Aikamme ajattelijoita: Solidaarisuus Jakomäessä ja Bulevardilla

Ylen uutisten mukaan nuoret ja nuorisotyöntekijät arvostelevat presidentti Sauli Niinistön asettaman syrjäytymistä ehkäisevän komitean ohjeita elitistisiksi ja holhoaviksi.

                      Matti Apusella on päivän lehdessä parempaa tietoa. Hänen mukaansa komiteaa arvostelevat vain ”vihreät”, ja hekin ”naama punaisena”, joten normaaleista inhon kohteista myös vasemmisto tulee huomioitua. Edes mielikuvan tasolla.

                      Kampanja käynnistyi perjantaina Jakomäen koululta, ja näyttää nyt pysähtyvän Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulle, sillä Apusen puolustuspuheenvuoron jälkeen tuskin mikään voi enää palauttaa sen uskottavuutta.

                      Sinänsä järkevästi Apunen kirjoittaa, sillä Apunen haluaa aina kirjoittaa sinänsä järkevästi, että kampanjakir­ja­nen Ihan tavallisia asioita no­jaa pe­riaat­tee­seen, jo­ta kut­su­taan jo­kai­sen vas­tuuk­si:

”Se on tie­tys­ti han­ka­la pe­riaa­te, kos­ka jo­kai­sen on an­nos­tel­ta­va si­tä it­se­näi­ses­ti. Si­tä ei jael­la vi­ras­ton luu­kul­la. Jo­kai­sen vas­tuu on eri asia kuin asian sy­sää­mi­nen nuo­ren omal­le vas­tuul­le. Se tar­koit­taa kaik­kien lä­hel­lä ole­vien vas­tuu­ta.”

                      Sinänsä järkevästi Apunen myös jatkaa: ”Vaa­ras­sa ole­va nuo­ri kai­paa ni­men­omaan si­tä, mi­tä työ­ryh­mä eh­dot­taa. Ai­kaa, huo­mio­ta, ra­jo­ja, luon­te­via pu­he­vä­le­jä.” Seuraava lause ei enää ole varsinaisesti järkevä, se on pelkkää retoriikkaa, mutta kyynisyydestä varoittaminen on usein paikallaan: ”Työ­ryh­män ko­ros­ta­ma yh­tei­söl­li­syys on ar­vos­te­li­joi­den mie­les­tä hal­pa fraa­si, jol­la väis­te­tään to­del­li­nen vas­tuu.”

                      Vahinko, jolla tarkoitan Niinistön kampanjalle tehtyä vahinkoa enkä jotakin Apusen vahingossa tekemää erehdystä, syntyy vasta kun Apunen löytää kampanjakirjasesta oman elämänkokemukseensa istuvan esimerkin:

                      Olen ol­lut ha­vait­se­vi­na­ni, et­tä huip­pu­op­pi­nei­ta kas­va­tus­teo­ree­tik­ko­ja kor­pea­vat työ­ryh­män yk­sin­ker­tai­sim­mat oh­jeet, ku­ten tä­mä: ”Voit­te tut­kia lin­tu-, kas­vi- tai kart­ta­kir­jaa ja ih­me­tel­lä yh­des­sä ha­vain­to­ja.”

Ylä­as­te­ikäi­nen tyt­tä­re­ni ke­rä­si tois­sa ke­sä­nä kou­lu­kas­vio­ta. Meil­lä on har­voin ol­lut niin mu­ka­vaa kuin va­na­moa ja sian­kär­sä­möä jäl­jit­täes­säm­me. Se an­toi syyn ol­la yh­des­sä, il­man köm­pe­löä Isien ja Äi­tien Ky­se­ly­tun­tia tyy­liin ”mi­täs te siel­lä nuo­ri­sos­sa ny­kyi­sin puu­hai­let­te”. Mei­tä yh­dis­ti sa­man­lai­nen kas­vi­tie­teel­li­nen tie­tä­mät­tö­myys.

Aluksi kampanjakirjasen ohjeissa pisti silmään, että ne ovat ikään kuin yleisiä kasvatusohjeita tavallisille perheille, joissa yhteistä aikaa ja sen mukana vanhempien auktoriteettia, jolla he voisivat johtaa yhteistä elämää, ei kovin paljon enää ole. Arjessa se joudutaan neuvottelemaan tai ottamaan koulutyöltä, kavereilta ja markkinoilta, joiden ohjenuorassa lapsi viettää suurimman osan ajastaan. Vasta nyt, Apusen kolumnin jälkeen, olen minäkin ollut havaitsevinani, että kampanjakirjan ohjeet toimivat kenties parhaiten, jos perhe on perhe, jonka isä on professorin poika. Ja jossa isä ensin toimii suuren mediayrityksen johtotehtävissä ja sitten elinkeinoelämän rahoittaman järjestön johtajana.

