maanantai 20. huhtikuuta 2015

Rauhoitan uuden kansanedustajan mieltä


Esittelyssä Varsinais-Suomen vaalipiirin uusien kansanedustajien ajatuksia.

"Taloudellisen rasituksen lisäksi massamaahanmuutto muodostaa kasvavan ongelman kulttuurien yhteentörmäyksenä, mikäli maahanmuuttajaryhmät pyrkivät voimasuhteiden kasvaessa voimaansaattamaan vastaanottajamaassa omien kotimaidensa tavat ja lait. Tästä esimerkkinä vielä pieni, mutta kasvava Suomen islamilainen puolue, joka kannattaa pitkällä tähtäimellä Suomen lain korvaamista islamilaisella šaria-lailla."
Toisin kuin Ville Tavion, ps,  blogimerkinnän perusteella voisi luulla, "Suomen islamilainen puolue" ei ole, eikä ole koskaan ollut, rekisteröity puolue. Se on rekisteröity yhdistys, jonka ainoaksi poliittiseksi toiminnaksi näyttää jääneen kaksi puolueiden ulkopuolisen valitsijayhdistyksen kautta asetettua ehdokasta Helsingin kunnallisvaaleissa vuonna 2008. Ehdokkaiden yhteen lasketut 160 ääntä eivät riittäneet valtuustopaikkaan. Yhdistys ei myöskään ole syntynyt ”massamaahanmuuton” seurauksena, vaan perustajat ja toimihenkilöt ovat kaikki syntyperäisiä eli ns. kantasuomalaisia.
Yhdistys on kyllä "pieni", aivan kuten Tavio kirjoittaa. Rekisteröintivuonna sittemmin erotettu puheenjohtaja Risto Tammi kertoi jäsenmääräksi "satakunta", julkisista lähteistä pääteltävä realistisempi luku olisi ehkä ollut kymmenkunta. "Kasvava" yhdistys se ei kuitenkaan ole. Yhdistyksellä ei ole ollut julkista toimintaa tai tapahtumia ainakaan vuoden 2012 jälkeen, eikä se verkon arkistolähteistä päätelleen ole ylittänyt valtakunnallista uutiskynnystä vuoden 2008 jälkeen. Poikkeuksena Jussi Halla-ahon blogi, jossa se on esiintynyt useinkin. Yhdistyksen kotisivuja ei ole päivitetty vuoteen. Sivun mukaan puoluesihteeri ottaisi yhä vastaan lahjoituksia ja jäsenhakemuksia, mutta sihteerin yhteystiedot on poistettu.
Mainittakoon myös, että yhdistyksen perustaja Tammi on aiemmin osallistunut sekä Pekka Siitoimen natsiliikkeen että Pekka Vennamon SMP:n toimintaan, ja että islamin lisäksi hän on kääntynyt myös Vapaakirkkolaisiin, Jehovan todistajiin ja esiintynyt mormonisaarnaajana. Tuoreimman tiedon mukaan Tammen nykyinen poliittinen vakaumus olisi kommunismi.
Toivottavasti tämä tieto rauhoittaa uuden turkulaisen kansanedustajan mieltä siinä määrin, että alkava työ parlamentissa voidaan keskittää todellisiin eikä kuviteltuihin asioihin.  Toisaalta kansalaisten mieliä tuskin rauhoittaa se, että Ylen julkaiseman arvion mukaan Ville Tavio kuuluu perussuomalaisella mittapuulla puolueensa keskusta-liberaaliin siipeen. Ja lopuksi haluaisin vielä muistuttaa, ettei "voimaan saattaminen" ole yhdyssana.

1 kommentti:

  1. Oi voi, Villellä on lisää huolia. Huokaus. No toisaalta Villen mieli on kuitenkin kevyt moneen muuhun kansanedustajaan verrattuna, kun Ville ei vaivaa päätään hallituksen leikkauslistoilla, koulutuksella, kestävysvajeella, työttömyyspaketilla tai kilpailukykysopimuksella: http://villetavio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/215696-auttamisen-argumentit#comment-3276800

    VastaaPoista