Oikaisuja. Dialogi yhdessä osassa.

Saska Saarikoski, HS 10.12.2015, A 5: "Sivistys ei ole tuhoutumassa eikä Suomesta ole tulossa natsi-Saksa – mutta kulttuuriväki tarvitsisi rohkaisevaa taikajuomaa."

”Kirjailijaliiton vuoden 2010 tutkimuksen mukaan keskimääräinen kirjailija sai apurahoja yli neljä kertaa enemmän kuin kirjatuloja.”

Sinänsä totta, Saska. Mutta mainitaan nyt samalla, että kirjailijoiden mediaanitulo kirjallisesta työstä oli kyselytutkimuksen mukaan 2000 €. Siis vuodessa. Ja laskettaessa yhteen kirjailijan kaunokirjallisesta työstä saadut verolliset tulot, muut kirjailijan työhön liittyvät verolliset tulot, saadut apurahat sekä kirjallisuuspalkinnot mediaani nousi 9 745 euroon, Saska. Vuodessa.

”Kirjailijoiden luokka-asema on kuitenkin sikäli erikoinen, että vaikka apurahat eivät ole vapauttaneet heitä vähäosaisuudesta, ne ovat vapauttaneet monet palkkatyön ikeestä. Kirjailijaliiton tutkimuksessa vain 16 prosenttia kirjailijoista kertoi tekevänsä myös muita töitä.”

Ei, Saska. Kirjailijaliiton kyselyn mukaan 16 % kirjailijoista julkaisi kirjallisuutta säännöllisen virka- tai työsuhteen ohessa. Hyvä yritys, Saska, mutta olisiko tullut rehellisempi kolumni, jos olisit vielä tämänkin lisäksi kertonut, että 52 % kaikista kirjailijoista sanoo tekevänsä muuta työtä rahoittaakseen kirjallisuuden kirjoittamisen? Ja jos olisit vielä kertonut, että yli 71 % toimittaja Saarikoskea (s. 1963) nuoremmista kirjailijoista sanoo tekevänsä muuta työtä rahoittaakseen kirjallisuuden kirjoittamisen?

Ja ihan yltiörehellisenä olisit voinut vielä kertoa, että muun työn tekemisen vähyys vastanneiden joukossa johtunee ainakin osin siitä, että heistä 38 % on yli 64-vuotiaita eikä siis ihan normisti työvoimaa? Ja että 21 % vastanneista on 55-63 –vuotiaita, joten osa heistäkin nauttii jo jotain varhennetun tai sairauseläkkeen muotoa – ja muutama jopa taiteilijan lisäeläkettä - joten tarve ja fyysinen kyky muuhun kuin kirjoittamiseen on ehkä laskenut?

”Vuonna 2007 yritimme Helsingin Sanomien kulttuuriosaston juttua varten selvittää, löytyykö Suomesta oikeistolaisia taiteilijoita. Jutun tekeminen oli lähes mahdotonta, koska useimmat oikeistolaisiksi epäillyt joko kieltäytyivät haastattelusta tai halusivat puhua nimettöminä. Sen sijaan Lindstedtiä ei pelottanut yhtään. Se kertoo kai siitä, että hän tiesi olevansa vahvoilla eli marxilaisfilosofi Antonio Gramscin terminologiaa lainaten ”hegemonisessa asemassa” kulttuurin kentällä.”

Niin, Saska. Varmaan moni kirjailija voisikin lainata terminologiaa esimerkiksi Gramskilta. Mikä voi johtua siitä, että peräti 63 % kyselyyn vastanneista oli suorittanut korkeakoulututkinnon. Kirjoittamisen lisäksi ovat siis lukeneet paljon ja laajasti.

Mutta jos asiaa ajattelee arkisemmin, hegemoniat unohtaen, niin onko se outoa, jos kirjailijoiden joukosta ei löydy kovin monia perinteisiin porvarillisiin puolueisiin samastuvia henkilöitä? Kun ottaa huomioon kirjailijakunnalle tyypillisen tulotason ja halun muuttaa Helsinkiin, niin miksi kovin moni heistä kokisi yhteisyyttä hallintarekisterin lobbareiden kanssa, tai miksi heitä kiinnostaisi montako uutta siltarumpua kepulandiaan rakennetaan? Jäljelle jäävät valittaviksi sitten ne muut puolueet ja puoluekannat.