sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Arkisto: Imre Kertész 1929 – 2016


Molemmat kirja-arvostelut on julkaistu Kaleva-lehdessä.

Väärää kirjallisuutta

Imre Kertész: KADDISH SYNTYMÄTTÖMÄLLE LAPSELLE. Suom. Outi Hassi. Otava 2004.

Kylmän sodan jälkeisessä Unkarissa kirjallisuus on yhä politiikkaa.
Kun Imre Kertesz sai vuonna 2002 maan ensimmäisen Nobel-palkinnon, kirjailijaliitto jakaantui kahtia. Ilmassa lensi syytöksiä antisemitismistä. Julkisessa sanassa Nobel jäi kommunistien rikoksia muistavan Terrorin talon varjoon.
Ennätyskalliissa museohankkeessa nuoliristiläiset, juutalaisia Tonavaan mielin määriin upottaneet kotikutoiset natsit, ovat pelkkä alaviite. Mieluiten unkarilaiset näkevät itsensä uhreina, jotka vahva eurooppalainen kulttuuriperintö pelasti Neuvostoliiton vieraalta vaikutukselta.

Vallitsevassa ilmapiirissä Kerteszin omaelämäkerrallinen romaanisarja Kohtalottomuus, Kaddish syntymättömälle lapselle ja vielä suomentamaton Eliminointi edustaa väärää asennetta.
Kotimaisena vertailukohtana mieleen juolahtaa Kerteszin ikätoveri, oululainen Paavo Rintala. Hänenkin epäiltiin aluksi kohdelleen kansankunnan kohtalonhetkiä epäkunnioittavasti. Viimeisissä kirjoissaan Rintala myös soimasi samaa julmuuden kuvaamista kohottavina Goethelaisina tragedioina, jota Ketrész nyt luonnehtii ”maailmanhistoriaksi oopperavalaistuksessa”.
Olennainen ero on Kertészin kauhutarinoiden omakohtaisuudessa. Hän joutui 14-vuotiaana Auschwitziin ja sieltä Buchenwaldin keskitysleirille.
Kaddish syntymättömälle lapselle olisi epäilemättä helpompaa luettavaa, mikäli sen monologi olisi etäännytetty rooli, kuten Camusin Putoamisessa. Camusin sepittämän tuomarin elämänasenne on luontevasti arvioitavissa – se haiskahtaa itsepetokselle. Kertészin kertojan vilpitön tuska koettelee lukijan sietokykyä kuin kyse olisi tarttuvasta taudista.
Romaanin päähenkilö on kirjailija ja kääntäjä B., jonka vaimo haluaisi lapsen. B. kieltäytyy, ja osoittaa selityksensä juutalaisena muistorukouksena olemattomalle jälkeläiselleen.
Entä mistä hän haluaa säästää lapsensa? Pakosta ymmärtää itsensä ennen kaikkea juutalaisena, ja pakosta kieltää ja salata juutalaisuutensa.

”Assimiloitumisesta”, jolla ennen viime sotia tarkoitettiin juutalaisten sulautumista valtaväestöön, tulee eräs romaanin avainsanoista. Se on totalitaristisen vallan äärimmäinen muoto, jossa yksilö itse kieltää itsensä, mutta tietysti omaksi edukseen.
Psykologeilla on tapana puhua sisäisestä herruudesta, kun ihmisestä tulee oma vanginvartijansa. Kertész esittää saman rasittamatta lukijaa teorioilla tai lupaamatta korjaavaa terapiaa.
Alistumisesta juontuva nöyryytys ja häpeä ovat osa B:n olemusta kuin hengitys. Hän on illalliskutsujen häirikkö, joka pilaa rattoisan yksimielisyyden.
                      ”Auschwitzille ei ole selitystä”, hänen oppineet ystävänsä hymisevät, ja uskovat keksineensä filosofisesti siedettävän tavan sysätä paha syrjään. Auschwitz on helppo selittää, inttää B.
Ajatus Auschwitzin poikkeuksellisuudesta on väärää maailmanhistoriallista toiveikkuutta, B. epäilee. Holokausti ei ollut ainoastaan antisemitismin ja kansalliskiihkon loogista soveltamista käytäntöön. Se noudatti samaa vallan lainalaisuutta, jonka hän koki jo lapsuudessaan, isänvallasta alkaen.

Tästä juontuu ristiriita, jota Kertész ei kuvaa filosofisten vaihtoehtojen erittelynä, vaan ihmistä fyysisesti ja psyykkisesti repivänä olemisen ja kysymisen tilana. Auschwitzin muistamisen moraalinen velvollisuus on holokaustin häpeän ja alistumisen jatkamista toisin keinoin, mutta mihin ihminen alistuisi unohtamalla?
                      Ongelma on ajankohtainen varsinkin Unkarissa, jossa nobelistiin on suhtauduttu kuin tahraan valtion uudessa julkisivussa.
                      Mutta ehkä Kerteszin väsymättä purnaava alter ego on juuri se juutalaisten joukkotuhon kirjallinen muistomerkki, jonka Eurooppa ansaitsee. Ei uhrikuoleman kokenut sankarivainaja eikä jalo ihmisyys, jonka sanoinkuvaamattomat kärsimykset ovat karaisseet, vaan jokin ”pyöreä, kivettynyt esine”, joka kieltäytyy kuolemasta, kieltäytyy onnesta, kieltäytyy menemästä pois.


Kuollut kirjain vai elävä häpeä?

Imre Kertész: TAPPIO. Suom. Outi Hassi. Otava 2005.

Kulunut kirjavuosi toi mukanaan poikkeuksellisen monta sota-aiheista kirjaa, vaikka silminnäkijöiden luomisvoimat hupenevat ja rivit harvenevat.
Unkarilaisen nobelisti Imre Kertészin Tappio on sekin parin vuosikymmenen takaa, mutta tarjoaa oivan opastuksen tekijän vaativampiin mestariteoksiin, mikäli Kohtalottomuus (1975) ja Kaddish syntymättömälle lapselle (1990) ovat vielä lukematta.
Kertészin ensimmäinen romaani Kohtalottomuus kertoi kirjailijan lapsuudesta, joka päättyi Auschwitzissa varmalta näyttävään kuolemaan ja, mielivaltaisen pelastuksen kautta, eräänlaiseen uudestisyntymään, kuten toinen romaani selittää.
Tappio kertoo ”sen yhden ainoan” kirjan kirjoittamisesta, jonka Kertészin toisiaan muistuttavat päähenkilöt katsovat itselleen ”mahdolliseksi”. Kaikki muu on tämän välttämättömyyden kommentointia, mukaan lukien vielä suomentamaton Felszámolás (2003), jonka nimi voi tarkoittaa sekä tuhoamista että pesänselvitystä.
Siinä vaimo toteaa kirjailijan ”myrkyttävän” itsensä Auschwitzin muistolla - aivan kuten varhainen lääketieteen tutkija myrkytti itsensä raivotaudilla testatakseen keksimänsä rokotteen tehon.

Kommunistisessa Unkarissa Kohtalottomuuden tie julkaistuksi kirjaksi oli kivinen ja sen herättämä huomio olematonta ennen pari vuosikymmentä myöhemmin syntynyttä saksannosta.
                      Tappio on Beckettiä ja Kafkaa sekoittava musta komedia kirjailijan alkutaipaleesta, jonka silkka olemassaolo on historialliset olosuhteet huomioiden jo sinänsä ällistyttävää. Melkein yhtä hämmästyttävää on marttyyriyden puute.
”Kokemusmaailman taiteellinen käsittely ei ole mielestämme onnistunut”, valtion kustantamon hylkäyskirjeessä todetaan, ”vaikka itse aihe on tärkeä ja järkyttävä”. Kustantamon mukaan siitä ei kuitenkaan kehity lukijaa järkyttävää elämystä, sillä kirjan sankari omituiset reaktiot ja välinpitämätön käytös eivät oikeuta häntä tekemään omia moraaliarvostelmia.
                      Arvio ei ole kohtuuton.
                      Kertészin romaaneissa kärsimys ei jalosta vaan tahraa, eikä moraalista ja taiteellista pakkomiellettään toteuttava kirjailija herätä ihastusta, vaan tuhlaa omat voimansa ja kuluttaa loppuun lähimmäisten rakkauden ja kärsivällisyyden.

”Ukko”, joksi kirjailijaa aluksi kutsutaan, ei vaikuta järin hienotunteiselta tai kohtuulliselta ihmiseltä, eikä Kövesiä, joksi hänet myöhemmin nimetään, säästetä ankaraltakaan ivalta. Romaanin nimenmukainen ”tappio” ei myöskään ole odotettu hylkäys, vaan odottamaton julkaisupäätös.
Käsikirjoituksen valmistuminen lopetti piinan hetkeksi, julkaiseminen aloittaa sen uudelleen. Julkaistu teos on kiistaton merkki sanoinkuvaamattoman alistumisesta yleiselle esteettiselle ja moraaliselle keskustelulle, ja todistus alkuperäisen muiston hukkumisesta kirjallisuuden painokelpoisen kuonan alle.
Kövesistä tuntuu teloitetun Josef K:n tavoin siltä, kuin ”häpeän pitäisi jäädä elämään hänen jälkeensä”, Kafkaa siteeraava Kertész kirjoittaa. Se olisi parempi ihmiskunnan julmuuden muistomerkki kuin Auschwitzista kertova romaani, joka saa kirjailijan oman elämä tuntumaan hänelle itselleenkin vieraalta ja etäiseltä. Kuolleelta kirjaimelta.

