perjantai 22. huhtikuuta 2016

Näin nämä tilastot koetaan


 "Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan." -- Riikka Slunga-Poutsalo, puoluesihteeri, ps.

Tiedättekö, ja kyllähän te tiedätte, kuinka herkkusieniä kasvatetaan? Ottamatta vieläkään kantaa siihen, että onko Jussi Halla-aho, ps, näin häikäilemätön vai näin ymmärtämätön, niin tuntuu, että tätä sarjaa voisi jatkaa loputtomiin.

Tällä viikolla Jussi päivitti taas FB-sivullaan kahdesta lempimyytistään – Euroopan löyhimmästä perheenyhdistämiskäytännöstä, joka olisi siis meillä Suomessa, ja valehtelevista virkamiehistä, joilla oli taas eri numerot kuin Jussilla. Näyttö myyttien tueksi on samaa luokkaa kuin ennenkin:

Iltalehti tykitti eilen monella artikkelilla sitä, miten mahdotonta perheenyhdistäminen on”, Jussi kirjoittaa:

”Sivuutan tässä kohdassa sen, että näissä nyyhkyjutuissa ei koskaan oteta kantaa kaikkien muiden EU-maiden vielä tiukempiin käytäntöihin. Sen sijaan tarkastelen perheenyhdistämisen mahdottomuutta Maahanmuuttoviraston tilastojen valossa. Kaisa Väkiparta Pakolaisavusta kertoo, että vuodesta 2012 perheenyhdistäminen on ollut hyvin vaikeaa.”

Vaikeutumisella Väkiparta tarkoittaa ”radikaaliksi” luonnehtimaansa lainmuutosta, jota ennen Suomessa turvapaikan saanut henkilö pystyi laittamaan Suomesta käsin perheenyhdistämishakemuksen vireille: ”Viisumilainsäädännön muutoksen vuoksi vuodesta 2012 eteenpäin jokaisen perheenjäsenen pitää henkilökohtaisesti käydä jättämässä johonkin Suomen lähetystöön hakemus.”

Jussin mielestä mitään vaikeutumista ei kuitenkaan ole, helpottumista pikemminkin. Todisteeksi Jussi vertailee Maahanmuuttoviraston myönteisten ja kielteisten perheenyhdistämispäätösten määrää vuosittain. Tässä Jussin luvut ja kommentti:

”2011: 500 myönteistä vs. 1010 kielteistä
2012: 504 vs. 1030
2013: 874 vs. 875
2014: 1094 vs. 1035
2015: 986 vs. 406

Kuten huomaamme, myönteisten päätösten absoluuttinen määrä ja suhteellinen osuus ovat vain nousseet. Pakolaisneuvonnan Väkiparta puhuu suomeksi sanottuna paskaa, ja Iltalehden toimittaja kertoo tarinaa eteenpäin tippa linssissä.”

Harmi kyllä, Jussilla on tuossa väärä tilasto, ja väärässä tilastossa vuoden 2013 osalta väärä lukukin. Jälkimmäisellä seikalla ei ole itse asian kannalta mitään merkitystä, mutta korjataan silti. Siis v. 2013 Maahanmuuttovirasto teki kv-suojeltujen osalta 875 myönteistä ja 1692 kielteistä perheenyhdistämispäätöstä.

Ja sitten se oikea tilasto. Jussi tuossa kertoo päätöskäsittelyyn hyväksytyistä/otetuista hakemuksista käsittelyvuoden ja tehtyjen päätösten mukaan. Sen sijaan Suomen Pakolaisavun viestintäpäällikkö Kaisa Väkiparta puhui Iltalehdessä jätetyistä hakemuksista hakemusten jättövuoden mukaan. Kun muistaa, että käsittelyajat voivat venyä kahteen vuoteen tai ylikin, niin eron ymmärtää.

Entä miten se viisumilainsäädännön muutos vuoden 2012 päätöksellä sitten vaikutti vireille tulevien hakemusten määrään? No aika lailla siten kuin Väkiparta kertoi. Tässä viralliset luvut viraston omalta verkkosivulta.

2011: 2014
2012: 599
2013: 594
2014: 671
2015: 770

Vireille tulevien hakemusten määrä siis romahti välittömästi, eikä ole palannut lakimuutosta edeltäneelle tasolle. Eli se siitä ”paskan puhumisesta”.

Tapahtunutta tosiseikkaa eivät muuta miksikään Jussin kertomat luvut siitä, millä tavoin pitemmältä ajalta kertyneitä hakemusruuhkia on minäkin vuonna onnistuttu purkamaan. Vaikea on myöskään päätellä, ovatko käsittelevät virkamiehet löyhänneet tai kiristäneet käyttämiään kriteereitä. Eri käsittelyjaksot kun eivät ole keskenään verrannollisia hakijoiden kansalaisuuksien tai kiireellisinä käsiteltävien hakemusten osuuden suhteet: molemmat seikat vaikuttavat oleellisesti myönteisten ja kielteisten päätösten määrin kalenterivuoden mukaisella tilastojaksolla.

Hidas hakemusmäärien kasvu voisi kertoa, että hakijat vähitellen oppivat noudattamaan uutta järjestelmää. Mutta turvapaikanhakijoiden räjähdysmäisen kasvun huomioiden näyttää pikemminkin siltä, että yhä pienempi osuus turvapaikanhakijoista ylipäänsä haluaa, osaa tai ehtii panna perheenyhdistämishakemuksiaan edes vireille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti