä CV-kieli käyttää ilmaisua ”laajasti verkostoitunut”.

Kahdesta vierailusta markkinointifirmojen koulutuspäivillä ainoastaan toinen oli fiasko, molemmat Otaniemen nykyiseen Aalto-yliopistoon menivät hyvin. Vaikka hieman omituiselta tuntui luennoida arkkitehti-tohtoreille arkkitehtuurista ja elokuvasta. Tai tuleville arkkitehdeille musiikista luonnon ja rakennetun ympäristön kuvaajana. Omaa panosta Kuvataideakatemian tohtorinkoulutusohjelmalle en uskalla arvioida, kun en enää muista luennon aihetta. Sen sijaan alustus Turun kaupungin taidemuseossa oli ”paras koskaan kuultu” eikä palaute Jyväskylän valokuvataiteen museossa jäänyt tästä jälkeen.

Tosin molemmat tapaukset kertovat lähinnä siitä, millaista työ- ja koulutusilmapiiriä kyseisten laitosten silloiset johtajat halusivat esimerkillään edustaa. Toisinaan luento sujuu ja yleisökeskustelu on vilkasta, mutta tilaajalta saa tuskin edes keikkakahvit, kun hänen näkökulmastaan kyse oli vain annetun budjettiraamin ja opintosuunnitelman täyttämisestä. Ja varsinkin raamit pitää täyttää, jotta ne seuraavalla budjettikaudella eivät olisi ahtaammat.

Jokin vuosi sitten Nokian senior marketing manager tarjoutui arvioimaan CV:ni tyylin  ja sisällön. Arvion mukaan kokonaisuus oli sekava ja painotti liiaksi pieniä yksityiskohtia, ydinosaamisalue ja päämäärät puuttuivat.

Minusta se oli niin osuva kuvaus freelancerin urasta, että voin sanoa kuin filosofi Pekka Himanen Arto Nybergin haastattelussa: ”Jos haluatte tietää mitä olen tehnyt, katsokaa CV!”

Katsoin, mutta lähinnä siitä näkökulmasta, että miten itsen markkinointi hoidetaan paremmissa piireissä

***

Himasen verkkosivulta löytyvä ansioluettelo on ”valikoiva”, mikä yleensä tarkoittaa, että valikointi on osunut tosiseikkoihin. Sen sijaan ansioita voi aivan hyvin värittää, jopa lisäillä.

                      “Himanen is one of the internationally most cited researchers in his field”, Himanen kertoo CV:n henkilöesittelyssä, ja jatkaa Googlen tarjomaan Google Scholar sitaatioindeksin vedoten: “His international works have been cited more than 2000 times”.

                      Totta, mutta niin on myös vaikkapa Uskali Mäen. Mäkeä ehdotin vanhassa kirja-arvostelussa Himasen tilalle, jos valtioneuvosto vastaisuudessakin haluaa globaalin talouden analyyseja filosofilta. Ja ehdottaisin yhä.

                      Näennäinen tasapeli muuttuu Mäen moninkertaiseksi etumatkaksi, kun kokonaismääräisten lainausten tilalle vaihdetaan indeksiluvut h tai i-10.

Ne mittaavat tutkijan ”tuotteliaisuutta ja vaikutusta tiedemaailmaan” siten, ettei esimerkiksi yksittäinen artikkeli yleisesti käytetyssä oppikirjassa painotu liikaa. Indeksimittauksessa Himasen asemaa pudottaa Hakkerietiikka (2002). Sen erikieliset laitokset muodostavat hänen bibliografiastaan liki kolmanneksen ja lasketuista sitaatioista yli puolet. Laadullisessa arviossa pitäisi lisäksi huomioida sekin, että Mäki julkaisee säännöllisesti vertaisarvioiduissa tiedelehdissä. Himasen suppeampi tuotanto on tilausraportteja, kaksi populaaria tietokirjaa ja artikkeleita kokoelmissa, joiden tietä kustantamoon on tasoittanut enemmän Manuel Castellsin kuin Himasen nimi.

Himanen jatkaa CV:nsä johdantoa kertomalla laajasti eri yhteiskunnan sektoreita tavoittavasta dialogistaan, jota hän käynyt mm. Time Magazinen ja Financial Timesin sivuilla.

Ensimmäistä tietoa on mahdoton verifioifa, mikä on Time-konsernin hakupalvelun vika, ei Himasen.

Jälkimmäisen verifioin, mutta tuloksena oli lyhyt yleisönosastokirjoitus, jossa on sepitteellinen Kekkos-anekdootti, kaksi kömpelöä analogiaa ja pieniä tai suuria tilastovirheitä (Suomen talous ei 2006 kasvanut ”yli 5 %” vaan 4,4 %, nälkävuodet 1867-68 eivät niittäneet väestöstä ”6 %” vaan n. 17 %). Kielelliseltä ilmaisulta lukiolaistasoa, sisällöllisesti nolointa on Martin Luther Kingin ”parafraasi”, johon Himanen lisäilee omiaan, vaikka monen muun mielestä ”I have a dream” oli jo ennestään hyvä puhe.

Varsinaisen ansiolistan Himanen aloittaa ”palkinnoista ja tunnustuksista”. Niitä on Himasen mukaan neljä, oikeasti yksi.

“Global Leader for Tomorrow – by the World Economic Forum 2003” tarkoittaa, että yksityinen Maailman talousfoorumi WEF kutsuu joka vuosi hakemusten ja ehdotusten perusteella joukon nuoria ja lupaavia vieraita Davosin kokoukseen. Koska kyse on valikoivasta jäsenyydestä, asiasta kannattaa mainita, mutta CV:ssa sen oikea otsikko olisi ”verkostot” tai ”jäsenyydet”

“Young Global Leader – by the World Economic Forum 2005” on sama asia kuin edellinen. Jostain syystä foorumi vain päätti mutta sen nimeä.

Myös ainoan todellisen tunnustuksensa kohdalla Himanen on epätarkka. Helsingin yliopiston alumni-yhdistys ei jaa vuoden alumnin titteliä ”tieteen edistämisestä”, kuten Himanen kirjoittaa. Yhdistyksen omien perustelujen mukaan ”tehtävään valitaan henkilö, joka on toiminnallaan tukenut akateemisen koulutuksen arvostusta”. Viime aikoina käydyn julkisen keskustelun perusteella voi kuitenkin epäillä, sopisiko Himanen enää ”Helsingin yliopiston myönteiseksi suurlähettilääksi”.

Edellisten lisäksi Himasen mainitsee vielä yhden ansion, valtion tiedonjulkistamispalkinnon 1995, mutta ei ole hänen omansa, vaan saatu yhdessä Kallion kirkkoherran kanssa. Esa Siljanmäen nimen ja työpanoksen Himanen näyttää kuitenkin unohtaneen. Lisäksi palkinnon perusteluissa ei puhuta ”yliopistollisesta opintokurssista, joka sai yli 10 000 kuulijaa”, vaan Kallion kirkon yleisöluentosarjasta, joka sai ”melkein 10 000 kuulijaa”.

Nähtävästi kiusaus korjata tätäkin numeroa vähän ylöspäin oli Himaselle ylivoimainen. Ja kiusaukseen Himanen lankeaa heti uudelleen, CV:n seuraavassa kohdassa ”kansainvälisten tutkimusverkostojen jäsenyydet”. Maailman talousfoorumin tittelit mainitaan veilä kerran, jolloin yhdestä klubijäsenyydestä kasvaa neljä CV-merkintää.

Tässä kohtaa Rooman klubi oli riittänyt aivan hyvin, kunhan sitä klubin oman käytännön mukaan olisi kutsunut keskustelu- eikä tutkimusfoorumiksi. Se olisi saanut Himasen näyttämään arvovaltaiselta eikä epätoivoiselta.

Epätoivolla tarkoitan lähinnä seuraavanlaisia lauseita, joilla CV esittelee Himasen luentotyötä Aalto-yliopistossa: ”The following lectures have typically been fully packed and ended with a standing ovation.”

Tai sitä, että vuoden alumnin kiitospuhe alumniyhdistyksen kokouksessa mainitaan ensin ”yliopistollisena opetusluentona” ja vielä uudelleen ”yksittäisluentona”. Tai sitä, miten luovasti Himanen käyttää sanoja ”keynote” ja ”advisor”.

Otsikon Global Forums alla CV luettelee mm. seuraavat ansiot: ”One Young World keynote on dignity, London, February 2011” ja “One Young World keynote on dignity, Zurich, September 2012”.

One Young World on Maailman talousfoorumin tavoin julkisuuden henkilöitä ja asiantuntijoita houkutteleva yksityinen säätiö, joka kutsuu nuoria keskustelemaan ja verkostoitumaan. Nuorten tueksi OYW nimeää jokaiseen vuosikokoukseen joukon kokeneempia ”opastajia” osallistumaan eri työryhmiin, ja vuonna 2011 tämän tehtävän sai mm. Himanen.

Seuraavana vuonna OYF ei enää mainitse Himasta vaikka Himanen mainitsee OYF:n, sillä WEF:sta poiketen OYF ei listaa ikuisjäseniä. Lisäksi key note –puheet piti Himasen mainitsemina vuosina Bill Clinton ja Bob Geldorf .

Minun CV:ssani key note tarkoittaa, että avasin Kansainvälisen PENin kokouksen Helsingissä, ja pidin yleiskokouksessa puheen, jossa tulkitsin viikonlopun eri työryhmiä yhdistävää teemaa. Samaa key note tarkoittaa myös OYF:n verkkosivuilla, mutta sitä en tiedä, mitä se tarkoittaa Himasen CV:ssa.

Ehkä sitä, että foorumin sijaan Himanen avasi mainitsemansa työryhmän, ”dignity”? Paitsi että kummassakaan kokouksessa ei ollut sen nimistä työryhmää.

Jokin CV-maininnan arvoinen rooli Himasella on ollut OYF-säätiön kokouksessa, mutta jokin muu kuin Himasen CV antaa ymmärtää. Ja sama koskee CV:n tietoa, jonka mukaan Himanen olisi ollut kahden pääministerin, yhden presidentin ja parlamentin ”advisor” (neuvonantaja).

Julkaisuluetteloa selaamalla selviää, että Himanen tarkoittaa kahta Jyrki Kataisen ensin valtiovarainministerinä ja siten pääministerinä tilaamaa raporttia. Mitään eduskunnan tilausta en huomannut. Lisäksi Himanen tarkoittanee presidenttifoorumiin saamansa puhujakutsua, ja kenties kutsua, jonka hän esitti presidentti Tarja Haloselle yhdessä Norjan prinssi Haakonin kanssa perustamansa hyväntekeväisyyssäätiön edustajana.

Neuvonantajat ovat korkean luokan virkanimityksiä, konsultin tai juhlapuhujan sopii venyttää totuutta vain siihen mittaan asti, että kertoo esimerkiksi olleensa ”in a advisory position” (neuvoa antavassa asemassa).

Kiinnostavaa kyllä, juuri tämä ilmaisu löytyy Himasen nykyisen työpaikan henkilöstötiedoista. [tässä kohdassa alkuperäistä blogimerkintää on asiavirhe, kts sen korjaamiseksi kommentit]

Berkeleyn yliopistossa Himanen on viiden hengen tutkimusryhmän johtaja, ja vaikka jokainen vastaa itsenäisesti omasta tutkimusteemastaan, kyse on Himasen kaksi vuosikymmentä jatkuneen akateemisen uran merkittävimmästä tehtävästä (Aalto-yliopiston professuuri sisältää kahdeksan tuntia elämänkatsomustiedon opetusta, vanhemman tutkijan posti Aalto-yliopiston alaisessa instituutissa ei ole johtanut omiin tutkimusryhmiin ja ”vieraileva professuuri” Oxfordissa vastaa statukseltaan kotimaista tuntiopettajaa):

Varmasti Himanenkin ymmärtää, ettei tätä tehtävää kannata tahria kotisivuilta löytyvän CV:n sisältämillä harhautuksilla, värityksillä ja sepitteillä. Tosin alku ei ole lupaava.

Himasen ensimmäisenä työnäytteenä uudelle työyhteisölle Berkeleyn informaatioyhteiskuntakeskuksessa (BCIS) voi kai pitää CV:n mainitsemaa kirjoituskokoelmaa The Aftermath: TheCultures of the Economic Crisis (2012).

Aluksi on vaikea ymmärtää miten kokoelman toimittaneen Manuel Castellsin ajatukset kulutustalouden hylkäävistä kansanjoukoista sopivat Himasen ajatuksiin kulutustavaratuotannon ja tuottavuuden kasvusta informaatioyhteiskunnan innovaatiotaloudessa. Sitten ihmettelee Himasen visiopaperin viiden julkaisun lähdeapparaattia (mm. kaksi Castellsia, yksi Himanen) verrattuna muihin kirjoittajiin (toisella suomalaisella, Terhi Rantasella, lähdeluettelo jatkuu kolmatta sivua):

Lapsuuden ystävä Ville Valo sanoi Himasta eilisessä iltapäivälehdessä ihmelapseksi, ja ihme se tietysti onkin, jos Himanen tästä määrästä teelehtiä kykenee lukemaan globaalin kriisin syyt ja seuraukset.