Luvullinen lisääntyminen: Brutto vai netto?

Kuinka suuri on julkinen sektori? Kuin suuri on suuri? Ovatko eläkemaksut ja eläkkeet julkisia verotuloja ja sosiaalimenoja vai yksityisiä palkkamenoja ja vakuutuskorvauksia? Kahteen jälkimmäiseen kysymykseen ei ilmeisesti ole selkeää vastausta. Ensimmäiseen on useitakin.

HS otsikoi viime torstaina: ”Suomessa on EU:n suurin julkinen sektori – taloustieteen professorin mukaan pelkkä julkisen sektorin koko ei kerro juuri mitään.” HS 24.3.2016.

Ja nähtävästi julkisen sektorin koko ei kerro edes sen kokoa, sillä jo seuraavana päivänä HS otsikoi: ”Suomi sijoittuu neljänneksi – nettomenoilla laskettuna Ranskassa, Tanskassa ja Belgiassa on suurempi julkinen sektori.” HS 25.3.2016.

Jutun mukaan nettomenolaskelma on ihanteellinen tapa laskea julkisen sektorin koko, sillä se kertoo mikä määrä julkisen talouden menoista on kustannettava veroilla: ”Erotusta kokonaisveroasteeseen selittää pääasiassa julkiset omaisuustulot, julkisyhteisöjen muut tulot ja julkisyhteisöjen alijäämä.”

Sitä juttu ei kerro, että mikä tai millä mittarilla olisi julkisen sektorin ihanteellinen koko. Tai miten vertailukelpoisia julkiset taloudet ovat keskenään. Tämän luin henkilöltä Mikael Erola toiselta seinältä. Lainaan luvatta, mutta palautan tiedon alkuperäisessä kunnossa heti käytön jälkeen:

Pienestä julkisesta sektorista tunnetun Saksan vahva yksityinen sektori ”vahvistuu mm. siitä, että esim. terveydenhoito ei perustu kunnallisiin terveyskeskuksiin, vaan pakollisiin, 90% julkisiin vakuutuksiin. Palvelut tuottaa sairaskassojen kanssa sopimuksen tehnyt yksityinen lääkäri tai sairaala, jotka laskuttavat niistä suoraan kassoja. Ammattikoulutus taas toimii niin, että koulutettavat ovat 4 päivää viikossa yrityksissä kisälleinä ja yhden arkipäivän + lauantain ammattikoulussa. On asia sinänsä minkälainen järjestelmä on parempi, mutta joka tapauksessa samankaltaiset palvelut tuotetaan kummassakin maassa ja niiden lasku lankeaa enemmän tai vähemmän samoille tahoille. Käytännön ero on paljon pienempi, kuin mitä pelkistä numeroista voisi olettaa.”

Helsingin Sanomien juttu jatkuu: ”Toinen tapa tarkastella julkisen talouden kokoa suhteessa bruttokansantuotteeseen on kokonaisveroaste. Vuonna 2014 kokonaisveroaste Suomessa oli EU-jäsenmaista 43,9 prosenttia eli neljänneksi suurin. Tanskassa kokonaisveroaste oli 49,9 prosenttia, Ranskassa 45,9 prosenttia ja Belgiassa 45,3 prosenttia. EU:ssa keskimäärin kokonaisveroaste oli 38,8 prosenttia vuonna 2014.”

Mutta miksi tyytyä toiseen, jos on olemassa kolmaskin tapa? Jolla siis saadaan taas numerot muutettua – ja hieman sekoitettua niitä ehtoja, joiden nojalla eri maat ovat tai eivät ole vertailukelpoisia. Myös kokonaisveroaste voidaan laskea nettona: ”Nettoveroaste kuvaa veroastetta vähennettynä yksityisen sektorin julkisyhteisöiltä saamien tukipalkkioiden sekä tulon- ja pääomansiirtojen (pois lukien ns. vapaaehtoiset rahamääräiset sosiaalietuudet) BKT-suhteella.” Tilastokeskus.

2015 nettoveroaste oli 17,8 %. Vuodesta 1975, jolloin se oli 20,8 trendi on laskeva. Keskiarvo mainitulla aikavälillä on reilut 20 %, korkeimmillaan vuonna 2000 noin 25 % BKT:stä. Mutta koska nettoveroasteen vertaaminen muihin maihin on kuulemma vielä vaikeampaa kuin minkään muun edellä mainitun julkisen sektorin koon indikaattorin vertailu, niin sivuutetaan se – ja laitetaan tähän lopuksi muutama perustieto siitä, mikä ero on osuudella ja suhteella:

”Tilastokeskuksen mukaan bruttokansantuote koostuu yksityisen ja julkisen sektorin tuottamasta arvonlisäyksestä. Julkinen sektori tuotti viime vuonna hieman yli 20 prosenttia ja yksityinen sektori lähes 80 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Luku 58 prosenttia tulee julkisten menojen suhteesta bruttokansantuotteeseen. Osuus ja suhde ovat kuitenkin eri asioita. Kun verrataan julkisia menoja bruttokansantuotteeseen, kyse on kahden tunnusluvun suhteesta toisiinsa, ei osuudesta.

Suhdeluku voi nousta hyvinkin korkeaksi. Yksityisen sektorin suhde viime vuonna tuotettuun bruttokansantuotteeseen oli Savelan mukaan 240 prosenttia, mikä jää yleensä mainitsematta, kun julkisten menojen suuruutta päivitellään.” TS 24.11.2014.