Kysyttäessä Apunen ehkä epäröisi sanoa, ettei hänellä tai omalla lapsella ole ollut kultalusikkaa suussa. Muutaman sammakon hän voisi myöntää. Kysyttäessä Apunen tuskin vastaisi, että pitää perhettään ihan tavallisena perheenä, jossa lapset ovat keskimäärin yhtä suuressa vaarassa syrjäytyä kuin muidenkin perheiden lapset. Mutta olennaista kai on, ettei Apunen kysynyt sitä itseltään, jolloin vihreille – eikä siis nuorille ja nuorisotyöntekijöille – ivaileva kolumni olisi voinut jäädä tekemättä.

Aivan sama ongelma oli presidentti Niinistön asettamalla komitealla. Jos sekin olisi kysynyt, kirjanen olisi voinut jäädä tekemättä. Mutta kun tuo rahoitus oli jo valmiina.

                      En sinänsä yritä olla eri mieltä Apusen kanssa porvarillisten hyveiden ylivertaisuudesta verrattuna muunlaisiin moraalin perusteisiin. Buddenbrookit ei tosin anna niistä ehdottoman ylevää kuvaa, eikä liioin Säädyllinen murhenäytelmä, mutta se on fiktiota se.

Olen päinvastoin ensimmäisenä valmis myöntämään, että sosiaalisia ongelmia esiintyy eniten alemmissa yhteiskuntaluokissa. Jos porvari sen jälkeen myöntää, että yhteiskuntaluokkia on (Holkerin presidenttikampanjasta Niinistölle periytynyt ajatus, jonka mukaan ”kaikki suomalaiset ovat keskiluokkaa”, kuulostaa hieman samalta kuin sanoisi, että kaikki suomalaiset ovat keskimäärin yhtä pitkiä).

Ensimmäisenä myönnän myös, että Apusen korostama vastuu ”lähellä olevasta” toimii paremmin ylemmissä yhteiskuntakerroksissa kuin alemmissa. Siitä on julkisuudessa ollut lukuisia esimerkkejä. Katsokaa esimerkiksi päivän lehden kotimaan uutiset, sivu A4: ”Asuntokaupan lahjusepäily kaatui” ja ”Erikoisbonukset huolestuttivat Finnairin johtoa.” Ja vielä lisää sivulta A6: ”Kokoomuksen johto kuuntelee yrityksiä” ja ”Valtion yritystuet vuodesta toiseen samoille firmoille”.

Kaikki ne kertovat, että porvari osallistuu lähimmäisen ongelmien pohdintaan ja ratkaisuun, vaikka side olisikin jokin muu ja etäisempi kuin perheside. Ja että toisinaan ongelmien ratkaisua ”jaetaan viraston luukulla”, kuten Apunen väheksyvästi kirjoittaa sosiaalitoimeen tukeutuvasta syrjäytymisen ehkäisystä. Mutta toisinaan ratkaisut ovat huomattavasti luovempia.

Nyt presidentin komitean tai Matti Apusen pitäisi enää antaa jokin konkreettisempi ehdotus, miten solidaarisuutta saataisiin levitettyä Bulevardilta Jakomäkeen.

Haaste on kieltämättä hankala, sillä Finnairin johtajan ja jakomäkeläisen ongelmanuoren ero on suuri, mutta ei välttämättä oikealla tavalla merkitsevä. Mika Vehviläiseltä saattoi yhteiskunnallisen aseman vuoksi unohtua, että hän on yhteisön vastuullinen jäsen ja muille tilivelvollinen. Ja ongelmanuorelta saattoi yhteiskunnallisen tilanteen vuoksi unohtua, että hänkin on. Sitähän syrjäytyminen tarkoittaa - ei vain olosuhdetta, jossa jää jostakin paitsi, vaan tunnetta, ettei kuulu johonkin.

