Kolumnisti liukuvalla pinnalla

”Mut­ta jos aja­tus­ta seu­raa lop­puun saak­ka…”

Kolumnistin argumentti tunnetaan retoriikassa nimellä ”liukuva pinta”, ja sitä pidetään syystäkin huonona argumentointina. Samaa sanotaan usein myös analogioiden eli vertausten käytöstä. Mistä ei voi puhua kuin vertauksin, siitä on syytä vaieta.

Nyt Tommi vertaa uskonnollisen tunteen loukkaamista petokseen, koska molemmat voivat toteutua ”juu­ri käyt­tä­mäl­lä kiel­tä”. Jos yksi poistetaan lakitekstistä, eikä toinenkin pitäisi poistaa? Kysymys on kompakysymys, mutta samalla hyvä esimerkki liukuvaan pintaan usein liittyvästä kielikuvien mielivallasta. Lakitekstissä voidaan toki säätää yhtä ja toista, mutta verbaalinen akti ei yhdistä uskonnollisen tunteen loukkaamista petokseen sen enempää kuin sama akti yhdistää petosta avioliiton solmimiseen. Sekin on teko, joka toteutuu pelkin sanoin, mutta ymmärrettävistä syistä Tommin liukastama pinta ei yllä vihkiseremoniaan asti. Siitähän huomasi argumentin hölmöyden heti.

Entä mikä sitten olisi oikea kysymys? Mistä mihin jonkun kuulijan loukkaamaksi kokema kielellinen, kenties uskonnollisia arvoja sivuava teko voi venyä ennen kuin Tommin ”kuulijan vastuu” alkaa kovasti näyttää puhujan vastuulta?

Tommi viittaa Pariisin terrori-iskun herättämään keskusteluun. Minustakin se on ollut monin paikoin omituista. Itse asiassa keskustelussa on toistunut sävy, jonka nojalla moni Hesarin tänään haastattelema juridiikan asiantuntija voitaisiin ilmiantaa jehovanfobiseksi perustuslakifundamentalistiksi (HS Sunnuntai 25.1.2015,  C 6-7).

Kysymyksessä on kuitenkin tunnollisesti tutkittu artikkeli sanomalehdessä. Aivan samoin kuin satiirilehti Charlie Hebdon karikatyyrit uskonnollisista opeista ja johtajista ovat karikatyyreja satiirilehdessä. Ne eivät pitkälti kielellisestä ja/tai ristiriitoja herättävästä luonteestaan huolimatta ole sama asia kuin huutaa ”Sieg Heil!” Birkenaun polttonuunien äärellä tai Pariisissa murhattujen kosher-kaupan omistajien hautajaisissa.

Kaikki kolme esimerkkiä toki kuuluvat sananvapauden kysymyksen piiriin. Mutta jos kolmatta esimerkkiä jossakin rajoitetaan uskonrauhan tai yleisen järjestyksen nimissä, niin Tommin kuvittelemaa kielellisten tekojen liukumaa ei silti ole syntynyt. On vain havaittu todellinen ero todellisen kritiikin ja todellisen vihan välillä.

Tämän eron välittäminen kaikille niille Tommin mainitsemille keskustelijoille, jotka uskoivat Pariisin tapahtumien vahvistaneen juuri heidän ennakkokäsityksiään, ei tietenkään ole helppoa. Mutta siksi kai mm. Ranskassa ja Suomessa voimassaolevaa lakia kansanryhmää kiihottamista vastaan pidetään niin vaativana, erityistä koulutusta ja ammattitaitoa edellyttävänä tulkintatyönä. Ja siksi kai Suomessakin on esimerkkejä eri oikeusasteiden erilaisista ratkaisuista.