7 kommenttia:

  1. Oletko tutustunut Imren viimeisien vuosien heräämiseen?
    Tässä yksi näyte, netti täynnä lisää, jos tämä puoli IK:sta kiinnostaa ja uskallat lukea. Googleta vaikkapa Imre Kertesz ja maahanmuutto eri kielillä.
    Hän näki vahvasti että olemme 30-luvulla uudestaan. Mutta mutta. Vaarana ei olekaan "äärioikeisto" kliseemeemin mukaisesti vaan Euroopan islamisoituminen. Sietää tätä ajatella. Mies mursi myytin oman tuotantonsa selityksistä ja kaanonista jonka läpi olisimme hänet halunneet aina nähdä.

    "Eurooppa tulee pian tuhoutumaan, ja syynä tähän on liberalismi, joka on osoittautunut lapselliseksi ja itsetuhoiseksi. Eurooppa tuotti Hitlerin, ja Hitlerin jälkeen maanosa on vailla argumentteja, sen ovet ovat auki islamille, eikä enää uskalleta puhua rodusta ja uskonnosta, vaikka ainoa, mitä islam tuntee, on viha vieraita rotuja ja uskontoja kohtaan. Haluaisin puhua siitä, miten muslimeita tulvii Eurooppaan, miehittäen, suoraan sanoen tuhoten sen; ja miten Eurooppa suhtautuu tähän, sen itsetuhoisesta liberalismista ja typerästä demokratiasta… Tarina päättyy aina samoin: sivilisaatio saavuttaa sellaisen kehityksen tason, jolla se ei ainoastaan ole kyvytön puolustamaan itseään, vaan jolla se täysin käsittämättömästi näyttää palvovan omaa vihollistaan.”

    (Imre Kertész, 2015, vielä suomentamattomasta kirjasta Viimeinen turvapaikka)

    VastaaPoista
  2. Huomasin, että ruotsidemokraatteihin kuuluvan Thomas Nydahlin blogi on herättänyt odotettua huomiota tavanomaisissa piireissä. Nydahl näyttää siinä pitävän kaunokirjallista teosta kirjailija rikkeettömänä mielipiteenä. Ja mielipidettä tyhjentävänä totuutena historiasta.

    Aika perussuomalaista, sanoisin. Siis kun ps-puolueelta me olemme saaneet nämä kaksi iskulausetta: ”Sinun mielipiteesi on oikea, koska se on sinun mielipiteesi”; ” Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu - näin nämä asiat koetaan.”

    Kiitokset näistä puolueen puheenjohtajalle ja puoluesihteerille, mutta käydystä keskustelusta päätelleen nobelistin viimeinen kirja on vähän monimutkaisempi kuin Nydahl halusi ymmärtää. Tässä siitä yksi englanniksi kääntynyt kappale, joka päiväkirjaa, romaanifragmentteja ja kollaasia yhdistävän tekniikan mukaisesti oli alun perin luonnon julkaisemattomaan lehtikirjoitukseen:

    “ A murderous world is on our doorsteps, racism, nationalism; Europe is beggining to realise where it has been taken by its liberal immigration policy. All of a sudden, they have realised that the breed of animal named multicultural society doesn’t exist. An interesting, paradoxical dead-end: while the European Union is being enlargened, certain member states are contracting. The laws expected go against the Union’s constitution, but who would deny their fundamental significance? The problem is that there is no differentiation made: there would be separate laws for the free citizen and others applying to Muslims. However, this would amount to discrimination. On the other hand, it is impossible to contemplate that, let us say, France should become a Muslim country within two or three generations. Politicians ascending from the depths of anger stirred up by the general fear and hysteria rather try to turn the situation to serve their own power than to consider genuine solutions. To put it another way: the possibility for new dictatorships, bringing peril first and foremost to their own people on the pretext of an emergency situation. has opened up.” – Imre Kertész: A végső kocsma. 2014.

    Jos kouluruotsi tuli kunnolla suoritettua, niin tuon voi lukea myös kirjan ruotsinnoksesta Den sista tillflykten, tuli viime syksynä. Mutta varoituksen sana: kun kolmannessa persoonassa kuvattu päähenkilö saa lentokentällä paniikkikohtauksen, koska kirkuvat muslimilapset tuovat hänelle mieleen teeveestä tutut islamistien vihahuudot ja terrorismin, niin siinä tuntuu puhuvan tuossa sitaatissa jo tuomittu hysteria. Ei niinkään Nydahlin kuvittelema järjen ääni maahanmuuttopolitiikkaa vastaan.

    Tässä mielessä asetelma on aika tuttu nobelistin aiemmasta tuotannosta, joissa päähenkilö ei ollut maailmanhistoriallisen analyysinsä viisauttama selviytyjä, vaan kokemusten myrkyttämä yksilö, jonka elämän jatkuminen merkitsi myös läheisten elämän myrkyttämistä. Mikä ei tietenkään tarkoita, ettei juutalainen kirjailija olisi tuntenut aitoa kammoa islamia kohtaa. Tarkoittaa, ettei hän oikein missään kirjansa kohdassa pidä tuota kammoa oikein minään muuna kuin maailman fyysisen ja itsensä henkisen tuhoamisen kiirehtimisenä.

    VastaaPoista
  3. Hyviä pointteja mutta sinulta lienee mennyt ohi IK:n aktiivisuus myös haastatteluissa ja lausunnoissa. Ne eivät jätä mitään epäselväksi eivätkä romaanien kerrontatekniikkojen taakse.
    Ilmeisesti hän radikalisoitui (tai havahtui) Euroopan tilanteesta ihan viime vuosinaan.

    Tai no radikalisoituminenkin on tietenkin tulkinta sekin. Se on miten päin asian haluaa nähdä. Vulgääriliberalismi ja globalismi joka julistaa itse itsensä uudelleen ja uudelleen ei-radikaaliksi, on sitä toisesta (vaikka minun) näkökulmasta äärimmäisen extremeä.

    IK:han oli viime vuosina myös hyvää pataa Orbanin hallinnon kanssa. Sai käsittääkseni jonkun kunnianosoituksenkin. Korjaa, jos olen väärässä.

    Muutenkin minusta on hienoa, että juuri kun kuvittelemme että saamme jonkin meille tärkeän tekijän ripustettua omaan ikonostaasiimme ja meille sopivaan kulmaan poliittisesti ja filosofisesti, hän pettääkin meidät. Niinhän Strindbergin teki aikanaan, lakkaamatta. Ja meillä Pulkkinen.

    Fakta näyttää kuitenkin olevan että IK oli viimeisinä vuosina Halla-ahoa halla-aholaisempi. Ja aika pitkälle samoilla perusteillakin. Monelle on tullut klassista Eurooppaa ikävä. Yhä enemmän myös monelle älymystön edustajalle vaikka infosota haluaa nähdä globalismikriittiset vain peräkammarinpoikina. Mutta niinhän ei ole.

    Konservativistiset ja traditionalistiset suuntaukset ovat kuitenkin varmoja häviäjiä. Sen tietää siitä minkä ja kenenkä puolella Maailman Todella Iso Raha on. Se tarvitsee vapaakauppansa = rajattomat rajat hinnalla millä hyvänsä. Rahanarvo ratkaisee, tai oikeastaan on ratkaissut jo, tämän kaiken.

    Mutta taide ja kirjallisuus, ja kirjailijat, toivottovasti jatkossakin yllättävät meidät juuri silloin kun olemme sovittamassa jotakin jokamiehenhattua heidän päähänsä tai ottamasta heistä mustavalkoista "taiteilijakuvaa" sellaisena kuin me heidät haluamme.

    VastaaPoista
  4. Sikäli mennyt ohi ja menee yhä, etten äsken googlaamalla löytänyt aiheeseen mitään lisättävää: käytännössä jokainen linkki johti saman kirjan muutamiin samoihin lauseisiin, ja yleensä vieläpä niin, ettei lähde ollut kirja vaan se ruotsalainen blogi tai jokin toisen käden viittaus blogiin. Ainoa löytynyt maininta Orbanistakin oli kyllä vihamielinen. Ja mitä Halla-ahoon tulee, niin voin kuvitella halla-aholaiseksi sen Kerteszin kirjan hän-hahmon (oli sen fiktiivisyyden aste mikä tahansa), joka saa lentokentällä hysteerisen kohtauksen. Mutta luulen, että Halla-aho olisi tästä toista mieltä.

    VastaaPoista
  5. https://sarastuslehti.com/2015/10/13/lansimaiden-immuunikato/

    Artikkeli sisältää myös linkin IK:n omaan kommentointiin.

    Ja tässä vielä lisää, jos Sarastus-lehteä ei pysty kakomatta lukemaan, vaikka kyllähän meidän humanistien tulisi pystyä kaikkea läpi kahlaamaan:

    http://hungarytoday.hu/news/hungarys-nobel-prize-winning-writer-imre-kertesz-europes-suicidal-liberalism-2014

    Nämä muun muassa.
    IK tosiaan näyttää kuuluneen havahtujiin.
    Kysymys on selvä kannanotto reaalimaailmaan.

    Pentti Linkolan viimeiset kommentit ovat myös aika rajussa linjassa meillä kotona. Löytyy myös Sarastus-lehdestä. Paloheimolla samaa asiaa meille myös. Eli kyllä tämä älymystön havahtuminen on muidenkin kuin parin suomalaisen kirjailijan ja parin professorin varassa.

    VastaaPoista
  6. Sarastus? Niinpä tietenkin, Sarastus. Eli kuten jo sanoin: ihan sama lause ihan samasta lähteestä kiertää nettilinkistä toiseen, yleensä ruotsalaisen bloggaajan kautta. Tästä on kovin vaikea tehdä johtopäätöstä, että Parkinssonin tautia sairastanut kirjailija olisi ehtinyt tai jaksanut kiertää kovin aktiivisesti saarnaamassa islamista. Parin lauseen irrottamisesta laajemmasta yhteydestään voi sen sijaan tehdä sen johtopäätöksen, etteivät useimmat siteeraajat halua nostaa esiin Kertezsn tekstiä yleisemminkin esiintyvän sanaparin "Euroopan itsemurha" yhteyttä populismiin ja äärioikeistoon, jonka halveksunta ihmisarvoa ja demokratiaa kohtaan luo eurooppalaisten arvojen tilalle arvotyhjiön. Yhdessä haastattelussa Kertesz tosiaan sanoi, että tyjiön voi 200 vuodessa täyttää islam, mutta toisten mieslestä akuutimpi uhka on Putinin Venäjän hybridisota länttä vastaan. Tästä propapagandasta oli hyvä sitaatti päivän Hesarissa, puhujana kirjan Putinin lähipiiristä julkaissut toimittaja/tutkija: ”PAHINTA propagandassa on, että se kieltää kaikki arvot. Sen pääviesti on, että kaikki poliitikot koko maailmassa ovat samanlaisia roistoja, murhaajia ja lahjusten kerääjiä kuin meilläkin eikä mitään demokraattisia arvoja ole olemassa. Ja siksi demokratiaan on turha pyrkiä, ja kaikki väärennetään kuitenkin. Ja tämä ei ole totta, vaan kyseessä on arvojen romahdus.”

    VastaaPoista
  7. Niin. Kuka syyttää arvotyhjiöstä ketäkin. Toisesta näkökulmasta arvojen nollaajia ovat olleet arvorelativismi, vulgääriliberalismi, markkina- ja arvoglobalismi jne.

    Me "vasemmalla" tai "oikealla" olemme vain marionetteja kun Free Trade/Open Borders-(anti)ideologia toimii ja muokkaa maailmaa sujuvaksi ja tasaiseksi.

    Edelleen on paradoksi kuinka vasemmistoliiton kiihkeimmät ideologiset vapaa liikkuvuus- globalistit ja Nalle Wahlroos and companies ovat samalla puolella aika monessa keskeisessä asiassa. Mm. maahanmuutossa.

    Harva tätä kaikkea kykenee katsomaan ylhäältä vapaana omista motiiveistaan. Minä olisin pitänyt Euroopasta "luonnonmetsätyyppisenä" kulttuuriekologisena jatkumona ( mm. juutalais-kristillinen humanismin perintö), jossa etninen eurooppalaisuus, eräänlainen historiallinen biodiversiteetti olisi ollut kunniassa ja paikallaan. Mutta ei. Tämä metsä halutaan kaataa. Tehometsätalous, katsos. Kulttuurisella biotyypillä ei ole enää välii, relativismi, kapitalismin pääasiallisin työväline, on päivän sana ja se uppoaa melkein jokaiseen. On kiva olla voittajan puolella, vai mitä?
    Totally Free Trade and Totally Open Borders on se joka globaalisti nyt puhuu. Arkipäivän fasismia humanismin valepukuun kiedottuna. Eikä saa rasisti- tai fasistileimoja, aiheettomiakaan.

    Mutta kullakinhan on tämänsä. Ei tälle mitään voi. Imre nukkukoon rauhassa.

    VastaaPoista