Lopuksi kuitenkin muistettakoon, että muutkin kuin perinteiset porvarit voivat puuttua ongelmiin holhoavilla huomautuksilla. Käy se myös ”työmieheksi” ilmoittautuneelta entiseltä demarilta ja nykyiseltä populistipuolueen piiskurilta. Otsikko on päivän Etelä-Suomen Sanomista: ”Perussuomalaisten Putkonen kehottaa sulkemaan korkin kun Facebook aukeaa.”

PS

Matti. Kirjoitan tämän kommentin, ja aikaisemmat kolumneistasi tekemäni kommentit, koska välitän.

Minä välitän siitä, että muutat nimeltä mainitsemiesi lähteiden sisältöä, jotta ne sopisivat paremmin ennakkokäsityksiisi. Välitän siitäkin, että et osaa tai halua erottaa ”helppoa retoriikkaa” ja järkevää yhteiskunnallista keskustelua toisistaan puheen sisällön vaan ainoastaan puhujan perusteella.

Matti. Kuinka monta kertaa olet määritellyt vasemmistolaiseksi tai muutoin halveksittavaksi taipumuksen, jossa vastuun kantamisen sijaan puhutaan järjestelmän virheestä? Ehkä ongelma on siinä, ettei ”vastuu” ole enää pääministeri Kataisen jäljiltä suomen kielen sana vaan kokoomuksen logo. Tai ehkä vastuu on yksinkertaisesti sinun, Matti, kun sinä kirjoitat kolumnissasi:

Em­me us­kal­la tart­tua mui­den on­gel­miin, kos­ka tie­däm­me, et­tä ka­joa­mi­nen ei vält­tä­mät­tä tuo­ta rat­kai­sua al­ku­pe­räi­seen pul­maan mut­ta syn­nyt­tää var­mas­ti uu­den: syy­tök­sen yk­si­tyi­syy­den louk­kauk­ses­ta. Tie­to­suo­jas­ta on tul­lut pe­riaa­te, jol­la on liian usein etua­jo-oi­keus. Vi­ran­omai­set ei­vät saa vaih­taa tie­to­ja, ja yk­sit­täi­set kan­sa­lai­set pel­kää­vät pu­hua toi­sis­taan ni­mel­lä.

Kun puhut ”viranomaisista”, olisi ollut rehtiä sanoa, että puhut iltapäivälehden haastattelemasta lääkäristä, joka ei oman kertomansa mukaan voi kertoa lapsen pahoinpitelyepäilystä poliisille, vaan hänen on kerrottava se lastensuojelulle.

Nykykäytännössä siis lääkäri on velvollinen kertomaan lastensuojeluviranomaiselle, jos näkee syytä, ja lastensuojeluviranomainen on velvollinen kertomaan poliisille, jos näkee syytä. Kuinka suuri järjestelmän virhe korjaantuu, jos tehdään aivan sama toisin päin, ja lääkäri on velvollinen kertomaan poliisille, joka on velvollinen kertomaan lastensuojeluviranomaiselle, jonka kuitenkin on oltava koko selvityksen ajan osallinen lapsen edustajana?

Systeemin nimeäminen maailmassa olevan virheen lähteeksi kertoo avuttomuuden tunteesta. Myös silloin, kun systeemiselitykseen tarttuu porvari.

Matti. En aivan ymmärrä miten porvari voi käyttää ”holhousyhteiskuntaa” kirosanana, ja sen jälkeen valittaa miten liian hyvä yksityisyyden suoja estää kansalaisten tarkemman holhouksen ja valvonnan? Tai tietysti ymmärrän, koska sinä olet sen minulle kertonut: ”Poliittinen demagogia on juuri nyt helppoa ja halpaa” (HS 13.3.2012).

Sitä paitsi. Sosiaali- ja terveystoimen asiakkaiksi valikoituneiden tiedot kulkevat jo nyt viranomaisten välillä varsin sujuvasti, enkä tiedä miten paljon yksityisyydensuojassa on tältä osin enää avattavaa.

Se tarkoittaa, että Jakomäen ongelmanuoren koko historiaa avautuu, kun yksi virkamies paina nappia. Kovempia suojamuureja löytyy silloin, kun veronmaksajan etua tai yhteistä moraalia joudutaan valvomaan liike-elämän tai valtion liike-elämään kytkevien verorahoitteisten säätiöiden ja suorien valtionapujen piirissä. Silloin tarvitaan kokonaisia harmaan talouden tutkimusosastoja ja maan suurimpien medioiden tutkivaa journalismia.